DR JOHN 1941 - 2019

Dr John on kuollut
Kuva: Lisa Houlgrave
7.6.2019

Muusikko Dr John kuoli 6. kesäkuuta 2019 sydänkohtaukseen. Asia
vahvistettiin hänen omissa medioissaan.

Dr John (Malcolm John Rebennack, Jr) oli kuollessaan 77-vuotias.

Merkittävimmän työnsä Dr John teki kotikaupunki New Orleansin musiikin ja
kulttuurin esilletuojana. Huomionosoituksia kertyi Grammy-palkinnoista Rock and
Roll Hall of Famen jäsenyyteen.

Bluespiireissä hän oli valtavan suosittu. Suomessa hänen viimeis
iksi
festivaaliesiintymis
ikseen jäivät konsertit Rauma Bluesissa 2009 ja Imatra Big
Band Festivalilla kaksi vuotta myöhemmin
.

Blues-Finland.com kunnioittaa Dr Johnin muistoa julkaisemalla konserttiarvion
Yhdysvalloista vuodelta 2008.

- - - - -

Dr Johnin loitsuissa on tehoa

15.12.2008

Yhdysvaltain pääkaupunki on otollinen ympäristö esitellä kannanottojaan,
mutta Dr John & The Lower 911:n konsertti Blues Alleyllä oli tiiviisti ja
laaja-alaisesti voodoo-tohtorin uraa esitellyt kokonaisuus.

Dr John (Mac Rebennac) merkitsee monelle "Such a Night" -klassikkoa riemulla
tulkitsevaa keikaria
Martin Scorsesen elokuvassa "The Last Waltz". Erityisesti
sille tampiolle Washington DC:n Blues Alley -klubin katsomossa, joka katsoi
asiakseen karjua kesken kaiken: "Hei Tohtori, soita se biisi siitä leffasta
Last
Dance
!"

"Mistähän mahdat puhua", New Orleansin voodoo-tohtori vastasi lakonisesti.
Tulisieluinen rumpali
Herman Ernest III ei reagoinut yhtä säyseästi, vaan hän oli
vähällä painella yleisön joukkoon selvittämään asiaa häirikön kanssa...

Välikohtaus saattoi olla yksi syy sille, ettei kyseisellä keikalla kuultu Dr Johnin
kenties tunnetuinta kappaletta. Tulkintoja Tohtorin pitkän uran muista
huippukohdista saatiin kuitenkin nauttia. "Cabbage Head" edusti hienosti
tarinoivaa, neworleansilaista laulaja-lauluntekijäperinnettä. "Right Place Wrong
Time" puolestaan sai keikan lopussa joka ainoan katsojan nousemaan
penkeistään ja hytkymään Dr Johnin ja
The Lower 911:n lumoavan rytmin
tahdissa.

Dr John ei ollut siis lähtenyt protestilaulajan tavoin pääkaupunkiin pelkästään
esittämään kannanottojaan. Niitä nimittäin löytyy viimeisimmältä "City That Care
Forgot" -levyltä. Kesällä ilmestynyt ja parhaillaan Grammy-palkintoon ehdolla
oleva albumi on tunteikas ja kirpeä vetoomus Katrina-hurrikaanin jälkilöylyissä
edelleen hikoilevan New Orleansin puolesta.

"Time for a Change" oli paitsi yksi Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valitun
Barack Obaman vaali-iskulauseista myös Tohtorin viimeisimmän levyn yksi
avainkappaleista. "En tiedä, inspiroiko kappaleeni Obamaa, enkä oikeastaan
välitäkään. Hänen voittonsa tuntui joka tapauksessa niin hyvältä", Dr John sanaili
muutaman kilometrin päässä Valkoisesta talosta.


Yhteistyössä

Puukkoblues, Kauhava

Robben Ford 9.6. Helsingin Tavastialla
.

"City That Care Forgot" -albumin kappaleista Blues Alleylla toimivat myös
presidentti
Bushia säälimättä tölvivä "Say Whut?" ja toiveikas "Keep on Goin'".
Armeijan maastolippiksellä verhoiltu pääkallo Tohtorin pianon päällä on paljon
kertova palanen rekvisiittaa.

Funk oli pinnassa

Blues, jazz ja erityisesti funk yhdistyvät Dr John & The Lower 911:n käsittelyssä
vastustamattomaksi kokonaisuudeksi. Funk oli puhtaimmillaan keikan
avanneessa, raisussa biisissä "Keep the Music Simple". Varsinkin 'peukutuksen'
hallitsevan basistin
David Barardin kuviot olivat meheviä: aivan kuin mies
soittaisi jatkuvasti sooloa!

Herman Ernest III on hyvä esimerkki New Orleansin kuuluisasta
rumpaliperinteestä. Komea rumpusoolokin irtosi, vaikka työasento selkä aivan
klubin seinässä kiinni tuntui hieman häiritsevän miestä. Välillä hän toimi lähes
rap-tyylisenä tuplaajana yhtyeen laulusolistille. Kitaristi
John Fohl soitti
tyylikkäästi ja nöyrästi riffitellen. Tilaa kitarasooloille ei ollut paljon.

Dr John saattaa olla jo liikkeissään verkkainen. Se ei kuitenkaan estänyt häntä
yltymästä omaperäisiin tanssikuvioihin - jo toisessa biisissä. Hän soittaa tutusti
sekä pianoa että Hammondia, ajoittain samanaikaisestikin. Tohtori vaikutti
hieman nuhaiselta, mutta kuuluisa, hieman nariseva lauluääni oli silti voimissaan.

Yksi viimeisimmän levyn merkittävimmistä tunnuspiirteistä on se, että Dr Johnia ja
hänen trioaan säestää vahva puhallinsektio ja valtava joukko vierailevia
muusikoita
Willie Nelsonista ja Eric Claptonista lähtien. Blues Alleyn pieni stage
asettaa kuitenkin ehtonsa kokoonpanon pääluvulle. Niinpä pääkaupungissa
kuultiin kompakti, artistin uraa laaja-alaisesti esitellyt konsertti.

PASI TUOMINEN
Washington, D.C.

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some