LEVYARVIO
|
26.4.2016
Mysteerimies sekoittaa
rockia, heviä ja klassista
Argentiinalaistaustaisen muusikon David
M'oren kiekko "Passion, Soul & Fire" on
omaleimainen kokonaisuus
sankarikitarointia ja raspikurkkuista laulua.
Koettakaapa kuvitella normaalipituista
cd-levyä, joka koostuu lähes yksinomaan
kitarasooloista. Onko se unelmienne täyttymys
vai sitä päinvastaista lajia? David M'oren
uusin levy "Passion, Soul & Fire" kiteyttää
vaihtoehdot: joko tykkää tai sitten ei.
|
|
Palavasilmäinen, alun perin argentiinalainen bluesrock-kitaristi David M'ore
vaikuttaa nykyisin Yhdysvaltain länsirannikolla. Hän on viettänyt melkein koko
aikuiselämänsä kiertue- ja kiertolaiselämää. Hän kulkeutui 90-luvulla viettämään
hurjia vuosiaan Hollywoodiin, lähti sieltä grungea pakoon Sacramentoon, ja sieltä
nykyiselle asuinseudulleen San Franciscoon. Hänellä oli pitkään myös oma bändi
nimeltä Blind Hole. Tällä levyllä hän esittäytyy peruskokoonpanolla (kitara, basso
ja rummut). Taustat on äänitetty erikseen, joten kitaristilla on tilaa sooloilla mielin
määrin. Levytys on miksattu kuuluisalla Laughing Tiger -studiolla San
Franciscossa.
David M'ore haluaa ilmeisesti ylläpitää mysteerimiehen imagoa, joten hänen
tekemisistään löytyy aika vähän elämäkerrallista tietoa. Hän on kuitenkin auliisti
kertonut haastatteluissa lapsuudestaan ja esikuvistaan. Hän sai varhaiset
musiikilliset vaikutteet kasvuympäristössään, joka oli hyvin kansainvälinen.
Hänen ulottuvillaan oli paljon vanhaa jazzia ja bluesia levyillä. Hän on aina
kuunnellut musiikkia laidasta laitaan, The Beatlesista ja The Rolling Stonesista
Led Zeppeliniin ja klassiseen musiikkiin. Ensimmäisen kitaransa hän sai 8-
vuotiaana. Varsinainen loveen lankeaminen tapahtui Deep Purplen myötä 12-
vuotiaana. Siitä lähtien Ritchie Blackmore on ollut hänen ykkössuosikkinsa. Sen
huomaa tällä levylläkin.
M'ore omistaa levynsä esikuvilleen, nykyiselle bändilleen ja levyteknikoilleen.
Myös Leo Fender ja Marshall-vahvistimet saavat tunnustusta. Levynkannessa
kerrotaan tarkasti, mitä vintage-vahvistimia hän käyttää. Kitarana on
erikoisvalmisteinen Stratocaster. M'oren soittoa on kuvattu muun muassa sanoilla
”korkeaoktaaninen” ja ”machismo”. Esikuviin lukeutuvat vielä Johnny Winter,
Jimi Hendrix, Alvin Lee ja Joe Satriani. Vanhoista mestareista häntä kiehtoo
eniten Albert King.
David M'oren lauluääni on varsin omalaatuinen. Säröiseksi raspikurkuksi
kuvaileminen on tässä tapauksessa aika kohteliasta. Häntä on verrattu Billy
Gibbonsiin, mutta kyllä Billy laulaa paljon kauniimmin! Dramatiikkaa lauluissa on
ainakin riittämiin. M'ore on nimensä mukaisesti monipuolinen ja taitava kitaristi.
Hän kyllä osaa soittaa bluesia, mutta on langennut monen valkoisen muusikon
helmasyntiin: hän pitää sankareinaan muita valkoisia muusikoita. Paljonhan
meillä ei enää noita alkuperäisen bluesin soittajia keskuudessamme ole, joten
sitäkin mieluummin soisi heidän musiikkiaan ylläpidettävän. Makuja on kuitenkin
monenlaisia, ja tältä levyltä löytyy paljon hyviäkin puolia.
”Passion, Soul & Fire” on vaikeasti kuvailtavissa. Se sisältää hyvin energistä
musiikkia, joka seikkailee jossain bluesrockin ja heavyrockin välissä. Klassista
bluesia tässä ei juuri kuule. Jokainen levyn 12 kappaleesta sisältää pitkiä sooloja,
joita on ripoteltu sinne tänne. Välillä vaikuttaa siltä kuin kuuntelisi koostetta ”50
maailman parasta kitarariffiä”. Perinteiset laulukaavat siltoineen ja
kertosäkeineen on heitetty romukoppaan. Eri tyylien sotkeminen samaan
kappaleeseen on ehkä originellia, mutta tällainen pirstaleisuus käy pidemmän
päälle väsyttäväksi.
|
|
|
Jo ensimmäisessä kappaleessa ”The Devil's Land” huomaa Deep Purplen
vaikutuksen. Klassinen, nopeatempoinen ja raskas bluesrock ei juuri tuo
yllätyksiä. Hidas ”Love Again” sellointroineen antaa odottaa alakuloa, jota
saadaankin roppakaupalla. Soolo vinkuu haikeasti ja loppuu dramaattisesti
töksähtäen. Kuin edellisen jatke on tunnelmaltaan ”Stronger Than I Realize”,
jonka balladimainen alku muuttuu pikaisesti heavyvingutukseksi.
Instrumentaali ”Johan Sebastian Blues” on taidokas yhdistelmä heviä ja
klassista. Kitaristi on tässä kenties parhaimmillaan. Klassiseen musiikkiin
perehtymättömälle ei ole aivan selvää, onko tämä ”aitoa” Bachia vaiko M'oren
oma Bach-vaikutteinen sävellys. Kirkkourkuja mukailevat kitarajuoksutukset ovat
omaa luokkaansa.
|
|
|
”You Said You Love Me” lähtee alkuun voimallisella kitaroinnilla eikä hellitä yhtään
10-minuuttisen kestonsa aikana. Lauluosuutta tässä ei edes tarvittaisi. ”Sweet
Little Baby” alkaa mielenkiintoisesti akustisella country-bluesilla ja vaihtuu sitten
sekä slideä että wah-wah-pedaalia viljeleväksi heavyrockiksi. ”The 12 Song” on
peruskauraa 80-luvun ja Blackmoren malliin.
”Cold Blooded” alkaa puolestaan slidellä. Mukavan melodian omaava,
bluesahtava kappale varoittelee petollisista naisista. M'ore malttaa tässä
laulaakin nätimmin.”Every Time I Think of You” kuulostaa lupaavasti Albert Kingin
bluesilta, mutta ilo ei kestä kauan. Lauluosuus ei ole bluesia, ja loput
kitaraosuudet kuulostavat Gary Moorelta. Vähintäänkin mielenkiintoinen
synteesi.
Raaka instrumentaali ”Funk It Up” kuulostaa hetkittäin Hendrixiltä, ja sitten
Strato taas vinkuu perinteisen rokkaavasti. ”Liar” on vähän rauhallisempi,
perinteisempi shuffle. Ylimääräinen ”Mistreated” on otettu mukaan spontaanina
Deep Purple -tribuuttina, joka on äänitetty livenä studiossa.
ANNAMARI LAUSALA
David M'ore: Passion, Soul & Fire. David M'ore, 2015
David M'ore (kitara), Wade Olson (rummut), David De Silva (basso)
Linkki: David M'ore
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
