Aito chicagolaisääni turkulaisessa bluesissa
Dr Dave & All Scars Blues Band on Turun alueen pidetympiä yhtyeitä.
Vanhaan pääkaupunkiin asettunut laulaja-harpisti Dave Rios ihailee
suomalaisia kollegoitaan ja maan asiantuntevaa yleisöä.
Dr Dave and All Scars Blues Band on niitä harvinaisia kokoonpanoja, joilla on
ollut onni saada riveihinsä aito chicagolainen laulaja-huuliharpisti. Työkomennus
toi David Riosin Suomeen vuonna 2008. Kuin kohtalon sanelemana,
ensimmäisenä päivänään Turussa hän poikkesi sisään turkulaiseen bluesin
olohuoneeseen, ravintola Gracelandiin.
Rios myöntää, että tavatessaan ensimmäisiä kertoja nykyiset bänditoverinsa
Skanky Stixxin (Antti Laakkonen) ja Rami Mähkän, yhteiset kiinnostuksen
aiheet löytyivät pikemminkin oluen juomisesta kuin musiikista. Mutta varsin pian
tapaamisen jälkeen Gracelandissa aloitettiin jami-illat, joissa yhteinen sävel
bluesin parissa löytyi nopeasti.
- Samaisessa ravintolassa tapasin myös laulaja-kitaristimme Michele Ferrarin ja
basisti Esa Salmisen. En halua, että kehut kihahtavat heille hattuun, joten älä
anna heidän lukea tätä... mutta he ovat kyllä kaikki mahtavia tyyppejä! Rios
ylistää.
Skanky Stixx kertoo bändin perustamista edeltäneestä ensitapaamisestaan
Riosin kanssa:
- Olin tsekkaamassa muistaakseni Pepe Ahlqvistin keikkaa Gracelandissa, kun
kuulin baaritiskillä vieressäni erään herra Riosin puhaltelevan harppua takkinsa
alla biisin tahtiin. Potkin vähän niin kuin väkisin Davidin lavalle, jossa herrat
soittivat pari biisiä kimpassa. Yksi huuliharppu oli mukamas vahingossa messissä.
Totuus selvisi jälkeenpäin. Takin vuorit kätkivät sisäänsä arsenaalin harppuja.
Siitä lähtien törmäiltiin silloin tällöin samassa kuppilassa ja siitä se ajatus sitten
lähti. All Scars Blues Band perustettiin vuonna 2009.
Yhtyeen nimi löytyi kohtalaisen helposti. All Stars -kokoonpanojahan on
perustettu jos jonkinlaisia.
- Me nyt ollaan tämmöinen vähän rupisempi bluesbändi, niin ajateltiin, että nimi
voi sitten olla sen mukaan, Skanky Stixx nauraa.
Vakavasti otettava harrastus
Rios on innoissaan siitä, että Suomesta löytyy oikeita bluesiin ja kunnon
livemusiikkitarjontaan keskittyviä ravintoloita. Ja mikäpä on ollessa, kun hän on
vuosien varrella saanut tavata ja jammailla yhdessä toinen toistaan parempien
muusikkojen ja bändien kanssa: Pepe Ahlqvistin, Dave Lindholmin, Honey B &
The T-Bonesin, The BluesBakersin, Erkka Makkosen, Jo' Buddyn ja niin
edelleen.
Rios kertoo olleensa nuorena liian kiireinen välittääkseen varsinaisista
musiikkiopinnoista. Musiikin teorian opiskelu ja pianotunnit jäivät ottamatta. Hän
kuitenkin lauloi kirkkokuorossa ja monien ikätoveriensa tapaan kasvoi kuunnellen
runsaasti radiota.
- Silloin The Beatles ja Rolling Stones olivat iso juttu, myöhemmin suosikkejani
olivat myös Tower of Power ja Steely Dan. Kaiken kaikkiaan lopputuloksena oli
se, että soitan pitkälti korvakuulolta. Se tuntuu toimivan bluesissa ja rockissa.
Voisi kai sanoa, että musiikki on edelleen minulle pitkälti harrastus, koska se ei
ole päätyöni. Otan sen kyllä vakavasti, mutta tykkään pitää hauskaa
bändikavereiden ja yleisön kanssa. Asenteeni musiikkiin on pitkälti "Jos se ei ole
hauskaa, älä tee sitä…"
Riosilla on kahdeksan sisarusta, joiden hän kertoo kaikkien olevan hyviä laulajia.
Hän väittää itse olevansa yhdeksikön huonoin laulaja.
- Kaikki veljeni soittavat vähintään yhtä instrumenttia, sisareni laulavat kuin
enkelit!
Omaan laulutyyliinsä Rios katsoo poimineensa eniten vaikutteita ihailemiltaan
Elvikseltä, Sonny Boy Williamson II:lta ja ehkä hiukan myös Robert Plantilta.
Harpisteista hän mainitsee suosikeikseen Sonny Boyn, Little Walterin, Kim
Wilsonin ja Lee Oskarin.
- Olen myös saanut upean tilaisuuden esiintyä muutaman kerran Eddy "The
Chief" Clearwaterin, Mike Pattersonin ja Toronzo Cannonin kanssa. He ovat
inspiroineet minua valtavasti ja innostaneet jatkamaan musiikin parissa.
Suomalainen bluesyleisö on asiantuntevaa
Kysyttäessä Rios kieltää olevan mitään eroa siinä, soittaako hän bluesia
Chicagossa vai Suomen Turussa.
- Blues on globaali kieli. Voin mennä minne vain, huutaa ilmoille biisin nimen ja
alkaa naputtaa tahtia jalallani ja soittaa säveltä huuliharpulla, ja jengi on heti
mukana! Pikku sekaannuksia tulee välillä siinä, että suomen- ja englanninkielen
nimet nuoteille eroavat hieman, mutta kaiken kaikkiaan kyse on fiiliksestä.
Rios muistuttaa, ettei homma kuitenkaan aivan niin helppo ole. Hyvä blues kun
syntyy vain täydellisestä kokonaisuudesta syvää tunnetta ja konkreettisia
elementtejä – kuten säveliä ja tarttuvaa tempoa.
- Suomihan on ihanteellinen ympäristö bluesille pitkine, pimeine talvineen ja
purevan kylmine säineen!
On ilmeisesti ollut kotoisaa liittyä bändiin myös Suomessa; kotiseuduillaan David
keikkailee silloin tällöin oman The Gurus of Blues -kokoonpanonsa kanssa.
Takana on festariesiintymisiä isoillakin lavoilla Chicagon ympäristössä.
Rios kiittelee suomalaisia myös intensiivisestä tavasta paneutua asioihin. Kun
täällä tehdään jotain, se tehdään tosissaan. Hän väittää, ettei pysty edes
luettelemaan kaikki kertoja, jolloin on ravintola Gracelandissa törmännyt
johonkuhun, joka tietää noin kymmenen kertaa enemmän bluesista, artisteista,
bluesin historiasta tai huuliharpputekniikoista kuin hän itse. Rios vitsailee sen
olevan jopa pikkuisen noloa amerikkalaiselle bluesmuusikolle.
- On kyllä hienoa nähdä ja kuulla suomalaista bluesia livenä. Olen nähnyt
uskomattomia laulajia ja soittajia täällä, erityisesti harpistit ovat todella
sielukkaita.
Huuliharppuakin rakkaampi työkalu: oma ääni
Rios arvelee olleensa laulaja jo vaippaikäisestä – perhetaustansa huomioiden –
mutta ensiesiintymisensä bändin ainoana vokalistina hän teki vasta lähempänä
neljänkymmenen vuoden ikää.
Hän on soittanut huuliharppua 14-vuotiaasta. Dave valitsisi silti ennemmin
lauluäänensä kuin huuliharppunsa, jos voisi saada vain toisen. Hän kokee, että
hänen äänensä on henkilökohtaisempi työkalu ja siten enemmän hallittavissa.
- Olen ihan tyytyväinen soittotaitooni. Mutta tunnen jämähtäneeni aika
perustyyliin, enkä odota oppivani hirveästi lisää enää tässä iässä. Mainitsin jo
monia kuuluisia harpisteja, mutta en siis missään nimessä laittaisi itseäni samaan
kategoriaan heidän kanssaan.
Harpistikollega Kim Wilson mainitsi kerran, että hänen vaimonsa on melkoinen
blueskriitikko. Entäpä herra Rios, saako hän tiukkaa palautetta esiintymistensä
jälkeen?
- Kim Wilson on onnekas! Minun vaimoni ei ole kovin suuri bluesfani… Luulen
kuitenkin, että se tekee hänestä hyvän kriitikon, koska hän yleensä kommentoi
vain jotain todella vaikuttavaa. Yleensä olemme myös samaa mieltä.
Oikea soundi löytyy oikeilla työkaluilla
- Ensimmäinen huuliharppuni? Olin 14-vuotias, kun isäni löysi vanhan Hohner
Marine Bandin jostakin, ja hä antoi sen minulle. En kaiken musiikintekointoni
keskellä tainnut koskaan pysähtyä miettimään, kuka oli mahdollisesti soittanut
sitä ennen minua.
Rios kertoo, että vain muutamassa viikossa huuliharpun saamisen jälkeen hän oli
kasannut ensimmäisen autotallibändinsä. Lempiharpukseen Rios nimeää
alennetun B:n, jota Sonny Boy käytti kappaleessa "Help Me". Kyseinen kappale
on sisällytetty myös All Scars Blues Bandin ohjelmistoon.
- Mielestäni oikeanlaisen tummemman ja "bluesimman" soundin tavoittaminen
vaatii kyseisessä biisissä juuri niin sanotun taivutetun bluesharpun soittamista,
varsinkin kun biisi itsessään menee F-mollissa. Edellisen kerran kyseinen
soittotekniikka toimi mainiosti, kun olin lavalla Flat Broke Trion kanssa
soittamassa "Bright Lights, Big City" -kappaletta, biisi kun menee normaalisti A:
sta.
- Kyseisessä biisissä täytyy soittaa normiharppua, mutta bendata ylärekisterin
äänet overblow-tekniikalla, vähän niin kuin Jimmy Reed olisi sen tehnyt. No
ainakin melkein! Yleensä käytän keikalla Green Bullet -mikkiä ja vahvistimena
vuoden 1971 Fender Deluxe Reverbiä. Toki tilanteen mukaan kokeilen mielelläni
muitakin harpun soittamiseen soveltuvia vahvistimia. Isoilla ulkokeikoilla Fenderin
Bassman on ehdottomasti paras työkalu.
Huuliharpun lisäksi Rios kertoo soittelevansa jonkun verran kitaraa, lähinnä
säestääkseen laulaessaan lempikappaleitaan rentoutuakseen.
- Soitan myös jonkun verran conga-rumpuja. Joskus, kun bändi on todella
epätoivoinen… tämä tarkoittaa, että 100 kilometrin säteellä ei löydy yhtäkään
oikeaa rumpalia... he saattavat pakottaa minut soittamaan rumpuja setin ajaksi.
Ihan vain ylläpitääkseen rytmin...
Jos on joitakin sitaatteja, jotka haluaa suomenkielisessä haastattelussa säilyttää
alkuperäiskielellä, se on luonnehdinta, jonka David Rios antoi itsestään:
"I don't consider myself a real bluesman. I am more like the guy who paints the
Golden Gate bridge every day. Someone else dreamed it, designed it and then
some very strong dudes built that beautiful thing. And now this guy helps to
preserve it by painting it. You could say I am a sort of bridge painter for the
Blues!"
PIIA LEINO
Haastattelu on julkaistu myös Blues News -lehdessä.
.
|
