LEVYARVIO
|
30.5.2012
Herra Whiten kootut
seikkailut
Jack Whiten uusin levy "Blunderbuss" on
katsaus miehen tähänastisiin musiikillisiin
edesottamuksiin. Tuttua Whitea kuullaan,
yllätyksiä ei niinkään.
Kun ensimmäisen kerran kuuntelin Jack
Whiten sooloalbumia "Blunderbuss", ajattelin,
että tältä kuulostaisi, jos Beck tekisi
cover-versioita White Stripesin biiseistä.
Kyseessä on kohteliaisuus, vaikka en Jeff
Beckiä tarkoitakaan.
.
|
|
Seuraavaksi puhuin asiasta kaverini kanssa. Hänen mielestään Whiten musiikki on
aina inspiroivaa. Yllätin itseni vastaamasta: "Tällä kertaa en ole ihan varma. Nyt
muistan, miksi en nuorena tykännyt Led Zeppelinistä. Joku jätkä alituiseen
kiekumassa korkealla äänellä." Kun niiden tuntemusten yli pääsee, musiikki ei
tietenkään ole hassumpaa.
White Stripesin viimeinen levy "Icky Thump" tosiaan muistutti Led Zeppeliniä,
mutta toisin on "Blunderbussin" laita. Sen sijaan uutuus toimii katsauksena
Whiten tähänastisiin bändeihin ja muihin musiikkiaktiviteetteihin – kaikkeen The
Raconteursista aina Alicia Keysin kanssa tehtyyn James Bond -tunnariin.
Uuden levyn pettymys on se, että Whitelle ominaista yllätyksellisyyttä on kovin
niukalti. Uusia uria ei juuri uurreta. Silläkin on toki puolensa – jos haluaa
omakseen runsaat 40 minuuttia "perinteistä" Jack White -musiikkia, tämä levy on
varmuudella hintansa väärti.
"Blunderbuss" sai alkunsa sattumasta. Räppäri RZA:n oli tarkoitus levyttää
Whiten Third Man -studiolla, mutta session peruunnuttua ajan käytti hyväkseen
White – koko projektia voisikin luonnehtia ajan tappamiseksi ja seuraavan hyvän
idean odotteluksi.
Tekstit ovat usein voimallisesti rakkautta ja sen tuottamaa tuskaa käsitteleviä.
Tekeekin mieli ajatella levyä terapiasessiona, iskeytyihän Whiten avioliitto karille
viime vuonna. Viulujakin on vähintään yhtä paljon kuin Dylanin "Desire"-levyllä
(jolta White Stripes muuten nappasi yhden cover-kappaleen debyyttialbumilleen).
Kyseessä voi tietenkin olla vain kokoelma musiikkia, jollaista Jack White tekee
päivittäisessä työssään näinä päivinä. Artistin pitkälle viedyt PR-taktiikat kuitenkin
todistelevat toista, mutta sehän on PR-osastojen työtä. Tämänhetkiseen
"konseptiin" kuuluvat hailakan sininen värisävy, pelkästään miehistä tai
pelkästään naisista koostuvat taustabändit sekä Whiten lähes Spinal Tap -tyyliset
kommentit Mojo-lehdessä: "Halveksin kerrontaa, jonka takaa ei ole löydettävissä
merkityksiä. (...) Tällä albumilla lähestyn hyvää ja pahaa erilaisesta näkökulmasta."
Mutta mitäpä pienistä – jos pitää Jack Whitestä, on tämäkin albumi varmuudella
kuulijan mieleen. En tiedä, onko minulla mitään asiaa käsitellä tätä levyä blues-
julkaisussa, mutta ainakin tohdin arvailla, että lukijamme arvostavat Whiten
tulkintaa Rudy Toombsin kappaleesta "I'm Shakin'". Se on kiekon ainoa cover-
kappale. Ja kun ajattelee Son Housen määritelmää bluesista "miehen ja naisen
väliseen rakkauteen liittyvinä tunteina", osoittaa herra White olevansa kärryillä.
ANDRES ROOTS
Jack White: Blunderbuss. XL Recordings, 2012
Jack White (laulu, kitara, piano, basso, rummut), Bryn Davies (kontrabasso), Joey
Glynn (kontrabasso), Jack Lawrence (basso), Carla Azar (rummut, marakassit,
shakers), Olivia Jean (rummut, kitara), Daru Jones (rummut, tamburiini), Patrick
Keeler (rummut), Ruby Amanfu (taustalaulu), Karen Elson (taustalaulu), Laura
Matula (taustalaulu), Ryan Koenig (taustalaulu), Brooke Waggoner (urut, piano),
Fats Kaplin (viulu, pedal steel, mandoliini), Lillie Mae Rische (viulu), Emily Bowland
(klarinetti), Jake Orrall (kitara), Adam Hoskins (kitara), Pokey LaFarge (mandoliini,
taustalaulu)
Tuottaja: Jack White
Linkit: Jack White, Playground (jakelu Suomessa)
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
|
|
