Blues-Finland.com - Diz Watson & Groovy Eyes Trio, Tampere

KEIKKARAPORTTI

2.10.2014

Diz Watson

Mesikämmenen boogie
Suomalaisten soittokaveriensa kanssa levyä puuhaava Diz Watson pistäytyi
Tampereella. Mukana jäynää tekemässä on myös kitaristi Jussi "Jo' Buddy"
Raulamo.

Musiikkimaailmassa ja etenkin sen bluesimmilla laitamilla on kautta aikain
harrastettu lempinimiä. Epäilemättä ulvovan suden ja hännänlaahaajan kaltaiset
tittelit lienevät hyvästä syystä annettuja. Ne varmasti kuvaavat hyvin kantajiaan.
Niin tekee myös Diz Watsonin lisänimi "Honeybear". Tyytyväisen karhun oloinen
Watson nimittäin tarjoilee pianon ääreen istahdettuaan svengiä oikein
mesikämmenen mitalla.

Musiikillisesti Diz Watson vie kuulijat mukanaan pianomusiikin kultamaille New
Orleansiin. Boogie woogie ja rock and roll lyövät kättä karibialaisten ja
afrikkalaisten vaikutteiden kanssa, kuten noilla seuduin on aina tapana ollut.
Lopputuloksena on keinumaan pakottavaa musiikkia. Amos Milburnin, Fats
Dominon ja Professor Longhairin kaltaiset legendat kuuluvat läpi Watsonin
soitosta ja vilahtavat usein välispiikeissäkin. Kokonaisuutta hahmottaessa ei sovi
myöskään Dr Johnia sivuuttaa. Esikuvien runsaudesta huolimatta – tai kenties
juuri siksi – Diz Watsonilla on oma tunnistettava tyylinsä.

Juhlalevy

Ensi vuoden alkupuolella ilmestyy Diz Watsonin uusi levy. Täkäläisittäin
tapauksesta tekee erityisen se, että Watsonin ja perkussionisti Tony ”Mr
Conga” Uterin kanssa levyllä soittaa Groovy Eyes Trio. Bändin nokkamies Jo'
Buddy kantaa luonnollisesti kitarointivastuun. Kompista huolehtivat
takuuvarmaan tyyliinsä Tommi Laine ja Juppo Paavola.

Jussi "Jo' Buddy" Raulamo itse kertoo aiheesta näin: ”Levyä miksataan
parhaillaan, ja se ilmestyy alkuvuodesta. Suomeen meillä on sovittuna kolme
julkkarikeikkaa maaliskuun ensimmäiselle viikolle. Yksi Tampereelle ja kaksi
Helsinkiin. Groovy Eyesin komppi ja mun kitara on levyllä mukana kaikilla raidoilla
– pois lukien pari Dizin ja Tonyn duovetoa. Meidän lisäksi siellä soittaa nippu
puhaltajia, muun muassa Van Morrisonin ja Bill Wymanin bändeissä olleita
ukkoja. Me ollaan nyt kymmenen vuotta tehty yhteistyötä Dizin kanssa, ja tämä
levy on oivallinen tapa juhlistaa sitä.”

Raulamon ja Watsonin yhteistyö on tosiaan jatkunut jo vuosikymmenen ajan.
Kangasalan harjulla aikoinaan todistamani esiintyminen oli kuulemma
järjestyksessään kolmas. Sen jälkeen herrat ovat soittaneet lukuisia kertoja niin
Suomessa kuin maailmallakin. Matkan varrelle osuu myös muutaman vuoden
takaiset musisoinnit Big Jay McNeelyn kanssa.

Syyskuun loppupuolen kiertueella Uteria ei ennakkotiedoista poiketen Suomessa
nähty. Annetaan taas Raulamolle puheenvuoro: ”Meillä piti nyt olla isompi bändi,
mutta pari sovittua keikkaa peruuntui ikävästi tuplabuukkauksen takia. Rundista
tuli tynkä. Diz halusi kuitenkin tehdä nämä keikat. Soitettiin sitten säästösyistä
ilman Tonya ja puhaltimia. Mä tuurailin parhaani mukaan ja soittelin joitain
torviosuuksia suullani. Olen vanha trumpetisti, joten vedin trumpetin ansatsilla,
mutta ilman torvea. Tony muuten tulee Tampereelle marraskuun alussa keikalle.
Hän soittaa tuolloin Tampere Jazz Happeningissa Linton Kwesi Johnsonin
taustalla.”

Tynkäbändi Tampereella

Kokoonpanon kutistuminen ei onnistunut Laternan syyskuisen torstai-illan
meininkiä latistamaan. Jo tunti ennen h-hetkeä alkoi salissa olla mukavasti
sakkia, joten Blues Lovers -yhdistyksen edustajisto uskaltautui hiljalleen
hymyilemään. Down Home -iltojen syyskauden avannut, entuudestaan
tuntemattomampi Lisa Lystam oli pari viikkoa aiemmin houkutellut paikalle
valitettavan vähänlaisesti kuulijoita.
.

Diz Watson astui lavalle Groovy Eyesin kolmikon avattua illan parilla laululla.
Käytössä oli ilmeisesti lainapiano. Watson näytti pariin kertaan hämmästyvän,
kun koskettimisto loppui kesken. Ammattimiehenä hän kuitenkin teki nopeasti
sinunkaupat soittimen kanssa.

Ilta sisälsi monenlaisia rytmimusiikkia. Aina tervetulleiden ja ilmiselvien
klassikoiden (esimerkiksi ”Iko Iko”, ”Big Chief”, ”Chicken Shack Boogie” ja
”Blueberry Hill”) ohella kuultiin tietysti Dizin suurin hitti, Eddie Boydin kirjoittama
”Bluecoat Man”. Kohokohtien runsaslukuiseen joukkoon nousivat myös letkeä
calypsopala ”Miss Bombilla Brown”, Tom Waitsin ”Jockey Full Of Bourbon”, Chuck
Berryn ”You Never Can Tell” ja Dr Johnin ”Such A Night”. Dr Johnin tapaan Diz
lavensi tarjontaa Duke Ellingtonin tuotannolla. ”Flaming Sword” tuli ”Goodnight
Irenen” parina toisen setin avanneessa soolo-osuudessa.

Olen kuullut useammankin pianistin sanovan, että pianistia kompatessa ei voi
soittaa liian vähän. Osaava kosketinsoittaja pystyy kahdella kädellä ja
kymmenellä sormella loihtimaan vaivatta tavaraa kokonaisen bändin tarpeiksi.
Täyteen laimikoitu kitarakomppi tai hurjasti juoksutteleva basso osuu helposti
pianon reitille, ja törmäyshän siitä tulee.

Groovy Eyes taitoi ilmavan komppauksen. Raulamon kitarointi oli monin paikoin
vaivihkaista, mutta kuitenkin erottuvaa. Tommi Laine bassotteli väljästi ja
kontrabassomaisesti kieliä nyppien. Juppo Paavola tarjoili kompin sekaan juuri
sen verran aksentteja kuin niitä tämmöisen musiikkiin mahtuu – ja mahtuuhan
niitä. Settiin saatiin mukavasti lisäväriä Dizin jäädessä välillä kierroksen ajaksi
yksin pianottelemaan ja bändin taas hypätessä rundin jälkeen takaisin kyytiin.
Lisäarvoa iltaan toi sekin, että torvisektion puuttuessa Raulamo soitti illan
mittaan muutamat soolot näennäistrumpetillaan kuin koomikko Esko "Eemeli"
Toivonen konsanaan.

Sähköä ja jäynää

Jussi Raulamo tunnetaan aikaansaavana muusikkona. Hänellä on aina monta
rautaa tulessa ja pari uutta projektia suunnitteilla. Olikin paikallaan kysäistä, mitä
kaikkea Jo' Buddyn lähitulevaisuuteen sisältyy.

”Mulla ja Sami 'Kanttori' Niemisellä on uusi
trio. Rumpuja siinä soittaa tilanteen mukaan
joko Down Home King III tai Down Home
King IV. Ollaan tehty nyt vasta pari keikkaa.
Se on ollut aivan huikeeta – varmaan
svengaavin bändi missä mä oon ollut",
Raulamo kertoo.

"Ensi vuonna Dizin levyn jälkeen ilmestyy
mun yhteislevy Funky Kingstonin kanssa.
Kohta puoliin aletaan äänitykset. Se on
sellaista New Orleansin hajuista Jamaika-
poljentoa. Heidänkin kanssaan mä oon
muuten välillä soittanut torvisooloja. Me
ollaan tehty joitakin keikkoja ilman puhaltajia
Kinky Funkstone -nimellä. Niillä mä oon
soittanut kazoopillistä ja metallitratista
valmistamallani torvella sooloja. Siinä on
vähän räkäisempi ja kuuluvampi ääni.
Forsmanin Jarno on soittanut mun parina
melodikaa. Meillä on ollut erilainen
puhallinsektio."

Jo' Buddy

Raulamon mielestä juuri tuon kaltaisista erilaisista jutuista fiilis monesti löytyy.
Nykybluesissa on vikana se, että sieltä puuttuu lähes kokonaan "jäynä", ja
pelataan liikaa varman päälle. "Pelkkä taidokas ja virheetön soitto ei kanna
kauaksi. Mitä hyötyä siitä on, että kaikki on valmiiksi hyvin. Pitää muistaa, että
hyvä musiikki perustuu erehdyksiin. Improvisoidessa mennään sinne, tänne ja
tuonne ja kokeillaan tikulla jäätä. Hyvät jutut löytyvät yleensä sieltä reunalta.
Pitää uskaltaa. Kun osuu oikeeseen, niin silloin saa ihmisten värekarvoihin uutta
eloa – sähköä. Jos koskessa on voimalaitos ja vesi virtaa vain tasaisen kivasti
liruen, niin ei siitä mitään sähköä synny.”

Onneksi Jo' Buddylla sähköä ja jäyniä piisaa.

MARKO AHO, teksti ja kuvat

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA