KEITH RICHARDS 70 VUOTTA
|
|
|
18.12.2013
|
|
Keith Richards ja vuosikertajuopot
Kun "Keef" täyttää pyöreitä, otamme tarkasteluun miehen edesottamukset
The Rolling Stonesin ulkopuolella. Sooloprojektit alkoivat joskus pakon
sanelemana, mutta vahvan ajatonta materiaalia syntyi silti.
Vanhan viisauden mukaan rock and roll pidentää murrosikää. Niin se varmasti
tekee, mutta siitäkin huolimatta Keith Richardsia voinee jo pitää nuorena
aikuisena. Ihmisriffiksikin kutsuttu rokkenrollin ruumiillistuma nimittäin täyttää
joulukuun 18. päivänä seitsemänkymmentä vuotta.
Se on melkoinen saavutus mieheltä, joka ei todellakaan ole elänyt lääkäreiden
ohjeistuksen mukaan. Viimeisen neljän vuosikymmenen ajan ”Keefin”
elinikäennustetta on pidetty varsin heikkona. Itse hän on kertonut ehtineensä
vuosien saatossa poiketa useammankin elämäntaparemonttia ehdottaneen
lääkärinsä hautajaisiin. Kenties tässä vaiheessa epäilijöidenkin olisi paikallaan
hieman tarkistaa arvioitaan.
Keithistä ei voi puhua puhumatta samalla The Rolling Stonesista. Samalla tavoin
on mahdotonta puhua Stonesista ja sivuuttaa Keith. Tuskin edes Mick Jagger
pystyy siihen uskottavasti. Tällä kertaa emme kuitenkaan lähde perkaamaan
"Paltereiden" valtavaa, puolen vuosisadan mittaista uraa. Sen sijaan otamme
tutkailuun erään mielenkiintoisen, mutta pienemmälle huomiolle jääneen etapin
Richardsin seikkailujen varrelta. Merirosvoelokuvien, Wingless Angelsin ja
muiden moninaisten projektien seasta esiin nousee X-Pensive Winos – pakon
edessä syntynyt sooloprojekti, josta muodostui kovasti Keith Richardsin
näköinen, ihan oikea bändi.
X-Pensive Winosin elinkaari oli hädin tuskin viiden vuoden mittainen. Bändin
viimeisimmästä aktiviteetistakin on kulunut jo parikymmentä vuotta. Siinä missä
moni muu 80- ja 90- lukujen vaihteessa tehty rock kuulostaa nykypäivänä
hupsulta tai nololta, Winosin perusarvoista kumpuava musisointi on kestänyt
hyvin aikaa. Tästä oivalliseksi todistusaineistoksi käy vaikka kolme vuotta sitten
Keithin elämäkerran kylkiäisenä julkaistu ”Vintage Vinos” -kokoelma.
Täytyyhän likaisetkin hommat hoitaa
Kahdeksankymmentäluvun puolivälissä Rolling Stonesin leirissä ilmeni
monenlaista poreilua ja kuohuntaa. Bändin oli tarkoitus aloittaa uuden levyn
työstäminen, mutta Mick Jagger oli innostunut yksinomaan nupullaan olevasta
soolourastaan. Hän keskitti kaiken energiansa ensimmäisen oman levynsä
tekemiseen.
.
|
|
|
Keith ryhtyi kasaamaan tulevan Stones-levyn materiaalia muun bändin kanssa.
Sekään ei vallan yksinkertainen savotta ollut. Aiemmin orkesterin pidättyväistä
siipeä päihdeasioissa edustanut Charlie Watts oli nimittäin noihin aikoihin
myöhäisherännäisesti innostunut alkoholin ohella myös kovista huumeista.
Hänen soittointonsa ja -kuntonsa olivat tästä syystä hyvin häilyväisiä.
Myöskään Bill Wymanin – kotoisessa Suosikissammekin tuoreeltaan uutisoitu –
huseeraaminen alaikäisen Mandy Smithin kanssa ei bändin työrauhaa ainakaan
lisännyt. Oman synkän sävynsä aikakauteen toi Rolling Stonesin matkassa alusta
asti kulkeneen pianisti Ian Stewartin kuolema vuoden 1985 lopussa. ”Stu” ei
alkuaikojen jälkeen bändin näkyvään kokoonpanoon kuulunut, mutta hänen
musiikillinen vaikutuksensa erityisesti Keithiin oli merkittävä.
Richards työsti Rolling Stonesin uutta materiaalia lähinnä Ronnie Woodin ja
vaihtelevan komppiryhmän kanssa. Milloin Charlie ja Bill eivät joutaneet paikalle,
hän käytti tuuraajia. Muun muassa Steve Jordan ja Ivan Neville käväisivät
sessioissa musisoimassa. Woody päätyi joissakin lauluissa jopa rumpaliksi.
Sessioiden pirstaleisuutta kuvaa hyvin se, että ”Too Rude” -reggaelainassa
Chuck Leavell soittaa koskettimia ja Jimmy Cliff pistäytyy laulamassa taustoja.
Kaikki muut instrumentit ovatkin sitten Keith ja Woody -parivaljakon soittamia.
Keithin mielessä vallinnut tympiintyminen paistaa levyllä läpi monista lauluista.
Bändin tulehtunutta henkilökemiaa hyödynnettiin myös ”One Hit To The Body” -
videolla. Nokkamiehet Jagger ja Richards laitettiin siinä kukkoilemaan toisilleen
korostetun uhmakkaasti. Ehkä tyylikkäimmin turhautumia puretaan Keithin
kirjoittamassa, Jaggeria suorasukaisesti suomivassa rockabillykappaleessa ”Had
It With You”. Mick nimittäin laulaa sen levyllä ja ruoskii näin ollen itse itseään.
Jaggerin soolodebyytti ”She's The Boss” ilmestyi vuonna 1985 ja seuraavana
vuonna päivänvalon näki Rolling Stonesin ”Dirty Work”. Molemmat levyt
saavuttivat kohtalaisen suosion, mutta varsinaisia huipputekeleitä ne eivät
olleet. Keith piti itsestään selvänä, että Rolling Stonesin kiertuevankkurit
starttaavat kaikesta huolimatta perinteiseen tyyliin uuden levyn myötä, mutta
Jagger ilmoitti keskittyvänsä mieluummin seuraavan soololevynsä tekemiseen.
Kalliita juoppoja
Tilanne levisi käsiin ja kivet lähtivät vierimään omiin suuntiinsa. Jaggerin toimista
suivaantunut Richards ei ehtinyt pitkään hämmästellä asioiden saamaa
käännettä. Hänelle ilmaantui muita mielenkiintoisia työtilaisuuksia. Aretha
Franklinin kanssa Keith levytti ”Jumping Jack Flashin” Whoopi Goldbergin
samannimisen elokuvan tunnusmusiikiksi. Mainioon ”Hail! Hail! Rock And Roll” -
elokuvaan tallennetuissa Chuck Berryn 60-vuotiskonserteissa hän toimi all stars -
bändin musiikillisena johtajana. Pesti oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta
samaan aikaan ilmeisen palkitseva. Molemmissa projekteissa rumpalina toimi jo
"Dirty Workin" sessioissa piipahtanut Steve Jordan. Hänestä muodostui hyvin
pian Keithille ensiarvoisen tärkeä yhteistyökumppani.
Onnistuneiden ”välitöiden” jälkeen Keith alkoi intoa täynnä kasata itselleen
bändiä, koska Jagger touhuili tiiviisti omissa kuvioissaan. Myös Billillä ja Charliella
olivat omat ”kiireensä”. Richards on jälkeenpäin moneen kertaan tähdentänyt
olevansa siinä määrin bändisoittaja, ettei voinut kuvitellakaan tekevänsä
soololevyä kuten ”se toinen”. Stonesin levitessä hän halusi soittaa. Pakon
edessä sai alkunsa ryhmä nimeltä X-Pensive Winos.
Kalliiseen (tai vaihtoehtoisen suomennoksen mukaan aiemmin kaihoisasti
pohdiskelleeseen) juopporemmiin päätyi rumpaliksi, toiseksi lauluntekijäksi ja
tuottajaksi Steve Jordan. Keithin rinnalle toiseksi kitaristiksi löytyi Waddy
Wachtel. Aiemmin Warren Zevonin ja Stevie Nicksin taustalla musisoinut
sessiokettu omaksui roolinsa vaivattomasti ja hoiti homman stonesmaisin ottein.
Basistiksi tuli Charley Drayton ja kosketinsoittajaksi Nevillen legendaarisen
suvun nuorempaa polvea edustava Ivan Neville. Hekin olivat molemmat ottaneet
osaa "Dirty Work" -talkoisiin pari vuotta aiemmin.
Jordanin musiikilliset näkemykset olivat huomattavasti maanläheisimpiä ja
yhteneväisempiä Keithin kanssa kuin Jaggerin vastarantainen ja
ajankohtaisuuden aallonharjalla sinnittelevä tyyli. Näin ollen X-Pensive Winosin
musiikki jäi pitkälti Keithin näköiseksi ja kuuloiseksi.
Kyseenalaistavampi aisapari olisi tuonut paikoittain piristävääkin vaihtelua
kokonaisuuteen. Tosin tämänkaltainen rehellinen rokkikin käy vaihtelusta kaiken
muun hutun keskellä. Kaksikon kirjoittamat laulut rakentuivat tutun kuuloisten
riffien ympärille, mutta toki niissä oli uusiakin ainesosia ja näkökulmia. Rolling
Stonesiin verrattuna varsin iso ero löytyi komppiryhmästä. Jordan on Wattsia
eläväisempi ja rennompi rumpali. Siinä missä Bill Wymanin bassottelu on
toisinaan jopa vaivihkaista, jytyyttää Drayton menemään rouheammalla otteella.
X-Pensive Winosin molemmat pitkäsoitot julkaistiin Keith Richardsin nimellä, mutta
niillä kuuluu yhtä lailla koko ryhmän panos. Vuonna 1987 ilmestynyt ”Talk Is
Cheap” piti vielä sisällään lauman korkean profiilin vieraita Bootsy Collinsista
Buckwheat Zydecoon ja Johnnie Johnsoniin, mutta muutamaa vuotta
myöhemmin tullut ”Main Offender” oli huomattavasti eheämpi bändilevy.
Kivet kohtaavat jälleen
Jagger ehti ennen Keithin debyyttiä julkaista vielä toisenkin soololevynsä
”Primitive Cool”. Edeltäjän kaltainen suosio jäi tämän lätyn osalta vain haaveeksi.
Suuret suunnitelmat kuivahtivat kasaan. Laajamittaisempi kiertuekin päätettiin
liian riskaabelina yrityksenä peruuttaa. Paluu Rolling Stonesin keulille alkoi
kajastella solistin mielessä jälleen varteenotettavana vaihtoehtona. Niinpä hän
kutsui Keithin palaveriin. Tämä pistäytyi paikalla kesken ”Talk Is Cheapin”
lopputuotantovaiheen ja lupasi palata asiaan, kunhan X-Pensive Winosin kanssa
kiireet antavat myöten. Näin ollen herrojen keskinäinen kilpailu päättyi siihen,
että Keith pääsi julkaisemaan oman levynsä valmiista etulyöntiasemasta.
Myöhemmin kävi ilmi, että Keith oli Steve Jordanin kanssa kirjoittanut yhden
laulun Jaggerinkin laulettavaksi. ”Almost Hear You Sigh” päätyi Jaggerin tekemien
pienten viilausten jälkeen Stonesin seuraavalle ”Steel Wheels” -levylle ja sai
Grammy-ehdokkuuden.
|
Levytykset
”Talk Is Cheap” ilmestyi vuoden 1988 syksyllä.
Se sai hyvän vastaanoton. Listojen kärkipäätä
se ei hätyytellyt, mutta arvostelut olivat
positiivisia. Kehuttiinpa sitä jopa parhaaksi
Stones-levyksi pitkiin aikoihin. Keith teki
bändinsä kanssa kiertueen ja palasi sitten
Rolling Stonesin pariin. Palterit alkoivat
työstää comeback-levyään ”Steel Wheelsiä”.
Sen ilmestyttyä vuonna 1989 starttasi vuoden
mittainen ”Steel Wheels/Urban Jungle” -rundi.
Bill Wyman sanoutui kiertueen jälkeen irti
bändistä. Ryhmä jäi hetkeksi lomalle.
|
|
Vuonna 1995 ilmestynyttä ”Voodoo Loungea” edeltävällä lomallaan Jagger ja
Richards tekivät kumpikin oman levynsä. Keithin ”Main Offender” ilmestyi syksyllä
1992 ja Jaggerin ”Wandering Spirit” seuraavan vuoden puolella. Tässä vaiheessa
X-Pensive Winos oli jo eheä ryhmä, eikä vierastyövoimaakaan levyllä isommalti
ollut.
Jo vuonna 1988, X-Pensive Winosin ensimmäisellä rundilla, oli Hollywood
Palladium -keikka kuvattu ja äänitetty julkaisumielessä. Matkan varrella ilmeni
kuitenkin monenlaisia teknisiä vaikeuksia. Kameroita hajosi ja filmi loppui kesken
laulun. Näin ollen materiaali jäi pölyttymään jonnekin varastohyllylle –
päätyäkseen huonotasoisina raakamiksauksina ja ylihinnoiteltuina bootlegeina
mustan pörssin markkinoille. Niinpä Keith päätti, että materiaali pitää laittaa
virallisesti ja kohtuuhintaan saataville – vaikka sitten vain laittomien
kauppamiesten kiusaksi. ”Live At Hollywoood Palladium” ilmestyi cd:nä vuonna
1991 ja dvd:nä vuotta myöhemmin.
"Main Offender" -julkaisua seuranneen rundin jälkeen Richards ei ole X-Pensive
Winosin pariin palannut. Se on harmi, koska olisi ollut mukava nähdä, mihin
suuntaan bändi olisi lähtenyt kehittymään. Muutama vuosi sitten Steve Jordan
vihjaili, että hän on Keefin kanssa jotain studiohommaa taas puuhastellutkin.
Toistaiseksi ei aiheen tiimoilta ole mitään kuulunut. Keithillä on riittänyt muuta
puuhaa luppoaikoinaan ja kyllä kai merirosvoelokuvien tekeminenkin kesätyöstä
käy.
MARKO AHO
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
