KONSERTTIARVIO
|
|
|
16.10.2013
Joe Bonamassa konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla. Turbokitaristin
esiintyminen oli harkitun oloista, mutta settiin mahtui ilahduttavasti
monipuolisuuttakin.
Tunnustettakoon heti aluksi pari seikkaa. En ole koskaan ollut erityisen mieltynyt
jäähalleihin tai stadioneihin konserttipaikkoina. Joe Bonamassaa olen pitänyt
lähinnä ylenpalttisesti vinguttamalla omaa näppäryyttään korostavana
turbokitaristina. Tältä pohjalta herää helposti kysymys, minkä ihmeen
takiasuunnistin viime sunnuntaiehtoona Hartwall Areenalle Helsinkiin.
Olen useammaltakin taholta kuullut kehuja Bonamassan nykymenosta, jossa
yllätyksellinen monipuolisuus ja tulkintaan tunnetta lisäävä maltti ovat saaneet
mukavasti jalansijaa. Niinhän siinä sitten kävi, että uteliaisuus otti epäilyksistä
niskalenkin. Reissuun oli lähdettävä.
Akustinen startti
Keikka alkoi aikataulun mukaisesti jotakuinkin seitsemältä. Avaukseksi kuultiin
parikymmenminuuttinen akustinen osuus. Ensimmäisen rallin Joe vetäisi isännän
elkein yksin kitaransa kanssa. Bad Companylta lainattuun ”Seagulliin” astelivat
mukaan congien taakse asettunut Tal Bergman ja pianon äärestä paikkansa
ottanut Derek Sherinian. Lokki kohosi siivilleen ja lähti liitämäänkin, mutta
mitään mullistavaa ei vielä tässä vaiheessa koettu. Seuraavien kappaleiden
aikana homma alkoi toimia jo huomattavasti vapautuneemmin. Kolmikko pääsi
hyvään vireeseen, ja maukkaita soolojakin kuultiin – jopa congarummuilta.
.
|
|
|
Naturellisti tulkitut ”Jelly Roll” ja ”Athens To Athens” kulkivat siinä määrin hienosti,
että ne asettivat tulevan keikan osalta riman varsin korkealle. Erityisen
mallikkaasti potki jälkimmäisen akustinen luomugroove. Sitten Joe jäikin taas
toviksi yksin ja esitti rivakan ”Woke Up Dreamingin”. Sen pikataipalemaisiin
sooloihin sisältyi ilokseni pari countrympaakin erikoiskoetta.
Sähköt päälle
Siirtymä sähköiseen settiin hoitui tyylikkäästi. Bonamassan laimikoidessa lavan
etualalla akustista kitaraa oli muu bändi hiippaillut hämärän turvin valmiiksi
pelipaikoilleen. Kun Joe viimeisen soinnun päräytettyään häipyi lavan taakse ja
viimeinenkin valonheitin sammui, alkoi ”Dust Bowlin” knopflermainen intro urkujen
viemänä täyttää salia.
Pian saapui illan isäntäkin takaisin lavalle Gibson Les Paul kaulassaan. Kappale
polkaistiin käyntiin. Tal Bergman oli rumpusetin takana, ja Derek Sherinian
asettautuneena kunnioitettavan kokoiseen kosketinsoitinkioskiinsa. Myös basisti
Carmine Rojas oli tässä vaiheessa liittynyt muun bändin seuraan.
Koukuttavan letkeä keskitien bluesrock ”Dust Bowl” ja ronskisti riffittelevä ”Story
Of A Quarryman” takasivat sähköiselle osuudelle jämäkän alun. Jännite säilyi
niiden jälkeenkin, kun tunnelmaa nostatettiin parilla perinteikkäällä bluesilla.
Myöhemminkin palattiin bluesin pariin. Esimerkiksi Bonamassan oma ”Slow Train”
ja Gary Mooren ”Midnight Blues” edustivat ohjelmiston sinisävyisempää siipeä.
Pääasiallisesti illan tarjonta painottui southern rockin ja bluesrockin ruuhkaiseen
välimaastoon. Musisointi oli yleisilmeeltään kurinalaista, mutta myös vapauksia
tohdittiin ottaa. Komppiosasto hoiti tonttinsa jämptisti, tarjoten kitara- ja
sormiotaitureille oivallisen temmellysalustan. Sooloja sitten kuultiinkin. Vielä kun
otetaan huomioon se seikka, että Sherinianin suosimaa särötettyä Hammond-
soundia tervehditään meillä päin poikkeuksetta ilolla, voisi puitteiden sanoa
olleen kohdillaan.
Maltillista taiturointia
Kovin juurevaksi bändin ilmaisua ei missään vaiheessa päästetty. Toisaalta
kliinisen suorittamisen sudenkuopatkin väisteltiin. Esityksen keskiössä oli tietysti
Bonamassa itse kitaroineen. Ilman tarpeetonta alleviivaamistakin kävi selväksi,
että hänen kitarasankaruutensa on täysin perusteltua. Soittajana hän on
nimittäin korostetun tekninen ja melkein liian hyvä. Bonamassa tuntee
instrumenttinsa täydellisesti, jokainen ääni kuulostaa harkitulta. Sen sijaan
laulajana hän ei ole mieleen painuvan suuri tulkitsija. Onkin luontevaa antaa
kitaran hoitaa ykkössolistin virkaa.
|
Soolovastuun jakaminen (aiemmin lähinnä
hard rock -piireissä kannuksensa
hankkineen) Sherinianin kanssa toi oivallisen
lisän iltaan. Bonamassan seurana jo
superkokoonpano Black Country
Communionissa musisoineen kosketinvelhon
panos oli merkittävä. Häneltä löytyy vielä
näin mallintavien syntikoiden aikakaudellakin
melkoisen komea varustus: Hammondit
kaksine Leslie-kaappeineen, sähköpiano,
Mellotron ja erinäisiä syntikoita. Niistä hän
loihti niin maukkaita taustoja kuin Jon Lordin
suuntaan kumartavia urkusoolojakin.
Kitara taipuu Bonamassan käsissä mihin
vain, eikä hän todellakaan ole arastellut
taitojaan saattaa yleiseen tietouteen.
Vuosien mukana hänen soittotyyliinsä on
runsauden ja nopeuden rinnalle noussut
onneksi myös aimo annos tyylitajua ja
malttia. Ei hän edelleenkään kynttiläänsä
vakan alle ole piilottamassa, mutta malttaa
sentään antaa tilaa itse lauluillekin.
|
|
Bonamassan käsittelyssä tällä
kertaa Gibson Les Paul.
|
Kitaroita Bonamassalla oli illan aikana käytössä lukuisia. Sähkiksistä hänen
käsissään nähtiin liuta Gibsoneita: pari-kolme Les Paulia, puoliakustinen ES-335
ja Firebird. Niiden lisäksi mieleeni jäivät ”Dislocated Boyta” mureuttanut Ernie
Ballin kaksikaulainen baritonikitara sekä keikan loppupuolella käyttöön otettu
Music Man Dark Morse.
Vaihtelevaa maastoa
Varsinainen keikka kesti piirun verran alle pari tuntia. Sen päälle tuli vielä lähes
puolituntinen encore, joten kelpo iltapuhteen bändi urakoi. Onneksi kuulemani
etukäteishuhut ohjelmiston monipuolisuudesta eivät olleet aivan tuulesta
temmattuja.
Äänimaisemasta löytyi miellyttävän vaihtelevaa maastoa. Bändi malttoi välillä
soittaa myös hiljaa; näin lauluihin saatiin mukavia suvantokohtia, joista kelpasi
ottaa uutta vauhtia ja nousta takaisin ylämäkeen. Keikan loppupuolella Sherinian
nostatti omassa pitkässä urkusoolossaan fiiliksen kattoon. Kun vetovastuu siirtyi
lennosta kitaralle, ei Bonamassa jatkanutkaan samaa ilotulitusta. Hän palasi
takaisin rappusten alapäähän ja hahmotteli oman soolonsa aluilleen hyvin
säästeliäin vedoin – toki päätyen säkeistöä myöhemmin melkoiseen laukkaan.
Loppusetin kohokohtiin lukeutuivat Black Country Communionin ohjelmistosta
tuttu ”Song Of Yesterday” sekä encoren – ja siten koko keikan – päättänyt
järkälemäinen ”Ballad Of John Henry”. Erityisesti mieltä lämmitti, kun ensin
mainitun lopukkeeksi bändi jamitteli The Whon klassikkoa ”Won’t Get Fooled
Again”: alkuperäinen syntikkaluuppi soitettiin Hammondilla.
Varttitunnin mittaisessa ”John Henryssä” olikin sitten kaikkea tarjolla. Kitara- ja
urkusoolojen, ja ennen kaikkea ujeltavan thereminin, vastapainoksi tarjoiltiin
jälleen hiljaisia väliosia. Niiden aikana päätähdeksi nousi valitettavasti
kutsuvierasaitioista kantautunut epämääräinen älämölö. Ehkä sekin kuuluu näillä
isommilla keikoilla asiaan.
Kotimatkan mietteitä
Bonamassa tarjoili bändeineen hyvän ja monipuolisen keikan. Karsastamani
jäähallimaisuus ei päässyt iltaa pilaamaan. Permanto oli katkaistu noin kentän
puolivälistä mustalla verholla, ja Hartwall Areenan toinen pääty oli onnistuttu
muuntamaan jopa yllättävän intiimiksi konserttisaliksi. Ratkaisu oli toimiva.
Kotimatkalla koetin keksiä, miksi en ollut keikasta aivan tolkuttoman innoissani,
vaikka reilun parituntisen mainiosti viihdyinkin. Syynä on luultavasti se, että
Bonamassan soitto on liian harkitun kuuloista. Minua kiehtoo elävässä musiikissa
tietty sattumanvaraisuus ja heittäytyminen – jopa mahdollisesti kohdalleen
osuvat virheet. Vaaran tunnetta en Bonamassan perusvarmasta soitosta
löytänyt, vaikka aimo annoksen muuta hyvää löysinkin.
MARKO AHO, teksti ja kuvat
Joe Bonamassa & Band. Helsinki, Hartwall Areena 13.10.2013
Joe Bonamassa (kitara, laulu), Derek Sherinian (kosketinsoittimet), Carmine Rojas
(basso), Tal Bergman (rummut)
Settilista:
Palm Trees, Helicopters And Gasoline
Seagull
Jelly Roll
Athens To Athens
Woke Up Dreaming
***
Dust Bowl
Story Of a Quarryman
Who´s Been Talking?
Someday After A While
Dislocated Boy
Driving Towards the Daylights
Slow train
Midnight Blues
Look Over Yonder´s Wall
Song Of Yesterday
Django
Mountain Time
***
Sloe Gin
Ballad Of John Henry
Linkit: Joe Bonamassa, Livenation
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
