Jo' Buddy - Vaiheet
 
1966 Syntyy Suomussalmella
1973 Perhe muuttaa Tampereelle; aloittaa peruskoulun ja klassiset
pianotunnit
1980 Lopettaa klassiset pianotunnit kuultuaan Little Richardia ja Jerry
Lee Lewisia
1983 Liittyy laulajaksi rockabilly/rock & roll -yhtye City Shakersiin; ostaa
ensimmäisen kitaransa ja LP-levynsä
1985 Ensimmäinen oma yhtye kitaristi-laulajana: One O'clock Humph
syntyy (levyt Mambo Gumbo 1992, I Don't Want to Lose You 1993, Beyond
the Blue 1996)
1989 Matkustaa Yhdysvaltain etelään: New Orleans Louisiana, Baton
Rouge Louisiana,  Lafayette Louisiana, Houston Teksas, Austin Teksas,
Memphis Tennessee; paikallinen soittokaveri Austinissa vääntää nimen
Jo' Buddyksi
1993 Groovy Eyes -yhtye syntyy (levyt High Flyin' But No Foolin' 2000 ja
Tuberadio Broadcast 2003)
1996 Aloittaa keikkailun soolona Jo' Buddyn nimellä
1997 Ensimmäinen kiertue Pohjois-Amerikassa Jo' Buddyn nimellä
1998 Liittyy kitaristiksi Tiny Tones -trioon (levy Precious 2002)
2004 Liittyy Helge Tallqvistin yhtyeen laulavaksi kitaristiksi
2005 Helge Tallqvist & Groovy Eyes: Plays George "Harmonica" Smith -cd
julkaistaan
2006 Julkaisee ensimmäisen Jo' Buddy -albumin "Grits & Rattles"
rumpali Down Home King III:n kanssa
2007 Esiintyy Kaliforniassa Doheny Blues Festivalilla
2008 Julkaisee albumin "Whole Lotta Things to Do" ja viettää 25-vuotisen
keikkalu-uran taiteilijajuhlaa
2010 Kolmas levy Down Home King III:n kanssa: "Everything's Gonna Be
Alright"
2011 Jo' Buddy & Down Home King III osallistuu International Blues
Challenge -kisaan Memphisissä Finnish Blues Societyn edustajana
2013 Jo' Buddy juhlistaa 30 vuottaan keikkailevana artsitina
.
 
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
JO' BUDDY ERIKOISHAASTATTELUSSA
23.2.2009 (päivitetty 2.9.2013)

Juhlien jälkeen

Viime vuonna neljännesvuosisata
keikkailua täyteen

Maalaispoika jatkaa arvokkaan musiikin
lahjan levittämistä

Se tapahtui kaksikymmentä vuotta sitten.

Jussi Raulamo, 22, lähti omin nokkinensa
matkaamaan Yhdysvaltoihin vakaana
aikeenaan saada tuntumaa musiikkiin
maassa, josta pääosa hänen esikuvistaan oli
kotoisin.

Nuorimies ajoi Louisianasta Houstonin kautta
Teksasin osavaltion tarunhohtoiseen
pääkaupunkiin Austiniin. "Oli maanantai ja
etsin paikallislehdestä jamipaikkailmoituksia.
Jo' Buddy keikalla kesällä 2007
Kuva
Aigars Lapsa
Ensimmäisen nähtyäni päätin suunnistaa paikalle", sittemmin Jo' Buddyna
maassamme tutuksi tullut artisti kertoo.

"Saavuin Thundercloud Beer Garden -nimiseen paikkaan. Menin sisään
Stratocasterini kanssa ja mut pyydettiin heti lavalle. Ensimmäinen vetämäni biisi
oli 'Caldonia'. Sanoin bändille sävellajiksi B. Aloin vetää teemaa nuoruuden
innollani. Huomasin, että kaikki muut soittivatkin sitä sävelaskel ylemmästä
laatikosta!"

Näin nuorelle suomalaiselle kävi välittömästi selväksi, että paikalla olleiden
muusikoiden sävellajit poikkeavat suomalaisten vastaavista. Meikäläinen B:hän
on heillä Bb, ja meidän H:mme puolestaan tunnetaan rapakon takana kirjaimella
B.

"Ok, ekan kierron jälkeen liu'utin käteni samaan laatikkoon. Se aiheutti ilmeisen
paineaallon purkautumisreaktion, koska paikalla olleet alkoivat hyppiä ja tanssia
kun hullut. Vedin vielä parit rallit päälle. Suksee oli omalla kohdallani
ennennäkemätön."

Osuuden päätyttyä yleisö saapui kiittelemään. Monet sanoivat muukalaiselle,
ettei nähdyn kaltaista meininkiä kuule heillä turhan usein. Samassa porukassa
soitti eräs erittäin ystävällinen pariskunta, huuliharpisti
Stanley ja basisti Joyce
Anderson
, joiden kanssa Jussi ystävystyi välittömästi. He pyysivät uutta
kaveriaan seuraamaan heitä seuraavaan jamipaikkaan 6th Streetille.

"Kun aloin soittaa, jengi meni jopa vielä edellispaikkaa enemmän sekaisin. Olin
todella innoissani, kun vedin
Guitar Slimin "Reap What You Saw" -biisiä ja koko
klubi lauloi mukana. Välittömästi jamisetin jälkeen Andersonit pyysivät minua
liittymään bändiinsä. Ja totta kai sanoin
Yes."

Jo seuraavana päivänä uudistuneella yhtyeellä oli keikka samaisella 6th
Streetillä. Stanley oli unohtanut yön aikana tuoreen jäsenen oikean nimen.
Ennen keikkaa hän ojensi Jussille paperilapun, jossa seisoi kohtalokas teksti
"Your Texas name is Jo' Buddy". Seurasi viikon mittainen kierros Andersonien
Third Degree -bändin kanssa ympäri Austinia.

Tulevina vuosina Raulamo oli tervetullut asumaan Andersonien vierashuoneessa
ja keikkailemaan heidän kanssaan ympäri Teksasia. Helmikuussa 1996 Jussi sai
suru-uutisen sisältävän kirjeen, jossa ilmoitettiin Stanleyn kuolleen äkillisesti
aivoverenvuotoon. "Olin juuri samoihin aikoihin aloittelemassa soolokeikkojani, ja
päätin ottaa Jo' Buddy -artistinimen käyttöön ensimmäisen amerikkalaisen
ystäväni ja mentorini muistoksi."

Vuonna 2006 ilmestyi "Grits & Rattles", Jo' Buddy &
Down Home King III:n
ensimmäinen levy. Jussi sai silloin Joyce-leskeltä kirjeen, jossa tämä kertoi
julkaisun tapahtuneen juuri tasan kymmenen vuotta Stanleyn kuoleman jälkeen.

"Stanley portarthurilaisena opetti minulle paljon todella tärkeitä asioita, kuten
teksasilais-lousianalaisten laidbackien rytmien saloja ja sanojen lausumisen
rentoa artikulaatiota laulajana. Ensimmäinen Austinin-matka oli minulle
ensimmäinen elämää suurempi kokemus muusikkona, ja sain siitä hurjasti
poweria jatkaa tätä hommaa. Se viikko oli suurenmoista aikaa. Tapasin kaiken
lisäksi
Clifford Antonen hänen legendaarisessa Antone's Clubissaan. Soitin
lisäksi yhtenä iltana vuorotellen
Wayne Bennetin kanssa samalla vahvistimella
Stabb´s Barbeque Clubissa."

Musiikillisia voittoja

Kun elämme vuotta 2009, Jo' Buddy kuuluu kiistämättömästi suomalaisen
juurimusiikin terävimpään kärkeen. Jo' Buddy & Down Home King III on kysytty
keikka-akti, ja se on kotimaisten festivaalien vakiovieraita. Konsertteja riittää
ulkomaille asti. Keväällä on luvassa kiertue Hollannissa ja Belgiassa. Kaksikon
ensimmäinen albumi "
Grits & Rattles" niitti mainetta, eikä viime vuonna julkaistu
"
Whole Lotta Things to Do" ollut pekkaa pahempi.

Levyjen saamat kehut ja myyntiluvut eivät tunnetusti aina kulje käsi kädessä.
"Ensimmäinen levy oli menestys ainoastaan kriitikoiden, radioiden, muusikoiden
ja musadiggareiden parissa. Se oli itse asiassa heikoimmin myynyt levy koko
Ram-Bam -yhtiöni historiassa. Olin mennä konkurssin keväällä 2006. Yllättäen
Brittein saarilla herättiin, ja Red Lick Records ilmaantui pelastajaksi", Jo' Buddy
avaa levyttävän artistin arkitodellisuutta.

Raulamo kertoo, että arkisia promohommia tehdessä ei menestystä ehdi
varsinaisesti edes huomata, saati tuntea menestyksen aiheuttamia paineita.
"Sellaisia ongelmia saattaa olla artisteilla, jotka ovat suurilla levy-yhtiöillä. Siellä
on liikaa niskaanhengittelijöitä. Itse olen käsittänyt menetyksen olevan sitä, että
kykenee katkeroitumatta ja sataprosenttisesti tekemään sitä mitä on halunnutkin
tehdä." Jussi mainitsee esimerkkinä  
J. Karjalaisen, joka on hieno tyyppi, ja
jaksaa olla koko ajan innoissaan musiikkihommista.  

Niin metsä vastaa...

Jo' Buddyn levyjen syntyyn on olemassa tiettyjä traditioita. Mennään maalle,
nauhoitetaan paljon biisejä ja valitaan niistä helmet. Kaikki puolivalmis
hyllytetään.

Uudemmalle soololevylle aluevaltauksena tuli gospelharmonioiden laulaminen
jälkiäänityksinä. Vierailijatkin karsittiin pois. Erikoisefektit tehtiin luomupohjalta:
Gabro pilkkoo saunapuita kirveellä, ja muun retkueen Raulamo laittoi huutamaan
pellon yli metsään. "Whole Lotta Things to Do" -kappaleen introssa siis metsän
oma kaiku vastaa. Samaan ralliin on sämplätty myös heinäsirkkojen sirinää ja
peurojen öistä puhinaa.

Oman materiaalin kirjoittaminen ja esittäminen on yksi Jo' Buddyn voimakkaimpia
ominaispiirteitä. "Biisit syntyvät usein voimakkaiden kokemusten laukaisemina;
rakastuminen, ero, läheisen kuolema, hyvät bileet, koti-ikävä, loma, luonto.
Joskus niitä syntyy kävellessä, pyöräillessä, autolla ajaessa, hississä, roudatessa
tai jopa uidessa."

"Hoilotan ja hyräilen usein jotain itsekseni öisessä metsässä saunalenkillä
kävellessäni tai hiihtäessäni. Toisinaan pääsen todella hyvään grooveen, ja
sitten alkaa tulvia hyviä riimejä. Kun palaan kotiin, otan kitaran käteen. Joskus
biisi on valmis heti, joskus siihen menee viikko. Ajoittain otan kitaran käteen ja
uusi biisi syntyy varoittamatta, täysin spontaanisti. Mitään metodia ei siis ole,
muuta kuin ehkä se, etten käytä enää mitään muistiinpanovälineitä sanojen
kirjoitukseen. En edes omista toimivaa äänittävää nauhuria. Päätän työstää
kappaletta niin kauan, että saan sen toimimaan."

Joskus nuorempana Jo' Buddy kertoo testanneensa, mitä kaikkea saa aikaan
kokeilemalla vapaasti erilaisia sointuja 8 ja 12 tahdin blues-kierroissa. Ei
tarvinnut paljoa päästäkseen aivan eri sfääreihin, ja niistä kokeiluista jäi paljon
takataskuun nykytekemisiä ajateltaessa. Raulamo muistaa
John Coltranen
mullistaneen kyseistä tapaa 60-luvulla ja olleen todella syvällä siinä pelissä.

"Kun joskus tsekkasin
Charlie Parkerin 'Blues for Alicen' sointukierron, avasi se
paljon uusia soinnullisia väyliä biisintekijänä. Kerran komppasin koko
Jimmy
Reedin
kuuden cd:n Vee-Jay -boksin läpi pelkkää Eddie Taylorin bassopuolen
komppia mukaillen. Sen ansiosta sain vakaamman ja rennomman rytmisen
pohjan monille biiseilleni. Hommani juuret johtavat kuitenkin vuosituhansien
oraaliseen traditioon, joka perustuu eletyn elämän jalostamaan
mielihyväkeskeiseen luovuuteen - länsimaisen akateemis-teoreettisen
suoritusmentaliteetin sijaan."

Jo' Buddyn keikkatilanteessa nähneet eivät aivan heti unohda kokemaansa, siksi
intensiivisiä eritoten hänen nykykonserttinsa Down Home King III:n kanssa ovat.
Keikkoja ja keikkayleisöjä riittää moneen veneeseen, mutta Raulamo ei ole
valikoivaa sorttia. "Kaikki keikat ovat olleet yhtä tärkeitä ja periaatteeni on
aluista asti ollut pitää itseni hyvässä kunnossa. On kyettävä antamaan kaikkein
parasta lavalla, sillä hyvän fiiliksen ja hengen nostattaminen on mulle tämä koko
juttu."

Ja parasta on se, että jos joku keikka ei mene omasta mielestä aivan niin hyvin
kuin sen piti, on aina mahdollisuus tehdä homma paremmin seuraavalla kerralla.
Jo' Buddyn musiikki perustuu täysin vuorovaikutukseen yleisön kanssa: mitä
tunnet sisälläsi, se välittyy yleisölle. Artistilla on suuri vastuu siitä. "Mun fiiliksiin ei
esimerkiksi vaikuta se, kuinka monta ihmistä on paikalla. Kunhan vaan saan
tavalla tai toisella kommunikaatioyhteyden heihin. Keikka menee putkeen, jos
pääsee porautumaan syvälle grooven ytimeen. Se hetki on maaginen olotila. Kun
yhteys aukeaa, voi mennä minne vain eikä mikään voi mennä pieleen."

Suomussalmelta Tampereen kompromissiin

Jussi Raulamo sanoo ensimmäisten seitsemän ikävuotensa Suomussalmen
korvessa olleen elämän vapainta ja huolettominta aikaa. Sana oli aina vapaa.
Perhe asui Myllylahden kyläkoululla 30 kilometrin päässä Suomussalmen
kirkonkylästä. Aluksi ei ollut sähköjä, ei juoksevaa vettä, ei sisävessaa. Se ei
kuitenkaan haitannut tahtia: soitto soi ja laulu raikui aina vanhempien ja
koululaisten toimesta. Kunnollinen blues-miehen tausta!

"Eka livekeikka, jonka muistan, olivat
Ilmari Kiannon hautajaiset Suomussalmen
siunauskappelissa. Isäni lauloi kuorossa, jonka riveissä levytti yhden LP:nkin. En
ole Suomussalmen-aikojen jälkeen kokonaan sopeutunut kaupunkilaiseksi. Olen
edelleen maalaispoika, joka asuu kaupungin laidalla metsän vieressä. Olen aina
halunnut elää lähellä luontoa, ja nykyinen asetelma on aika hyvä kompromissi:
puolen tunnin bussimatka Tampereen keskustasta ja viiden minuutin
kävelymatka maaseudun rauhasta."

Jos Suomussalmen-vuodet olivat auvoista lapsuutta, olivat peruskouluvuodet
Tampereella - etenkin yläaste - sitäkin masentavampia. "Jossain vaiheessa
jouduin ravaamaan kasvatusneuvolassa. Ne alkoivat yrittää mua tarkkikselle.
Reagoin siihen olemalla menemättä koko kouluun. Loppuaikani yläasteella
koostui lähinnä perjantain säännöllisistä, päihdehöyryisistä jälki-istunnoista."

Koulukaveritkaan eivät olleet tyypistä kovin innoissaan, varsinkin kun lintsauksen
syy usein oli epämuodikas musiikki. Jussi uskoo olleensa luokkansa vihatuin ja
syrjäytynein henkilö. Hän hengaili rockabilly- ja punkkariporukoissa, varasteli,
tappeli kaduilla ja oli mukana kaikenlaisissa epämääräisissä pikkubisneksissä.
Koulupäivät kuluivat pääsääntöisesti musiikkiliikkeissä: aamupäivät
kuuntelemassa levyjä ja loppupäivät kokeilemassa
kitaroita.

"Jotenkin koen kuitenkin olevani onnekas täytettyäni oppivelvollisuuteni tällä
tavalla. Myöhemmin tajusin, että niin sen piti mun kohdalla mennäkin. Kykenen
edelleen lukemaan, laskemaan, laulamaan ja kirjoittamaan. Jotain taisi jäädä
kaaliin biologiasta ja maantiedostakin. Kaikki se oppi mitä koulusta halusinkin!
Englannin kieleni taas olen oppinut myöhemmin laulamalla sekä
elämysmatkailemalla parikymppisenä yksin Englannissa ja USA:ssa. Myöhemmin,
miellyttääkseni äitiäni, kouluttauduin keikkojen ohessa
erikoishieroja-kuntouttajan ammattiin 90-alussa. Niitä hommia en ole tehnyt
päivääkään."
.
 
Jo' Buddyn bändit

City Shakers: Olin bändissä pelkkä laulaja, kitaristi-laulaja Jouni Jorosen rinnalla. Biisit
olivat pääasiassa Sonny Fisher-, Johnny Burnette- ja Little Richard -covereita. Ehdin tehdä
bändin kanssa keväällä 1983 vain kaksi keikkaa ennen bändin hajoamista. Heti sen
jälkeen, kesällä 1983, päätin ostaa oman kitaran, slideputken ja ekan LP-levyni, joka oli
Elmore Jamesiä.

One O'clock Humph: Perustin bändin keväällä 1985 yhdessä rumpali Petri Pylväsen
kanssa. Soitimme ainakin vuoden ilman basistia, sitten bändin jäsenistö jatkoi kasvuaan.
Suurimmillaan kokoonpano oli 12-henkinen Pori Jazz -keikoilla kesällä 1993. Ehdoton
korkeakouluni musabisneksessä. Kahlattin monenlaisissa rytmimusan vesissä: New
Orleans Rhythm & Blues, Ska, Rock Steady, Memphis Soul, Zydeco, Cajun, Blues,
Gospel... erosin bändistä kesällä 1998. Lukuisia keikkoja ja kiertueita tehtiin muun
muassa Kanadassa ja Ruotsissa. Teimme viime kesäkuussa 10 vuoden tauon jälkeen
reunionin Waldemar Walleniuksen 60-vuotissynttäreillä Tampereen Yo-talolla, mutta
jatkoa on tuskin luvassa ihan heti.

Groovy Eyes: Haluisin laajentaa repertuaariani enemmän instrumentaalimusaan,
jazzimpaan suuntaan. Aloin kaivata pienempää kokoonpanoa Humphin rinnalle. Groovy
Eyes oli myöskin eka bändini, jolla aloin tienata elantoa. Kunnioitimme varhaisia
esikuviani kuten Charlie Christian (edelleen paras sähkökitaristi, jota olen kuullut), Lester
Young, Charlie Parker, Tiny Grimes, Nat King Cole Trio, Bob Wills & Texas Playboys, Hank
Williams, Onni Gideon, T-Bone Walker ja Bill Doggett. Yli tuhat keikkaa vuosina 1993 -
2006. Kiertueita kaikissa Skandinavian maissa. Teemme tällä hetkellä keikkoja, jos joku
tilaa.

Tiny Tones: Eka bändi jossa opettelin olemaan sideman. Komppasin ilman basistia
laulaja Susannea, joka on ex-vaimoni. Tärkein kouluni ajatellen sitä mitä teen nykyään.
Juuri Tiny Tones -keikoilla sain hiottua kitara-orkestrointini varmuuden. Viisi vuotta ja yli
500 keikkaa vuosina 1998 - 2003 Suomessa, Ruotsissa ja Portugalissa. Teemme yhä
keikkoja tarvittaessa, jos joku tilaa.

Jo' Buddy & Down Home King III on se mitä minusta tuli isona. Molemmat olemme
maalaispoikia ja meillä on sellainen telepaattinen yhteys: pystymme trenaamaan uudet
biisit automatkalla, soundcheckissä ja rouhimaan ne sitten läpi samalla keikalla.
Ehdottomasti parhaiten groovellisesti organisoitu ja groovein bändi, missä olen koskaan
soittanut. Veikkaisin bändille suhteellisen nousujohteista tulevaisuutta. Bändin nykyinen -
eli kolmas - rumpali Tyko Haapala tuli bändiin oikeastaan suoraan Tiny Tonesista vuonna
syksyllä 2003. Olemme tehneet jo satoja keikkoja Suomessa ja lisäksi muutamia rundeja
Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja USA:ssa.
 

Suomen rajat alkoivat tulla vastaan siis jo vähän 20 vuoden iän täyttymisen
jälkeen. Muistorikkaan Austinin-kokemuksen jälkeen ensimmäinen
ulkomaankeikka omalla bändillä oli syksyllä 1992 Pirita Blues Festival Tallinnassa.
Bändi silloin oli
One O´Clock Humph. Humph-rumpali, Petri Pylvänen, hoiteli
ulkomaan kontaktit alkuun. Vuosikymmenen loppupuolella ohjelmassa oli
periodimaista keikkailua yhteispohjoismaisen
Cajun du Nord -bändin jäsenenä
vuoroin muiden suomalaisjäsenten (Veli-Matti Järvenpää, Jarkko Helin) kanssa.
Hommia riitti niin Ruotsissa, Norjassa kuin Tanskassakin. Ruotsissa on tullut
rundattua kaikkiaan jo yli 20 kertaa.

Jo' Buddy tunnetaan miehenä, jonka itsetunto kestää kiitoksen jakamisen häntä
tukeneille. "
Jorosen Jounin ansiosta pääsin alkuun kitaransoitossa ja
keikkailussa.
Roineen Sami sivisti mua monilla rhythm & blues- ja western swing
-levyillä. Pylväsen Petrin kanssa pääsin alkuun bändin pyörittämisessä ja biisien
luomisprosesseissa.
Wentus Blues Bandin Robban Hagnäsiltä sain ekat
keikkakontaktini Ruotsiin. Ystäväni
Lynwood Slim, Junior Watson, Kim Wilson ja
Rick Holmstrom ovat levittäneet sanaa meikäläisestä rapakon takana."

Alusta asti on Raulamolla ollut halu havainnoida musiikkia omatoimisesti ja kulkea
omaa tietä. Tällä vuosituhannella hän on tuottanut ja julkaissut itse omat
levynsä, mikä on korostanut haluttomuutta kuulostaa muilta aikalaisilta. "Tällä
alalla, jos et kykene auttamaan itseäsi, ajaudut ennen pitkää syvään kuseen.
Olen maksanut kaikki soittimeni, autoni ja äänilevykokoelmani omilla
oppirahoillani. Kieltäydyn ottamasta vastaan mitään almuja työkkäreistä tai
sossunlukuilta."

"Tämä on kamppailulaji. Näissä hommissa tarvitaan päättäväisyyttä ja lujaa
tahtoa. Paras päätökseni  oli raitistuminen 20-vuotiaana! Ajatella, en ole ollut
kännissä yli 21 vuoteen. Sitä ennen join liikaa kiljua, halpoja viinejä ja raakaa
viskiä. Kuuri vei mahani huonoon kuntoon, ja meni pari vuotta terveyden ja
energian takasin saamiseen."

Jo' Buddy on siis joutunut muuttamaan elämäntapansa täysin - ja sillä tiellä
ollaan edelleen. Artisti ehti nähdä jo nuorena liian monta lahjakkuutta, jotka
sössivät hommansa päihteillä. Hän ei halunnut järjestää itseään samaan jamaan,
koska halusi tosissaan panostaa kaikkiin keikkoihin ilman huuruista sumuverhoa.
"Kun röökikielto tuli viime vuonna, huomasin, että työolosuhteet rupesivat
olemaan jokseenkin kohdallaan."

Yhtä täynnä kuin rock-historia on tarinoita päihteiden viemistä lahjakkuuksista,
on se täynnä myös kertomuksia kariutuneista parisuhteista. Jo' Buddyn rajuin
veto jälkimmäisellä alalla oli naimisiinmeno New Orleansissa vuonna 1997. Liitto
tuli päätökseensäkin kansainvälisissä merkeissä kuutisen vuotta myöhemmin:
ero sinetöityi Espanjassa. "Muusikon työn epäsäännöllisyys ja loputon kiire ovat
tuhonneet kaikki tähänastiset vakiintuneet parisuhteeni", Raulamo tunnustaa. "Ei
tahdo jäädä aikaa kenellekään muulle, kun hoitaa koko ajan keikkabuukkaus- ja
levy-yhtiö -balettia. Toisaalta lavalla musan avulla olen saanut nollattua
synkimmätkin fiilikseni. Siksikin tähän hommaan haluan satsata. Mutta mikään ei
silti estä unelmoimasta toisinaan onnellisesta perhe-elamästä. Ikinä ei tiedä, mitä
hyvää huominen tuo tullessaan."

Päivä kerrallaan, olennaiseen keskittyen

Jussi "Jo' Buddy" Raulamo elää nyt päivän kerrallaan ja katsoo millaisia kuvioita
viimeisin levy tuo tullessaan. Keski-Eurooppaan ainakin lähdetään kiertueelle
huhtikuussa. Lisäksi
Rick Holmstromin kanssa on jo vuosia suunniteltu yhteisen
kitaralevyn tekemistä - kunhan Rick kiireiltään
Mavis Staplesin bändistä ehtii. Jo'
Buddy soittaa nykyään myös rumpuja
Tragic Sam & the Lowdown Rockers
-bändissä. Levytyssuunnitelmiakin yhtyeen kanssa on. Lisäksi Raulamo isännöi
uudelleen aktivoituneen Blues Lovers -yhdistyksen säännöllisiä jameja
Tampereella.

"Vierailen kitaroineni ja biiseineni rumpalini
Gabro & Frank with the Irrationals
-ryhmän todella mielenkiintoisen monipuolisella, englanninkielisellä
rap/blues/surf/flameneco/ska -levyllä, joka tulee ulos piakkoin. Olen suunnitellut
uuden duolevyn purkittamista tämän vuoden aikana. Julkaisu olisi toivottavasti
vuonna 2010. Teen nykyisin myös tiskijukkakeikkoja
DJ Frankly Jo' -nimellä. Olen
todella onnekas voidessani soittaa sataprosenttisen vapaasti omia
suosikkikappaleita kokoelmastani, joka kattaa musiikkia 1800-luvun lopulta tähän
päivään. Olen nähnyt kuinka lujaa esimerkiksi hyvä blues puree asiasta täysin
pimennossa eläneeseen nuorisoon. Huomaan koko ajan, kuinka suuri sosiaalinen
tilaus sielukkaalla musalla on, ja koen olevani etuoikeutettu saadessani olla
osana asian levittämiseksi ympärille."

Haaveilu on ihmiselle sallittua ja jopa toivottavaa. Myöskään Jo' Buddy ei lähde
turhaan karttamaan tavoitteiden maalailua. Hänen haaveensa muusikkona on
pystyä inspiroimaan erityisesti nuoria ihmisiä samalla lailla kuin omat esikuvat
inspiroivat häntä itseään. Hommalle pitää saada uusia ja persoonallisia jatkajia.
Hyvä olisi myös löytää keikkamyyjä, joka kykenee pitämään artistin, rumpalin ja
roudarin leivässä.

"Jäisipä edes tovi aikaa sosiaaliseen elämään. Se on ollut kortilla viime vuodet.
Kun saisi vain keskittyä olennaiseen. Haave on pysyä katkeroitumattomana sekä
mentaalisesti ja fyysisesti terveenä. Tätä tarvitaan, jotta jaksaa jakaa arvokasta
musiikin lahjaa ympärille vielä pitkään."

PASI TUOMINEN
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English