Blues-Finland.com - Savonsolmu Beach & Blues Party 2016, Pieksämäki

SAVONSOLMU BEACH & BLUES PARTY 2016, PIEKSÄMÄKI - RAPORTTI JA KUVAT

17.7.2016 Kuvagalleria

Pepe Ahlqvist ja Harri Rantanen

Solmut ja velmut Savon suvessa
Maamme merkkimiehet Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm keräsivät pisteet
Savonsolmu Beach & Blues Partyssa Pieksämäellä. Konserttia ja
oheisohjelmaa piisasi lähes kokonaiselle viikolle.

Pieksämäelle kokoonnuttiin jo 19:nnen kerran juhlimaan Savonsolmu Beach &
Blues Partya. Perinteitä henkii paitsi itse tapahtuma myös juhlien pitopaikka
Hotelli Savonsolmu. Sen sisutuksessa ja ilmapiirissä on hyvin vahvasti läsnä
entisaikainen tyylikkyys ja Kekkosen ajan henki.

Tämän kesän Beach & Blues Partyn pääesiintyjänä oli vastikään
kuusikymppisiään viettänyt Pepe Ahlqvist uudelleen aktivoituneen
H.A.R.P.-yhtyeensä kanssa. Pääkonsertin päätöksenä kuultu keikka olikin todella
messevä kokonaisuus, joka näytti, että comebackia ovat yleisön lisäksi
odottaneet soittajat itsekin.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. oli 80- ja 90-luvuilla tämän maan parhaita bluesbändejä.
Kivenkovassa ryhmässä ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä, ja kappalemateriaalikin
oli viimeisen päälle. Sopivasti keskitien suuntaan hilattu meininki levisi
tehokkaasti bluespiirien ulkopuolellekin, ohjaten sieltä uusia diggareita
peremmälle.

Musiikkihistoria tuntee turhan monia comebackeja, jotka olisi ollut parempi jättää
tekemättä. Usein sellaisten pontimena ovat puhtaasti taloudelliset edut.
Vanhojen kuvioiden uudelleen lämmityksessä käy helposti samalla tavoin kuin
eväskipon mikrossa pyörittämisessä. Reunoilta murkina on liiankin kuumaa, mutta
sisus jää auttamatta kylmäksi. Makunystyröitäkään ei kannata ainakaan ilman
ketsupin lisäämistä lounaalle herättää. Ahlqvistin työskentely vanhojen kuomien
kanssa vakuutti, että tällä kertaa lämmitys on hoidettu hiljaisella tulella
hauduttaen. Alkuperäisen tuotteen maku oli vain parantunut ja jalostunut
vuosien saatossa. Nämä herrat oikeasti haluavat soittaa jälleen yhdessä. Totta
kai suosiokin on suuri, ja niin sen pitää ollakin.

Jos H.A.R.P. oli kova jo ammoin, nyt se on vielä parempi. Väliin jääneet
parikymmentä vuotta ja erillään kuljetut kilometrit ovat tuoneet jokaisen
soittajan persoonaan lisää ulottuvuutta. Jälleennäkemisen riemu tekee
soitannosta sopivan rentoa pätkänkään vertaa tiukkuudesta karsimatta.

Dave luuttusi rantalavan

Toinen suomibluesin (ja -rokin) suurmies, Dave Lindholm, jättää ylimääräisen
leuhotuksen muille. Lauantaisen pääkonsertin avaaja istahti jakkaralle, poimi
laukun päällä maanneen luuttukitaran syliinsä ja alkoi esittää suomenkielistä
tuotantoaan. Hän ei keikan aikana juurikaan rupatellut, eikä oikein muutenkaan
huomioinut yleisöä – paitsi soittamalla turkasen hyviä lauluja yhden toisensa
perään. Vaivatta keskikokoisen ulkoilmalavan yksinäänkin täyttävä persoona ja
vahva kappalemateriaali pitivät yleisön otteessaan.

Dave-klassikot kuten “Sitähän se kaikki on”
ja “Joo, joo, mä rakastan sua” löysivät
helposti kohderyhmänsä, mutta myös
vähemmät tunnetut helmet saivat
ihastuneita kommentteja aikaiseksi.

Keikan puolivälin englanninkielisessä
osuudessa kuultiin pari tuttuakin tutumpaa
lainakappaletta. Resonaattorikitaran
säestyksellä ilmoille kajahtivat “Dust My
Broom” ja “That's All Right, Mama” sekä
Daven oma “Love Built a House”. Paluu
luuttukitaraan ja kotimaankieleen toi
loppusetistä mukanaan muun muassa
yleisön suosikit “Jatsikansa tulee”,
“Puhelinlasku on mun”, “Annan kitaran laulaa
vaan”, sekä lopuksi kuullun Bo Diddley -
henkisen rytistelyn ”Minun nimi on nimessun”.

Daven käyttämä kahdeksankielinen
luuttukitara on mainio soittopeli – etenkin
hänen käsissään.
Kahdeksankymmenvuotiaan Levinin soundi
on samaan aikaan runsaan heleä ja vuosien

Dave Lindholm

patinoima. Yläkieliltä, joista kaksi on mandoliinimaisesti tuplattuja, Lindholm saa
poimittua lyömiinsä sointuihin ylimääräisiä helähdyksiä. Yksin soittaessa kitaristin
täytyy yleensä keskittyä sointumaton kutomiseen, mutta niinpä vain Dave heitteli
maukkaita juoksutuksiakin kompin sekaan. Ne olivat lyhyitä, ripeitä ja osuivat
poikkeuksetta maaliinsa. Miehen vähäeleistä, mutta runsassointista työskentelyä
seuratessa nousivat väkisinkin mieleen Juice Leskisen Pieksämäelle sijoittuvat
bluesin säkeet “kun on kitara tää ja sormet nää, on jokseenkin mahdotonta
käsittää Daven taituruus...”

Turkulaista äijäilyä ja monikansallista fiilistelyä

Daven keikan tunnelma oli intiimi, vaikka se osin peittyikin yleisön keskinäiseen
jutusteluun. Joka tapauksessa tunnelma muuttui seuraavan esiintyjän myötä
kerrasta. Lavan otti haltuunsa turkulainen Turn On. Bändin amerikkalaisittain
rokkaavasta menosta ei äijämäistä uhoakaan puuttunut. Kuusihenkinen
kokoonpano soi muhkeasti. Hemppa Sihvosen ja Pasi Merisaaren kitarat
osasivat iskeä juuri oikeisiin kohtiin. Judo Jalavan koskettimet pysyttelivät
pääsääntöisesti askeleen taaempana, mutta astuivat tarvittaessa esiin. Jarppa
Mäkisen ja Mäikkä Tuomen komppiryhmä hoiti hommansa jämäkästi. Bändin
keulakuva Jukka Salmi kantoi miehekkään laulunsa ohella suurimman
kukkoiluvastuun ja innostui välillä eturiviin neitojen seuraksi joraamaan. Oman
materiaalinsa varaan setin rakentanut bändi seikkaili musiikillisesti bluesrockin
maailmassa, jossa southern rockikaan ei kovin kaukana häämöttänyt.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä: Rauma Blues

Festivaalin Amerikan-vieras Bobby Radcliff esiintyi Pieksämäellä
suomalais-ruotsalaisen taustajoukon tuella. Täkäläistä takuuvarmaa
bluesosaamista ryhmässä edustivat rumpali Mikko Peltola ja kitaristi Jonne
Kulluvaara. Naapurista oli mukaan napattu basisti Magnus Lanshammar.

Bändi on kiertänyt paljon yhdessä. Se kuului saumattomassa yhteissoitossa.
Erityisesti Chicagon West Side -tyylin taitajana tunnetuksi tullut Radcliff oli
Pieksämäellä aavistuksen vaisu. Esimerkiksi hänen suosimansa iskevä
tremolopikkaus on hyvin tehokas lisä kitarointiin, mutta nyt sekään ei oikein
ottanut osuakseen. Kokonaisuutena bändi toki hoiti homman tyylillä. Setissä
kuultiin monia tuttujakin helmiä. Esimerkiksi ”Mardi Gras In New Orleans” rullasi
hienosti. Toisaalta pateettisen tulkinnan takia kuulosti siltä kuin Radcliffille olisi
napsahtanut kyseisiin bileisiin ”kuskin nakki”.

Parkkipaikkabluesia ja tomeraa tohtorointia

Lauantainen festivaalitarjonta oli startannut jo ennen pääkonserttia hotellin alla
sijaitsevalle parkkipaikalle perustetussa anniskelupisteessä. Samalla hetkellä,
kun ensimmäiset soinnut rävähtivät Parkkibaarista ilmoille, alkoi myös siihen asti
lähinnä pilvien lomassa lymyillyt aurinko paistaa. Ajoitus oli kohdallaan. Kyllähän
sadettakin iltaan mahtui, mutta ei onneksi liikaa.

Hotellin kivijalassa musisoinut Mojo Navigator luotti soitossaan perusteisiin.
Klassikkoasemaan nousseita sävelmiä kuultiin useita. Toistuvasti spiikeissä esiin
nousseita nimiä olivat Fleetwood Mac ja Peter Green, joten 60-lukuisia
brittivaikutteita ei puuttunut. Laulusolisti Ilkka Uronen jakoi kitaroineen
soolovastuun kitaraa ja koskettimia soittaneen Kim Skogströmin kanssa. Kaj
Backman ja Harri Korjus pitivät komppiosaston rullaamassa ja piisit liikkeellä.
Bändin keikka oli juuri oivallinen startti; iltapäivän tunteina osa festivaalikansasta
vasta heräili.

Pääkonsertin jälkeen siirryttiin Savonsolmun
sisätiloihin festivaalin tömäkkään
päätökseen. Jäähyväistensä tiimoilta tänä
vuonna kiertävä Doctor's Order tarjosi
rokkia ja boogieta isomman kerta-annoksen
kuin monikaan lääkäri tohtisi määrätä.
Tohtorikolmikko oli muuten festivaalin
esiintyjistä kaikkein toimeliain. Teppo Nättilä
toimi perjantaina ja lauantaina
seremoniamestarina. Archie Hämäläinen ja
Kimmo Oikarinen puolestaan remelsivät
perjantain yövuoron Mighty Fourin riveissä.

Doctor's Order ei ole vuosien saatossa
juurikaan pettänyt. The Piratesin ja Dr
Feelgoodin perinnöstä ammentava rokkaus
potki tälläkin kertaa niin penteleesti. Mukana
oli aimo annos huumoria ja tiukkaakin
tiukempaa souvausta. Myös festivaalikansa
innostui keikasta melkoisesti ja täytti
tanssilattian.

Oheistoimintaa ja organisointia

Festivaalin järjestäminen hotellissa ja sen
mailla parantaa merkittävästi fasiliteetteja. Ei

Doctor's Order

ole esimerkiksi tarvetta pystyttää bajamajarivistöä lainehtimaan alueen laitamille,
vaan asiakkaat pääsevät asioimaan sisävessaan. Se on joillekin kynnyskysymys.
Myös varhain huoneensa varaavien mahdollisuus saada aitiokatsomokseen
parveke on mainio lisä kokonaisuuteen.

Vaikka Pieksämäellä keskityttiin pääasiaan, eli hyvään musiikkiin, toki
pienimuotoista markkinatoimintaakin oli sen oheen järjestetty. Bluelight
Recordsin levymyynti ja Hobo 63 -sikarilaatikkokitaroiden esittely- ja myyntipiste
löytyivät festivaalin vanhalta päälavalta.

Hotellin ravintolan tarjonnan ja Parkkibaarin makkaroiden lisänä juhlakansan
ruokahuollosta vastuuta kantoivat parikin eri toimijaa alueen laidalla. Ne
havaittiin hyviksi. Aaron Grilli on käsite Pieksämäen ja Mikkelin seuduilla. Heidän
tarjontansa keskittyy grillikeittiön perusherkkuihin. Erikoisannokseen ”Sitä sun
tätä” makkaraperunoiden lisukkeeksi tuli Aaron itsensä eläväistä tarinointia.
Thaimaalaisen ravintolan kojusta löytyi hieman eksoottisempia, mutta yhtä lailla
makoisia herkkuja.

Musiikin ohella eräs parhaista piirteistä pienissä ja keskisuurissa blues- ja roots-
tapahtumissa on yhteisöllisyys. Täkäläisissä juurimusiikkipiireissä pyörii lähes
yksinomaan leppoisaa ja mukavaa väkeä. Yhteen kun tutustuu, niin pian sitä
huomaakin jo tuntevansa liudan uusia naamoja. Näissä hipoissa ei turhia
nipoteta.

Ipi Kaipiaisen ja Auvo Laaksosen luotsaama tiimi hoiti jälleen kerran
Savonsolmun Beach & Blues Partyn komeasti maaliin. Ensi vuotta ajatellen myös
rima nousi melkoisen korkealle. Useampikin artisti nimittäin muisti mainostaa ensi
vuonna koittavaa juhlavaa festivaalia numero 20. Mitähän se sitten pitäneekään
sisällään...

Arska joutui savolaiseen solmuun

Pieksämäellä bluesviikkoa vietettiin jo keskiviikosta lähtien muun muassa tori- ja
klubikeikoin. Lauantaista päätapahtumaa pohjustaneet veryttelyt hoidettiin
edellisenä iltana Savonsolmun ravintolassa kolmen esiintyjän voimin.

Little Willie Mehto joutui ladunavaajan asemaan. Paljolti yleisö vasta saapui
hänen settinsä aikana ravintolaan. Suurisuuntainen virvokkeiden jonottaminen ja
istumapaikan etsiminen yhdistyneenä kuulumisten vaihteluun luonnollisesti
häiritsi ohjelman seuraamista. Mehto hoiti hommansa kuitenkin tottunein ottein.

Mehdon kitaroina vuorottelivat Martinin nykyisin suosittu minimalli ja Hobo 63 -
sikarilaatikkokitarat. Viimeksi mainitut herättivät yleisön mielenkiinnon uudella
tavalla ja saivat puheensorinan tasoa laskemaan. Parhaitenhan Mehto
tunnetaan harpistina. Sitäkin herkkua saatiin rutkasti. Loppukeikasta harppu
jopa siirtyi räkistä kouraan, kitarat saivat väistyä ja kuultiin yksi kappale
pelkästään harpun ja jalkaperkussioiden varassa.

Sara Lee & Band vei illan tarjontaa rockabillyn suuntaan. Bändin hyväntuulisesti
keikistellen esiintynyt keulakuva Saara Lehtomäki osoittautui mainioksi
laulajaksi. Aiemmin Bettie And The Handsome Triossa vaikuttaneella
neitokaisella on hallussaan myös lajityypin tulkinnassa eduksi laskettava
ikäistään kypsempi ilmaisu. Bändin kappaleiden sisään oli leivottu yllättäviäkin
koukkuja ja mausteita, joten ihan perushölkäksi homma ei mennyt. Kitaristi
Markus Tiiron vahvasti jazziin nojallaan olleet, boksin ulkopuolella seikkailleet
soolot loivat oman mielenkiintoisen lisänsä. Svengin piti rullaamassa basisti Jari
Lehtomäen ja rumpali Kimmo Salmisen komppikaksikko.

Mighty Four riuhtaisi illan päätteeksi täyden boogien päälle. Hara Saanio ohjasi
joukkojaan killerimäisin ottein pianon äärestä. Basisti Ari Berghäll kantoi Saanion
ohella osan lauluvastuusta. Nelikon täydensivät myös 'tohtoreina' mainetta
niittäneet Archie Hämäläinen ja Kimmo Oikarinen. Svengaava jump blues yhdistyi
tiukkaan rokkaukseen tavalla, jossa ei säästelty ja joka ei jättänyt kylmäksi.
Hämäläinen ja Berghäll vaihtoivat setin loppupuolella soittimia lennosta ja
jalkautuivat pariin otteeseen yleisön joukkoon soittamaan. Hämäläinen onnistui
eksymään yleisön parissa retkeillessään. Hän palasi väärältä puolen takaisin
lavalle. Näin ollen pitkä kitarapiuha kävi yllättäen lyhyeksi kierrettyään molemmat
kovaäänistornit ja lavan kaiteen. ”Arska taisi joutua Savonsolmuun”, kommentoi
Koillis-Savon puuhamies, Kaavin bluesneuvos Ville Haatanen sattumusta
tuoreeltaan.

MARKO AHO

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA