10.7.2009 Kuvagalleria Micky Moody © Kake Kiirikki
Leppoisa ja pienimuotoinen rantablues
Savonsolmu Beach & Blues Partyn pääesiintyjänä toimi Micky Moody, joka
muistetaan parhaiten sukkahousuheviryhmä Whitesnakesta. Tapahtuman
henkeen sopivan setin britti silti Pieksämäellä heitti.
Koleahko sää yritti lannistaa tunnelmaa Pieksämäen Savonsolmu Beach & Blues
Partyn ulkoilmakonsertissa lauantaina, mutta laadukkaat esiintyjät pitivät huolen
lämpimistä fiiliksistä. Ilmaistapahtuma toi paikalle parisen sataa bluesin ystavää.
Pääesiintyjänä oli tänä vuonna ex-Whitesnake-kitaristi Micky Moody
bändeineen, jonka settiä arvuuteltiin kovastikin yleisön keskuudessa ennen
keikkaa. Jotkut arvelivat hevimäisen tilutuksen olevan pääosissa. He erehtyivät
pahemman kerran.
Spiikkerinä toimineen Viki Vänttisen kuuluttamana Micky Moody Band asteli
lavalle ja yleisöä pakkautui lavan edustalle ensimmäistä kertaa illan aikana.
Aloitusbiisi "Call Me The Breeze" antoi jo osviittaa, mitä tuleman piti. Bändin
tehokkaasti groovaava meininki otti heti yleisön otteeseensa. Micky Moodyn
slidekitarointi oli napakkaa ja soundit aivan huippuluokkaa, kuten koko bändillä.
Mickyn poika Micky Moody Jr osoittautui tarkaksi rumpaliksi, eikä paukutellut
mitään ylimääräisiä kuvioita. Basisti Peter Stroud oli Pieksämäellä jo
toistamiseen. Monipuolinen soittaja oli mukana myös viimevuotisen pääesiintyjän,
Papa Georgen bändissä. Kosketinsoittaja Ollie Parfitt loihti mainioita ääniä
syntikastaan. Varsinkin Hammond- ja klavinettisoundit saivat ihokarvat pystyyn
monessa kohtaa.
Whitesnake-leima ei taakka
Micky Moody lauloi alussa muutaman kappaleen. Sitten vokaaleiden vetovastuu
siirtyi lahjakkaalle nuorelle laulajalle, Gav Conderille. Miehen Paul Rodgersia
(Free, Bad Company, sittemmin jopa Queen) muistuttava tehokas ääni meni luihin
ja ytimiin. Reippaan "Hey, Bo Diddley" -rallatuksen jälkeen kuultu Free-yhtyeen
bluesahtava "I'll Be Creepin'" todisti Gav Conderin laulajan taidot. Muutenkin
kappale oli yksi keikan parhaista.
Whitesnake-leima ei Micky Moodya tuntunut kummemmin häiritsevän, vaikka
yleisö eri biisejä hänelle huutelikin. Leppoisan oloinen mies on vuosien varrella
tähän tottunut; parit "pakolliset" hän vetäisikin. Hittikamaa hän ei halunnut
omien sanojensa mukaan soittaa, vaan mieluummin muita raitoja eri
Whitesnake-levyiltä. "Help Me Thru The Day" (Leon Russell) ja "Hit An' Run"
(Coverdale/Marsden/Moody) riittivät tällä kertaa. Moodyn soololevyltä "Don't
Blame Me" (2006) kuultiin kappale "Get Off My Back".
Muuten setti oli varsin blues-painotteinen. Vanha Elvis-hitti "Trouble"
(Leiber-Stoller) oli erittäin hidastahtinen, suorastaan löysä versio alkuperäiseen
verrattuna. "25 Miles" (J. Bristol) oli laulaja Gavin toinen tiukka taidonnäyte. Biisin
jälkeen Micky hauskuutti yleisöä omalla soolonumerollaan, johon sisältyi niin
klassista, kantria, humppaa kuin itse bluesiakin.
Toki muutkin soittajat pääsivät sooloilemaan. Ollie Parfittin soolonumero oli
huikea osoitus miehen teknisestä ja taiteellisesta osaamisesta. Lainasoittimella
vedetyssä soolossa kuultiin yht'aikaa Hammondia, sähköpianoa ja funkahtavaa
klavinetin murinaa. Basisti Peter Stroud todisti taitonsa lyhyessä mutta varsin
teknisessä soolossaan. Moody Jr vetäisi myös pienen paukutusnäytöksen
rummuillaan.
Lisäksi setissä oli vanhoja braavuureita sopivasti sekaan ripoteltuina.
Parhaimmistoa olivat "Let's Work Together" (W. Harrison), "Shake Your Money
Maker" ja encorena kuultu "Rollin' & Tumblin'". Mickyn slide-soitossa käyttämä
kotimainen Flying Finn -kitara pääsi hyvin oikeuksiinsa keikan aikana. Parempaa
slide-soundia saa harvemmin kuultavakseen.
Suomalaisesiintyjät ripottelivat blues-suolaa
Lauantain soitot aloitti JP Sivonen Duo. Akustinen setti toimi yllättävän hyvin
päivän avauksena. Äänentoisto oli huippuluokkaa ja miksaajan loihtima
soundimaailma teki esityksestä nautittavan. Jopa Olli Huotarin soittamat
bongorummut ja kaiken maailman muut helistimet kuuluivat hyvin. JP Sivosen
laulu ja akustinen kitara loivat hyvän tunnelman.
Omalla biisillä "Nobody Loves Me" alkanut setti sisälsi paljon kohokohtia, joilla
pidettiin yleisö hereillä. Rullaava "Walkin' By Myself" heilutti itse kunkin
menojalkaa. Jo kuluneeksi jauhautunut "Rollin' & Tumblin'" herätettiin henkiin
Ollin bongorumpusoololla. Tehokas kaiutettu soundi kuulosti kuin oltaisiin
isommallakin areenalla!
JP:n viimeisimmältä levyltä löytyvä "Oh Sweet Finland" ja vuonna 2001
ilmestyneellä "Tap Jelly Blues Band feat. Pepe Ahlqvist" -levyllä oleva "I've Been
So Lonely" olivat herkkiä tulkintoja. Ne ovat sävellyksinäkin aivan huippuluokkaa.
Setin lopussa olleet The Beatles -sävelmät "Norwegian Wood" ja "You've Got To
Hide Your Love Away" kruunasivat mainion setin.
Jaakko "Jaska" Heinonen on tunnettu legendaarisesta Chicago Overcoatista,
jossa hän soitteli kitaraa jo 70-luvulla. Jaakko Heinonen Band
nykykokoonpanossaan oli allekirjoittaneelle kuitenkin ennestään kuulematon
orkesteri. Juuri ilmestynyt levy "Can't Complain" oli setin pääosissa ja hyvältä
soitto kuulosti.
Bändissä toimi toisena kitaristina Jonne Kulluvaara, bassokuvioita kuljetti Käpy
Parviainen ja tahdista piti huolen Tapo Leppänen. Gibson Les Paul soi komeasti
Jaakon käsissä. Setin alkupuolen instrumentaali oli mitä mainiointa kitarointia.
Jonnekin pääsi ajoittain näyttämään kyntensä setin aikana.
Mieleen jäivät modernit bluesit "Train Going West", "Too Much For Me" ja hyvin
kulkenut "All I Can Hear". Varsin totisena Jaakko keikan heitti, mutta soitto puhui
puolestaan. Jollain hämyisellä klubilla keikka olisi ollut varsin jämäkkää tavaraa.
Oulun suunnalta paikalle saapui Henry O & Arto Louhela Band. Vanhan liiton
bluesmies Henry Ojutkangas ja positiivisesti yllättänyt Arto Louhela olivat
tuoneet mukanaan rumpali Heikki Lindströmin. Trio soitti tiukalla otteella lähinnä
Austin, Texas -osastoa. Henry ja Arto vaihtelivat setin aikana kitaraa ja bassoa
keskenään muutamaan otteeseen.
Arto Louhela tuntui olevan hyvin tyylitietoinen laulaja ja kitaristi. Stratocaster soi
todella maukkaasti ja sooloja kuunteli mielellään. Keikan loppupuolen menopalat
"Can't Tear It Up Enuff" ja "Full Time Lover" The Fabulous Thunderbirds -akselilta
kulkivat hienosti. Vanhat blues-suolat "Hoochie Coochie Man" ja "Thrill Is Gone"
(B.B. King) pitivät yleisön lämpimänä Micky Moodya varten.
Klubilla rytmejä tuutin täydeltä
Perjantain ja lauantain klubitarjonta oli hyvällä maulla kasattu. Perjantain
musiikillisesta annista Hotelli Savonsolmun yökerhossa vastasivat The Clay Bay
Wolves ja Jimmie Lawson. "Sudet" heittivät monipuolisen setin, johon sisältyi
muun muassa laulaja-kitaristi Boney Back Jacksonin (Petteri Autio) mainio
banjon soitto sooloineen.
Huuliharppua ja kitaraa käskyttänyt Papa Pedro (Pekka Kortelainen) oli hyvällä
soittopäällä hänkin, vaikka erään kappaleen slidesoolo ei ihan tainnut kohdalleen
osua. Hyvää meininkiä tarjottiin kappaleissa "Ain't No Big Deal On You" (Little
Milton), "Messin' With The Kid" ja "Don't Play With The Devil". Vihtahousujen
kanssa sudet ei leiki!
Jimmie Lawsonin boogie upposi kansaan kuin häkä. Kitaristi Jonne Kulluvaaran ja
rumpali Jarkko Rantasen kanssa esiintynyt herrasmies läpsytti pystybassostaan
maagiset kuviot ilmoille. Kansa oli heti menossa mukana. Reilu 90 minuutin setti
sisälsi blueshelmiä kuten "Boogie Chillen", "Since I Met You Baby", "You Got Me
Runnin'", "Rockin' Robin" ja "Bare Footin'". Jonnen tyylitietoinen kitarointi ja
Jarkon svengaava rumputyöskentely loivat hyvän alustan Jimmielle mellastaa -
hyväntuulinen ja mukaansa tempaava esitys.
Lauantaina terassilla temmelsivät Mr Breathless pianoineen sekä Boogie
Healersin laulaja-kitaristi Antti Ahlgren ja huuliharpisti Ari Toivonen. Mikäs siinä
oli silmiä avata edellisillan jäljiltä, kun menomusa soi. Kappaleet kuten "I'm
Ready", "Teddy Boy Boogie" ja "Rokaten Tieni Vei" (Rocking All Over The World)
karistivat unenrippeet silmistä.
Illan klubilla Boogie Healers ja Mr Breathless vetivät samalla mitalla. Healersit
esittivät esimerkiksi 80-luvulla vaikuttaneen Kapteeni Nemo -orkesterin nimibiisin
ja yhden heidän hitaamman bluesinsa. Hyvä, että perinteitä vaalitaan.
Rokkipianon kilkatusta tuli illan lopussa tuutin täydeltä.
Perinteikäs Savonsolmu Beach & Blues Party osoitti jälleen olevansa leppoisa,
pienimuotoinen tapahtuma, jossa yleisö todella viihtyy. Promoottori Ipi
Kaipiainenvoi olla ylpeä tarjonnasta. Toivon mukaan ensi vuonna sama
hyväntuulinen meininki saa jatkoa. Sitä ennen päästellään blues-musan tahdissa
Savonsolmu Winter Blues Partyssa helmikuun 2010 lopussa.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Linkki: Savonsolmublues.com
.
|
