Blues-Finland.com - Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia, Osa 15

LEVYKATSAUS

22.9.2016
Kolme tapaa tehdä
suomalaista bluesia, Osa 15
Tällä kertaa on lautasella puhtaasti
kotimaista blues-angstia, perusbluesia ja
pan-eurooppalaista burleski-progea.
Sekoitus ei ole helposti sulava, muttei
sentään närästyslääkettä tarvita.
Sekoittajina toimivat Tyly Kohtalo, Siberian
Blues Huskies & Jimmie "Bluesman"
Lawson sekä Knucklebone Oscar.

Tyly Kohtalo on suotta jäänyt monelle
tuntemattomaksi. Heidän uusi levynsä ”Onnee
ja menestystä” on kuitenkin parasta

kotimaista pitkään aikaan. Levy on kauttaaltaan nautittavan puhdasta soitantaa.
Kokonaisuus koostuu painavista sanoituksista monissa bluesvivahteissa.

Lähes 20 vuotta ylä- ja alamäkiä kulkenut Tyly Kohtalo (onko nimi enne?) on
omat kappaleensa säveltävä ja sanoittava, suomeksi laulava bluesbändi. Miksi
sen tunnettuus sitten on niin vähäistä? Ehkä bändi putoaa suomalaisen bluesin
kentässä juuri sellaiseen väliin, jolla ei ole tilausta? Viimeistään nyt olisi
kuulijoiden aika herätä, sillä Tylyn Kohtalon rutistus on mitä oivaltavinta
musiikkia. Vaikka tätä levyä voisi kuvata tunnelmaltaan mollivoittoiseksi, ei siinä
ole mitään merkillistä. Suomalainenhan tunnetusti tarvitsee tietyn määrän
alakuloa voidakseen hyvin. Reippaita tanssibiisejäkin mahtuu malliksi 13
kappaleen joukkoon.

Kansilehti kertoo, että kosketinsoittaja Teemu Liehua saa kiittää yhtyeen
nykyisestä soundista. Äänitys, miksaus ja tuotanto ovat olleet hänen kontollaan.
Nopeat ja hitaat kappaleet vuorottelevat. Nopeat ovat 100-prosenttista bluesia.
Balladipuolella kuulee suomirokin vaikutusta. Kaikki kappaleet ovat peräisin
Pekka Pulkkisen ja Veli-Pekka Jäppisen kynästä. Pekka Pulkkinen laulaa
kiitettävästi, joskin välillä vähän nasaalisti. Huuliharppu on miksattu hyvin esiin,
ja se tuo kappaleisiin livetunnelmaa.

Vetävä rokkiblues ”Ei niillä varaa oo” kertoo bluesmiehen kivikkoisesta
taipaleesta tässä maailmassa. Sanoituksessa korostuu kuitenkin itseironinen ”mä
vielä näytän”-mentaliteetti. Vauhdikas slidekitara ja huuliharppu antavat odottaa,
mitä on tulossa. ”Vaarallinen” pursuaa nokkelia sanankäänteitä.
Perusblueskaavalla toteutettu ”Ainoo mitä voit” sanoo suorat sanat. Armotonta
tekstiä, mutta ei sitä nyt miehen ihan kaikkea tarvitse kestää. ”Tää on sitten
finito”. Huuliharppu on taas tyylikkäästi mukana. Vauhdikas boogie woogie ”
Voodoo” kertoo jälleen yhdestä kohtaamisesta, jolla on väistämättömät
seuraukset. Slide-kitarasoolo maustaa mustan keitoksen.

”Onnee ja menestystä” on avainbiisi. Joidenkin kohdalle sattuu huonoa tuuria
enemmän kuin on kohtuullista. Ei sille mahda mitään, vaikka parhaansa yrittää
koko ajan. Bluesballadi ”Talvi ja pakkasta” maalaa kuin taulun silmien eteen.
Pianosäestys sattuu paikalleen, ja sydäntäsärkevä teksti on laulettu juuri
tarpeeksi herkästi. Sielua räytävä kitara ja jousitausta lisäävät dramatiikkaa.
Kaikin puolin onnistunut kappale ansaitsee erikoismaininnan. Löysä backbeat
”Onhan se niin syvältä” saa tanssijalan vippaamaan, vaikka nuoriso ylenkatsoo
pappabluesia. Huoh! Kyllä ne nirppanokatkin vielä huomaavat, että elämä ei aina
maistu hyvältä.

”Miehelle parasta” kertaa miehen elämän karut pelisäännöt. Maailmassa
pärjäämisen vaatimukset ovat kovat. Onko tässä vielä päädyttävä
henkilökohtaiseen ratkaisuun? Synkkä kitarasoolo lykkää lisää pessimismiä
rattaisiin. ”Vanha ystävä” kertoo nuoruudenystävän menettämisestä. Muistatko,
miten nuoruus oli helppoa ja täynnä unelmia? Nyt kokoonnutaan pitämään
sielunmessua vanhalle ystävälle. Kappale loppuu kuin väsyneen sydämen
viimeiseen sykäykseen. Synkähkö ”Love Me Tender” ei ole mitään Elvistä, vaan
kertoo irtosuhteiden tyhjyydestä. Runot ovat runoja, ja romantiikka jossain
kaukana nykyisestä menosta. Mieletön kitarasoolo vedetään läpi ihan tuosta
vain, lonkalta.

”Teit musta hölmön” on klassinen 12-tahtinen blues. Huuliharppu sooloilee
virkistävän mutkikkaasti. Kommunikaatiovaikeudet ovat kaikille tuttuja. Tässä
asiat ovat vain kääntyneet niin päin, että mies haluaa puhua, ja nainen vaikenee.
”Jos vain vielä jäät” on tuskainen tilitys suhteen lopusta. Sattuu niin pahuksesti,
mutta ei näin voi elää! Päätöskappale "Tyly puuki" on nimensä mukaisesti
instrumentaali-boogie. Pulkkisen huuliharppu revittelee väsymättä sooloa alusta
loppuun. Tyly Kohtalo ei jätä kuulijaa surulliseksi, vaan nostaa ilon pintaan. Elämä
voittaa, sittenkin. (AL)

Oklahoman poika Itä-Helsingissä

Jimmie "Bluesman" Lawsonin elontie Suomessa on jo niin mittava, että mies
ansaitsee suuren kunnianosoituksen kontribuutioistaan. Yksi sellainen on
Siberian Blues Huskiesin kanssa tehty yhteislevy "Alive in Helsinki". Se tuli
saataville kesällä.

Synnyinpaikan mukaan tullut "Oklahoma Kid"
on yksi Lawsonin liikanimistä, ja se onkin
ikuistettu uutuuslevyn kanteen. Kyntensä
Jimmie kuitenkin teroitti Los Angelesin karuilla
kulmilla. Suomeen hän päätyi noin 30 vuotta
sitten. Bluesmusiikin ohella panosta on
annettu urheilulle: Lawson on valmentanut
amerikkalaisen jalkapallon joukkueita.

Lawson on sen verran vetävä esiintyjä, että
hänen varteenotettavan levytystuotantonsa
jääminen vähiin on harmi. Jimmie on tehnyt
solistivierailuja muun muassa The
Houserockersin ja Esa Kuloniemen levyillä;

vuonna 2008 ilmestyi Hila Records -merkillä sentään soololevykin, "The Real Deal".

"Alive in Helsinki" esittäytyy sympaattisena, joskin varsin kotikutoisena
luomuksena. Tahto kunnioittaa pitkän linjan mestaria on taatusti vilpitön.
Geneeriset kappalevallinnat (Got My Mojo Working, Hoochie Coochie Man, Boogie
Chillen) ja heppoinen soundimaailma eivät kuitenkaan tuota kovin
unohtumatonta kuuntelukokemusta.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tampere-talo: Micke Björklöf & Blue Strip, Albert Lee Lahti Blues & Roots

Kansitekstit kertovat, että keikka on äänitetty "jossakin helsinkiläisessä
räkälässä". Kovin eteväkään salapoliisi ei tarvitse olla hoksatakseen kyseessä
olevan Treffin Itä-Helsingin Herttoniemessä. Kyseisessä soittoruokalassa (joka,
sivumennen sanoen, on nostanut remontin jälkeen tasonsa huimasti) Siberian
Blues Huskies on tehnyt vuosien varrella oivallista myyräntyötä suhteellisen
säännöllisine klubi-iltoineen.

Lawson-levyllä Siberian Blues Huskies huhkii kokoonpanossa Taneli Tuovinen
(laulu, kosketinsoittimet), Petri Loikala (basso) ja Kari Haakana (rummut).
Kitarassa vierailee Ykä Putkinen. Lawson hoitaa nyt vain lauluhommat –
useinhan hänet nähdään keikoilla kontrabasson varressa.

Heti kärkeen Treffin yleisö komennetaan yhteislauluun "Got My Mojo Working" -
klassikon tahtiin. "Everybody Wants to Go to Heaven" -biisin herkku on
rauhoitettu breikki, jonka aikana Tuovisen pianotunnelmointi pääsee
oikeuksiinsa. Putkisen slide-kitara tehoaa "Hoochie Coochie Manilla", ja hidas
blues "Country Boy" tuo settiin kummasti intensiteettiä. Kun kokonaisuus on
täynnä covereita, Lawsonin omia sävelmiä (muun muassa mainio tribuutti
"Finland") jää totisesti kaipaamaan.

Ajatus amerikkalaisen pitkän linjan artistin ja itähelsinkiläisen baarin yleisön
kohtaamisesta on herkullinen. "Alive in Helsinki" tuskin yltää silti Lawsonin
ansaitsemalle tasolle. Toisaalta levy toimii hauskana tuokiokuvana bluesin
ammattilaisen aidosta aherruksesta työnsä parissa. Lisäksi se todistaa, että
Jimmie "Bluesman" Lawsonille kunnon esilletuonti on enemmän kuin paikallaan.
Kun 30 vuotta Suomessa tulee "virallisesti" täyteen, ainakin näyttävä
juhlakonsertti olisi ihan must. (PT)

Knucklebone Oscar julistautuu Stadin kurkoksi

Knucklebone Oscar eli Oskari Martimo tunnetaan suomalaisen rokkiskenen
kauhukakarana. Ehkäpä häntä voisi kuvata pikemminkin kameleontiksi, joka ei
tee kahta samanlaista levyä. Sanat burleski ja performanssi kuvaavat hänen
esiintymistään, ja hänen luova mielikuvituksensa tuntuu olevan ehtymätön. Kun
Oscar on paikalla, groove-bailut voivat alkaa. Saksassa ja Benelux-maissa
suosittu yhtye on keikkaillut myös Venäjällä ja Baltian maissa.

Levyä ”King of Helsinki” on vaikea luokitella
mihinkään lokeroon. Yhtye on onnistunut
luomaan ainutlaatuista, eikä hitustakaan
perinteistä musiikkia. Bluesin ja rockin seassa
kuullaan mystillisempiä progeviritelmiä.
Garageksi ja punkiksikin Oscarin ja
kumppaneiden musiikkia on kutsuttu.
Levykansi toteaa ykskantaan: ”Recorded in
bits and pieces in several places in Finland”.
Näihin sisältyy lukuisia studioita ja Oscarin
kellari.

”King of Helsinki” kuunneltuna sellaisenaan,
ilman mitään show'ta tai ennakkokäsityksiä
etäännyttää bluesdiggaria hieman. Tämä ei
ole ihan sitä kaikkein sinisintä musiikkia.

Useamman kuuntelukerran jälkeen levy alkaa kuitenkin avautua. Yksi sen
parhaimmista puolista on kieli poskessa tarjoiltu huumori. Tämä levy seikkailee
välimaastoissa, niin tyylillisesti kuin sisällöllisestikin. Siinä ei juuri puututa
yhteiskunnallisiin asioihin, vaan lietsotaan enemmänkin hillitöntä, maskuliinista
aikuiskapinaa. Hauskanpito on pääasia.

”Endless Line of Wealthy Ladies” rokkaa eteenpäin kiihtyvällä tahdilla. Mainitut
leidit pitävät Oskarin niin kiireisenä, ettei syömään ehdi. Tässä sisältö
pähkinänkuoressa. “King of Helsinki” on hypnoottinen ”signature song”, bändin
tunnuslaulu, joka uhkuu saamelaistyyppistä magiaa.

Suorastaan punk-energiaa taritsee tanssikappale ”Smackdown”. Dekadenssia
huokuva ranskankielinen ”Je Veux Boire de la Creme” (Haluan juoda kermaa) saa
aikaan varsin levottomia mielikuvia. Suurin osa Blues-Finland.comin lukijoista
lienevät kuitenkin täysi-ikäisiä, joten ei tästä haittaa ole.

Bo Diddleyn ”Who Do You Love” on levytetty lukemattomina versioina. Jotkut
saattavat muistaa 70-luvulla listoilla keikkuneet George Thorogoodin ja Juicy
Lucyn tulkinnat. Tämä cover ei yhtään häpeä edeltäjiensä rinnalla. Sande
Vettenrannan rummut ylös ja kuoro taustalle, niin hyvä tulee. ”Poker Blues” on
energinen bluesrock elämän pelistä, joka on voitettava, vaikka välillä
huijaamallakin. Pullisteleva ”Big Boss Man” sisältää kuiskailevaa tyttöflirttiä ja
tarttuvan kertosäkeen. Kitarasoolo kertoo, kuka on pomo.

Levyn oudoimmasta tarinasta vastaa ”Spoken Prequel Nr 666” bluespianon ja
kitaran säestyksellä. Se osoittautuu klassiseksi Tex Ritter/Tapio Rautavaara -
standardiksi ”Deck of Cards/Korttipakka”. Kertomus jatkuu suoraan räjähtävällä
palalla ”Ninety Nine” (Deal with the Devil). Kappale karkaa tunnelmiltaan jonnekin
ulkoavaruuteen. Pekka Laineen särökitara on erikoisen hieno kiiruhtavalla
bassopohjalla. Rumpuja käytetään tässä myös tehokkaasti. Keveähköllä ”Better
Than Your Man” palataan melko puhtaasti bluesiin. Kapakkapiano kilisee New
Orleansin ja 30-luvun malliin. ”Big Fat Misses”-groove ylistää suorasukaisesti
muodokkaita naisia ja svengaa kuin kolme hirveä. Lotta Jääskelän taustalaulu
on pisteenä i:n päällä. (AL)

ANNAMARI LAUSALA
PASI TUOMINEN

Tyly Kohtalo: Onnee ja menestystä. Omakustanne, 2016

Pekka Pulkkinen (laulu, huuliharppu, kitara), Veli-Pekka Jäppinen (kitara), Jari
Korhonen (basso), Teemu Liehu (koskettimet, tietokoneet, kitara, taustalaulu),
Eero Rantasila (rummut, lyömäsoittimet)

Siberian Blues Huskies & Jimmie Lawson: Alive in Helsinki
Blues Angels, 2016

Jimmie Lawson (laulu), Taneli Tuovinen (laulu, kosketinsoittimet), Petri Loikala
(basso) Kari Haakana (rummut)

Vierailija: Ykä Putkinen (kitara)

Knucklebone Oscar: King of Helsinki. Omakustanne, 2016

Knucklebone Oscar (laulu ja kitara), Bic Mac Viinamäki (kitara), Meatmaster Niko
Votkin (rummut), Baron Valppu (basso)

Vierailijat: Janne Black Matulah Matlin (rummut), Sande Vettenranta (rummut),
Juho Hurskainen (saksofoni), Mikko Murtomaa (kontrabasso), Juho Vehmainen ja
Tommi Holkeri Ollikainen ("oudot äänet"), Pekka Laine (kitara), RK Hillside
(kosketinsoittimet), Lotta Jääskelä (taustalaulu)

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA