OLI BROWN LÄHIKUVASSA
Amerikkalaiset blues-rock -kitaristit Jonny Lang, Kenny Wayne Shepherd
ja äskettäin Suomessa vieraillut
Joe Bonamassa sekä varsinainen
tenavatähti
Tallan Noble Latz ovat vain harvoja esimerkkejä siinä
loputtomassa nuoren polven listassa, jota jenkkimarkkinat ovat tuottaneet
viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suuren yleisön tietoisuuteen
Euroopassa.

Samaan aikaan, vaikka brittiläisellä blues-kulttuurilla on historiassa
vankat perinteet, ovat Britannian tekijänimet olleet harvinaisempaa
herkkua.    

Merkittävässä asemassa on ollut saarivaltion bluesin isäksi kutsuttu
John
Mayall
ja hänen The Bluesbreakers -yhtyeensä, jonka riveistä nousi
kuuluisuuteen todellisia alan mestareita, kuten
Eric Clapton, Peter Green,
Walter Trout, Buddy Whittington
ja Coco Montoya.

Nyt brittiblueskitaristien arvostettuun joukkoon on pyrkimässä nuoren
polven tulokas, toisen levynsä "Heads I Win, Tails You Lose" julkaiseva
kitaristi-laulaja
Oli Brown.

Vuonna 1989 syntynyt Oli Brown tarttui soittimeen jo 13-vuotiaana. Hänen
ensimmäinen kitaristivaikuttajansa oli tietenkin
Jimi Hendrix.
Musiikkityylillisesti blues ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä hänen
mielessään soolouraansa ajatellen. Hän ei käyttänyt aikaa
ymmärtääkseen sen tarkoitusta.

Mutta vuonna 2005 kaikki muuttui, kun amerikkalainen blues-yhtye
Blinddog Smokin’ kutsui hänet jenkkeihin vierailijaksi keikoilleen. Yhtyeen
laulaja-harpisti
Carl Gustafson sekä muut jäsenet, kiireisestä
kiertueaikataulusta huolimatta, ottivat asiakseen kertoa Oli Brownille
bluesin tarkoitusta ja historiaa.

Nuori britti oppi amerikkalaisyhtyeeltä yhä enemmän lavaesiintymisestä,
sooloista ja ajoituksesta. Oli on vieraillut useita kertoja uudestaan USA:ssa
Carlin yhtyeen kanssa. Matkat ovat auttaneet häntä artistina
kokonaisvaltaisesti.

Blinddog Smokin’ -yhtyeen jokakesäisillä Amerikan-kiertueilla hänet on
nähty lämmittelemässä artisteja kuten
Buddy Guy, Taj Mahal, Delbert
McClinton, Koko Taylor
ja Eric Sardinas. Oli Brownin on ollut myös ilo
päästä soittamaan Joe Bonamassan, Walter Troutin,
Robben Fordin,
Devon Allmanin
ja itsensä John Mayallin rinnalla.  

Kitaristina Brownin esikuvia ovat
Chris Cain, Albert Collins, Freddie King, B.
B. King, Albert King, Hollywood Fats
, Jimi Hendrix ja Stevie Ray Vaughan.
Muihin musiikillisiin vaikuttajiin lukeutuvat
Tom Waits, Jon Cleary, Jonny
Lang ja
The Big Pill and Psychedelic Zombies.

Vuonna 2006 Blinddog Smokin’ -yhtyeen Carl Gustafson ehdotti Oli
Brownille tämän omaa nimeä kantava bändin perustamista. Samaisen
vuoden lopulla eräässä jamisessiossa Oli tapasi rumpali
Simon Dringin ja
basisti
Fred Hollisin. Kolmikko huomasi tulevansa toimeen niin
musiikillisesti kuin ystävinä, joten Oli pyysi molempia mukaansa The Oli
Brown Bandin.

Tammikuussa 2007 Oli, Simon ja Fred aloittivat harjoittelun. Maaliskuun
alussa yhtye soitti ensimmäisen keikkansa Norwichissa, The Walnut Tree
Shadessa. Ensimmäisen keikan jälkeen yhtye jatkoi keikkailua
paikallisesti, kunnes The Blues Bandista tuttu
Paul Jones näki ja kuuli
heissä olevan potentiaalin.

Jones kutsui The Oli Brown Bandin studiolle äänittämään livesession BBC:
llä kuultavaan Paul Jones Blues Show -ohjelmaansa. Toteutunut ohjelma
sai laajaa arvostusta ympäri Englannin.

Loppuvuodesta yhtye lämmitteli muun muassa Walter Troutia,
Aynsley
Listeriä
, Devon Allmania ja Ian Parkeria sekä esiintyi useissa eri
paikallisradioissa. Marraskuussa 2007 The Oli Brown Band valittiin
esiintymään ainoana englantilaisena yhtyeenä International Blues
Challenge -kisaan Memphisiin.

Vuoden 2008 tammikuussa Oli teki sopimuksen saksalaisen Ruf Records -
yhtiön kanssa. The Oli Brown Bandin ylistäviä arvosteluja saanut
debyyttilevytys “Open Road” julkaistiin kesäkuussa.

Memphisiläisen Ardent Studion perustaja
John Fry kutsui The Oli Brown
Bandin äänityksiin, kun yhtye oli piipahtamassa Yhdysvalloissa.
Samalla studiolla ovat levyttäneet muun muassa
REM, The White Stripes,
Led Zeppelin, Isaac Hayes
ja ZZ Top.

Oli purkitti yhtyeineen muutamia raitoja ja esiintyi live-sessiossa.
Kolmessa viikossa The Oli Brown Bandin verkkosivujen klikkaukset
kasvoivat yli 1,4 miljoonaan!

Oli matkasi jälleen Amerikkaan vuoden 2008 elokuussa ja esiintyi
Blinddog Smokin’in,
Sherman Robertsonin, Miss Bluesin ja Billy Branchin
sekä oman yhtyeensä kanssa. Lämmiteltäviä artisteja ja bändejä olivat
Jon Cleary,
Johnny Winter, The Fabulous Thunderbirds, Robben Ford,
Walter Trout, Devon Allman,
Southside Johnny and the Asbury Jukes ja
Buddy Whittington.

Vuonna 2009 Oli esiintyi Ruf Records -yhtiön vuosittaisella Euroopan Blues
Caravan -kiertueella (kokoonpanossa myös
Erja Lyytinen), joka vieraili
Suomessa, Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Norjassa, Liettuassa ja
Puolassa. Viime vuonna The Oli Brown Band teki myös ensimmäisen
suuren kotimaansa kiertueen nimeltä Open Road Tour.

AUVO LAAKSONEN

Lähteet:
Ruf Records, OliBrownBand.co.uk
LEVYARVIO
4.6.2010
Oli Brown matkalla
parrasvaloihin
Nuorukainen tekee tosissaan tietään
brittibluesin valioiden joukkoon. Värikäs
uutuuslevy "Heads I Win, Tails You Lose"
antaa matkalle kunnon lisäpotkua. Aulanko
Bluesissa Brown soittaa ensimmäisen
Suomen-keikkansa omalla bändillä.

Oli Brownin
järjestyksessään toisen levyn ”
Heads I Win, Tails You Lose” on tuottanut
legendaarinen
Mike Vernon. Vernon tunnetaan
Blue Horizon -levymerkin perustajana sekä
1960-luvulla tehtyjen merkittävien brittiblues-
albumien tuottajana (John Mayall, Eric Clapton,
Fleetwood Mac, Ten Years After, Chicken Shack,
Savoy Brown).

Vuosituhannen vaihteesta lähtien lähes kymmenen vuotta levytuottajan
hommista sivussa ollut Vernon sai puhelun Ruf Recordsin
Thomas Rufilta, joka
ehdotti yhteistyötä uuden kiinnityksen Oli Brownin kanssa. Mielenkiinto heräsi,
kun Vernon pistäytyi Olin verkkosivustolla ja vakuuttui uuden nuoren kyvyn
taidoista.

”Heads I Win, Tails You Lose” sisältää kaksitoista sävellystä, joista kahdeksan on
Oli Brownin omasta kynästä, kaksi on tehty yhteistyössä Vernonin kanssa ja
lainaraitoja levylle on päätynyt kaksi.

Levyllä Oli Brownin lisäksi soittavat basisti
Gary Rackham, rumpali Jamie Little ja
kosketinsoittaja
Dave Lennox.

Levyn sävellysmateriaali on hyvin värikästä. Olin kitaransoundi ja laulanta ovat
vahvasti sinisävytteiset, vaikka suoranaisesta blues-kiekosta ei tällä kertaa ole
kyse. Levyn avaava junakomppimainen ”Evil Soul” ja blues-shuffle ”Makes Me
Wonder” tekevät heti selväksi, että Mike Vernonilla on sormensa pelissä. Olin
tuoreissa sävellyksissä on hyödynnetty ripaus vanhaa maustetta, jossa häilyvät
brittibluesin kulmakiviteosten nyanssit.

Varsinkin yhteistyönä syntyneissä sävellyksissä ”Keeping My Options Open” ja ”
Speechless” on häivähdys 1960-luvulta tuttua perinnettä - unohtamatta Olin
tyylikästä ja tuoretta kitarointia.
Oli soitti Blues Caravanissa 2009 Erja Lyytisen (vas.) ja Joanne Shaw Taylorin kanssa.
Otis Blackwellin salanimellä aikoinaan kynäilemä hitti ”Fever” saa arvoisensa
tulkinnan. Sovituksellisesti koskettimien ja Olin kitarointi vievät kuulijan musiikin
kultaisille vuosikymmenille. Toinen levyn lainasävellys on alun perin amerikkalaisen
Blackstreet R&B -yhtyeen ja räppäri Dr Dren Grammy -palkittu ”No Diggity”,
jossa Oli Brown Bandin toimesta tulee jälleen todistettua, että musiikilliset raja-
aidat on luotu rikottaviksi.

Funk-vaikutteinen kappale ”Real Good Time”, balladi ”Not A Word I Say” sekä
vahvasti vanhaa ja kohtalokasta blueskitarahenkeä kompillaan uhkuva ”I Can
Make Your Day” ovat edustavia tyylinäytteitä siinä kirjossa, johon Oli kitaroineen
ja yhtyeineen pystyy.

Levyn ainoassa todellisessa hitaassa perusbluesissa ”Love’s Gone Gold”
päästään revittelemään oikein olan takaa ja reippaasti seitsemän minuutin ajan
(muut sävellykset jäävät alle viiden minuutin). Kaikkine paisutuksineen ja
suvantoineen ilman Olin yliyrittämistä biisi tuo esille vahvaa osaamista niin
soitannollisesti kuin tulkinnallisestikin.

Kokonaisuutena Oli Brown Bandin kakkoslevytys ”Heads I Win, Tails You Lose” on
hyvää jatkoa sillä ponnahduslaudalla, jolta Brown on saamassa lisäpotkua
uralleen. Mike Vernonin siipien suoja ja kädenjälki ovat omiaan viemään nuoren
laulajan, lauluntekijän ja ensisijaisesti kitaristin parrasvaloihin. Samaa pitkää tietä
ovat kulkeneet mestarit Eric Clapton,
Peter Green ja John Mayall.

AUVO LAAKSONEN

Oli Brown saapuu ensimmäisen kerran omalla yhtyeellään Suomeen. The Oli Brown Band
soittaa Hämeenlinnan
Aulanko Bluesissa kesäkuun toisena viikonloppuna.


Oli Brown: Heads I Win, Tails You Lose. Ruf Records, 2010

Oli Brown (kitara, laulu), Gary Rackham (bassokitara), Jamie Little (rummut,
lyömäsoittimet), Dave Lennox (koskettimet), Mike Vernon (tautalaulu, tamburiini)

Tuottaja: Mike Vernon


Linkit: The Oli Brown Band
kotisivu ja MySpace, Bonnier Amigo (levyn jakelu
Suomessa)
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English