THE ROLLING STONES 50 VUOTTA
|
20.3.2012
Dancing with Mr D:
Stones elävänä!
"The Brussels Affair" kertoo, miltä The
Rolling Stones kuulosti vuonna 1973. "Some
Girls Live in Texas" tekee saman viisi vuotta
varttuneemmasta kokoonpanosta. Rollarit
täyttävät 50 vuotta.
The Rolling Stonesille tulee täyteen puoli
vuosisataa tänä vuonna. Perustajajäsenet
uskoivat bändin kestävän kaksi vuotta, eikä
heidän ikonimaisen soolokitaristinsakaan
odotettu selviävän 70-luvusta hengissä.
.
|
|
Rollarit eivät ole rundanneet sitten vuoden 2007. Bändi on kuitenkin vahvasti
kuvioissa, ja jopa Keith Richards on elänyt pitempään kuin monet terveitä
elämäntapoja harjoittaneet ikätoverinsa – villisti käyttäytyneistä nuorista
rokkareista puhumattakaan.
Nyt on sopiva aika ottaa tarkasteluun kaksi livejulkaisua, jotka ovat hiljattain
putkahtaneet esiin Stonesin arkistoista: "The Brussels Affair '73" ja "Some Girls
Live in Texas '78". Ensin mainitulla kuullaan Mick Tayloria, jälkimmäisellä Ron
Woodia. "Brussels" keskittyy silloin ajankohtaiseen albumiin "Goat's Head Soup".
Teksasin-veto taas pohjautuu "Some Girls" -levyyn, kuten nimi vihjaa. Silti
molemmissa seteissä on klassikkomatskuakin: "Jumpin' Jack Flash", "Honky Tonk
Women", "Brown Sugar", "Happy", "All Down the Line", "Tumbling Dice", "Star
Star"...
Charlie Wattsin ja Bill Wymanin rytmisektio loistaa molemmilla julkaisuilla. Dvd
vuoden 1978 konsertista paljastaa, että kaksi Wymanin vasemman käden sormea
on laastaroitu yhteen, mutta sekään ei tunnu menoa haittaavan. Bob Dylan
selvensi Mojo-lehden elokuun 2009 numerossa: "Ilman häntä Stones on funk-
bändi. Yhtye on todellinen Rolling Stones vasta kun Bill palaa..."
Entäpä Watts? Hän edustaa jatkuvuutta. Hän on tehnyt aina tinkimättömän
laadukasta työtä riippumatta iästä, trendeistä tai kokoonpanomuutoksista.
Mick Taylor loistaa
"Some Girls Live In Texas" on kokonaisuutena hyvä ja viihdyttävä rock & roll -
show. Kappaleita on 17. Ainoa ohilaukaus on jäykkä ja falski "Love in Vain". Se ei
vedä lähimainkaan vertoja Ron Woodin The Facesin kanssa tekemälle versiolle tai
Stonesin studioversiolle. Robert Johnsonin alkuperäisestä ei voi puhua samana
päivänäkään. Sen sijaan "Respectable" ja "When the Whip Comes Down"
pursuavat intoa. Kahdeksanminuuttinen "Miss You" saattaa olla paras versio
biisistä – Sugar Bluen huuliharpun tilalla kuullaan kaksintaistelevia kitaroita.
.
|
Show'n varsinainen tähti, mielenkiintoista kyllä,
on dvd:ltä vaikeimmin havaittavissa: se on Ian
Stewart. Useimmat rock-palat (Chuck Berry -
klassikot, Richardsin "Happy") imevät
polttoaineensa nimenomaan Stun boogie
woogie -pianosta.
Victor Bockrisin Richards-elämäkerran mukaan
Stewart, jolla oli olennainen osa bändin
perustamisessa, oli lähtenyt kävelemään
"Some Girlsin" studiosessioista. "Tämähän
kuulostaa joltain hemmetin Status Quolta",
hän oli mutissut mennessään. Se on ironisen
totta – riippuu kuuntelijan mausta, onko se
hyvä vai huono juttu.
|
|
Vuoden 1978 konsertissa Ron Wood kuulostaa välillä Taylorilta ja välillä
Richardsilta. Viisi vuotta aikaisemmalla tallenteella Mick Taylor ei puolestaan pyri
jäljittelemään ketään eikä mitään – tämäntyyppistä livetaltiointia kuunnellessa
todella tajuaa miehen suuruuden. Kaikki toimii slide-vetoisesta "Brown Sugarista"
kiihkeään, miltei modaaliseen "Street Fighting Man" -tulkintaan. Muita kohokohtia
15 sävelaarteen joukossa ovat funkaava "Dancing with Mr D" ja sähköinen "Angie"
-versio. "Midnight Rambler" kestää 13 minuuttia ja kulkee niin kovalla tempolla,
että heikompia hirvittää.
Parempien aikojen Stones
Keith Richards heittää peliin yhden parhaista Chuck Berry -imitaatioistaan
kappaleella "Star Star", jonka Mick Jagger kuuluttaa sen alkuperäisellä,
poliittisesti epäkorrektilla nimellä. "Keef" saattoi tuohon aikaan olla hampaaton
heroinisti. Mutta hän oli myös täydellinen "Human Riff" -ruumiillistuma. Jokaisen
kappaleen jokaisessa soinnussa on ehdotonta tarkkuutta ja vaivatonta funkia.
Jos kuuntelee pelkkää oikeaa kanavaa, mies rokkaa iholle suorastaan
pelottavasti! Toisin kuin monet luulevat, Richards ja Taylor pystyivät soittamaan
yhdessä ilman selkeää jaottelua soolo- ja rytmikitaristiin. Tästä käy todisteeksi 11-
minuuttinen "You Can’t Always Get What You Want".
Verkkainen ja epävireinen puhallinsektio on "The Brussels Affair" -paketin
ongelma. Kyse on tosin vain muutamista epäonnistuneista sävelistä siellä täällä.
Bobby Keysin saksofonisoolotkin ovat miestä parhaimmillaan. Rytmisektio on
erehtymätön. Vaikka Billy Preston pysyttelee aika lailla taustalla, ei hänen
kosketinsoitinsuorituksessaan ole moitteen sijaa. Kaikki "Goat's Head Soupin"
kappaleet kuulostavat paremmilta livenä. Klassikoissa kuten "Gimme Shelter"
lähdetään peräti seikkailulle. Toisaalta Teksasin-show vaikuttaa staattisemmalta
ja alkuperäiselle uskollisemmalta.
Vuoden 1973 kokoonpanon voi vielä kuvitella soittavan biisejä tyyliin "Get off of
My Cloud", "Sister Morphine" tai jopa "We Love You". Vuoden 1978 bändin voi jo
uumoilla esiintyvän amerikkalaisen jalkapallon loppuotteluspektaakkelissa Super
Bowlissa. Molemmat äänitteet muistuttavat silti paremmista ajoista. Ajoista, jolloin
Jaggerin ei tarvinnut sopimuspykälien nojalla poistua lavalta, jotta Richards
pääsisi luikauttamaan "Happy"-biisin. Ajoista, jolloin Sir Mick ei vielä vaatinut
Charlien soittavan klikillä. Ajoista, jolloin kappaleet soitettiin erilaisilla nopeuksilla
joka ilta, riippuen bändin fiiliksestä.
"Some Girls Live In Texas" on kokonaisuudessaan mukava ja energinen konsertti.
Vaikka "The Brussels Affair" on julkaistu vain downloadina, se on näistä kahdesta
kovempi ja jokaiselle rock-fanille ohittamaton tapaus. Stonesin juhlallisuuksien
alkamista odotellessa (tiettävästi jammailua Taylorin ja Wymanin kanssa on
luvassa), "The Brussels Affairin" parissa aika kulkee kuin siivillä.
ANDRES ROOTS
The Rolling Stones: The Brussels Affair ’73. Promotone BV, 2011
Mick Jagger (laulu, huuliharppu), Keith Richards (kitara, laulu), Mick Taylor (kitara),
Charlie Watts (rummut), Bill Wyman (basso), Billy Preston (koskettimet, laulu),
Bobby Keys (saksofoni), Trevor Lawrence (saksofoni), Steve Madaio (trumpetti,
flyygelitorvi)
The Rolling Stones: Some Girls Live In Texas ’78. Polydor/Eagle Rock
Entertainment, 2011
Mick Jagger (laulu, kitara, piano), Keith Richards (kitara, laulu), Charlie Watts
(rummut), Bill Wyman (basso), Ron Wood (kitara, pedal steel, laulu), Ian Stewart
(piano), Ian McLagan (koskettimet), Doug Kershaw (viulu)
Linkit: The Rolling Stones, The Rolling Stones Archive, Eagle Rock
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
|
|
