Blues-Finland.com - Junior Watson - Keikka-arvio

JUNIOR WATSON SUOMESSA 2015

31.3.2015 Kuvagalleria

Junior Watsonin hilpeää svengailua
Länsirannikon kitaraveijari tunnetaan lukemattomista bändeistä, joten
kiertäminen Suomessa omalla nimellä oli pirteä kokemus. Seurasimme
keikat Helsingissä ja Tampereella.

Yhdysvaltain länsirannikolta tuleva juurimusiikki on aina tupannut olemaan
astetta rennompaa ja hyväntuulisempaa kuin muualla tehty. Luultavasti se
johtuu kuuluisasta Kalifornian auringosta. Niillä seuduin saadaan bluesiin ja
rokkiin sisällytettyä ekstra-annos mehukasta svengiä.

Länsirannikon artisteja on lähimenneisyydessä vieraillut riemastuttavissa määrin
Suomessa. Viime kesänä täällä käväisi Los Lobos. Syksyllä olivat vuorossa Dave
ja Phil Alvin sekä Rick Estrin & The Nightcats. Kuluvan vuoden puolella pimeän
Pohjolan perukoille ovat Kalifornian aurinkoa ennättäneet tuoda jo The Paladins
ja Candye Kane.

Nyt viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Junior Watson tekaisi
muutaman illan kiertueen maassamme. Junior avasi kiertueen Helsingin
Malmitalolta 24. maaliskuuta. Karavaani kulki Hämeenlinnan, Tampereen ja
Rauman kautta Turkuun.

Veikeää pilkettä

Soolouran lisäksi Junior muistetaan Mighty Flyersistä, Canned Heatistä ja
lukemattomien kärkiartistien ja -bändien sidemanina. Hän on huippuluokan
kitaristi ja luonnollisen ilmeikäs laulaja. Hän on myös mainio esiintyjä. Watsonin
keikalla on hyväntuulisuus valloillaan, eikä bluesin tuskaa iltaan juuri mahdu. Alati
leveästi hymyilevä musikantti temppuilee kitaran kanssa ja letkauttelee
välispiikeissä hauskoja vitsejä, joille hän itse nauraa kähättää innokkaimmin.

Tarkat havainnoijat ovat panneet merkille, että Junior Watsonin lookia komistavat
nykyisin kakkulat. Watson kertoi, ettei hän ollut toisen silmän heikkoudesta
huolimatta tarvinnut koskaan silmälaseja. Muutama vuosi sitten tapahtui
kuitenkin jotain. "Menin nurin kylppärissä, ja luulin, että oli aivoinfarkti, kun näin
viiruja. Ajoin keskellä yötä sairaalaan päivystykseen, välillä meinasin ohjata
ojaan. Testattiin monta tuntia, mutta lopulta sanottiin, ettei ole infarktia. Sen
sijaan paremmasta silmästäni oli mennyt verkkokalvo. Now my bad eye is my
good eye!"

Vaikka Watsonin esityksessä on rutkasti edellisen kaltaista tragikoomistakin
huumoria, mies ei ole vitsi, vaan keikoilla kuullaan tiukkaa asiaa alusta loppuun.

Monipuolista ja makoisaa

Isot kehut ansaitsee myös Watsonin monikansallinen bändi. Suomen-kiertueella
soolovastuun jakoi maestron rinnalla täkäläistä rootshuippua edustava puhaltaja
Juho Hurskainen. Vanhahtavan pehmeästi törähdellyt saksofoni osui maaliinsa
jokaisessa soolossa ja innoitti yleisön usein spontaaneihin aplodeihin.
.

Vuosia sitten norjalaistunut amerikkalaisbasisti Billy Troiani hoiti yhdessä
rumpali Alex Pettersenin kanssa kompit kohdalleen. Norjalaisessa Billy T
Bandissa päätyönään vaikuttava rytmiryhmä on soittanut pitkään yhdessä, ja
sen huomaa. Kappaleet rullasivat jämptisti, mutta samaan aikaan saumattoman
soljuvasti. Parivaljakon työskentely oli poikkeuksellisen vaivihkaisen näköistä.
Harvoin törmää rumpaliin, joka liikkuu yhtä vähän soittaessaan. Eikä Troianikaan
tainnut keikkojen aikana kovin montaa askelta baarijakkaraltaan ottaa.
Rytmiryhmä oli omaksunut taustamuusikon roolinsa hyvin. He hoitivat hommansa
mallikkaasti eivätkä varastaneet show'ta – elleivät sitten fyysisellä
ilmeettömyydellään.

Ohjelmiston pääpaino oli Junior Watsonin leipälajissa, jump-tyylisessä
länsirannikon bluesissa. Konsertissa Tampere-talossa avausinstrumentaali
”Junior's Bounce”, jota siivittivät jalannostot, kertoi heti mitä tuleman pitää.
Rullaavaa, enemmän tai vähemmän jazzilla maustettua bluesia mahtui kahden
setin keikkaan rutkasti.

Malmitalolla "Wolfpack"-biisiissä Watson ulvoi kuin susi (tietenkin), ja illan
rajuimmat kitarasoolot irtosivat hillittömässä avioliittotarinassa "Something's
Wrong". Se kertoo miehen ensimmäisestä, jo vuosikymmenien takaisesta liitosta.
"Se kesti vain muutaman kuukauden. Saattaa kuulostaa hauskalta nyt, mutta
silloin fiilikset olivat kaikkea muuta. Sanonpahan vaan, että liiton kariutuminen ei
ollut ainakaan minun syyni", Junior puheli.

Hitaampaakaan fiilistelyä ei unohdettu. Malmitalolla "Dragnet Blues" oli
tunnelmabluesin aatelia; Watson kertoi kaivaneensa Johnny Moore's Three
Blazersin harvinaisuuden YouTuben uumenista.

Watsonin kitarana oli elämää nähnyt Harmony Stratotone. Vinkeän näköinen,
pieni soittopeli on laadun tae. Sellaiseen kun keikalla törmää, on luvassa
keskivertoa parempaa kitarismia. Watsonin lisäksi muun muassa Rick
Holmstrom, Little Victor ja Vince Lee ovat päätelmän todeksi todistaneet.

Genrerajojen yli iloisesti loikkiva Watson ei arkaile lisätä surf/rock-
instrumentaaleja tai vaikka latinalaissävelmiä settiinsä. Yksittäisiä piisejä ei
turhaan venytelty, joten mukaan saatiin mahdutettua vaikka mitä mukavaa.
Sinisempää tarjontaa sävyttivät muun muassa ruotsalaisen The Spotnicksin
aikoinaan notkeasta rautalangasta vääntämä ”Amapola”, Peter Gunnin tunnari ja
James Brown –sikermä.

"En tiedä, kertooko se täkäläisille mitään, mutta olen puoliksi portugalilainen. En
silti ymmärrä juuri mitään portugalilaisten puheesta. Vielä vaikeampaa on
brasilialaisten kanssa, hehän sekoittavat kieleen vielä espanjaa", Junior kertoi ja
vetäisi lattariklassikkon ”Girl From Ipanema” (tosin itse vääntämällään nimellä
”The Girl With Emphysema”).

Harvinaisempaa, Juniorin laajasta levykokoelmasta löytyvää lattarinäkemystä
edustivat Felix Garcian ”Summer Love” ja Lefty Batesin ”Chicago Cha Cha”.
Myös Sam Lazarin ja Grant Greenin urkujazz ”Space Flight” lienee kotoisin
samalta sylttytehtaalta. Luonnikkaasti taittui avaruuslento Watsonin kitaran ja
Hurskaisen fonin kuljettamana.

Vanhoja frendejä

Junior Watson ei ole Suomessa alituiseen rampannut, mutta toki hänet
maassamme suhteellisen hyvin tunnetaan.

"Soitin Rauman-festareilla kai kolme vuotta sitten (vuonna 2010, toimittajan
huomautus), mutta sitä edeltävästä visiitistä on aikaa. Meillä oli vuonna 1984
täällä käydessä jopa hittilevykin 'From the Start to the Finnish'. En tosin tiedä,
muistaako sitä kukaan… Aina on ollut Suomessa hauskaa, ja tuttujakin täällä on",
Junior sanoi viitaten muun muassa Jussi "Jo' Buddy" Raulamoon.

Jo' Buddy, Pettersen, Watson, Troiani

Jo' Buddy ja Junioriin vaikutuksen edellisellä Suomen-rundilla tehnyt Masa
Orpana kutsuttiin Tampere-talon setin loppupuolella jamittamaan parin piisin
ajaksi. Vieraat saivat päättää soitettavat kappaleet. Jo' Buddyn valinta oli
teemaan sopivasti Groovy Eyesin debyytiltä löytyvä ”Let's Have Some Fun”.
Masa puolestaan vei bändin mukanaan ”Swanee Riverille”. Jamiosuudessa
molemmat kitaristit saivat luonnollisesti hyvät soolonpaikat täyttääkseen, mutta
isoimman huomion varasti fonisektion saumaton yhteispeli. Orpana ja Hurskainen
soittivat yhdessä ja erikseen muhevat torvet kumpaankin piisiin. He tiesivät
tarkalleen, missä mennään.

Jo' Buddy avasi kiertueen kaikki viisi iltaa. Hänen one-man band -osuutensa oli
täysin pitelemätön. Kitara kaulassa ja rytmimunat nilkkaan sidottuina mikitetyn
rytmilautansa päällä tampaten hän loihti huiman menon aikaiseksi. Lyhyessä
alustuksessaan Jo' Buddy ehti tarjoilla bluesia, countrya, ragtimea ja rock and
rollia. Kitaran ohella sooloja kuultiin niin viheltämällä kuin "suutrumpetilla".

Jo' Buddy ja Junior Watson ovat ystäviä vuosien takaa. Heidän välillään vallitseva
molemminpuolinen nöyrä ihailu nousi Tampere-talossa useaan otteeseen illan
aikana esiin. Raulamo lienee uransa aikana kohdannut Suomessa enemmän
vastustusta kuin kannustusta, mutta sinnikkäästi hän on läpi vuosikymmenten
kulkenut omia polkujaan. Hän ei ole vallitsevista trendeistä tai musiikillis-
hygieenisesti oikeaoppisesta käsityksestä piitannut tuon taivaallista. Jo' Buddyn
tyyli on huippuunsa hioutunut sekoitus rytmimusiikin laajaa historiaa – vieläpä
hänen omana näkemyksenään. Maailmalla se on tajuttu jo aiemmin, Suomessa
vasta viime vuosina. Jo' Buddy on suvereeni mestari sarjassa, johon tästä
maasta ei haastajia löydy. Hänen keikkansa saavat poikkeuksetta hyvällä tuulelle.

Vieraiden palattua takahuoneeseen perusnelikko jatkoi vielä tovin. Viimeisenä
kuultiin Watsonin kipakka oma sävellys ”Spring Roll”. Varsinaisten settien jälkeen
oli selvää, ettei yleisö tähän tyydy, vaan lisäähän on saatava! Tampere-talon
(harmillisen vähälukuinen) yleisö sai kuulla ekstrana Pee Wee Craytonin
kappaleen ”Blues After Hours”. Sen uljas bluessointi sinetöi hienon illan.
Malmitalon täyden tuvan iloksi illan paketoi puolestaan surf-klassikko "Misirlou".

"Soittoani on kaikkiaan 178 eri levyllä", Junior ynnäsi. "Rakastan elämääni, kun
voin soittaa lempimusiikkiani… ja tehdä sillä rahaa. Hauskin juttu on se, etten
alkanut muusikoksi tehdäkseni rahaa. Rupesin tähän työhön saadakseni naisia!"

MARKO AHO (Tampere)
PASI TUOMINEN (Helsinki)

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA