Blues-Finland.com - Jantso Jokelin

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

HAASTATTELUSSA JANTSO JOKELIN

1.12.2009
Arabialainen blues takoi pronssia Suomeen
Saksassa pidetty World Harmonica Festival toi kolmannen sijan Suomeen.
Mikä on miehiään nuori Jantso Jokelin, joka jalostaa huuliharpun soittamista
Lähi-idän ja arabialaismusiikin vaikuttein?

Turkulainen Jantso Jokelin, 23, otti kolmannen palkinnon World Harmonica
Festivalilla marraskuussa 2009. Häntä kuvailtiin Saksan Trossingenissa käydyssä
kisassa erinomaiseksi. "Viimeinkin jotakin uutta", kuultiin juryn keskuudesta
Jokelinin irrotellessa venytettyjä perussäveliä, hallittua overblow-tekniikkaa,
monimutkaisia arpeggioita, erikoisia tahtilajeja, jopa beatboxingia - ja kaikki tämä
diatonisella blues-harpulla!

Vaikka Jokelin soitti kisassa soolona, oli hänellä käytössään Touko Hujasen
äänittämä tausta. Hujanen on myös mies, jonka kanssa Jokelin muodostaa
Ataturk Bandin. Yhtye voitti katusoiton Suomen mestaruuden kaksi vuotta sitten.

Bändin huhutaan suunnittelevan cd:tä. Sitä odotellessa Jantson loistavasta
tekniikasta voi saada esimakua keikoilla, joko Ataturk Bandin tai New Jerseystä
kotoisin olevan hip-hop-blues -pioneerin Alaska Kalanin (a.k.a. Alaska Kalanen)
kanssa.

Jokelin on ottanut oppia muun muassa Tampereen Down Home Kiven
klubikeikoilla. Muodollisempaa koulutusta hän hankkii parhaillaan Turun
yliopistossa. Hän kirjoittaa kandidaatin opinnäytetyötä junien merkityksestä
afroamerikkalaisessa musiikkiperinteessä. Myös opintomatka Mississippin
osavaltioon on suunnitteilla.

Eikä siinä kaikki: myös Jay Sinister- ja Triple Jay -nimillä tunnettu kaveri oli
ensimmäinen, joka suomensi Jim Morrisonin runoja. Yhdistetty laitos kahdesta
Morrison-originaalista, "Jumalat & Uudet olennot", julkaistiin vuonna 2006.

Mistä sait inspiraation tarttua huuliharppuun?

Taisin ostaa ensimmäiseni ollessani 18-vuotias. Pidin soinnista, vaikka en juuri
tuntenut itse soitinta. Olin kuullut sitä folkissa ja bluesissa. En vielä tiennyt,
kuinka monipuolinen instrumentti huuliharppu voi olla. Kaverini tuumasivat, että
sitä voisi käyttää lukiobändimme tekeillä olleella levyllä. Minun olikin opeteltava
melodista perussoittamista nopeasti ja nollatilanteesta. Kyseisten sessioiden
takia minun oli opeteltava perusasiat.

Kului vuosi, enkä soittanut paljoakaan. Sitten näin Steve Guygerin Tampereella.
Se oli yksi Down Home Kivi -illoista. Silloin se iski: soundi oli mahtava, ja menin
kananlihalle! Sinä iltana päätin soittavani sitä hemmetin harppua niin kauan
kunnes olen yhtä hyvä kuin juuri näkemäni artisti.

Tunsin tietenkin Sonny Boyn ja kumppanit levyiltä, mutta livetilanne avasi portit.
Aloin harjoitella päivittäin. Sain tosin tyttöystäväni hulluksi, ja erosimme noin
vuotta myöhemmin. Luin kirjoja, katsoin videoita ja kuuntelin levyjä. Varsinaista
opettajaa minulla ei ole kuitenkaan koskaan ollut.

Ehkäpä amerikkalainen katusoittaja Adam Gussow opetti minulle blues-harpusta
eniten - yli 150 YouTube-videon kautta. Ja paljon tuli tietenkin kuunneltua ja
kopioitua. Vanhan koulukunnan soittajista Sonny Terry oli kenties tärkein tuohon
aikaan. Hänellä oli instrumenttiin maaginen kosketus.

Eräänä iltana Down Home Kivessä oli avoimet jamit. Uskalsin vihdoin pyytää
saada soittaa talon yhtyeen, Wang Dang Dudesin, kanssa. Muistan tarttuneeni
Green Bullet -vuosikertamikrofoniin ja tunnustelleeni sen painoa, lämpöä ja
sähköisyyttä... olin todella hermostunut.

Koska minulla ei ollut bluesbändikokemusta, koko homma olisi voinut mennä
paremminkin. Oli kuitenkin tärkeää, että nousin lavalle, yritin parhaani ja
tutustuin porukkaan. Yleisestikin Down Home Kivellä on ollut minulle iso rooli
blues-soittajana ja -kuuntelijana. Olen erittäin kiitollinen Jukka Mäkiselle ja
kaikille soittajille. Kivi oli ensimmäinen paikka, missä pystyin todella
hengittämään, monessakin mielessä...

Miten löysit tiesi bluesin pariin?

Blues oli todennäköisesti elämäni ensimmäistä todellista musiikkia. Muistan
kuunnelleeni John Lee Hookeria joskus 10-vuotiaana. "Boom Boom Boom Boom"
tavallaan sai minut vakuuttuneeksi. Hän oli hahmo, joka antoi kasvot käsitteelle
"cool". Ensimmäinen muistamani musiikkivideo on Michael Jacksonin "Black or
White" - siinä on muuten 12 tahdin rakenne. Jackson oli ensimmäinen sankarini.
Innostuin toden teolla hänen liikunnastaan ollessani 4 - 5 -vuotias. Mutta myös
John Lee Hooker oli ensimmäisten joukossa.

Blues pysyy aina sieluni musiikkina - riippumatta siitä miten monimutkaisissa,
kaukaisissa tai kiehtovissa musiikkimaailmoissa kuljeskelen. Löysin lukioikäisenä
bluesin tavallaan uudelleen flirttailtuani hiphopin, progen, folkin, metallin ja ties
minkä kanssa. Nyt en voi saada bluesista tarpeekseni. Myös työlauluilla, field
hollereilla ("peltohoilaus"), spirituaaleilla sekä Guthrien ja Seegerin kaltaisilla
folk-profeetoilla on ollut syvä vaikutus minuun. Melkoinen paketti!

Hujanen ja Jokelin: Ataturk Band

Voin valvoa koko yön kuunnellen kaikessa rauhassa; toisaalta voin pohdiskella
kuinka he sen kaiken tekevät - kuinka he saavat minut vakuuttuneeksi? Kuinka
he saavat minut tuntemaan, että heidän kertomansa on totta?

Nykysuosikkeihini kitaristeista kuuluvat juuri nyt kolme Robertia: Robert Pete
Williams, Robert Lockwood ja Robert Johnson. Lisäksi Son House, Mance
Lipscomb, Honeyboy Edwards ja monet muut. Heillä on uskomaton eleganssin
ymmärrys.

Folk-vaikuttajista voi mainita Greg Brownin. Hän ei ole kovin kuuluisa, mutta
loistava tarinankertoja kylläkin. Hänen musiikkinsa on usein todistanut minulle,
että elämä ei ole koskaan täysin toivotonta. Ja se on paljon saavutettu yhdeltä
vaatimattomalta mieheltä ja kitaralta.

Viime vuosina olen nähnyt joukon harpisteja, jotka saavat haukkomaan henkeä:
Carlos del Junco, Wade Schuman, Howard Levy... Yleisesti ottaen vaikuttavimpia
ovat olleet artistit, jotka vievät instrumentin täysin uusille urille. Pidän silti todella
paljon myös perinteisemmästä soittamisesta tyyliin Guyger ja Gussow, Sonny
Terry, DeFord Bailey, Peg Leg Sam ja Sonny Boy Williamson - "tunnelman
kuningas". Kaikilla 'legitiimeillä suurmiehillä' on oma juttunsa.

Käytät overblow-tekniikkaa. Blues-harpistit eivät yleisesti ole siitä
kovin innoissaan.

Tätä on tapahtunut kymmeniä kertoja: yritän selittää, että yhdellä diatonisella
harpulla voi soittaa kaikki kolmen oktaavin kromaattiset sävelet. Ihmiset eivät
usko. Minua katsotaan oudosti, kuin olisin hullu! Monet eivät tiedä tästä, koska
kyseessä on melko uusi löytö. Howard Levy löysi 'overbendit' 70-luvulla. Hän
hyödynsi niitä ensimmäisenä, ja nyt hän on alalla edistynein. Hän voi soittaa
missä tahansa sävellajissa yhdellä harpulla. Se on minunkin aikomukseni. On
mahdollista saada aikaan hyvin kelvollinen, mielenkiintoinen ja yhtenäinen sointi.
Sen eteen pitää vain työskennellä.

Vaikka yhdestä harpusta saa irti kaikki sävelet, ei tietty kappale kuullosta
identtiseltä eri sävellajeissa soitettuna. Se johtuu siitä, että kaikilla sävelillä ja
rei'illä on oma paineensa ja tapansa käyttäytyä. Venytetyt sävelet tuntuvat
erilaisilta kuin puhalletut ja sisään vedetyt sävelet, overblow ja overdraw
tuntuvat erilaisilta - ja eron voi myös kuulla.

Sävelet eivät ole demokraattisia. Jotkin positiot sopivat toisiin musiikinlajeihin
paremmin kuin toisiin. En näe sitä heikkoutena vaan rikkautena! Ei musiikkikaan
ole demokraattista. Melodioissa on sävelten välisiä painotuseroja, siitä
tosiasiasta melodia elääkin. Esimerkiksi: jos dominantti on venytetty sävel, se voi
olla voimakkaampi kuin venyttämätön, sisään vedetty sävel.

Saksan-harppukisoissa soitin (kahdeksannen position) C-harpulla cis-duurissa.
Siitä tuli pronssia, joten sain ainakin juryn vakuuttuneeksi!

Missä kuulit arabialaista ja turkkilaista musiikkia ensi kerran? Mikä
sai sinut kokeilemaan sitä niinkin saksalaisella instrumentilla kuin
huuliharpulla?

Muistan kuunnelleeni paljon klezmeriä lukioaikana. En tiedä, miksi musiikki saa
minut liikkumaan, huutamaan ja itkemään. Jos jokin klezmer-yhtye soittaisi 10
tuntia putkeen, todennäköisesti tanssisin itseni kuoliaaksi. Se saa minut kuin
noidutuksi.

Mutta Lähi-idän musiikki on erilaista. Nautin sen meditatiivisesta luonteesta,
uskonnollisesta aurasta ja filosofiasta. Laulua soittaessaan muusikko kävelee
polkua keskustellen jumalan kanssa. Tuollainen korkean tason intiimiys vetoaa
minuun. Olen hyvin tunteellinen ihminen. Uskonpa tuollaisen musiikin jotenkin
resonoivan tunteitteni kanssa.

Huomasin huuliharpun 'ulvovan' soundin sopivan tällaiseen musiikkiin. Harppu voi
kuulostaa ney-huilulta, klarinetilta tai zurna-puhaltimelta. Harpulla voi näperrellä
myös Lähi-idän musiikin mikrotonaalisuuden kanssa. Sekä blues että arabialainen
musiikki on melismattista: sävelet ja melodiat eivät ole staattisia tai vakioisia - ne
vaikeroivat.

Onko tiettyjä tuon tyylin artisteja, jotka ovat vaikuttanet sinuun?

En ole aivan yksin harppukäsityksieni kanssa. Howard Levyn ja Jason
Rosenblattin kuunteleminen motivoi minua yhä enemmän. Nykyisin opettelen
jatkuvasti uusia positioita, tahtilajeja ja skaaloja. Oli tärkeää huomata, että
arabialaista harppua ei oppinut kuuntelemalla länsimaisten soittajien tekemisiä.
Sen sijaan oli palattava juurille ja löydettävä aitoa musiikkia, perinteisiä soittimia
ja muusikoita, jotka tuntevat estetiikkaa.

Niinpä suurimmat vaikuttajani ovat olleet muusikoita, joiden soittimia ovat ney,
oud, saz, klarinetti, zurna, tar, viulu, cimbalom, haitari... Erityisesti pidän neystä.
Instrumentilla on vertaansa vailla oleva sielu.

Mutta ei hätää: joka tapauksessa rakastan bluesia. Siitä kaikki alkoi. Tunnen sillä
yhä olevan kyvyn vallata sieluni. Haluan aina vaan kokeilla uusia asioita ja viedä
tämän pienen instrumentin uusille tasoille.

ANDRES ROOTS

Linkit: Ataturk Band, Jay Sinister, Ataturk Bandin musiikkivideo (YouTube)