Blues-Finland.com - Saltwater Jinx

SALTWATER JINX - LEVYLLÄ JA LAVALLA

3.11.2014 Kuvagalleria

Saltwater Jinx Järvenpäässä

Jyrkin vastavoima
Countryrockia mättävä Saltwater Jinx sai pitkän kypsyttelyn jälkeen
ensilevynsä uunista ulos. Lokakuun viimeisenä iltana albumin ilmestymistä
juhlittiin Eikan Olutpubissa Järvenpäässä.

Viime vuosituhannen lopulla televisiossa pyörinyt nuoriso-ohjelma Jyrki jätti
monella tapaa merkkinsä maamme kulttuurihistoriaan. Jyrkin ansioita luetellessa
on kuitenkin tyystin sivuutettu se seikka, että bändi nimeltä Saltwater Jinx sai
alkunsa ohjelman innoittamana.

Pitkäkestoinen, työperäinen altistus ysärihiteille sai viisitoista vuotta sitten Jyrkin
tuotannossa työskennelleet ohjaajan, studio-ohjaajan, kuvaajan ja äänimiehen
tomeroitumaan. Yksissä tuumin Kimmo Mäki, Parska Saharinen, Pasi Rytkönen
ja Toni Ruuska päättivät perustaa bändin. He kokoontuivat hittien vastapainoksi
jamittelemaan juurevampaa musiikkia. Omatoiminen tyky-toiminta auttoi korvia ja
mieltä toipumaan työn rasituksista.

Ennen pitkää kokoonpano sai samanhenkistä täydennystä kitaristi-laulaja Köpi
Kurikasta ja basisti Vissy Virtasesta sekä laulavaksi rumpaliksi löytyneestä Matti
Toivosesta (televisiomiehiä hänkin, YLE:n ohjelmista). Muutama vuosi sitten Mäki
jäi bändistä pois, ja Marko Pulkkinen astui mandoliineineen remmiin. Jinx
saavutti nykyisen muotonsa.

Voimalla seitsemän miehen

Näinä kustannustehokkuuden kulta-aikoina trubaduurienkin näkkileipä on
murusina kiven alla. Vitsi seinään naulattua viisikymppistä Lapista hakemaan
ajavasta muusikosta ei enää naurata. Siinä valossa seitsenhenkinen
countryrockbändi kuulostaa Suomen oloissa täysin järjenvastaiselta idealta.
Monesti järjenvastaiset ideat ovat kuitenkin parhaita. Tässäkin tapauksessa
sellainen tuottaa kosolti hienoa musiikkia ja hyvää fiilistä.

Saltwater Jinxissä vaikuttaa neljä keskenään erityyppistä laulusolistia. Kurikka on
selkeästi nelikon rokein ja rouhein tulkitsija. Rytkönen ja Ruuska ovat
ilmaisultaan kantrimpia. Toivonen luiskahtaa jonnekin Jason Ringenbergin ja Neil
Youngin kuppikuntaan. Tunnelmasta tunnelmaan siirtyminen onnistuu
monipuolisen lauluvoiman turvin vaivattomasti. Mandoliinin kavereina neljä
kitaraa takaavat sen, ettei komppi jää ohueksi. Rytkönen ja Ruuska soittavat
laulun ohella akustisia ja Kurikka sähkökitaraa. Saharinen täydentää toisella
sähkiksellä ja toimii pääasiallisena soolokitaristina.
.

Jos Saltwater Jinx halutaan sijoittaa countryrockin lokeroon, pitää huomioida,
että viitataan aikaan, jolloin tyylin sisällä kohtasivat countryn ja rockin parhaat
ainekset. Nykyisellään määreet tuppaavat olemaan monen kertaan vesitettyjä,
niin yhdessä kuin erikseen. Jinxin materiaalissa vaikuttavat tasavertaisina
osakkaina countryn rentous ja rockin rehvakkuus. Se on resepti, jonka turvin on
harvemmin menty metsään. Kaikenlainen turha päteminen ja kikkailu on jätetty
pois. Maanläheisessä musisoinnissa ei ratkaise yhteen tahtiin mahdutettujen
nuottien runsaus ja riffien koukeroisuus, vaan hyvät piisit ja fiilis.

Harvinaisempia perinneherkkuja

Kypsyttely kesti pitkään, mutta itse debyyttilevy purkitettiin kahdessa päivässä.
Saltwater Jinx tarjoilee pelkästään lainamateriaalia. Itsestäänselviä valintoja ei
kuulla. Muun muassa Elviksen ja Mark Wennerin versioina levareissa pyörineet
”I Washed My Hands In Muddy Water”, ZZ Topin "Tejas"-levyltä kyytiin liftannut
”She's A Heartbreaker” ja Dan Bairdilta lainattu ”Days Of Wine And Roses” ovat
hienoja, harvemmin kuultuja helmiä kaikki tyynni.

Bob Dylanin sävelet ja sanat avaavat levyn
voimallisesti. Kappaleessa ”Love Minus Zero /
No Limit” soinnutus tarjoaa iskuineen ja
pudotuksineen oivallisen perustan pontevalle
soitannolle. Tarvittaessa yksikin kitaramies
saa sen soimaan isosti. Jinx ei jätä tilaisuutta
käyttämättä. Sähköistä särmää kylkeensä
saanut akustinen komppi yhdistyneenä
Kurikan pidättelemättömään lauluun voi
nostaa mieleen Steve Earlen. Ruuskan
tulkitsema Marshall Tucker Bandin ”Searchin'
For A Rainbow” rullaa ilmavasti, kuten
etelänrokilla ennen muinoin oli tapana.

Countryklassikko ”Streets Of Baltimore”
houkuttelee kaikki neljä solistia lauluhommiin
ja nakkaa sopivasti twangia mausteeksi. Niin

ikään ohjelmiston countrympaa laitaa edustavat Chris Knightin ”Highway Junkie”
(josta myös Yayhoos teki takavuosina penteleen hienon version) ja Reverend
Horton Heatin parisuhdekuvaus ”Where In The Hell Did You Go With My
Toothbrush?”.

Vaihtoehtoisempaa maalaisväriä kokonaisuuteen tuovat pari makoisaa
"cowpunkin" tiluksilta poimittua lainaa: Jason And The Scorchersin ”Bible And A
Gun” (jonka Jason kirjoitti yhdessä Steve Earlen kanssa) sekä The Jayhawksin
”Miss Williams' Guitar”.

Valtavirrasta napattu hitti saa uuden elämän, kun se puetaan juurevaan
muotoon ja kaivetaan laulun kova ydin esiin. Esimerkiksi Johnny Cash saattoi
versioinneillaan nostaa useammankin artistin tulkintarimaa uusiin korkeuksiin, ja
heavya on viimeaikoina väännetty innokkaasti bluegrassiksi. Saltwater Jinxin
levyllä saa Princen ”When You Were Mine” vuoron sovitella ylleen ruutupaitaa ja
buutseja. Ei siitä countrya tule, mutta hyvin valepuku istuu. Sen turvin sulautuu
ympäristöön ja voi uskaltautua pistäytymään pikkukylän grillijonossakin. Aiemmin
lukuisilla soul- ja bluesäänitteeltä vastaan tullut ”Something You Got” rokkaa nyt
mukaansatempaavan notkeasti.

Lava haltuun radanvarressa

Orkesterin ensimmäisen kokopitkän levyn ilmestymistä juhlistettiin lokakuun
viimeisenä iltana Järvenpäässä. Keikkapaikaksi oli valikoitunut Eikan Olutpub
kaupungin keskustassa. Eikka Lehtisen – joka sivumennen sanoen on hieno
mies – vetämässä paikassa on muutenkin tarjottu ilahduttavan paljon elävää
asiamusaa viime aikoina.

Aivan ensimmäiseksi Saltwater Jinxin oli ratkaistava pieni spatiaalinen ongelma:
miten mahduttaa seitsemän hengen bändi neliömäiselle lavalle, joka on
halkaisijaltaan vain muutaman metrin? Yksinkertaista. Kolme laulajaa eturiviin,
laulava rumpali keskelle takaseinää, mandolinisti ja basisti tyhjiksi jääneisiin
kulmiin – ja soolokitaristi tanssilattian puolelle.

Eikan pubi ei ole muutenkaan koolla pilattu, mutta kun lava on L-kirjaimen
muotoisen salin keskikohdassa, näkyvyys ja kuuluvuus toimivat. Jinx onnistui
tuottamaan hyvän soundin. Eri laulajien äänet erottuivat, basso pompotteli
tukevasti ja mandoliinikin sai ansaitsemansa sijan äänimaisemassa.

Köpi Kurikan tyylinäyte

”Love Minus Zero / No Limit” osoittautui levyllä niin onnistuneeksi avaukseksi,
että sillä polkaistiin liikkeelle keikkasettikin. Levyllä esitellyistä kipaleista elävässä
tilanteessa onnistuivat myös laulusolistiviesti "Streets of Baltimore", aina tarttuva
"Miss Williams' Guitar" ja ovelien riffien kuljettama "Bible and a Gun".

Porukkaa Eikan pubissa oli mukavasti, vaikka kaikki eivät olleet varsinaisesti
saapuneet seuraamaan Saltwater Jinxiä. Konserttia kuitenkin kuunneltiin. Kun
vauhtipala "I Washed My Hands in Muddy Water" kajahti ilmoille, varsinkin naiset
ryntäsivät tanssilattialle riehumaan. Kun bändi piiskasi perään vielä Teksasin
partaheppujen mojovan kappaleen "She's a Heartbreaker", järvenpääläisyleisö
sai jumpata minkä paikat kestivät.

Jos kahden setin keikka lyhyine taukoineen kestää runsaat kaksi tuntia, ei ole
järkevää pysytellä yhdessä musiikillisessa karsinassa. Sen tietää myös Saltwater
Jinx. "Ask Me No Questions" (B.B. King) ilahdutti bluesin ystävää. Johnny Cashin
ja June Carterin jymyhitti "Ring of Fire" taas sai hauskoja jungle-tyyppisiä
välikkeitä.

Encoressa ("Ring of Fire" oli päättänyt jälkimmäisen setin) country heitettiin sitten
tyystin narikkaan. Rock & roll –hengessä vedettiin "Honky Tonk Angels" ja Pasi
Rytkösen elvistely "Burning Love". Toivosen laulama Bruce Springsteen -styge
"Cadillac Ranch" puristi viimeisetkin mehut niin bändistä kuin yleisöstä.

Bändin ilmaisu ei ole riemunkirjava, mutta monisyinen soundi ja solistien
vaihtuminen jaksavat pitää mielenkiinnon yllä pitkään. Livetilanteessa Köpi
Kurikka ja Pasi Rytkönen esiintyivät vahvan eläytyvästi, siinä missä Toni Ruuska
ja Matti Toivonen luottivat hillitympään tapaan. Huumorintäyteisistä välispiikeistä
vastasi Toivonen. Yleisön lähituntumassa – ja välillä seassakin – Parska
Saharinen vaihteli Strato- ja Telecasterin välillä irrotellen tyyli- ja perinnetietoisia
kitaralinjoja. Mandolinisti Pulkkinen ja basisti Virtanen pysyttelivät
nurkkauksissaan, mutta heidän osuutensa kokonaissoundiin on merkittävä;
Toivonen jopa huomautti, että Vissy Virtanen toimii yhtyeen kokoavana voimana.

Countryrock on Saltwater Jinxin juttu. Siinä kannattaa pysyä – ei kuitenkaan
itsetarkoituksellisesti. Blues ja rock and roll ovat sikäli läheisiä musiikillisia
sukulaisia, että niiden hyödyntäminen nostaa bändin arvoa oleellisesti. Oma
originaalimateriaali ei olisi pahitteeksi. Näiltä osaavilta kavereilta sekin varmasti
luonnistuu.

Saltwater Jinx ei yritä keksiä pyörää tai ruutia uudelleen. Sen sijaan he
keskittyvät soittamaan hyviä lauluja hyvällä meiningillä ja nostamaan
unohtumaan päässeitä sävelaarteita takaisin päivänvaloon. Alkuperäisenä
innostimena bändin perustamiseen toimi halu saada soittaen virkistystä
listahittien kyllästämälle mielelle. Saltwater Jinxin kuuntelu sopii samaan
tarkoitukseen varsin oivallisesti.

MARKO AHO
PASI TUOMINEN

Kuvagalleria

Saltwater Jinx. Järvenpää, Eikan Olutpub 31.10.2014

Saltwater Jinx: Saltwater Jinx. Omakustanne, 2014

Köpi Kurikka (sähkökitara, laulu), Marko Pulkkinen (mandoliini), Toni Ruuska
(akustinen kitara, huuliharppu, lyömäsoittimet, laulu), Pasi Rytkönen (akustinen
kitara, lyömäsoittimet, laulu), Parska Saharinen (sähkökitara, slidekitara), Matti
Toivonen (rummut, laulu), Vissy Virtanen (basso)

Linkit: Saltwater Jinx, Eikan Olutpub

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA