VIIKKOENNAKKO 49/2019
 

Bluesiin pitkä, tyrmäävä viikonloppu
Knock-Out Greg & The Jukes. Kuva: Pelle Piano
1.12.2019

Itsenäisyyspäivän ajoittuminen perjantaille takaa, että moni viettää pitkän
viikonlopun. Suomen bluesyhteisö puolestaan varmistaa, että sellainen
sujuu rytmikkäissä merkeissä.


Jo alkuviikkoon saadaan kirjaimellisesti aristokraattisia vieraita:
The Aristocrats
tulee tekemään kolmen keikan vahvuisen minikiertueen. The Aristocratsissa,
monipuolisessa progebändissä, soittavat kitaristi
Guthrie Govan, rumpali Marco
Minnemann
ja basisti Bryan Beller. Bändin viimeisin levy ”You Know What”
ilmestyi kesällä, ja kiekkoa Suomen-keikatkin osaltaan juhlistavat.

– Minulla olivat jo varhaisteininä bluesrockin lickit hallussa,
Hendrixiä ja
Claptonia. Vaativampaa hommaa ei olekaan kuin soittaa hidasta bluesia 12/8-
tahtilajissa, rennosti ja hyvin. Esimerkiksi
Stevie Ray Vaughan teki sen
täydellisesti, Govan kertoi All Out Guitarin haastattelussa.


The Aristocrats konsertoi Helsingin Virgin Oilissa maanantaina, Tampereen
Olympialla tiistaina ja Jyväskylän Lutakossa keskiviikkona.

Bluesviikko 49

Erja Lyytisen kipparoima Blue Christmas -kiertue alkoi viime viikolla, ja kolmen
konsertin edestä on nyt joulumenoa luvassa. Lyytisen kiertuekavereina esiintyvät
Marjo Leinonen ja Micke Björklöf.

Blue Christmas -keikat koetaan tällä viikolla Ylivieskassa (tiistai, Akustiikka),
Lahdessa (keskiviikko, Sibeliustalo) ja Helsingissä (torstai, Savoy-teatteri).

Rockabilly Xmas: Matchbox tähdittää joulubileitä Helsingissä 20.12.

Paraisilla tempaistaan teemalla
Partyblues. The Cube Nightclubilla soittavat
lauantaina
Pinewood Corporation, West Coast Blues, The Empty Pockets,
Seglarjerrysånger
sekä Southside Lounge. Ovet aukeavat kello 20 ja
sisäänpääsy hoituu 10 euron maksua vastaan.

Vaasan tuoreessa Afternoon Blues -klubisarjassa vierailee ruotsalainen
Knock-
Out Greg & The Jukes
. Bändi soittaa itsenäisyyspäivän iltana, ja varsinainen
iltapäiväkeikka alkaa lauantaina kello 16. Paikkana on O’Malley’s.

Pirkanmaan yhdistys Blues Lovers jakaa vuotuisen Jemma-palkintonsa
Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä. Torstaisessa Down Home Kivi -illassa
esiintyy
Faarao Pirttikangas. Viikon klubivetoja ovat myös Helsingin Storyvillen
Roots Tuesday (vieraana
Larry Peninsula) ja Lahden Viraston Roots Thursday
(
Ismo Haavisto Trio).

Lauantaina Ismo Haavisto vetää vielä keikan yhden miehen orkesterina
Lappeenrannan Carlosissa.
Carlos järjestää livemusiikkia usein ja panostaa
bluesiin. Vuoden 2020 keikkakausi käynnistyy helmikuussa.

Pepe Ahlqvist musisoi Joel Ahlqvistin kanssa torstaina Kirkkonummen Bistro O
Matissa. Lauantaina Pepen soittokaverina on
Ilkka Esselström Band ja paikkana
Riihimäen Bulldog Bar.

Hauki Blues Band toimii viihdyttäjänä Kouvolan Pub 23:n viikonlopussa. Yhtye
esiintyy perjantaina illalla sekä lauantaina kello 15 ja 20 alkaen.

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
rockabilly, matchbox, helsinki, juttutupa, paasitorni, joulu, 2019
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some