17.2.2010 Kuvagalleria Sweet Jeena joukkoineen piti vauhtia. © Marko Aho
Klubibluesin toinen tuleminen
Pirkanmaalainen Blues Lovers järjesti Klubiblues-tapahtuman ensi kertaa 16
vuoteen. Paluu oli laadukas, siitä piti huolen monipuoliseksi suunniteltu
ohjelmisto Tampereen illassa.
Melko lailla on ehtinyt edellisen Klubibluesin jälkeen virrata vettä
Tammerkoskessa. Pirkanmaan Blues Loversin järjestämissä iltamissa oli nimittäin
välillä kuudentoista vuoden tauko. En tiedä, kieliikö se järjestäjien
hämäläisyydestä vai mistä. Mikäli yleisömäärästä voi mitään päätellä, niin
uskoisin ettei seuraavia hippoja tarvitse aivan yhtä kauan odotella.
Tampereen Tullikamarin Klubin perjantai-illan seremoniamestarina toiminut Jo'
Buddy avasi teemaan sopivalla hill country -vitsillä ja spiikkasi lavalle
ensimmäisen esiintyjän. Hän oli Jukka ”Wang Dang Juke” Mäkinen. Juuri
Amerikan laulumailta palannut mies olikin oikea valinta merkkitapahtuman
avaajaksi. Onhan hän suurelta osin syyllinen Tampereella viime aikoina
virinneeseen laajahkoon blues-innostukseen. Mäkinen toimi vastikään Suomen
parhaaksi blues-klubiksi äänestetyn ja samoihin aikoihin valitettavasti
toimintansa lopettaneen Down Home Kiven puuhamiehenä ja isäntänä.
Wang Dang Juke starttasi uudestisyntyneen Klubibluesin autenttisen kuuloisella,
huuliharpun läpi soiton ohessa lauletulla ”One Kind Favorilla”. Tuota piisiä
kuulemma kaikki vanhat ukot ennemmin tai myöhemmin päätyvät esittämään.
Esimerkkinä Jukka mainitsi B.B. Kingin, jonka keikankin oli Amerikan-matkallaan
todistanut. Hän oli saanut todistaa sellaisen pettymyksen, että B.B. oli tullut
lavalle ilman kitaraa!
Jukalla sitä vastoin oli mukana soittopelejä useammankin miehen tarpeiksi.
Ensimmäiseksi hän tarttui peltikitaraan ja lyhyen lämmittelyinstrumentaalin
jälkeen heittäytyi ”Big Fat Maman” vietäväksi.
Panimo- ja hiustuotteiden voimalla
Juken settiä voi varsin simppelisti kuvailla sanoilla ”nothing but the blues”. Hän
on tunnetusti kova harpisti ja vanhojen mestareiden hengessä operoiva
putkimies. Klubillakin slideputki pysyi useimpien piisien aikana sormessa. Ja hyvin
tuloksin. Esimerkiksi Fred McDowellin tuotantoa kuultiin useammankin piisin
verran. Ainakin ”You Gotta Move” ja ”Highway 61” jäivät niistä mieleen.
Keikalla vallitsi sopivan tuttavallinen henki. Mäkinen rupatteli piisien välissä
kitaroita vaihtaessaan ja hieman niiden kanssa sählätessäänkin. Hän myös
ohjeisti yleisöä Gene Taylorin sanoin juomaan enemmän olutta, jotta soitto
kuulostaisi paremmalta. Itse en automiehenä voinut tuota neuvoa isommalti
totella, mutta silti tarjoiltu ohjelma kelpasi mainiosti!
Oman lisänsä säätämiseen toi itse tehty harppuräkki. Se nousi setin
keskivaiheilla tärkeään asemaan show'ssa. Jukka kertoi, että peltisen kuvun
käyttäminen harpun suojana tekee kapineesta kovasti kiertoherkän. Niinpä hän
oli tuotekehittelyn parissa painiskellessaan äkännyt vaimonsa muovisen
hiusväripullon sopivan mitä mainioimmin siihen tarkoitukseen. Hyvän
harppusoundin salaisuudeksi paljastui hieman yllättäen siis hiustuotteet–
because he's worth it.
Sähkökitaran ja harppuräkin voimin kuultiin muun muassa mainio versio Canned
Heatin ”On the Road Againista” ja osuutensa päätteeksi Mäkinen riuhtaisi Hound
Dog Taylorin ”Give Me Back My Wigin".
Homma saatiin oivallisesti käyntiin. Tosin Mäkisen setti jäi jonkun verran ihmisten
sisääntulon taustamusiikiksi – mutta sehän on vain myöhässä paikalle
saapuneen jengin häpeä!
Sekametelisoppa on makuasia
Show-meiningistään ja hyvästä musiikistaankin tunnettu Sweet Jeena And Her
Sweethearts tarjoili rockabillyn ja jazzin sekaista varhais-Americanaa. Se ei
yleisön mutinoiden perusteella kaikkein kovimpia bluespuristeja tainnut miellyttää.
Itse sitä vastoin nautin bändin touhuista kovin. Rumpali Tumppi Huuhtanen ja
basisti Heikki Koivunen loivat svengaavat ja tarvittaessa hurjaankin laukkaan
yltyvät kompit. Niiden päälle Risto Klemola leipoi maukkaat ja kekseliäät
kitarakuviot. Koko homman kruunasi Jeenan marilynmaisen viekoitteleva laulu ja
koko ryhmän hilpeä meininki.
Keikalla kuultiin luonnollisestikin paljon materiaalia viimesyksyiseltä ”Rock 'n Roll
Picnic” -levyltä. Niiden lisäksi kohokohtia olivat Jeenan ja Klemolan duetto ”Love
Doctor”, nautiskelevan verkkainen ”I Just Wanna Make Love To You”, sekä
perinteikkään kantristi vetäisty ”Lovesick Blues”.
Setin virallinen osuus päättyi paikoittain jopa punkia lähentelevään menopalaan.
Encorena yleisölle tarjoiltiin vielä rivakasti rokannut "Tongue Tied".
Tyylikäs Nite Time Jumpers
Illan viimeisen bändin ensitahdeista kävi ilmi, että hiljaiseloa välillä viettänyt Nite
Time Jumpers on hyvässä iskussa. Kaiken lisäksi he näyttivät lähteneen liikkeelle
urakkamielellä: bändi soitti ensin kunnollisen lämmittelysetin ja heti sen perään
pitkän rykäisyn Otis Grandia säestäen.
Nite Time Jumpers tarjoili maukasta rhythm 'n bluesia ja jump bluesia
ammattitaitoisen tyylikkäästi. Eddy Karlsson on varsin kelpoisa laulaja. Hänellä
näytti olevan kova meno päällä koko ajan ja tyylin mukaiset koreografiatkin
hallussa.
Iso bändi soi hienosti, kun joka ukko tiesi oman tonttinsa ja pysyi sillä. Pianisti ja
parin miehen torvisektio värittivät peruskokoonpanoa hienosti. Muun muassa
New Orleans -traditionaali "Big Mamou" kuultiin verevänä rytmibluesina Smiley
Lewisin hengessä.
BB:n varjossa
Illan päätähti Otis Grand omisti instrumentaalin "Sweet Little Angel" hetki
aiemmin stagella nähdylle Jeenalle. Kaikille selvisi, että Grand on B.B. Kinginsä
tarkkaan kuunnellut. Grandin soitossa vaikutteet kuuluivat häiritsevänkin selvästi
läpi. Mies itse tuppasi jäämään niiden varjoon. B.B. kummitteli siellä täällä kautta
koko setin.
Instrumentaalina tulkittu "Texas Flood" kulki turhan tarkkaan Stevie Rayn
askelmerkkejä. Nopeampien rokkien soolot olivat hyvin paljon puolestaan
vanhemman Vaughanin (Jimmie) hengessä soitettuja.
Otis Grandin oma tyyli ei tämän keikan perusteella täysin selkiytynyt. Hän on
kuitenkin penteleen kova kepittäjä ja oivallinen show-mies. Tosin kitarat eivät
hänen hyppysissään oikein kestäneet. Pitkin keikkaa ilmeni vireongelmia, ja
loppujen lopuksi Grand käytti NTJ:n Ari Kankareelta lainaamaansa Stratocasteria.
On iloiten todettava, että Klubiblues teki onnistuneen paluun. Ohjelmisto oli
riittävän monipuolinen, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea laadukas. Tästä on
hyvä jatkaa – toivottavasti ilman kuudentoista vuoden tuumaustaukoa.
MARKO AHO
Kuvagalleria
Klubiblues. Tampere, Tullikamarin Klubi 12.2.2010
Otis Grand (Britannia), Nite Time Jumpers, Sweet Jeena & Her Sweethearts, Jukka
"Wang Dang Juke" Mäkinen
Linkit: Blues Lovers, Klubi
|
