Ruska Bluesia Tad Robinsonin johdolla
Kolin päätähti tarjoili suomalaisen bändin kera tyylikkään kokonaisuuden
soulia ja bluesia. Tribuuttibändi Cover Mule esiintyi edukseen. Yleisökin oli
löytänyt paikalle.
Kolin perinteikäs Ruska Blues järjestettiin nykymuotoisena yhdeksännen kerran.
Sokos Hotel Kolin maisemaravintolassa esiintyi 21. ja 22. syyskuuta yhteensä
seitsemän tasokasta ja samalla mukavasti erilaista kokoonpanoa. Tupa oli
täynnä kumpaisenakin päivänä. Molemmat illat juonsi tuttuun tapaan Cane
Vuorjoki.
Pääesiintyjäksi oli tänä vuonna buukattu suosittu laulaja-huuliharpisti Tad
Robinson. New Yorkissa varttunut Robinson aloitti muusikon uransa
huuliharpistina 80-luvulla Chicagon haastavissa bluesympyröissä. Nuorena
omaksutut 60-luvun mustan musiikin soul-virtaukset ja latinorytmit ovat luoneet
hyvän pohjan myös laulajanuralle. Motownia, Chicagon bluesia ja Memphisin
soulia yhdistellään omanlaiseksi keitokseksi, eikä hän ole pelkkien cover-biisien
kierrätykseen koskaan sortunut. Oma tuotanto on aina etusijalla. Niin myös
Ruska Bluesissa.
Tad Robinson esiintyi perjantaina laadukkaan bändin säestyksellä. Basisti Jaska
Prepulan, rumpali Juppo Paavolan, kosketinsoittaja Arto Piispasen ja kitaristi
Jonne Kulluvaaran svengaava soitto sai runsaasti kehuja ja kannustusta myös
itse Robinsonilta koko keikan ajan.
Hyvä meininki tarttui runsaslukuiseen yleisöön. Kohtelias ja hyväntuulinen
Robinson jaksoi pitää yhteyttä kuulijoihinsa. Palaute olikin yleensä varsin
äänekästä. Laulaja-harpistin setti koostui niin räväköistä huuliharppuvetoisista
bluesbiiseistä, groovaavista funk- ja soul-numeroista kuin country-soulistakin.
"I'n in Good" oli mukavasti soljuvaa blues-soulia komeine huuliharppusooloineen.
Arto Piispasen Hammond-soundi piti kappaleen "More Good Than Bad"
ryhdikkäänä, ja Jonne Kulluvaaran tyylitietoinen kitarasoolo kruunasi keitoksen.
Loistavaa kitarointia kuultiin myös Tom T. Hallin säveltämässä country-soul
numerossa "That's How I Got To Memphis". Jonnen jazzahtava kitarasoolo jatkui
ekstrapitkään juuri Robinsonin pyynnöstä – ja kyllähän taiturimainen soitto
palkittiin myös yleisön taholta. Tad Robinsonin laululahjat tulivat selväksi
viimeistään kappaleessa "Long Way Home", jossa äänialaa riitti korkeista
sävelistä aina matalaan fraseeraukseen asti. Tyylikäs funk-blues-soul -annos.
Cover Mule säväytti
Perjantain soitot Ruska Bluesissa aloittivat "Rääkkylän shamaani" L.R. Phoenix ja
Brother Johnson. Ja omaperäisellä tavalla. Herrat aloittivat keikkansa jo
backstagen ovelta, hoilaten kovaan ääneen gospel-tyylistä biisiä ja taivaltaen
hitaasti askel kerrallaan kohti ison ruokasalin perällä olevaa lavaa. Hälyinen sali
hiljeni taianomaisesti kuuntelemaan tuota outoa messua. Kappale loppui
herrojen päästyä lavalle. Illallisensa hämmennyksissään keskeyttänyt salillinen
antoi äänekkäät suosionosoitukset kaksikolle. Loistava yleisön herätys!
L.R. Phoenix ja Brother Johnson soittivat kumpainenkin slide-kitaraa, niin
sähköisesti kuin akustisesti. Kumpikin rytmitti soittoa "matkalaukkubassareilla",
joista toinen oli modernisti muovikuorinen. L.R. hoiti lauluosuudet tuttuun,
voimalliseen tyyliinsä. Vanha bravuuri "I Can't Be Satisfied" toimi komeasti,
samoin oma biisi "Don't Want No Skinny Woman".
Perjantain päätti mainio Cover Mule, joka nimensä mukaisesti soittaa The
Allman Brothers Bandin kitaristin Warren Haynesin projektibändin, Gov't Mulen
tuotantoa. Ja loistavasti soittikin aina soundimaailmaa myöten. Oululaisen
kaksikon, basisti Erkki Keskisen ja kosketinsoittaja Jere Hartikaisen, ideasta
syntyneessä bändissä toimii laulajana Wentus Blues Bandistä tuttu Juho
Kinaret.
Vakituinen kitaristi Arto Louhela estyi tulemasta keikalle, joten hätiin kutsuttiin
Simo Salmela. Hän soittaa (yllätys, yllätys) oululaisessa Allman Brothers -
coverbändissä nimeltään Allman Cousins. Homma toimii siis aivan esikuvien
tapaan. Oulusta on myös rumpali Olli Ontronen, joka tunnetaan bluespiireissä
myös laulajana ja huuliharpistina Mighty Shitty -bändissä.
Cover Mulen setti oli upeaa kuultavaa. Mainiota kitarointia, tarkkaa ja välillä
kimuranttiakin rytmiä, mureaa sähköpianoa ja Hammondia sekä eritoten pystyvää
laulua. Hienosti olivat Gov't Mulen jalanjäljillä. Mieleen jäivät aloitusbiisin "Perfect
Shelter" lisäksi "Banks Of The Deep End", "Lay Your Burden Down", "Woman
Across The River" ja päätösbiisi "Brand New Angel".
Kinaretin lauluun miksaaja lisäsi ovelasti delay-efektiä niin, että lauseen tai
säkeen viimeinen sana toistui aina uudelleen vaimeampana. Valitettavasti yleisöä
ei enää viimeisten biisien aikana ollut myöhäisen ajankohdan vuoksi kuin
kymmenkunta, mutta loppuun asti Cover Mule sitkeästi veti. Tsekatkaa
ehdottomasti tämä bändi, jos kohdalle osuu!
Yleisö liikkeelle vaikka meksikolaisittian
Lauantaina iltapäiväkahdelta olisi pitänyt olla mukava akustinen soittotuokio
ulkosalla nuotiopaikan äärellä, mutta juuri ennen aloitusta alkanut tihkusade
siirsi tilaisuuden hotellin baariin. Echo & Cane – Houserockersista tuttu Erkki
"Echo" Räsänen ja Root Remedyn Cane Vuorjoki – soittivat yleisölle muutamat
mukavat bluesrallit iltapäivän ratoksi. "Down By The Riverside", "Key To The
Highway" ja James Hunterin sävellys "Hand It Over" olivat esitetyt kappaleet.
Cane esitteli samalla yleisölle metallikuorisen dobron historiaa ja
toimintaperiaatetta.
Samainen dynaaminen duo aloitti illan soiton päälavalla yhdessä
lyömäsoitinekspertti Hannu "Poke" Porkan kanssa. "Full Moon Blues" starttasi
eläväisen setin. Robert Johnsonin "Hellhound On My Trail" oli kerrassaan
aavemainen biisi Poke Porkan soittamien mainioiden helistimien, rahisevien
putkien ja ujeltavaa, metallista ääntä pitävän soittolaitteen vuoksi.
Hilpeä meksikolainen traditionaali "Cherry Pink And Apple Blossom White" Canen
sooloilemana herätti yleisön jopa tanssahtelemaan lavan edustalle. Arriva!
Harvemmin tanssilattia täyttyy akustiseen tahtiin. Myös irkkutyylinen "My Baby's
Gone" maniskoineen piti yleisön hyvin liikkeessä.
Kuopiolainen Dave Forestfield soitti myös mainion akustisen setin yhdessä
kosketinsoittaja Jere Venäläisen kanssa. Amerikan tunnelmiin veivät muun
muassa kappaleet "One Truth Town", "Don't Try To Be What You Ain't" ja
messevästi rokannut "Hey, Cowgirl". Myös "Dark Side Of Town" ja "4 Women"
kelpasivat hyvin yleisölle.
Porilainen päätös
Porilaiset bändit Baker's Family ja Bluesbone päättivät soitot lauantaina.
Baker's Familyssä soittivat Ana Kaunisto (slide-kitara, laulu), Juha Kormano
(kitara), Pena Perämäki (huuliharppu) ja lainasssa Bluesnonesta ollut basisti
Lauri Häkkinen. Reipasta, sähköistä southern rockia ja bluesia soittanut ryhmä
toimi yllättävän hyvin, vaikka rumpalia ei ollutkaan maisemissa. Maukas
slidekitarointi yhdessä perinteisemmän sooloilun kanssa oli ihan kunnon asiaa.
Huuliharppu väritti hyvin meininkiä, mutta tuppasi jostain syystä jäämään
enemmän taustalle.
Ana Kauniston laulu oli uskottavaa. Hänen kunniakseen täytyy mainita myös
loistava huumorintaju ja yleisön kanssa kommunikointi. Kun kitaraa viritetään, on
hyvä höpötellä samalla yleisön kanssa, ettei tule liiaksi niin sanotusti kuolleita
hetkiä. Ana osasi tämän homman hienosti yhdessä Häkkisen Laurin kanssa.
Tilannetaju oli juuri oikeanlaista, ja yleisö tykkäsi kovasti. Rentoa meininkiä ja
leppoisaa musaa.
Bluesbone päätti Ruska Bluesin tiukalla soitollaan. Kitaristi Mikko Laakso näytti
taitonsa kitaran varressa useaankin otteeseen. Myös rytmiryhmä toimi tarkasti ja
tehokkaasti. Rumpali Miika Perkiön monipuolista kannuttelua kuunteli ja seurasi
ihan mielellään. Se on helpon näköistä, kun homma on hoidossa!
Bändi starttasi mukavalla sikermällä, johon olivat ympättynä SRV:n "The House
Is Rockin'" ja surf-klassikko "Wipe Out". Ikivihreä "I'm Ready"(Willie Dixon/Muddy
Waters) oli hyvä versio Robben Fordin "Tired Of Talking" -biisin ohella.
Omista kappaleista "Aux2" ja "Gamblin' Woman" olivat hyvin kuosissa nekin.
Gary Moorea muisteltiin herkässä instrumentaalissa "The Loner". Peter Greenin
"Long Gray Mare" aikana kuultiin Lauri Häkkisen komea bassosoolo. Mikko
Laakson kitarasoolo samassa biisissä oli aika räväkkää tavaraa myöskin. The
Allman Brothersinkin ohjelmistoon tiukasti kuuluva "You Don't Love Me" kulki
upeasti, vaikka Mikon kitarasta napsahti kieli poikki kesken soiton. Baker's
Familyn taholta haettiin hänelle toinen soitin, jonka virityksen aikana pääsivät
rumpali Miika ja basisti Lauri jälleen hetkeksi sooloilemaan.
Loppuun kuultiin vielä yleisön villinnyt "I Got A Woman" (Ray Charles). Encorena
Bluesbone latasi Ruska Bluesin ainoan suomeksi esitetyn biisin. Bileet loppuivat
Eeron ja Jussin käännösklassikkoon "Liisan Koira" (Walking The Dog).
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Kirjoittaja kiittää Joke Leppästä hyvistä bändivalinnoista sekä Smartmicen Kari Korhosta ja
Tapani Reijosta laadukkaasta äänentoistosta. Lisäksi kaunis kiitos Susanna Saastamoiselle
ja Sokos Hotel Kolin henkilökunnalle loistavasta palvelusta Ruska Bluesin aikana.
.
|
