KONSERTTIARVIO
|
Sympaattinen reuhaaja viskiä suonissaan
|
|
|
Dave Arcari ja Ismo Haavisto. Kuva: Marko Aho
|
13.6.2019 Kuvagalleria
Skotlantilainen alt.blues-artisti Dave Arcari soitti touko-kesäkuun
vaihteessa Ismo Haaviston kanssa Lahdessa ja Loimaalla sekä yhden
keikan Helsingissä. Blues-Finland.comin malttamaton agentti riensi
helatorstain aattona Lahden Pikku Hanheen katsomaan rupeaman
ensimmäistä vetoa.
Ties kuinka monetta kertaa maassamme vieraillut vaihtoehtobluesikko kertoi
viimeaikaisten ponnistelujensa suuntautuneen enimmäkseen Yhdysvaltojen
suuntaan. Tulostakin on alkanut sillä suunnalla syntyä. Aika ei riitä kaikkeen,
joten ison meren tällä rannalla ovat aktiviteetit jääneet hieman vähemmälle.
Oli ilo havaita, että Ismo Haaviston yhden miehen orkesteri on entisestään
hioutunut. Se on svengaavan saumaton. Osaset toimivat itsenäisesti, mutta
tiukasti yhteen pelaten. Kitaran ja helistimellä päivitetyn stomp boxin sekä
useassa kappaleessa mukana olleen räkkiharpun turvin Ismo saa aikaan
täyteläisen soundin. Onpa joku näkövammainen yleisön jäsen kuulemma arvellut
lavalla olevan vähintään kolme soittajaa. Ällistys oli ollut melkoinen, kun kävi ilmi,
että siellä huhkii vain yksi mies.
Kun astuin baariin, lähti Ismon omaa tuotantoa oleva ränttätänttä ”Cabin Fever”
soimaan. Sitä seurasivat sulassa sovussa hyvin valitut lainat ja omat
iskusävelmät. Kappaleista muodostui hauska lenkkeilyteema. Ensin Tommy
Johnsonin ”Big Road Blues” vei rivakalla askelluksella Chicagoon. Sieltä
soitettavaksi valikoitui aiheeseen sopivasti ”Walking By Myself”. Myöhemmin
teemaa jatkoi vielä ”Walking Blues” – se blues, jonka aluksi herätään aamulla.
|
|
|
Ismo myös opetti ja valisti. Hän kehotti kuulijoita varomaan countryn ja ”country
bluesin” sekoittamista toisiinsa, vaikka soittajat niin toisinaan ovat tehneetkin.
Sanojensa vakuudeksi hän soitti mainion ja vahvasti countryvaikutteisen country
bluesin melkein sadan vuoden takaa. Setin toinen vuosikertablues oli viimeisenä
kuultu Kokomo Arnoldin ”Dirty Dozen”.
Omaa tuotantoa olevan ihmissuhdekuvauksen ”Before You Do Me Wrong”
tulkinta oli niin hurja, että sormiplektrakin singahti tiehensä kesken kaiken.
Hulvaton ”If You Don´t Live, You Gonna Die” välitti sedältä saatuja elämänohjeita
eteenpäin. Muuta materiaalia rauhallisempi ”My Hometown” oli luonteva valinta
kotikaupungissa soitettavaksi.
|
On aina mukavaa seurata yleisön reaktioita,
kun Dave Arcari rykäisee keikan käyntiin.
Joka kerta paikalle näyttää osuvan artistiin
ennalta perehtymättömiä kuulijoita. Jos
odotusarvona on ”vain” blueskeikka, saattaa
yllätys ollakin melkoinen. Ei Ismon settikään
millään muotoa hillitty ollut. Siitä huolimatta
rehvakkaasti remeltävä viskikäyttöinen
vaihtoehtoblues taisi herkimpiä aluksi
järkyttää.
”Come on!” -karjahdukset ja ”Cotton On My
Back” saivat yleisön pian artistin kelkkaan.
Nekin, jotka eivät aluksi olleet varmoja siitä,
mikä heihin osui, huomasivat tykkäävänsä
siitä – olkoon se sitten mitä tahansa.
Toisena kuultu ”Travellin´ Man” rauhoitti
sopivasti menoa. Kappale oli Daven
asteikolla mitattuna miltei hempeä.
Säästelemättömän heittäytyvä tulkinta,
kaiken perustana soiva ja ahkerasti slidea
hyödyntävä romuluinen bluespikkaus sekä
|
|
räyhäkkä esiintyminen ovatkin tehokas yhdistelmä. Muutaman neliömetrin lavalla
temmeltävä ja rähjäävä artisti on näky, jota ei niin vain sivuuteta pelkällä
vilkaisulla. Meininki tempaa väkisin mukaansa. Eikä rähjääminen edes pelota, kun
muistaa, ettei parta pahoille kasva. Partaa nimittäin Davella piisaa.
Skotlantilaisittain lausuttu englanti sai aikaan pienoisen kielimuurin yleisön ja
esiintyjän välille. Muutaman kappaleen jälkeen Arcari päättikin, että soitetaan
ensin ja kerrotaan tarinat sitten jälkeenpäin viskilasin äärellä. Ehdimme kuitenkin
kuulla, että ”Devil´s Left Hand” on vastaveto Steve Earlelle. Hän kun on
kirjoittanut laajalti versioidun kappaleen, jossa pistoolia kutsutaan vanhan
vihtahousun oikeaksi kädeksi. Earle ja hänen laaja kuulijakuntansa olivat
kuulemma tykänneet tästä toisen käden laulustakin.
|
Yhteistyössä
Puukkoblues, Kauhava
.
|
Arcari maustaa Delta blues -pohjaista keitostaan muun muassa countrylla,
punkilla ja rockabillyllä. Hänen omista kappaleistaan soivat monin paikoin läpi
vahvat skottisävyt. Vähän samaan tyyliin kuin vaikkapa Tuomari Nurmio on
onnistunut tekemään bluesista supisuomalaista, on Arcarin musiikissa vahvasti
läsnä hänen kotiseutunsa perinteet.
Dave Arcarin keikoilla kuullaan oman materiaalin kanssa lomittain tuttuja lainoja.
Hän haalii kyytiinsä niin Johnny Cashin kuin Robert Johnsonin eikä sen jälkeen
isommalti jarruttele. Laulutulkinta saattaa kappaleessa kuin kappaleessa
yllättäen luiskahtaa niin karjunnan kuin örinän puolelle. Se pitää yleisön
valppaana.
Uusi ”Brexit Blues” kuultiin myös Lahdessa. Se on sävyltään yllättävän neutraali.
Etukäteen olin arvellut Daven tuovan alleviivaten julki mielipiteensä – mikä se
sitten lieneekään. Laulu kuitenkin käsittelee yleistä hämmennystä ja
tietämättömyyttä, joka brexitin ympärillä Isossa-Britanniassa vallitsee. Tosin
kappaletta edeltäneessä spiikissä Dave kertoi f-sanalla alleviivaten, että skotit
haluavat pysyä Euroopassa.
Arcarin suomen kielen sanasto käsittää kolme perustermiä: kiitos, kippis ja
krapula. Niillähän sitä – jos nyt ei selviä, niin – pääsee jo pitkälle. Tätä aihepiiriä
edustavat ”Whiskey In My Blood” ja ”Cherry Wine” kuultiin peräkkäin. Juomien
luonteisiinkin sopien ensin mainittu oli huomattavasti tömäkämpi, vaan eipä se
toinenkaan liian imelä ollut.
Jamitusta ja junailua
”Got Me Electric” muutti soundimaailman astetta ärmeämmäksi. Sen jälkeen Ismo
sai kutsun liittyä huuliharppuineen ilonpitoon. Yhteissoitto napsahti heti
paikalleen. Kaksikko tuskin oli soitettavia kappaleita edes sopinut, olivathan he
vasta muutamaa tuntia aiemmin tavanneet ensimmäistä kertaa. Meininki lähti
ensinuoteista lentoon. ”Good Friend Blues” ja Johnny Cashin ”Blue Train”
levittivät lavalla vallinneen hyvän fiiliksen tehokkaasti yleisöönkin. Spontaani
jammailu on rutkasti treenattua täydellisyyttä viihdyttävämpää seurattavaa, niin
nytkin.
|
|
|
Ismon palattua yleisöksi polkaisi Dave romanttisena balladina esittelemänsä
”Hangman´s Bluesin” käyntiin. Countryralliin ”Close To the Edge” kitaran särö
luiskahti pari pykälää muroisemmaksi. Rouhennetulla soundilla mentiinkin setin
loppuun. Myös toinen juna-aiheinen kappale iltaan mahtui. Se kertoi junasta,
jonka reitin varrella lienee Pönttövuortakin pidempi tunneli. Kappaleen nimi oli
nimittäin ”Hellbound Train”. Virallisen osuuden päätti pitkä ja pärisevä ”See Me
Laughing”.
Yleisön taputettua ensin pyytävään, sitten vaativaan sävyyn sai Ismo kutsun
liittyä encoreen. Kaksikko aloitti jammailun akustisesti lavan edustalla. Noustuaan
takaisin parrasvaloihin he siirtyivät tömäkämpään ilmaisuun. Ainakin ”Dust My
Broom” ja ”Walking Blues” erottuivat pitkäksi venähtäneestä loppujamituksesta.
Ilta oli kaikin tavoin ilmeisen onnistunut. Vierailin nyt ensimmäistä kertaa Pikku
Hanhessa. Se osoittautui oivalliseksi keikkapaikaksi. Lava on sopivan kokoinen
pienille kokoonpanoille, passeli äänentoistojärjestelmä ja asiansa osaava
miksaaja pitivät soundit miellyttävinä. Yleisön keskustelu ei näyttänyt soitosta
häiriintyvän, mutta eipä se toisaalta myöskään häirinnyt.
Vaikka koko illan paikalla viihtynyttä yleisöäkin oli runsaasti, oli myös vaihtuvuus
melkoinen. Väkeä vaelsi tuulikaapissa molempiin suuntiin. Tupa oli miltei koko illan
täynnä. Tuoppia huokeampi pääsylippu madalsi poikkeamiskynnystä. Se
mahdollisti vain yhdellä pistäytymisenkin.
Suppea organisaatiokaavio
Rootsmusiikissa ei kovinkaan suuria taustaorganisaatioita yleensä artisteilla ole,
mutta Dave Arcari on vienyt homman minimiin. Hän hoitaa vaimonsa Margaret
McDonaldin kanssa kaksin lähestulkoon kaiken. Yhtä lailla julkaisu- kuin
kiertuetoimintakin on omissa hanskoissa, samoin nettisivut, oheistuotteet ja
sosiaalinen media.
Toki myös verkostoituminen ja paikalliset kontaktit ovat tärkeä apu. Keikan
jälkeen pariskunta muistelikin, miten virolainen Andres Roots hoiti vuosia sitten
Daven ihka ensimmäisen ulkomaankeikan järjestelyjä. Sen jälkeen hän onkin
vuosittain esiintynyt Virossa. Ensimmäisellä Suomen-keikalla puuhamiehenä oli
Jukka ”Black River Bluesman” Juhola. Sittemmin Blues News -lehden
päätoimittajanakin tunnettu Maiju Lasola on ollut korvaamaton apu, ja nyt Ismo
Haavisto toimi paikalliskontaktina. Mikäli Daven sanaan on uskominen, esiintyy
hän seuraavan kerran Ismon kanssa Skotlannissa.
Tällä Viron- ja Suomen-kiertueella Dave ja Margaret matkustivat pääsääntöisesti
julkisilla kulkupeleillä kahden kitaran ja erinäisten pakaasien kanssa. Kaiken
muun tohinan ohella Dave ehti kuvata ja jossain välissä editoidakin videoblogia,
jonka jaksoja hän julkaisi päivittäin. Ne ovat hauskaa katsottavaa. Pelkästään
skottilaisen puheenparren ansiosta niistä tulee hyvällä tuulelle.
MARKO AHO
Kuvagalleria
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
|
|
