23.6.2009 Kuvagalleria
Aulanko Blues ravitsi täysipainoisesti
Hämeenlinnassa nyt seitsemännen kerran järjestetty tapahtuma kattoi
blues-illallisen sekä juhlapöydän antimien että musiikin muodossa.
Hengenravinnosta vastasi neljä laadukasta, kotimaista esiintyjää.
Seitsemäs Aulanko Blues käynnistyi illalliskonsertilla idyllisen Katajiston Kartanon
juhlasalissa. Blues Dinner sisälsi herkullisen New Orleans BBQ -kattauksen
seisovasta pöydästä. Ruokailua tahditti huuliharpisti-laulaja Tomi Leinon
johtama trio, johon kuuluivat kitaristi Jonne Boy Bonner (Jonne Kulluvaara) ja
pystybassoa kumisuttanut Marko Deuce.
Trion rento ja mukavasti soljuva blues toimi hyvin ruokailun lomassa. Tomi Leinon
tyylitietoinen työskentely huuliharpulla ja Jonnen asiaankuuluvat juoksutukset
vuorottelivat ahkeraan, joten kappaleista pyrki tulemaan normaalia pitempiä.
Markon räväkkä pystybasson paukuttelu rytmitti hyvin soitantaa. Kuultaviksi
tarjoiltiin muun muassa "Worried Life Blues", "Juke Joint Boogie", "Walking By
Myself", "What I've Done" ja "Big Fat Woman".
Vatsa ähkyyn asti täynnä oli aika siirtyä legendaarisen Ladon suuntaan.
Iltakahdeksan jälkeen lavalle saapui Honey B. & The T-Bones suoraan
Fiskarsin-keikalta - kuten viime vuonnakin. Suomen korkeimmin koulutetulla triolla
(Aija Puurtinen on pian tohtori, Jaska Lukkarinen on jo maisteri ja Esa
Kuloniemi ministeri!) oli varsin työteliäs päivä, sillä heillä oli kolmas keikka vielä
illemmalla Somerolla. T-Bonesin tuore levy "Alien Blues" oli setin pääosassa ja
hyvin musiikki yleisöön upposi. Kuloniemen slidekitarointi oli tehokasta läpi keikan
ja ylenpalttinen efektikikkailu oli tipotiessään.
Bändin tuorein mehiläisaiheinen biisi oli "Sharpshooter", jossa oli aistittavissa
vivahteita Tuomari Nurmion suuntaan. Rauhallisesti soljuvassa kappaleessa oli
mukavan maalailevaa ja laahailevaa slidekitarointia. Aija Puurtisen äänenkäyttö
pääsi oikeuksiinsa kappaleen loppupuolella. Oli afrikkalaista laulua, kimeitä
kurkkuääniä ja vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Kappale vaihtui lennossa mahtavaan
"Superman"-teokseen, jossa Teräshemmolla ei asiat olleetkaan ihan kohdallaan.
Rumpali Jaska Lukkarisen esiin kaivaman simpukankuorikasan kalina siivitti
kappaleenvaihtoa.
Kuloniemen slidesoolo kuulosti 80-luvulla vaikuttaneen skottibändi Big Countryn
tekemisiltä. Reippaampaa meininkiä tarjosi "Shake That Thing". Dannystä ei ollut
kyse kappaleessa "Big D.", jossa Jaska Lukkarinen intoutui hurjaan
rumpusooloon. Ladon ulkopuolella tuolloin olleet ihmiset tulivat pikaisesti takaisin
kuullessaan tämän elävän rumpukoneen kutsuvat rytmit. Taidokas soolo keräsi
illan kovimmat aplodit.
Keikan loppupuoli meni perinteisempään tapaan: kilpalaulantaa yleisön kesken a'
la "Shake Your Money Maker" ja "Balladi Saimaalle", joka oli Esan ja Aijan
vuoropuhelua reippaan rokin lomassa. Encorena bändi soitti mahtavan version
Johnny Cashin "I Walk The Line" -kappaleesta. Aijan kaunis ääni ja bändin
kuiskailevan rauhallinen komppi herkistivät raavaammankin kuulijan.
Silmämunakokkelia
Suomeen jälleen palannut maailmanmatkaaja Mike Westhues oli varsin
mielenkiintoinen tapaus. Monipuolinen setti taidokkaiden soittajien kanssa ei
jättänyt ketään kylmäksi. Leveällä Amerikan murteella Westhues kertoili
kappaleidensa synnystä ja paljosta muustakin.
Keikka alkoi country-rallilla "Sushi Bar", josta vaihdettiin rokkaavampaan vetoon
"Fools Like Us". Hauska tarina sisältyi "Scrambled Red Eyes" -kappaleen syntyyn.
Mike oli istunut iltaa kupposten äärellä Jim Pembroken kanssa. Aamuyön
tunteina olivat silmät valvomisesta punertuneet jo siihen malliin, että Jim oli
keksinyt siitä aiheen. Ei se, että silmät on punaiset, mutta jos ne ovat "Scrambled
Red", voi kuvitella näkymän.
Toinen aiheeseen liittynyt kappale oli Chris Rea -tyylinen "Drunken Fool", jossa
kuultiin kitaristina toimineen Petri Peevon loistavaa slidetyöskentelyä. Mike
kertoi asuneensa Suomessa niin pitkään, että tietää miten ihmiset käyttäytyvät
Vappuna ja Juhannuksena.
Mike halusi esittää myös mielestään parhaimman koskaan tehdyn country-biisin.
Tosin sitä ei ollut bändin kanssa treenattu yhtään kertaa. Sen kyllä kuuli. Hank
Williamsin "Your Cheatin' Heart" kulki kuin jarru päällä, mutta loppuun saakka
kuitenkin päästiin. Hauska oli seurata basisti Jarin oikeiden sävelten etsintää
hänen yrittäessään tarkkailla mistä Mike ja Peevo kappaletta oikein soittivat!
Soittajat pääsivät irrottelemaan kunnolla Bob Dylanin biisissä "It Takes A Lot To
Laugh, It Takes A Train To Cry". Petri Peevon sooloilu oli taidokasta ja ennen
kaikkea tyylikästä. Myös basisti Jari ja rumpali Ilkka pääsivät näyttämään
taitojaan omissa soolonumeroissaan. Keikan loppupuolella kuultiin vielä hidas,
groovy "If You Don't Mind My Company".
Luonnolliset ilotulitukset
Illan pääesiintyjä Erja Lyytinen oli hyvässä vedossa jälleen kerran. Tuntuu, että
Erjan ja hänen bändinsä meininki vaan paranee ajan saatossa. Instrumentaalilla
"Broadcast" lähdettiin liikkeelle ja Lato hytkyi. Uusimman levyn nimibiisi "Grip Of
The Blues" groovasi myös komeasti Erjan wah wah -soundien myötä.
Ladon lattian kantavuus oli koetuksella viimeistään kappaleessa "Wanna Get
Closer". Raisua sooloilua ja pientä jammailuakin oli ilmassa, kun "Not A Good Girl"
pääsi vauhtiin. Reilu kymmenminuuttinen sisälsi muun muassa pätkän "Black
Magic Womania".
Rauhallisemmille vesille päästiin bluesballadin "Maybe I Gotta Make Some Music"
myötä. Mukavasti rullaava "Inner Beauty" toimi myös hyvin. Kosketinsoittaja
Harri Taittosen sähköpianosoolo kilkatti mukaansatempaavasti ja kertosäe vei
mennessään. Komea versio "Steamy Windows" -biisistä oli yksi illan parhaista
esityksistä. Wah wah -polkimen ja slideputken yhteiselosta saatiin mainio
esimerkki kappaleessa "Let It Shine".
Pakollinen standardi "Rollin' & Tumblin'" kulki kuin raiteilla ikään. Sekaan ympätty
pätkä "Smoke On The Wateria" innosti yleisöä kovastikin. Encorena soi toinen
pakollinen standardi "Dust My Broom", jossa Erjan taidokas slidesooloilu saisi
monet bluesäijät kateudesta vihreäksi. Yleisön äänijänteitä koeteltiin
yhteislaulussa "When The Saints Go Marching In".
Keikan puolivälissä koko päivän ollut lämmin poutakeli kääntyi päälaelleen, kun
luonnon oma valoshow pääsi valloilleen. Voimakkaat salamat räiskyivät
uhkaavasti lähistöllä ja vettä tuli kaatamalla. Onneksi sähköt eivät menneet
poikki missään vaiheessa. Erjan keikkamanagerin kasvoilta oli nähtävissä pientä
huolen poikasta, mutta ukkoskuuro vaimeni nopeasti. Pienen odottelun jälkeen
pääsi yleisö poistumaan paikalta kuivin nahoin.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Kirjoittaja kiittää Katajiston Kartanon väkeä hyvästä kattauksesta niin ruoan kuin
hyvätasoisen musiikinkin puolesta ja toivoo jatkoa Aulanko Blues -perinteelle.
Aulanko Blues. Hämeenlinna, Katajiston Kartano ja Lato 13.6.2009
T. Leino Trio: Tomi Leino (laulu, huuliharppu), Jonne Boy Bonner (kitara), Marko
Deuce (basso)
Honey B & The T-Bones: Esa Kuloniemi (kitara, laulu), Aija Puutinen (basso, laulu),
Jaska Lukkarinen (rummut & helistimet)
Mike Westhues Band: Mike Westhues (akustinen kitara, laulu, huuliharppu), Petri
Peevo (kitarat), Jari (basso), Ilkka (rummut)
Erja Lyytinen & yhtye: Erja Lyytinen (kitara, laulu), Davide Floreno (kitara, laulu),
Rami Eskelinen (rummut), Matti Vallius (basso), Harri Taittonen (koskettimet)
.
|
