LEVYARVIO
|
1.8.2013
Mojovia alapään juttuja
Vanhan muusikkovitsin mukaan bassonsoitto
on alapään juttuja – matalia ääniä kun
kutsutaan yleisesti äänimaiseman alapääksi.
Vastikään uuden soololevyn julkaissut
Norman Watt-Roy on niiden juttujen
suvereeni taitaja.
Norman Watt-Roy on omaperäisen kekseliäs
jytäkone, joka nousi suurempaan tietoisuuteen
70-luvun Stiff Records -levyiltä. Hän oli ja on
edelleenkin Ian Durytta jatkavan The
Blockheadsin notkea selkäranka. Monet
Blockheadsin vanhatkin hitit nojaavat pitkälti
|
|
hänen bassokuvioihinsa. Esimerkiksi ”Hit Me With Your Rhythm Stick” ja ”Wake Up
And Make Love With Me”. Watt-Roy tunnetaan tietty myös Wilko Johnson Bandin
pitkäaikaisena basistina. Sekin virka on vanhoja Stiffin peruja. Näiden
velvollisuuksien ohella muun muassa Nick Lowen, Wreckless Ericin ja The
Clashin levyiltä löytyy sankarimme tunnistettavaa bassottelua.
Norman Watt-Royn soittotyyli nojaa pitkälti funkiin, eikä hän sopivan tilaisuuden
tullen arkaile heittää jatsimpaakaan vaihdetta silmään. Erityisesti Wilkon
yksioikoisen iskevää kitarointia tukevana vastavoimana poukkoileva basismi on
tuottanut kerrassaan maukasta jälkeä.
Äskettäin ilmestynyt Watt-Royn soololevy ”Faith & Grace” on varsin paljon
tekijänsä näköinen ja kuuloinen levy. Soitto soi groovesti, mutta heti kun silmä
välttää, bändi pistäytyy virkistäytymään jazzimpiin maisemiin. Perusbändin
muodostavat pianisti Frank Harrison, puolet piiseistä rummuttava Asaf Zirkis
sekä kokoonpanon uutterin mies, Blockheadsissakin vaikuttava multi-
instrumentalisti Gilad Atzmon. Muita mukana touhuilevia ”pölkkypäitä” ovat
Wilkon bändissä rummuttava Dylan Howe, Chaz Jankel ja Mickey Gallagher.
Ensin mainittu jakaa rumpuvastuun kutakuinkin puoliksi Zirkisin kanssa. Kaksi
muuta ovat mukana vain epämääräisesti nimetyssä lisälaulukuorossa.
Levy avataan verkkaisella versiolla Ian Duryn ”Billericay Dickiesta”. Oldie-jazziksi
taittunut ralli, jossa alapään jutut eivät rajoitu pelkkään bassoon, toimii hienosti.
Frank Harrison ottaa paikoittain runsaitakin vapauksia pianosoinnutuksen kanssa,
mutta basso pitää laulun ruodussa tuubamaisen arvokkaasti käppäilemällä.
Laulajana Norman osoittautuu odotusten mukaisen rujoksi. Toteava tulkinta ei ole
heleää eikä herkkää, mutta uskottavaa se on.
|
|
|
Norman Watt-Roy (oikealla) ja Wilko Johnson Äänekoskella kesällä 2011. Kuva: Marko Aho
|
Hauskasti nimetty, elämäkerrallinen ”Me, My Bass And I” päästää Watt-Royn
esittelemään henkilöhistoriaansa beatnik-hengessä jatsailun päälle puhuen.
Norman kertoo muun muassa, että hänen elämänsä suunta selkiytyi silloin, kun
hän kuuli ensi kertaa Jacoa. Tuskin tämä Pastoriuksen diggailu tulee kenellekään
aiheeseen perehtyneelle yllätyksenä. Ikään kuin asian alleviivaamiseksi Jaco
Pastoriuksen ”John And Mary” tulkitaankin levyllä heti avausraidan jälkeen.
”Rhythm Stickin” bassokuviota kierrättävä ”Save Me” luiskahtaa Sarah Gillespien
laulamana jonnekin nykyaikaisille R'n'B/hiphop -linjoille. Kierrätyksen jaloa aatetta
pitää kunniassa myös ”Norman! Norman!”. Siihen on Watt-Royn soittohistoriasta
kaivettu sävyjä muun muassa Frankie Goes To Hollywoodin ”Relaxista”.
Hollywoodin menevän Frankien suurhitin bassokuviohan tehtiin aikoinaan Watt-
Royn soittoa leikkelemällä ja liimailemalla.
”Wachu-Wa” tarjoaa rentoa lattari/loungefiilistelyä afrikkalaisin maustein. Reilun
minuutin mittaiset pikajatsit ”Moiche Tantrum” ja ”Papa Chu Pap” ovat piristäviä
välipaloja. Levyn päätöksenä kuullaan jazzstandardi ”My Foolish Heart” (Watt-
Royn edesmenneen vaimon lempikappale) tunteikkaana bassovetoisena
instrumentaalina.
Ajankohtaisin ja suurta yleisöä kiinnostavin raita tällä levyllä lienee Wilko
Johnsonin kanssa tehty mainio päivitysversio Dr Feelgoodin hitistä ”Roxette”.
Omien sanojensa mukaan taannoisesta syöpädiagnoosistaan runsaasti
elinvoimaa ja energiaa saanut Johnson elää parhaillaan uransa ja elämänsä
loppukiriä. Toivotaan, ettei tämä rennon letkeä ja torvilla maustettu uusintaversio
”Roxettesta” jäisi hänen viimeiseksi levytyksekseen. Siinä määrin hyvä meininki
kuuluu herralla olevan, että soisi hänen vielä enemmänkin ehtivän levyttää.
”Faith & Grace” on siis kovasti Norman Watt-Royn näköinen kokonaisuus.
Oikeastaan Sir Peter Blaken tekemä kansikuva on ainut osa levyä, jota ei meinaa
Normaniksi tunnistaa.
MARKO AHO
Norman Watt-Roy: Faith & Grace. Cadiz Music, 2013
Norman Watt-Roy (basso, laulu), Gilad Atzmon (puhaltimet, syntetisaattorit,
haitari, vibrafoni, lyömäsoittimet, laulu), Frank Harrison (piano, urut, Fender
Rhodes), Asaf Sirkis (rummut), Dylan Howe (rummut), Wilko Johnson (kitara, laulu),
Owen Onnie McIntyre (kitara), Enzo Zirilli (lyömäsoittimet), Sarah Gillespie (laulu)
"Lisälaulut": Mickey Gallagher, Chaz Jankel, Bob Hoy, Lizette Orozco, Jackeline
Orozco-Gutierrez, Lorena Estevez-Vazquez, Philip Bagenal
|
| |
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
