Blues-Finland.com - Stompin' at the Savoy 2014, Helsinki

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

STOMPIN' AT THE SAVOY 2014, HELSINKI - RAPORTTI

15.4.2014

Jimmy Burns

Rohkealla otteella Savoyssa
Stompin' at the Savoy -festivaalin lauantaisessa pääkonsertissa kuultiin
maukas läpileikkaus rytmimusiikista, ja myös eurooppalainen blues oli
vahvasti edustettuna. Helsinkiläistapahtumaan sisältyi runsaasti
oheisohjelmaa.

Kaupunkifestivaaliksi itseään kutsuva Stompin' at the Savoy on tervetullut lisä
Suomen juurimusiikkitarjontaan. Tapahtuma soi Helsingin Savoy-teatterissa
neljättä kertaa, ja tällä kertaa massiivinen konsertti kesti viisi tuntia. Lisäksi ilta
jatkui vielä Ravintola Preston puolella vauhdikkaasti valomerkkiin saakka.
Lauantaisessa Helsingissä kevät kolkutteli vielä hieman koleana kulman takana,
mutta Savoy-teatteri puhkesi jo täyteen musiikilliseen kukintaan monipuolisen
musiikkitarjonnan voimalla.

Eric Bibb & The North Country Farin akustinen musiikki avasi pääkonsertti-illan.
Eric Bibbin akustisen kitaran kanssa vuoropuheluun heittäytyi pedal steel -
kitaristi Olli Haavisto. Petri Hakalan mandoliinin soitto kruunasi akustisen
kolmikon sujuvan yhteissoiton. Pienestä ja persoonallisesta kokoonpanosta riitti
svengiä ja tunnelmaa. Bibb on valoisa ja positiivinen esiintyjä. Hänen
musiikissaan on hienostunut vivahde.

Tällä kertaa kantavana teemana oli matkan tekeminen. Bibbin trion mukana
pistäydyttiin asemalla, kuljettiin tietä pitkin ja matkattiin toiselle puolelle
maailmaa. Hetkittäin tunnelmat olivat tummempia, kuten traditionaalissa ”Going
Down the Road Feeling Bad”. Sen sijaan matkanteko muodostui iloiseksi
irrotteluksi, kun Bibbin mukana matkattiin Helsingistä Länsi-Afrikkaan.
Traditionaali ”Needed Time” soi myös kauniisti kolmikon käsissä. ”Connected”
kertoi Bibbin positiivisesta energiasta ja harmonian kaipuusta.

Todistettavasti suomalainen blues on voimissaan; lieneekö siihen syynä
kansakunnan melankolinen mentaliteetti sekä pitkät ja ankarat talvet, kun ei
välttämättä ole muuta tekemistä kuin soiton harjoittelu. Savoyn ohjelmistossa oli
mielenkiintoisella tavalla huomioitu laajemminkin eurooppalainen blues.

Tanskalainen The Fried Okra Band on jo jossakin määrin tuttu suomalaiselle
yleisölle, sillä yhtye piipahti viime s yksynä Suomessa muutamalla keikalla.
Bluesrockista ponnistava bändi uhkuu omanlaistaan energiaa. Skandinaaviseen
alkuvoimaan yhdistyy henkäys etelän rockia. The Fried Okra Bandissa on karua ja
pelkistettyä maanläheisyyttä. Nuorten miesten energisestä soitosta kuultaa
lävitse tekemisen meininki, ja yhtye muistuttaa hieman North Missisippi
Allstarsia. Laulaja-kitaristi Morten Lunnin muhkeasta äänimaisemasta ja
laulufraseerauksesta tulee mieleen myös Paul Rodgers.
.

Peruskokoonpanoon kuuluvat lisäksi kitaristi Thomas Fordberg ja rumpali
Thomas Crawfurd. Savoyssa kolmikkoa täydensi basisti Søren Bøjgaard, joka
soitti kuin olisi aina ollut bändin menossa mukana. Yhtyeen ronskia rockmeininkiä
pehmensi hetkittäin rumpalin siirtyminen pallopääkapuloihin ja vispilöihin.
Nyanssejakin löytyi mukavasti.

Basisti sai pitää hetkisen taukoa, kun rumpali Thomas Crawfurd hoiteli komeasti
kaksi instrumenttia. Rumpukomppi sujui bassorumpua polkien, ja kädet
vapautuivat mandoliinin pyöritykseen. Lund taas nappasi diddley bow'n, ja
tunnelma oli varsin riehakas.

Tanskalaisorkesteri toimi myös taustayhtyeenä illan ehdottomasti säihkyvimmälle
kitaristille, Jimmy Burnsille.

Mississippissä vuonna 1943 syntynyt ja sittemmin chicagolaistunut Jimmy Burns
asteli estradille tyylikkäänä vaaleassa puvussaan. Jimmy Burns sytytti Savoyn
välittömästi kipinöimään. Kipinät lähtivät Burnsin käsistä vähäeleisellä ja
latautuneella soitolla. Chicago-bluesin kärkikaartiin kuuluva muusikko pysäytti
hetkeksi hektisen maailmankulun soitollaan. Soul on myös vahva vaikuttaja
Burnsin musiikissa. Yleisön mieleen oli komea vedos ”Stand by Me” -kappaleesta.

The Fried Okra Bandin oma esiintyminen toimi kuin häkä, mutta jonkinlainen
sovittamaton ristiriita jäi yhtyeen ja Burnsin välille. Jimmy Burnsin rytmikäs ja
nyanssirikas vanhan polven tyyli ja The Fried Okra Bandin rockblues eivät
istuneet saumattomasti yhteen. Tanskan poikien soitto oli turhan hätäistä, ja
rumpalin rock-komppi ei ollut paras vaihtoehto Burnsin pehmeästi svengaavalle
kitarataituroinnille. Kenties parhaiten toimi ”The Sky is Crying”. Hitaassa
bluesissa taustabändistä löytyi malttia, ja kokonaistunnelmaan löytyi sitä
keskittynyttä rauhallisuutta, jota Jimmy Burns itse huokui.

Doo wop – illan sana

The Del Raysin pehmeä groove valtasi Savoyn. Hetken lämmittelyn jälkeen
areenalle asteli espanjalainen doo wop -orkesteri The Velvet Candles. The
Velvet Candles esiintyi Suomessa viime vuonna, ja myös silloin taustabändinä
toimi The Del Rays. Orkesterien välinen yhteistyö rullasi tyylikkäästi. Tosin pari
kertaa jouduttiin ottamaan ”take two”, mutta se ei menoa haitannut.
Suomalainen efektiivisyys ja espanjalainen temperamentti muodostivat
ryhdikkään kokonaisuuden. Espanjalaisten doo wop raikasi kirkkaana, komeana
ja korkealta. Lopuksi viisihenkinen yhtye turvautui puhtaan laulun voimaan ja
esitti pari numeroa a capellana.

The Velvet Candles toimi puolestaan
lämmittelijänä 80-vuotiaalle doo wopin
pioneerille Tommy Huntille (kuvassa
vasemmalla). Yhdessä he muodostavat
Tommy Hunt & New Flamingos -orkesterin.
Karismaattista Tommy Huntia ei korkea ikä
tuntunut painavan, ja hän jutusteli yleisölle
leppoisasti. Hänen mukaansa Helsinki on
tuttu kaupunki erityisesti siksi, että lukuisat
esiintymiset risteilylaivoilla ovat jääneet
artistin mieleen. Esityksen aikana kuultiin
luonnollisesti materiaalia, jota Hunt esitti
aikoinaan The Flamingos -yhtyeen kera. ”A
Kiss From Your Lips” ja ”I'll Be Home” olivat
helmiä Savoyn illassa. Tommy Huntin
persoonallinen ääni soi samettisena ja
hienona.

Järeät jatkojamit

Bileet jatkuivat konsertin jälkeen ravintola Preston puolella. Musiikillinen tarjonta
jatkui laadukkaana. Konserttitilana Presto on jokseenkin haastava, mutta illasta
kehkeytyi vauhdikas. Kapealla käytävällä kahisivat kellohameet, ja mahtuivat
siinä innokkaimmat myös tanssiaskelia ottamaan.

Rockabillyyn painottunut loppuilta toi lavalle Hal Peters Trion ja suomalaisen doo
wop -yhtyeen The Relicsin. The Relicsin doo wop oli hitusen karumpaa kuin
espanjalaisten, mutta toimivaa kaikessa karuudessaan. Prestossa kuultiin
komeaa kitaransoittoa. Lopuksi The Del Rays pääsi vielä säestämään The Velvet
Candles -lauluryhmää. Loppuillasta kuultiin uusintana varsinaisen konsertin
materiaalia, mutta toisaalta jameissa oli varmasti yleisöä, joka ei ollut mukana
pääkonsertissa. ”Remember Then” on selkeästi The Velvet Candlesin bravuuri, ja
vauhdikkaasti se soi uusintaesityksenäkin.

Särmikäs sunnuntai

Sunnuntain "Maxwell Street Market" oli mitä tervetullein lisä Helsingin
kaupunkikulttuuriin. Leppoisa tapahtuma painottui vintage-henkiseen
kirpputoriin. Tarjolla oli vinyyleitä ja CD-levyjä sekä muuta tapahtuman henkeen
sopivaa myytävää: esimerkiksi noitatohtorin chilitahnaa ja käsin askarreltuja
soittimia. Sunnuntain sateisesta säästä johtuen väkeä ei ollut liiaksi liikkeellä,
mutta tunnelma oli kokemisen arvoinen. Ravintola Preston puolella esiintyi
erinäisiä bändejä.

Sunnuntaisia päiväkonsertteja toivoisi Helsinkiin enemmänkin, sillä musiikin
kuuntelu päiväsaikaan on leppoisaa ja miellyttävää. Särmää sunnuntaihin toi
soitinrakentaja Juha Nuutinen orkesterinsa J. Nuutinen & Muut Palikat (kuvassa
yllä) kera. Letkeät ja melodiset, hieman J.J. Calen henkiset kappaleet täyttivät
pehmeästi Preston seesteisen aamupäivän.

L. RAUDAS

Kuvat Tomi Christiansson

Stompin' at the Savoy -tapahtuman oheisohjelmaan kuuluivat muun muassa elokuvaesitys,
kirjastokonsertti, klubi-ilta, koululaiskonsertti sekä kitara- ja huuliharpputyöpaja. Tapahtuman
järjesti Finnish Blues Society -yhdistys yhteistyökumppaneinaan Yhdysvaltain suurlähetystö ja
Helsingin kulttuurikeskus.

.

Jaa juttu profiilissasi: |