Blues-Finland.com - Red Mouth: The Old Original Saint Red Mouth Blues

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIO

23.7.2013
Viipyilevän bitterinen
jälkimaku
Red Mouthin uusimmalla levyllä "The Old
Original Saint Red Mouth Blues" on
yhteisöllinen tekemisen henki. Kaikelle
tavanomaisuudelle viitataan kintaalla.

Raidan "Rock 'n' Roll Aftertaste" lähtiessä
soimaan ensimmäinen ajatus on, että tämähän
on "Basement Tapesilta"! Sopivasti horjuva
rokkaus ja kylpyhuoneen kuuloinen, kaikuinen
äänimaisema nostavat rehvakkaan hoilauksen
kanssa mieleen Dylanin ja The Bandin
kellarinauhoitteet.
.

Avausraidan aikana käy selväksi, että rokkenrollin jälkimaku ei ole mikään
makunystyröiden hellijä. Levyn kansista käy puolestaan ilmi, että äänityksiä on
todellakin tehty niin kellarissa kuin kylpyhuoneessakin.

Eric "Red Mouth" Gebhardt ei ole laulajana varsinainen kultakurkku. Hänen
ulosantiaan ei sellainenkaan arkinen asia kuin vire pääse isommalti kahlitsemaan.
Herkemmän sävelkorvan omaavat kuulijat saavat luultavasti hylkimisoireita, kun
Red Mouth kailottaa asiansa julki suoraan sydämestään. Välillä kuulostaa siltä
kuin hän aivan vasiten ottaisi etäisyyttä oikeaan ääneen. Laulu ei mene edes
nuotin vierestä, vaan huomattavasti kauempaa – huutomatkan päässä siitä.

On kuitenkin pakko myöntää, että tunnetila välittyy kailotuksesta varsin vahvana
kuulijalle. Itseäni ei epävireisyyskään isommalti haittaa – olenhan itsekin käynyt
siellä. Joka tapauksessa Leslie Woodsin karhealla naisäänellä laulama ”The
Letter Blues” nousee tehokkaasti erilleen muusta materiaalista.

Myös instrumentaaliosuuksissa tuntuu tulkinta astuvan aina tarvittaessa
tonaliteetin edelle. Esimerkiksi ”Get Right Church” -kappaleen varovaisen
kokeileva soolo tulee täysin puun takaa rullaavaan gospelympäristöön. Se
yllättää, mutta kohteliaan varovaisella tavalla. ”Walking Cane Bluesin”
kitarasooloissa seikkaillaan riemastuttavan ennakkoluulottomasti pitkin kitaran
otelautaa, ja "All My Bluesin" huuliharppusooloissa muulla bändillä on täysin
perusteltu väistämisvelvollisuus. He lopettavat soittamisen niiden ajaksi.

Mahtipontisesti nimetty ”The Old Original Saint Red Mouth Blues” tarjoaa
kaikenlaisen soittotaidolla briljeeraamisen sijaan aimo annoksen kolkkoa
tunnelmointia. Matkan varrelta voi löytää sukulaisuutta Nick Caven ja Tom
Waitsin kaltaisiin herrasmiehiin. Liikkeelle on lähdetty piisien ja fiiliksen, eikä
yleisten normien ehdoilla. Se on aina kannatettavaa kansalaistottelemattomuutta
se! Kokonaisuutta leimaa yhteisöllinen tekemisen henki.

Levyn yhdeksän piisin joukkoon mahtuu yksi traditionaali (mainittu ”Get Right
Church”). Muilta osin synkähkö materiaali on Red Mouthin omaa. Jo laulujen
otsikoista – "The Day That I Die”, ”It Won't Be Much Longer Blues”, ”I Don't Want
To Wake No More” – voi päätellä, että varsinaista hippamusaa ei ole tarjolla. Siitä
huolimatta läpi levyn on vallalla hyvä meininki.

Jos tämä levy ei sinne kotibileiden soittolistalle mahdukaan, niin kenties sitten
seuraavaan aamuun...

MARKO AHO

Red Mouth: The Old Original Saint Red Mouth Blues. Red Mouth Records, 2012

Red Mouth (laulu, kitara, lyömäsoittimet, huuliharppu, koskettimet, kolistimet),
Cody Gaisser (kitara, rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu), Bryan Farris (kitara,
banjo), Kevin Sledge (basso), Chris Wilson (basso, sello, huuliharppu), Patrick
McDonald (rummut), Lynn Bridges (rummut, lyömäsoittimet, urut), Ben Tanner
(piano, sähköpiano), Leslie Woods (laulu), Mary Gresham (taustalaulu), Christine
Fink (taustalaulu)

Linkki: Red Mouth
.

.

Jaa juttu profiilissasi: |