BARRENCE WHITFIELD - HAASTATTELU
|
| |
|
|
| |
|
|
6.9.2016
|
|
Barrence Whitfield – tulisieluinen
maailmanparantaja
"Ihmiset ovat liian laiskoja protestoidakseen. Kuohuvalla 60-luvulla oli
erilaista. Ihmiset olivat valmiit vaikka kuolemaan aatteensa puolesta",
tykittää Whitfield, esiintyjä taivaan armosta.
Kokkolan Wentus Festillä elokuussa vierailleet Lazy Lester ja Duke Robillard
tunnetaan hillittyinä herrasmiehinä. Barrence Whitfieldin hersyvää energiaa ei
puolestaan pääse karkuun. Se on vain rohkeasti kohdattava, ja silloin paljastuu
miellyttävä yllätys. Artistipersoona on äärimmäisen suora, rehellinen, hauska,
sivistynyt ja realistinen. Sen lisäksi hän on esiintyvä taiteilija taivaan armosta,
eikä hänen show'nsa jätä kylmäksi. Hän tyhjentää vaikka samppanjapullon
päänsä päälle saadakseen yleisön reagoimaan.
Barrencella riittää sanottavaa, aiheesta kuin aiheesta, eikä hänen kanssaan
pitkästy.
Syy Kokkolaan saapumiseen on yksinkertainen ja samalla nostalginen. ”Täällä on
hauskaa! Viisitoista vuotta sitten Wentus Blues Band, nämä hienot blues-
entusiastit, kutsuivat minut ensi kertaa Suomeen. Tämä on ollut fantastinen ja
ihastuttava kokemus, toinen Family Meeting, joka tällä kertaa uusittiin koko
kaupungin edessä”, Barrence hehkuttaa.
Kokkola on Barrencelle tuttu paikka. Hän esiintyi Kokkolassa viimeksi seitsemän
vuotta sitten Wentuksen kanssa. Barrence kertoi myös nauttineensa kovasti
Family Meeting- tapahtumasta, jossa tallennettiin tupla-albumi ja Heikki Kossin
ohjaama elokuva jokseenkin tarkalleen 10 vuotta sitten.
Keskustelija ja väittelijä
Rock-rumpalin toimi oli Barrencen ensimmäinen tavoite. Hän kuitenkin huomasi,
ettei pystynyt soittamaan rumpuja ja laulamaan yhtaikaa. Piti valita jompi kumpi.
Meidän onneksemme hän valitsi laulamisen. Gospelin perinne elää hänessä
vahvana. Hän aloitti laulamisen kirkkokuorossa jo seitsemän vuoden ikäisenä.
Barrence varttui Newarkissa, New Jerseyssä, missä hän näki yhteiskunnan hyvät,
jos nurjemmatkin puolet. Hänen perheensä kuunteli paljon musiikkia, ja yksi
hänen siskoistaan soitti klassista klarinettia. Heillä kuunneltiin paikallista
radioasemaa, joka soitti arkisin bluesia, rockia ja soulia, sunnuntaisin gospelia.
Kotona vanhemmat kuuntelivat myös paljon musiikkia levyiltä.
Bostonin yliopistossa journalismia opiskellut Barrence siirtyi Emerson Collegeen
tavoitteenaan uutisreportterin ura. Musiikki kuitenkin voitti. ”Huomasin collegessa
olevani kiinnostunut poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista. En silti kirjoita
niistä. Sen sijaan keskustelen ja väittelen asioista muiden kanssa päivät
pääksytysten”, Barrence hymähtää.
Hänen mielestään laatujournalismi on kuollut ja kuopattu. ”Meille tarjotaan vain
pätkittäistä ja puolivillaista tietoa, jolla ei ole mitään käyttöä”, Barrence summaa.
Hän ei syytä internetiä. Netistä saa kyllä tietoa, joskus enemmän kuin
haluaisikaan. Jokainen haluaa sanoa sanansa, mutta kukaan ei halua pelastaa
maailmaa! ”Ihmiset ovat liian laiskoja protestoidakseen. Kuohuvalla 60-luvulla oli
erilaista. Ihmiset olivat valmiit vaikka kuolemaan aatteensa puolesta, niin kuin
Martin Luther King ja Malcolm X”, muistuttaa Barrence.
”Radion kulta-aikana 60-luvulla kaikki kuuntelivat musiikkia ja ostivat levyjä.
Pidettiin yhteisiä levynkuunteluiltoja, tavattiin kavereita ja juteltiin.
Musiikkikokemukset yhdistivät ihmisiä.” Kyllähän kaikki nykyäänkin kuuntelevat
musiikkia, mutta eri tavalla, kannettavia näpräten. Barrence on huolissaan siitä,
että nuoret eivät kuule elävää musiikkia. Mistä löytää hyviä live-esiintyjiä, jos
heistä ei tiedä mitään? Nuoriso on niin tottunut mobiililaitteisiinsa, että he vain
lataavat lisää lauluja, kun löytävät jotain, joka sattuu miellyttämään.
|
Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Kris Kristofferson, Tampere-talo Roots of Love, Tampere-talo Lahti Blues & Roots
|
Britannia oli ensimmäisiä Euroopan maita, joihin Barrence kutsuttiin esiintymään.
Musiikkijournalisti Andy Kershaw kiinnostui Barrencesta vuonna 1983, hänen
ensimmäisen levynsä aikoihin, ja matkusti Yhdysvaltoihin asti häntä
kuuntelemaan. Ykskaks The Savages löysi itsensä Lontoosta esiintymästä
täysille saleille. ”Hassua, miten yksi levy voi muuttaa elämän suunnan”, Barrence
muistelee.
Whitfieldin bändissä on ollut henkilövaihdoksia, mutta esimerkiksi nykyinen
kitaristi Peter Greenberg ja basisti Phil Lenker ovat liittyneet uudelleen
yhtyeeseen vuosikausien tauon jälkeen. Nykyisellä kokoonpanolla on takanaan
kolme levyä.
Chicagolainen Bloodshot Records, alkujaan riippumattomaan countryyn
keskittynyt levy-yhtiö, tarvitsi energistä bändiä joukkoonsa ja otti yhteyttä juuri
sopivasti, kun The Savages oli vaihtamassa yhtiötä. Yhtiö oli innoissaan
ensimmäisestä yhteistyölevystä ”Savage Soul”. Esiintyminen Jools Hollandin
musiikkiohjelmassa Britanniassa toi bändille lisää julkisuutta. Tyytyväisyys on
ollut molemminpuolista, ja yhtiö on ollut muusikoiden tukena kaikin tavoin.
Nykyään sen siipien suojassa majailee paljon vaihtoehtomusiikkia esittäviä
artisteja.
Tästä pääsemmekin kaupallisuuteen ja sen kiroihin. ”Isot yhtiöt ja kaupallisuus
ovat tunkeutuneet kaikkialle, eikä kukaan enää tiedä mitä ostaa, mihin luottaa tai
kehen luottaa. Musiikissa tai politiikassa ei tiedä enää, kehen uskoa.”
Tuntuu todella siltä, että Barrencessa on mennyt hukkaan terävä journalisti ja
yhteiskuntakriitikko. ”Olen taantumuksellinen radikaali”, hän sanoo naureskellen.
”Olen idealisti, mutta yritän aloittaa maailmanparannuksen omasta itsestäni”.
Keskustelu kääntyy politiikkaan. Yhteiskunnallinen todellisuus on tällä hetkellä
USA:ssa rankka. Puhumme tavallisen ihmisen tarpeista, ja kuinka ne vähätkään
eivät aina täyty. Yhdysvaltain musta kansanosa tuntee vieläkin itsensä toisen
luokan kansalaisiksi, huolimatta kansalaisoikeusliikkeen yli vuosisadan
mittaisesta taistelusta. Heidät on aikanaan tuotu uuteen maailmaan vasten
tahtoaan, työskentelemään maan talouden hyväksi; jos ihmiselle aina taotaan,
ettei hänestä koskaan tule mitään, se alkaa vaikuttaa. Näköalattomuus johtaa
jengiytymiseen ja rikoksen poluille. Lakikaan ei tunnu olevan kaikille sama.
Barrencen mielestä presidentti Barack Obama on tehnyt parhaansa vaikeassa
tilanteessa, ja jälkimaailma tulee vielä tunnustamaan hänen ansionsa.
Päätetään mielenkiintoinen keskustelu kuitenkin musiikkiin. ”Olemme kaikki
tulleet tänne musiikin takia. Haluan antaa yleisölle parastani ja haluan, että
kaikki muutkin nauttivat ja unohtavat arkihuolensa sen 45 minuutin ajaksi, jonka
jaamme yhdessä. Musiikissa ei ole rotu-, uskonto- eikä kansallisuusrajoja.
Musiikkiin keskittyessämme olemme kaikki yhtä”, Barrence painottaa. Ehkäpä
juuri tässä yhteisöllisyydessä piilee bluesin parantava voima, jonka kaikki bluesin
ystävät tuntevat, bluesin salaisuus ja mysteeri.
ANNAMARI LAUSALA
Lue myös: Wentus Fest -raportti, Duke Robillardin haastattelu
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
