Blues-Finland.com - Ruska Blues 2014, Koli

RUSKA BLUES 2014, KOLI - RAPORTTI

29.9.2014 Kuvagalleria

Lumberjacksin Niemi ja Kivimäki. Kuva: Kake Kiirikki

Väriloistoa Kolilla
Ruska Bluesissa nautittiin kahden illan ajan musiikkia ehdasta bluesista aina
bluegrassiin. Tyytyväisen yleisön runsaslukuisuus varmisti, että festivaali voi
tähyillä eteenpäin rohkein mielin.

Ruska Blues järjestettiin Kolilla… niin, kuinka monennen kerran? Useimmille
festivaaleille ikävuosien ja järjestysnumeroiden esille tuominen on kunnia-asia,
mutta toisin on kansallismaisemaa kilvan ruskan kanssa värittävän
bluesfestivaalin laita. Edes tapahtuman keskeiset toimijat eivät pysty
seuraamaan Ruska Bluesin jälkiä vedenpitävästi.

Riittänee, että luonnehditaan festivaalin olevan "varsin perinteisen". Perinteitä
monin verroin merkittävämpää onkin se, mitä paikan päällä tapahtuu tässä ja
nyt. Ruska Blues vuosimallia 2014 osoitti, että laatua, monipuolisuutta ja
bilemeininkiä löytyy oivallisessa sekoitussuhteessa.

Vaarat Soi ry:n ja Break Sokos Hotel Kolin vuorovaikutuksessa syntyi ohjelmisto,
joka edusti perinteistä amerikkalaisperäistä rytmimusiikkia tyylikkäästi. Ehtaa
bluesia oli tarjolla enemmän kuin alan festareilla keskimäärin. Ismo Haaviston ja
Andres Rootsin bändi oli liikkeellä Muddy Waters –ohjelmistolla. Standardeja
omalla tulokulmallaan toivat framille myös Alli Gator Blues Band ja Helge
Tallqvist Band solistinaan Ina Forsman.

Pohjalainen Lumberjacks ja uusi turkulaisbändi Turn On esittävät vivahteikasta
ohjelmistoa. Heidän repertoaarinsa liikkuu hikisestä soulista aina rock & rolliin,
varsinaista bluesia unohtamatta. Ruska Bluesin erikoisuus tänä syksynä oli Ice
Blue Grass Band, jonka toimiala on bluegrass-musiikki.

Metsurien varpajaiset

Lumberjacksin perjantaisessa setissä oli aitoa juhlan tuntua, koska laulaja-
basisti Miikka "Chef" Kivimäestä oli juuri tullut isä neljättä kertaa. "Hyvä, että
lapsi syntyi ajoissa, niin päästiin keikalle", Chef murjaisi. Vähintäänkin sopivasti
yksi bändin biisilistan uutuuksista on nimeltään "They Call Me Chef".

Bändin historia on melkoisen pitkä, mutta nykykokoonpano alkoi vakiintua vasta
ensilevyn (2012) myötä. Kitaristi Urmas "Big Hand" Niemi (päätöiltään
lumberjack, metsuri) otti Kolille työkalukseen valkoisen Stratocasterin yhden
suuren suosikkinsa, Jimmie Vaughanin, kunniaksi. Työkaluvalinta oli osuva;
Niemi sai jopa nauttia suomalaisittain harvinaisista väliaplodeista pariin
otteeseen. Kosketinsoittimia Lumberjacksissa komentaa Jarkko Salo ja rumpuja
Janne Käpylä.

Lumberjacks-albumilta tutuista kipaleista Kolilla tekivät vaikutuksen väkevä blues
"You Don't Love Me", levyversioon nähden aivan uutta pontta saanut "I, Me &
Myself" ja reippailu "Cherry Pie".

Yhtye heitti todella intensiivisen ja hyvin rakennetun keikan. Lumberjacksin
spesialiteetti on se, että jokainen toimii vuorollaan laulusolistina. Kun laulajan,
tyylin ja fiiliksen vaihtoja riitti Ruska Bluesissakin, ei keikan aikana tylsiä hetkiä
ollut. Myös bändin sisäinen dynamiikka tekee vaikutuksen. Nelikko on koko ajan
yhteydessä toisiinsa – se sparraa joka jätkän aina vaan latautuneempiin
suorituksiin. Tanssikansa kiitti valtaamalla parketin. Grill It! -maisemaravintolan
perälläkin päät nytkyivät rytmikkäästi.
.

Lumberjacksin kaltaiselle laatubändille – selkeä pääosa ohjelmistosta on kaiken
lisäksi omaa tuotantoa – löytyisi varmasti enemmänkin keikkakysyntää. "Ei meillä
ole oikein kiire mihinkään, eikä tätä ihan rahantulon takiakaan tehdä.
Festivaalikeikat ovat tälle bändille mielekkäimpiä. Meillä on kyllä toinenkin bändi,
Big Hand & Boogie Legs, jota sitten mielellään viedään kuppiloihinkin", Kivimäki
ja Niemi rupattelivat. Big Hand & Boogie Legsin kolmas jäsen Chefin ja Big Handin
lisäksi on rumpali Teemu Vuorela, tuttu mies Micke Björklöf & Blue Stripistä.

Muddya tunteella

Haaviston ja Rootsin kokoonpano tottelee nimeä Ismo Haavisto & Andres Roots
in Muddy Waters. Mutavesissä on kylvetty nyt runsaan vuoden ajan; bändi sai
ideansa legendaarisen Muddy Watersin (1913–1983) sadannesta
syntymäpäivästä. Kokoonpano on koottu akselilta Lahti-Tartto. Haavisto ja
rumpali Matias Partanen ovat lahtelaisia, Roots ja basisti Peeter Piik taas
tulevat etelänaapuristamme.

Yhtye soittaa luonnollisesti Muddyn kuolemattomia (Got My Mojo Workin', Can't
Be Satisfied, I'm Ready), mutta myös vähemmän kuuluvuutta saavuttaneita
kappaleita. Jälkimmäiseen kategoriaan lukeutuu esimerkiksi "Blind Man". Andres
Roots tunnetaan parhaiten akustisen slidekitaran taitajana, mutta "Blind
Manissa" hänen Son House –vaikutteinen soittamisensa sähkökitaralla oli todella
makeaa kuultavaa.

Haavisto ja Roots sävelsivät Muddyn kunniaksi biisin mieheen. Originaalibiisit
"Muddy Waters" ja "Morganfield Blues" eivät häpeä klassikoiden rinnalla lainkaan.

Yleisö otti kokoonpanon erittäin hyvin vastaan. Varsinkin Haaviston suvereeni
monipuolisuus (laulu, huuliharppu, vasenkätisesti soitettu Telecaster) herätti
ihastusta. Piik ja Partanen loivat vivahteikkaan ja vankan pohjan ollen mukana
soitossa joka solullaan.

Levymaakarit

Haavisto ja Roots voivat kehuskella uunituoreilla levyillään. Haaviston uutuus
"Mean Blue Train" ilmestyi parahiksi Ruska Bluesin aikaan, Rootsin ja brittiartisti
Steve Luryn "Live in Lerwick" tulee ulos marraskuussa.

"Akustisuus on ollut aina sydäntä lähellä. Se on myös hyvin haastava laji.
Akustisuus ehkä selvimmin erottaa uuden levyn Ismo Haavisto Bandin levyistä,
vaikka basisti Ville Vallila ja rumpali Mikko Järvinen soittavatkin osalla
biiseistä", Ismo kertoi. "Osa biiseistä sai innoituksensa viime vuoden matkalta",
mies lisäsi viitaten reissuun, johon kuuluivat niin Memphis, New Orleans kuin
Mississipin legendaariset pikkupaikkakunnat.

Andres Roots on nuoresta iästään huolimatta saanut aikaiseksi hurjan määrän
levyjä. "Live in Lerwick", Shetland Blues Festivalilla taltioitu veto, on uusin viritys.
Levy on jo masteroitu, ja kansitaide valmistuu tuota pikaa. Livekiekolla on paljon
klassista bluesmateriaalia, joten soundeihin on satsattu aivan erityisesti. Listalta
löytyy kirjavuutta: bändi tarttuu niin Muddy Watersiin kuin kappaleeseen "Build
Me a Statue": jälkimmäinen on Rootsin entisen bändin Bullfrog Brownin peruja
vuodelta 2005.

Uutuuskuusikko ruskean joen rannoilta

Turn On heitti vasta seitsemännen keikkansa. Vaativuuskerrointa nosti tosiasia,
että saksofonisti Markku Salminen oli vahvuudessa toista kertaa. Kokeneet
pelimiehet hoitivat silti ruutunsa taidokkaasti ja viihdyttävästi.

Turn On. Lisää kuvia galleriassa

Yhtyettä likaiseksi puolitusinaksi kutsunut Jukka Salmi riehuu laulusolistina ja
huuliveikkona. Komppipohjan rakentelevat basisti Jarno Mäkinen ja rumpali
Martti Paavilainen. Jussi Heiskanen taiteilee kosketinsoitinkioskissa. Turn On -
kuusikon kokoava voima on kitaristi ja lauluntekijä Hemppa Sihvonen, jonka
moni muistaa bändeistä Mojo Hoop ja J. & Slow Motion.

Vaikka suuri osuus Turn Onin materiaalista on omaa originaalia, bändi hakee
tyylillisiä vaikutteita esimerkiksi Robert Crayn, Michael Burksin, Joe Louis
Walkerin ja Janiva Magnessin musiikista. Ruska Bluesissa toimivat muun
muassa Burksin "I Smell Smoke" ja setin läkähdyttävään Ten Years After –raviin
päättänyt "Choo Choo Mama". Jännittävä "Drifting" ja itsetutkiskelu "Dark Side of
My Mind" olivat lupaavia otteita omasta nuottikirjasta.

"Jotain tällaista kokoonpanon ja ohjelmiston suhteen olen hakenut jo vuosia",
Sihvonen totesi tyytyväisenä. Hän kertoi ensilevyn olevan miltei kuosissa;
lämpimäisen on tarkoitus olla valmis nautittavaksi lokakuussa. "Me ollaan Radio
Cityn haastattelussa 10. lokakuuta, kyllähän sen pitäisi silloin olla valmis", Salmi
piiskasi.

It's always the banjo…

Vielä Turn Oniakin tuoreempi yhteenliittymä on Alli Gator Blues Band. Ruska
Bluesissa bändi nähtiin tositoimissa vasta toisen kerran. Kokemuksen syvää
rintaääntä käyttää Ykä Putkinen, yksi Suomen tyylikkäimmistä kitaristeista.
Lasse Sirkko on tuttu monen bändin basistina (nyt käytännön syistä
työvälineenä oli bassokitara), Sirpa Suomalainen Frim-Framin saksofonistina.
Laulusolistina kuullaan Ulla Teeriahoa.

Alli Gator Blues Band päätti perjantain ohjelman hyväntuuliseen rimpsuun
klassikkokappaleita. "Fever", "Messin' with the Kid", "Caldonia" ja sitä rataa. Kun
heidän osaava esiintymisensä meni vielä mukavasti yleisön jalan alle, kansan oli
lauantain pikkutunneilla hyvä poistua valmistautumaan toiseen festivaalipäivään.

Ice Blue Grass Band täyttää mainiosti bluegrass-musiikin tunnuspiirteet: löytyy
akustisten kielisoittimien osaamista ja kykyjä stemmalauluun. Stemmoissa oli
välillä hieman epävireisyyttä, mutta sellainen ainakin blues-tapahtumassa on
pelkästään inhimillistä. Soundien kanssa riitti säätöä, mutta sehän oli tietysti
banjon vika…

Valppain blues-yleisö muisti Ice Blue Grass Bandin kavereita viime kesän
Puistobluesista Järvenpäästä. Siellä esiinnyttiin Pauli Halmeen nimellä ja country-
kokoonpanolla (muun muassa sähkökitarat, pedal steel ja viulu).

Bluegrass ei ole Suomessa kovin tunnettua. Kivasti näkyvyyttä tuli viime
vuosikymmenellä leffassa "O Brother, Where Art Thou?" (Voi veljet, missä
lienet?), jossa George Clooneyn johdolla (ainakin visuaalisesti) veisattiin kipale
"Man of Constant Sorrow" (ääniraidasta toki vastasi Dan Tyminskin yhtye, joka
sai versiostaan Grammyn ja CMA-kantripalkinnon). Ice Blue Grass Band esitti
Kolilla kappaleesta oman luentansa. Omaakin materiaalia on listalla runsaasti,
sillä bändin jäsenet vetävät myös sooloprojekteja.

"Bluegrassin isää" Bill Monroeta muistettiin ikivihreällä kappaleella "Blue Moon of
Kentucky" ja vanhaa kunnon John Denveriä klassikolla "Take Me Home, Country
Roads". Loppuun Miihkali Jaatinen vetäisi vielä mojovat yodelit Jimmie
Rodgersin kunniaksi.

Vauhdikasta kehitystä

Ina Forsmanilla vahvistettu Helge Tallqvist Band oli tämän syksyn Ruska Bluesin
kansikuvayhtye. Nuoren laulajan kuva kaunisti julisteita ja muita
markkinointimateriaaleja, joten yleisö osasi odottaa poppoon osuutta.

Vaikka Ina Kolin lauantaissa kärsi pienestä
flunssasta, esitys osui ja upposi taas
kerran. Hänellä on maileja takana niin
vähän, että edistystä laulajana ja
esiintyjänä tulee keikka keikalta. Hienointa
on seurata Forsmanin rohkeutta tulkita:
hän heittäytyy biiseihin täysillä eikä pelkää,
että joku ääni tulee kitusista väärin.
Yleensä ei tule.

Huuliharppuvelho Tallqvistin johtama yhtye
on tunnettua ja taattua laatua. Kitaralinjat
kantautuvat Jonne Kulluvaaran
soittimesta tarkasti, täydellisyyttä hipoen.
Iiro Kauton basso ei jätä mitään sattuman
varaan. Ruska Bluesissa rummuissa
työskenteli poikkeuksellisesti Niko Votkin
(mm. Ismo Alanko, Knucklebone Oscar).

Tallqvist/Forsman-kombon settilistaa on
uusittu, mutta se koostuu edelleen bluesin
klassikoista ja sopivaan kuosiin puetuista
moderneista (Christina Aguilera, Amy
Winehouse) kappaleista. Setin kulmakiviä

Ina Forsman
Lisää kuvia galleriassa

ovat muun muassa "Queen Bee" – ensimmäinen Forsmanin opettelema
blueskappale – ja näppärästi aloitusbiisistä loppukohotukseksi siirretty
"Something's Got a Hold on Me".

Orkesterilla on tietynlainen sivistysprojektin leima. Klassisen bluesin ja
vetovoimaisen solistin yhdistelmä vetoaa musiikin ystävien nuorempaan
sukupolveen. Kun musiikki on lainattua (muutamissa sovituksissa on tosin kosolti
ideaa), mielenkiinto ei jaksa välttämättä pysyä yllä muutaman katselukerran
jälkeen. Uusi originaalimateriaali kuitenkin tekee tuloaan, ja se voi nostaa aktin
aivan uudelle tasolle.

Helge Tallqvist on kiertänyt maailmaa bluesin merkeissä vuosikymmeniä.
Solistilupauksen lahjakkuus ja kehitys ovat tehneet silti häneen suuren
vaikutuksen. "Paljon on kyllä tapahtunut Inan kanssa, ja vain vähän yli
vuodessa. Vielä puolitoista vuotta sitten Ina ei laulanut kuin suihkussa, ja nyt
sitten ollaan kierrelty festareita ulkomaillakin. Mihin toi likka tuleekaan
pääsemään tulevaisuudessa", Helge ihastelee.

Forsman tekee jo omia biisejä, ja uuden levyn on tarkoitus tulla ulos ensi
keväänä. Uutuudella tulee olemaan pääsääntöisesti omaa matskua. "Vauhti on
ollut kova, mutta Ina on onneksi poikkeuksellisen kypsä ja viisas tyttö. Tietää
missä menee eikä kuvittele itsestään liikoja. Huikea pakkaus. Kehittyy joka osa-
alueella huikeata vauhtia. Ja tekee sen eteen paljon töitä. Yrittäjäperheen tytär.
Sen näkee."

Festivaali houkuttelee

Suomessa valtiovalta tekee parhaansa piknikbluesien vaikeuttamiseksi, joten
ehkä tulevaisuus on hotelli- ja ravintolafestivaalien.

Break Sokos Hotel Kolin lähes 80 huonetta olivat Ruska Blues –viikonlopun ajan
piukkaan majoitettuina. Festivaalilippuja meni kaupaksi yli 500 kappaletta, ja ensi
vuoden tapahtuma on myyty jo puolilleen.

Ruska Bluesin tulevaisuus vaikuttaakin myönteiseltä. Hotellinjohtaja Susanna
Saastamoinen, joka teki aiemmin ansiokasta työtä Saariselän Tunturibluesissa,
on siirtynyt Break Sokos Hotel Kolista uusiin maisemiin. Nyt tahtipuikkoa heiluttaa
Jukka-Pekka Pesonen, jolla on ilmeinen halu ja into Ruska Bluesin ylläpitämiseen
ja kehittämiseen.

Vaikka alkuviikon raju lumikuuro teki syksyn väriloistosta Pesosen mukaan
"pikaruskan", hotellinjohtaja piti näkemästään Kolin viikonlopussa. "Kyllä tänne
tullaan nimenomaan bluesien takia. Perjantaina pari pöytävarausta peruuntui,
mutta lauantaina tupa oli aivan täynnä", Pesonen virkkoi ja heitti heti ilmaan
tuoreita kehitysideoita ensi vuoden Ruska Bluesia varten. Niistä kuulemme
varmasti pian lisää.

PASI TUOMINEN

Kuvat Kake Kiirikki: Galleria

Linkki: Break Sokos Hotel Koli

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA