Britti Louie Digman kotiutui Viroon ja tekee tulemistaan
Suomeen – ”Uutta perspektiiviä rootsmusiikkiin”

 
8.1.2020

Yhteistyö Ismo Haaviston kanssa kantaa hedelmää. ”Haluan tehdä omaa
juttuani enkä vain olla 50-luvun tribuuttiartisti”, Louie sanoo.

Brittiläinen pianisti-laulaja Louie Digman tekee läpimurtoa suomalaiselle
rootskartalle. Tammi- ja helmikuussa Digman keikkailee Suomessa ahkerasti
erilaisissa kokoonpanoissa.

Louie, jolle tulee pian 33 ikävuotta mittariin, muutti Viroon runsas vuosikymmen
sitten ja sai työn ravintolapianistina. Rockia hän soitti
Moonraker-bändissä ja
bluesimpaa tavaraa yhtyeessä nimeltä
Blueshound.

– Blueshoundin jälkeen lähdin soolouralle ja tein vuosien ajan kiertueita useiden
bändien kanssa. Suomen markkinoillekin olen pyrkinyt jo pitkään, Digman kertoo
Blues-Finland.comille.


Yhteistyö Ismo Haaviston kanssa loi Digmanille lupaavasti jalansijaa viime
vuonna. Heillä on yhteinen orkesteri
The Bay City Sonics, josta festaritkin ovat
jo kiinnostuneet. Ismo ja Louie kutsuvat projektiaan ”superbändiksi”, kieli
poskessa tietenkin.

– The Bay City Sonics on tosi hauska bändi. Lisäksi Ismo esitteli minut
A.P. Niemelle, ja liityinkin yhdeksi laulajaksi hänen bändiinsä Sherwood
Tigersiin
viime vuonna.

– Erityisesti Suomen markkinoille on tarkoitettu yhtyeeni
Louie Digman & The
Other Guys
. Rumpalina soittaa Ville Lehtovaara ja saksofonistina Domino Slim,
joka on minun tavoin Viroon muuttanut britti.

Other Guys vaikuttaakin sopivasti erilaiselta kokoonpanolta, jollaiselle voisi olla
Suomessa tilaus. Kitaraa ja bassoa ei ole, ja Lehtovaarakin soittaa vain
virvelirumpua.

– Bändin tarkoitus on luoda uutta perspektiiviä rootsmusiikkiin ja toisaalta
muistuttaa unohdetusta kulta-ajasta, jolloin rhythm & bluesia hallitsivat piano ja
saksofoni. Ehkä pystymme tarjoamaan jotakin uniikkia skeneen, jota kitara ja
(kontra)basso dominoivat.

Dig the Digman!

Louie Digman vaikuttui toden teolla yhteistyöstä Ismo Haaviston kanssa. Ismosta
tuli heti Louien suosikkimuusikko.

– Hänellä on kaikkea. Hän voisi olla vain laulaja, vain kitaristi, vain huuliharpisti,
vain lauluntekijä… mutta Ismo on sitä kaikkea samassa paketissa. Ja juuri Ismon
kanssa työskentelyn ansiosta aloin saada vähän läpimurtoa Suomessa.

– Mielestäni suomalaiselle yleisölle on todella kivaa soittaa. Tavoitteeni on tehdä
Suomessa jopa sata keikkaa vuodessa.


Kaikkien aikojen ykkösekseen Louie rankkaa Dr Johnin. Myös Charles Brown,
jota Digman pitää kaikkien aikojen aliarvostetuimpana rootsmuusikkona, kuuluu
suosikkeihin. Dr Johnin innoittamana Louie alkoi soittaa boogie woogieta, rhythm
& bluesia sekä varhaista rock & rollia esimerkiksi
Jerry Lee Lewisin, Chuck
Berryn
ja Amos Milburnin tapaan. Esikuvat vaikuttavat varmasti aina, mutta
Louie Digman on valmis antamaan omalle luovuudelleen suuremman roolin.

– Vuonna 2020 yritän saada settiini yhä enemmän bluesia ja omia kappaleitani.
Haluan tehdä omaa juttuani enkä vain olla 50-luvun tribuuttiartisti.

PASI TUOMINEN


Louie Digman: keikkoja Suomessa 2020

21.1. Storyville, Helsinki: Louie Digman Roots Tuesday -klubin vieraana

23.1. Paapan Kapakka, Tampere: The Bay City Sonics

24.1. Pub 23, Kouvola: The Bay City Sonics
25.1. Pub 23, Kouvola: The Bay City Sonics (iltapäiväkeikka)

25.1. Vesileppis, Leppävirta: The Bay City Sonics

30.1. Paapan Kapakka, Tampere: Louie Digman & The Other Guys

31.1. Kultainen Kulaus, Seinäjoki: Louie Digman & The Other Guys
1.2. Kultainen Kulaus, Seinäjoki: Louie Digman & The Other Guys

20.2. Paapan Kapakka, Tampere: Louie Digman & Ville Lehtovaara

21.2. Pub 23, Kouvola: Louie Digman

22.2. Järvenpää, Eikan Olutpub: Sherwood Tigers

Keikkoja Virossa

18.1. Pubi 17, Võru: Louie Digman & Domino Slim

14.2. Nostalgiakeskus, Kadrina: Louie Digman

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2020
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some