27.9.2010 Kuvagalleria Zakiya Hooker ja Federico Bozas © Marko Aho
Riittoisa ja vaihteleva roots-ilta
Lahti Blues & Rootsin pääkonserttiin liittyi hieman dramatiikkaakin, mutta
ikinuori Tortilla Flat pelasti tilanteen. Kansainvälisenä tähtenä tuikki Zakiya
Hooker. Hoedown esitteli uuden albuminsa biisejä.
Lahden Rytmin Ystävät -yhdistys kasasi Lahti Roots & Blues -festivaalin
yhdennentoista kerran. Pääkonsertti nähtiin Alex Park Hotelin kahdessa
kerroksessa lauantai-iltana. Sitä tuki klubiohjelmisto, joka oli käynnistynyt jo pari
viikkoa ennen varsinaista festariviikkoa. Tavallisesti Roots & Blues on keskittynyt
kotimaisiin osaajiin. Niitä nähtiin paljon nytkin. Lisäksi mukana oli raikas
tuulahdus kansainvälisyyttä.
Pääkonsertti-illan pääesiintyjä oli yhdysvaltalainen Zakiya Hooker. Hänen
taustallaan soittivat basistisiippa Ollan Christopher Bellin lisäksi kitaristi
Federico Bozas sekä suomalaisvahvistuksina kitaristi Tomi Leino,
kosketinsoittaja Max Tabell ja rumpali Olli Ontronen. Tässä tapauksessa on
perusteltua nimen omaan puhua vahvistuksista – siinä määrin hyvää jälkeä
herrat tekivät.
Huomattavan paljon isänsä, legenda John Lee Hookerin, näköinen Zakiya liikkuu
musiikillisesti isänsä tyyliä 'hienostuneemmassa' ympäristössä. Setin pääpaino oli
nytkin jazz-sävyisellä, soulahtavalla materiaalilla. Toki rehellistä bluesiakin
kuultiin; kappalevalinnat kuten ”Kansas City” ja ”The Blues Is Alright” eivät
kuitenkaan kieli ylenpalttisesta kekseliäisyydestä tai seikkailunhalusta piisilistaa
koostettaessa.
Encorena Zakiya tarjoili allekirjoittaneen ja monen muunkin iloksi yhden
bourbonin, yhden skottilaisen ja yhden oluen – tosin isänsä kirjoittaman laulun
muodossa, mutta hyvä niinkin!
Dramatiikka kääntyi voitoksi
Tutuksi tulleeseen tapaan Lahti Blues & Rootsin pääkonsertti alkoi Pepe
Ahlqvistin tahdissa. Tällä kertaa festivaalin suojelija oli liikkeellä Jonne
Kulluvaaran kanssa kahdestaan. Pepe soitti akustista ja Jonne sähkökitaraa.
Leppoisasti shufflella käyntiin polkaistu setti sisälsi muun muassa vanhoja
H.A.R.P. -yhtyeen suosikkeja: ”Eeny Meeny Miny Mo” ja ”Back To The River”.
Luonnollisesti Pepen viimeisimmän levyn (Näillä mailla, 2010) suomenkielistä
materiaaliakin kuultiin. ”Soitan sen pois” versioitiin kahden miehen voimin, mutta ”
Tohveliblues” ja ”Näillä mailla” saivat lisäväriä lavalla pistäytyneen Olli Haaviston
akustisesta slidesta. Niiden perään kuultiin mainio ”T-Bone Shuffle”, jossa Olli
siirtyi pedal steelin ääreen.
Ilmeisesti festivaalin ohjelmistoa suunniteltaessa oli tähdätty siihen, että homma
kasvaisi hiljalleen akustisesta bluesduosta, vanhan liiton rockabillyn ja
americanan kautta sähköiseen bluesiin ja niin edelleen. Draaman kaareen
ilmaantui kuitenkin äkkijyrkkä pompsahdus. Toiseksi esiintyjäksi merkitty
rockabilly-ryhmä Hal Peters Trio perui tulonsa.
Sen sijaan alakerran Skumppa-ravintolan musiikkitarjonnan avasi
kolmekymmenvuotisjuhliaan viettävä Tortilla Flat. Ikinuoren ryhmän
hyväntuulisen tanakasti svengaava blues rokkasi ensi tahdista lähtien hienosti.
Tuohon ikään ehtineellä bändillä lienee takana jo luja putki rilluvuosien, mutta
soitto soi edelleen. Good Rockin' Kempaksen, Honey Aaltosen ja Smokey
Suhosen ryhmän täydentää nykyisellään basisti Long John Rantapuro.
Sovitettuja covereita
Uutta ”Black And White” -levyään juhlistaneen Hoedownin Americanaa kuultiin
yläkerran lavalla. Pitkälti lainamateriaaliin nojanneessa setissä Ninni Poijärvi,
Mika Kuokkanen ja Esa Kaartamo toimivat vuoron perään solisteina. Laulut oli
sovitettu taidolla, ja ison bändin mahdollisuuksia hyödynnettiin tyylikkäästi.
Laulun ohella Poijärvi soitti viulua, Kuokkanen akustista kitaraa ja Kaartamo
soolokitaraa. Jarmo Nikku sävytti kokonaisuutta mandoliinilla ja
sähkökitarabanjolla. Olli Haavisto hoiti ”putkihommat” taattuun tyyliinsä. Masa
Maijasen ja Topi Kurjen komppiryhmä svengasi juuri niin huomaamattomasti
kuin näissä ympyröissä pitääkin.
Lainapiiseinä kuultiin muun muassa Gillian Welchiä, Julie Milleriä ja J.J. Calea.
Kopiontiin bändi ei syyllistynyt, vaan soitti oman näköisiään versioita. Siinä missä ”
Cajun Moon” tulkittiin hieman liian rivakkana, kulki mainion mandoliinisoolon
sisältänyt ”Sea Cruise” leppoisaa purjehdustahtia. Pepe Ahlqvist vieraili
Hoedownin solistina laulamassa Kaartamon kirjoittaman vanhan hittinsä ”Back To
The River”.
Edessä uudet kujeet?
Dave Lindholm ei volyymia säästellyt laittaessaan Jake's Blues Bandin kera
alakerrassa pelit soimaan. Soitto toimi mainiosti, mutta vähän hiljaisemmallakin
se olisi kuulunut. Useammankin ihmisen saattoi kuulla aiheesta mainitsevan.
Settilistaan ei isommin ollut yllätyksiä ripoteltu, mutta kyllä ”Hoochie Coochie
Manin”, ”Boomin Boomin”, ”Pride And Joyn” ja ”Hey Joen” sekaan heitetty ”Love
Is All Around” kieltämättä on sellainen.
Ilmeisesti kuusi bändiä oli yhdelle illalle liian suuri kerta-annos, koska yleisö alkoi
hajaantua jo Hookerin keikan aikana. Illan päättäneen Ice Cream Twelve Bar
Bandin päästessä tositoimiin puoli kolmen aikaan olikin ravintolasalissa jo varsin
tilavaa. Siinä vaiheessa yötä ei parane enää hienostella, joten bändi latasikin
tämäkän meiningin päälle.
Ice Cream Anttila on vauhdikas esiintyjä. Hän jaksoi vielä aamuyön tunteinakin
viuhtoa tosissaan. Kitaristi Sammeli Palovaara osoittautui varsin mainioksi
soittoniekaksi, joten turhaan ei bändi keikkansa aluksi palovaaraa mainostaen
jauhesammuttimia kysellyt.
Kokonaisuutena Lahti Blues & Rootsin pääkonsertti oli jälleen kerran viihdyttävä
tapahtuma. Ohjelmaa oli yhdelle illalle paljon, mutta se oli onneksi vaihtelevaa.
Alex Park Hotel on tiettävästi sulkemassa ovensa, joten Lahden Rytmin Ystävillä
lienee edessään uuden vuoden myötä myös jossain määrin uudet kujeet.
MARKO AHO
Kuvagalleria
Kirjoittaja lähettää kiitokset Lahden Rytmin Ystäville tämänkertaisten iltamien järjestelyistä
ja toivottaa tsemppiä ensi vuodelle. Blues-Finland.com lähettää erityiskiitokset järjestävän
yhdistyksen Hara Järviselle sekä Alex Park Hotelille.
Linkit: Lahden Rytmin Ystävät, Alex Park Hotel
.
|
