Sään haltija suosi Kaavia
Kehnoista keleistä parina vuonna kärsinyt Kaavi Blues pääsi vaihteeksi
nauttimaan otollisista olosuhteista. Helle piiskasi bändit oivaan vetoon
päätapahtumassa ja klubeilla.
Tämänvuotinen Kaavi Blues vietiin läpi kuivin jaloin laadukkaan rytmimusiikin
parissa 10. ja 11. kesäkuuta. Helteinen sää hemmotteli bluesväkeä
kumpaisenakin päivänä. Perjantaina musiikki soi Hotelliravintola Kaavinlinnassa ja
lauantaina Kaavin vierasvenesataman kauniissa maisemissa. Juhlat päätettiin
lauantaina Kaavinlinnan makoisiin jameihin.
Lauantaina Kaavin vierasvenesatamassa aurinko paahtoi täydeltä terältä, kun
L.R. Phoenix aloitti soolona settinsä. Hieno versio Al Kooperin bravuurista "I
Can't Keep From Cryin' Sometimes" kuultiin heti kärkeen, kun yleisöä saapui
tasaisena virtana paikalle. Muutaman kappaleen jälkeen lavalle tuli nimeä
"Luomu" totteleva huuliharpisti ja rumpali The Misses. Primitiivinen meininki piti
hyvin otteessaan. "Don't Want No Skinny Woman" ja "90 Days In Jail" pakottivat
jalan lyömään tahtia. Viskinhuuruinen junttaus "Wrecked" toimi myös hyvin.
Ylöjärven blueslähettiläs Tragic Sam & Band tarjoili annoksen Teksas-bluesia
paahteiseen päivään. Vaikka laulu oli miksattu aivan liian pintaan, homma toimi
ihan mallikkaasti. Paikallisista muusikoista koostuva taustabändi hoiti hommansa,
joten saimme nautiskella nykyään harvemmin kuultua Teksasin bluesia tunnin
verran.
Helteeseen hyvin sopiva "Cold Cold Feeling" (J.M. Robinson) ei tunnelmaa
viilentänyt. Jussi Raulamon teos "Texas Boogaloo" hoitui komeasti sekin. Sam
sooloili muhevasti vuorotellen Rami Torvisen kanssa. Kuultiinpa myös basisti
Juha Myllärin soolo yleisön huudatuksineen päivineen kappaleen seassa.
Paksuilla kitarasoundeilla vedetty "You Don't Have To Go" (Jimmy Reed) eteni
suorastaan lompsimalla, kuten pitääkin. Rokimpaa meininkiä tarjoiltiin
loppupuolella settiä "Louisiana Rockin" merkeissä.
Rokkia ja yhteishoilausta
Jo' Buddy (Jussi Raulamo) ja rumpali Down Home King III (Tyko Haapala)
rymistelivät yleisön suosioon omaperäisellä tyylillään. Tehokkaat rytmit ja naseva
laulanta pitivät yleisön hyvin menossa mukana. "They Call Me Jo' Buddy" aloitti
totutusti keikan ja meno pysyi samana loppuun saakka. Keikkabravuuri "Ragtime
Man" toimii aina.
Heinäkuussa ilmestyvä uusi vinyylisingle kuultiin myös Kaavilla. Kappaleet "Curley
Mae Rock" ja "Yo Mine All Mine" olivat taattua vauhdikasta tavaraa. Jo' Buddy
käväisi lavan edustan hietikollakin esittämässä soittotaitojaan, kun tilaa tuntui
olevan. Koko päivänä ei tanssijoita helteestä johtuen näkynyt. Anniskelualueen
teltta oli kyllä täynnä koko ajan, mutta sehän kuuluu asiaan. Jo' Buddy ja Down
Home King III vetäisivät loppupuolella vielä kappaleet "Have Yourself A Ball" ja
ensilevyn hitin "Going Up To The Country".
Tomi Leino Blues Band oli hyvässä vedossa, vaikka lavan alla sijainneista
subbareista toinen tekeytyi keikan aikana. Chicago-bluesin sanansaattajat
vyöryttivät aluksi pari huuliharppuvetoista instrumentaalia, kunnes Tomi pääsi
myös lauluhommiin. "Bad Boy" (Eddie Taylor) toimi komeasti.
Jonne Kulluvaara kitaran varressa luritteli maukkaita sooloja. Basisti Jaska
Prepula ja rumpaliksi hälytetty vaasalainen Mikko Peltola rytmittivät tyylikkäästi.
Hidas, 50-luvun slovaria muistuttava "Raining In My Heart" (Slim Harpo) rauhoitti
meininkiä hetkiseksi, kunnes päästiin ränttäbluesin pariin kappaleessa "Late,
Late In The Evening" (Lazy Lester).
Tomi Leino näytti osaamistaan Kim Wilson -tyylisessä nopeassa
huuliharppubluesissa. Yksin vedetty pitkä soolonumero biisin keskellä räjäytti
yleisön äänekkäisiin aplodeihin. Keikan alussa kuultiin myös Tomin tyylitietoista
kitarointia parin kappaleen verran. Laadukas setti bändiltä.
Tap Jelly Blues Band oli pääkonsertin viimeisenä aktina päivän kääntyessä iltaa
kohti. Monipuolinen bluesrock-setti toimi mallikkaasti, vaikka äänentoistoon olisi
kaivannut enemmän jytinää. Albert Kingin bravuuri "Oh, Pretty Woman" ja Peter
Greenin biisit "Watch Out", sekä "Stop Messin' Around" kulkivat hienosti. Mainio
versio A. Kingin biisistä "Don't Lie To Me" sisälsi taas mukavia pätkiä kappaleista
"Runaway" ja "Walk Don't Run". Rokki "Bony Moronie" heilutti jengiä
anniskeluteltassa. Omat kappaleet "Like A King" ja "My Blues" vastaanotettiin
myös yleisön puolella hyväksyvästi. "The Ballad Of Davy Crockett" sai muutamat
jopa hoilaamaan mukana. Keikan lopussa kuultu "Sweet Home Chicago"
hauskoine lopetuksineen kruunasi Tap Jellyn setin.
Kaavi Bluesin päätapahtuman juonsi Olavi Rytkönen. 'Savontaja' ja
radiotoimittaja hoiteli kuulutushommat vierasvenesatamassa letkeään
savolaiseen tapaan.
Hampaisiin asti aseissa
Kaavi Blues oli alkanut perjantaina helteisen päivän kääntyessä iltaa kohti.
Bluesjuhlan starttaaja oli Elke Q & Mr. Moon. Bluespariskunta Satu ja Timo
Kakko tarjoilivat yleisölle maukkaan kavalkadin juurimusiikkia laidasta laitaan.
Timo soitti akustista slidekitaraa ja Satu hoiti laulun ohella rytmit. Istuimena ollut
laatikko toimi virvelinä ja bassarina, jalalla ohjattiin hi-hatia.
Alkukantainen asetelma toimi loistavasti. Homman kruunasi Sadun mahtava
lauluääni. Setissä kuultiin perinteitä vaalien muun muassa kappaleet "I'm A King
Bee" (Slim Harpo), "One Bourbon, One Scotch, One Beer" (J.L. Hooker), "Hoochie
Coochie Man" (Willie Dixon) ja pieleen mennyt sateenmanaus "Sky Is Cryin'"
(Elmore James).
Tuoreempaa hittitavaraa edustivat Sadun loistavasti tulkitsema, Led Zeppelinin
Willie Dixonilta pöllimä "Whole Lotta Love" eli "You Need Love", "After Midnight"
(J.J. Cale), "Honky Tonk Women" (Rolling Stones) ja The Beatlesin "Come
Together". Satu oli sananmukaisesti hampaisiin asti "aseistettuna" biisissä
"Nobody Knows When You're Down And Out" (Jimmy Cox), sillä
instrumenttiarsenaaliin sisältyi myös kazoo soolon ajaksi. Hieno oli myös versio
Stevie Ray Vaughanin viimeisen levyn päätöskappale "Life By The Drop".
Loistava festarialoitus tältä duolta.
Tamperelainen Wang Dang Dudes esitti myös juurevaa meininkiä. Rosoista ja
huuliharppuvetoista musaa saatiin tuutin täydeltä. Jukka Mäkinen (laulu, kitara,
huuliharppu) hoiti hommansa mainiosti bändin keulilla. Säröinen laulusoundi
harppumikin läpi oli varsin messevän kuuloista. Tommi Laine (kitara, perkussiot)
vastasi rytmipuolesta ja väläytteli muutamin paikoin laadukkaita slidesooloja
Jukan kanssa vuorotellen. Pystybassoa kumisutti luottobasisti Jaska Prepula.
Kappaleista niskavilloja kohotti eritoten "I'm Ready" (Willie Dixon) ja "Meanest
Woman" (Muddy Waters), jossa kuultiin raivoisan tehokasta slidekitarointia
kumpaisenkin kitaristin voimalla. Tehotuuttaus upposi hyvin yleisöön.
Chicagon bluesia
Oululainen Forest Lake Band on uusia tuttavuuksia suomibluesin saralla ja
herättänyt jo positiivista huomiota niin esiintymisillään kuin uuden levyn "High
Temperature" myötä. Bändi olikin hyvässä vedossa ja menoa riitti.
Vaikka bändin setti sisälsi suurimmaksi osaksi vanhan kaartin tekijöiden
kappaleita, on niihin saatu ympättyä mukaan mukavaa särmää. Yhteissoitto oli
merkillepantavan tiukkaa. Basisti-laulaja Matti Järvi ja tanakasti kannutteleva
rumpali Jari Korpimäki pitivät tahdit ojennuksessa. Kitaristi Pentti Hänninen oli
lavan takaosassa hieman pimennossa, mutta vain visuaalisesti. Rosoinen kitara
kuului äänekkäästi ja soolot irtosivat helpon näköisesti. Huuliharpisti Jussi
Raatikka puhalsi itsensä yleisön suosikiksi muhevalla soitollaan.
Reippaasti kulkeneet kappaleet "Crazy Mixed Up World" (Little Walter) ja "If It
Ain't Me" (Jimmy Rogers) olivat hyviä huuliharppuvetoisia biisejä. Hidas blues
"Clouds In My Heart" (Muddy Waters) sisälsi komeita Jussin harppufillejä laulun
kanssa vuorotellen. Penan slidesoolo kuorrutti loput.
Omaa tuotantoa oleva "Theme For Walter Korpi" oli muikea instrumentaali. Kitara
ja huuliharppu soivat pääosissa. Chicagon bluesia tiukimmillaan edusti Billy Boy
Arnoldin kappale "I Wish You Would". Toinen oma tuotos "JJumps" oli hersyvä
menopala jump bluesin tyyliin. Se päättyi Jari Korpimäen tyylikkääseen
virvelisooloon. Tummaakin tummempaa särökitarasoundia tarjoiltiin Little Walterin
kirjoittamassa biisissä "Up The Line". Perjantain soitot päättyivät kahteen
encoreen, joista toinen oli "Feel So Good" (Big Bill Johnson).
Nimi mieleen: Brother Andy
Kaavi Bluesin päätteeksi kuultiin Kaavinlinnassa lauantai-iltana loistokkaat jamit.
Isäntänä toimi odotetusti Jo' Buddy. Yleisön suosikiksi kohosi varta vasten
jameihin tullut kuopiolainen nuori harpistilupaus Brother Andy. Rytmiryhmä
Peltola-Prepula ja Jo' Buddy kitaran varressa säestivät alussa Tomi Leinoa ja
Brother Andya heidän intoutuessaan sooloilemaan vuorotellen. Harvoin näkee
Tomi Leinon kasvoilla niin maireaa hymyä, kun hän antoi harppumikin Andylle ja
kuunteli nuorenmiehen innokasta soittoa. Harppumikki vaihtoi omistajaa useaan
kertaan, ja verevästä bluesnumerosta tuli varsin pitkä.
Kokoonpanot elivät lavalla muutamien kappaleiden välein. Tomi Leino kävi läpi
kaikki instrumentit jamien aikana. Jonne Kulluvaara soitteli välillä bassoa ja Jo'
Buddy kävi rumpujen takana. Kappale "Reconsider Baby" (Lowell Fulson) sisälsi
myös Jonnen bassosoolon, joka ei kuitenkaan yltynyt blueskaavaa hurjemmaksi.
Jo' Buddy kolisteli rumpusoolon, kun kerran käskettiin.
Tap Jellyn Esa Heiskanen rummutteli hänkin parin kappaleen verran. Bändikaveri
J.P. Sivonen kävi laulamassa "Sweet Home Chicagon". Hän myös taitavasti
ohjaili bändiä soittamaan hieman hiljempaa, kun jollain oli soolovuoro. Tragic Sam
kävi lavalla laulamassa myös. Jamien lopussa Jonne vetäisi kitaralla tyylikkään
version biisistä "Chitlins Con Carne". Muita jamikappaleita olivat muun muassa
"You Don't Have To Go", "Shake It Baby" (Junior Wells), "Mother's Love" (Earl
King), "Baby You Can Get Your Gun" (E. King) ja "Key To The Highway" (C. Segar).
Kaavi Blues oli menestys niin ilmojen, musiikin kuin tunnelmankin kannalta
katsottuna. Ensi vuonna homma jatkunee yhtä tyylikkäästi.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Kirjoittaja esittää kiitokset kaikille soittajille ja Ville Haatasen johtamalle Kaavi Blues Ry:lle
mukavasta tapahtumasta.
.
|
