Blues-Finland.com - Anders Osborne: Peace

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIO

25.2.2014

Aivan erinäköinen alligaattori
Anders Osborne pohtii rauhaa ja ikäkriisiä loistavalla "Peace"-albumillaan.
Blues ei rajoita ilmaisua, vaan Chicagon kulttimerkki Alligator Records on
antanut artistille vapaat kädet.

Anders Osborne on tuottelias artisti, mutta hänen uusin levynsä "Peace"
näyttää, ettei takin tyhjeneminen ole lähelläkään. Yhdysvaltoihin ajat sitten
asettunut ruotsalaissyntyinen Osborne on tehnyt albumin, joka kestää
kuuntelemista uudelleen ja uudelleen. Sellaiselle levylle on ihan oma termikin:
klassikko.

Chicagolainen levy-yhtiö Alligator Records tunnetaan varsin puhtaana blues-
merkkinä. Onkin hienoa, että yhtiö – joka alun perin kasattiin Hound Dog
Taylorin levyn julkaisemista varten – on tällä kertaa julkaissut pitkäsoiton, jolta
varsinaista bluesia ei löydy ensinkään. Alligator-pomo Bruce Iglauer sanoi
joskus, että levy-yhtiön artistien tärkein ominaisuus on "tunteiden rehellisyys".
Osbornen uusin on periaatteen voitokas, täydellinen esimerkki.
.

Kuten levyn nimi kertoo, rauhanasian
pohtiminen on yksi teemoista (niin kuin
kunnon hipillä pitääkin). Lisäksi Osborne
käsittelee ilmeistä ikäkriisiään ja sukupolvien
eroja. Kansikuva ilmentää tätä osuvasti:
pikkutyttö näyttää kansainvälistä
sormimerkkiä katsojalle, todennäköisesti
ainakin yhtä sukupolvea vanhemmalle
sellaiselle. Perinteisten ruokakuntien
lintukotoajattelua ironisoi taustalla lymyilevä
perheauton keula – ja kun artisti on Ruotsista
lähtöisin, autonhan on oltava Volvo-
merkkinen...

Kappaleella "47" Osborne kertoo: "At 32 I met
you, I made a little money at 40... but nothing

Lataa kappale "47" ilmaiseksi
Alligatorin sivuilta

happens at 47". Selkeästi omaelämäkerrallinen kipale kuvastaa levyä vallitsevaa
ikä/aikaproblematiikkaa osuvimmin. Mainiosti rullaavalla raidalla orkestraatio
toimii yksinkertaisen vakuuttavasti: akustinen kitara on pinnassa, ja John Grosin
Hammond B3 -palaset on siroteltu maulla. "My Son" -kappaleella Osborne on taas
ikäaiheen parissa. "Onko isyys tehnyt minusta aikuisen?" hän tuntuu kysyvän.

"Sentimental Times" on albumin koskettavin laulu. Kertoja kaipaa jotakin
edesmennyttä läheistään tapaan, joka nostaa tipan linssiin kovemmallekin
jäärälle. Kaihoisaa, muttei missään nimessä liian lipevää, tunnelmaa luo
etäännytetty puhallin (käyrätorvi, asialla taas John Gros). Siinä missä The
Beatles teki "Penny Lanen" ja Procol Harum "A Whiter Shade of Palen", Anders
Osborne on nyt tehnyt "Sentimental Timesin".

Ikääntymisen ei tietenkään tarvitse merkitä elämän muuttumista sisällöttömäksi.
Kuten viime aikoina on nähty muun muassa Syyriassa ja Ukrainassa,
rauhanmiehille ja -naisille on totisesti tilausta. Levyn avaava nimibiisi "Peace" –
joka alkumelullaan ja räkäisellä särökitarallaan ei yritäkään peitellä Neil Young -
vaikutetta – päivittelee aina vaan jatkuvaa väkivaltaa. "Playing all my songs all
the way from Woodstock down to New Orleans; and I'm still looking for a day of
peace."

Asia vilpitön

"Windows" ei onneksi kerro tietokoneiden käyttöjärjestelmästä, vaan yhteen
sointuun pohjaava ja väkevän akustisen kitaran hallitsema
espanjalaissävytteinen rullaus vie kuulijan identiteettimatkalle Anders Osbornen
kanssa. Pienet saksofonivälikkeet tuovat reissuun sopivan vinksahtanutta
tunnelmaa. "Sarah Anne" henkii Karibian tunnelmaa, mutta onneksi kappale
kasvaa reggae-renkutusta suuremmaksi. Rokkifiilistely "Dream Girl" puolestaan
näyttää, että kaksikin toisiinsa sopivassa suhteessa olevaa nuottia voivat tehdä
biisin.

Toki musiikillisia viitteitä on bluesiinkin. "Let It Go" -kappaleen voi määritellä
vaikka nykyaikaiseksi blues-rockiksi vähän Black Keysin tyyliin. "Five Bullets"
taas riffittelee 90-lukulaisen hard rockin tapaan.

"Peace"-levy on tehty suhteellisen isolla porukalla. Se ei kuitenkaan merkitse liian
isoa soundia. Perusbändisoittimet ovat keskiössä, puhaltimia ja koskettimia on
käytetty mausteina. Raaka sähkökitara ja akustinen kitara pelaavat
parhaimmillaan loisteliaasti yhteen. Osborne uskaltaa laulaa välillä todella
korkealta pelkäämättä leimautuvansa epämiehekkääksi tai muuten vain
nössöksi; tällä keinolla hän tahtoo kertoa, ettei elämä ole aina kohdellut häntä
silkkihansikkain.

Anders Osborne liikkuu ajassa, paikassa ja tyyleissä mestarillisesti. Kaikesta
paistaa vilpitön tahto välittää tunteita ja ajatuksia musiikin keinoin. Biisien
sävelet ja sovitukset iskevät naulan kantaan – liiallisella tuottamisella tämä
albumi olisi ollut helppo pilata – mutta koskettavat ja oivaltavat sanoitukset
vähintään tuplaavat teoksen arvon.

PASI TUOMINEN

Anders Osborne: Peace. Alligator Records, 2013

Anders Osborne (laulu, kitara, piano), Eric Bolivar (rummut), Carl Dufrene (basso,
laulu), Brady Blade (rummut), John Gros (Hammond B3, piano, käyrätorvi), Jason
Mingledorff (saksofoni, klarinetti), Justin Tocket (taustalaulu), Susan Cowsill
(taustalaulu), Warren Riker (lyömäsoittimet)

Tuottajat: Anders Osborne ja Warren Riker

Linkit: Anders Osborne, Alligator Records

.

Jaa juttu profiilissasi: |