5.8.2009 Boo Boo Davis
Loistava Boo Boo Davis kruunasi Tyykibluesin
Kuudennentoista kerran pidetty Forssan tapahtuma oli onnistunut. Davis
korjasi potin, mutta komeasti suoriutuivat myös Emil & The Ecstatics, West
Weston ja kotimaan osaajat.
Forssalaisen Tyykibluesin lauantai-illan anti oli värikäs ja mielenkiintoinen
kokonaisuus suomalaista ja kansainvälistä rytmimusiikkia. Elokuun pimenevän
yön viileys ei menoa haitannut, päinvastoin, Puuvillamakasiinit täyttyivät tiiviin
hikisestä tunnelmasta.
Porvoolaisen British Standardin osa ei ollut illan aloittavana orkesterina helppo.
Suuressa makasiinissa oli vain kourallinen yleisöä setin alkaessa, mutta siitä
huolimatta Porvoon trio onnistui loihtimaan tiiviin tunnelman. Nimensä mukaisesti
British Standard ammentaa vaikutteita brittibluesin klassikoista, mutta
kierrätyksessä oli paljon muutakin. Kuultiin muun muassa tyylikäs veto Ray
Charlesin ”I Believe To My Soulista”.
Forssan ilta kajahti alkuun Otis Rushin ”All Your Lovella”, ja British Standard
näytti kyntensä karuna mutta tiiviinä bändinä. Laulaja-basisti Jussi Busk hoiti
molemmat tontit tyylillä. Bassosoundissa oli hetkittäin kuultavissa jopa hienoista
Jack Bruce -vivahdetta!
Kitaristi Mika Seger taas soitti vähäeleisen tyylitajuisesti. British Standard
koostui selkeästi vahvoista elementeistä, vaikka keikkasetti rakentui pitkälti
tutuista ja hartaasti kolutuista kappaleista, kuten Freddy Kingin ”Hideawaysta”
ja A.C. Williamsin ”Oh, Pretty Womanista”.
Poikaenergiaa Ruotsista
Suomalaiselle blues-yleisölle tuttu T Leino Band esiintyi brittiläisen laulaja-
harpistin West Westonin kanssa. Tomi Leino pysytteli tällä kertaa kitaran
varressa. Setti soi tasaisen varmasti ammattitaidolla. Tiiviin kompin takana olivat
rumpali Jarkko Lepistö sekä pehmeän kontrabassomaisella soundilla soittava
basisti Kari Karpo. Kelpasi Westonin kiemurrella taustallaan tukeva suomalainen
komppi.
Ammattilaisten jälkeen lavan valtasi Tyykibluesin varsinaiset tykittäjät, Ruotsin
Emil & The Ecstatics. Nuoruuden vimmaa ja varsinaista poikaenergiaa pursuava
bändi sai aikaan soulia, bluesia ja rockia kiehuvan keitoksen. British Standardin
tapaan tuntui Emil & The Ecstaticsillakin olevan aavistuksen verran samaa
henkeä kuin 60-luvun britti-bluesimperiumin nuorilla valkoisilla soittajilla.
Yardbirds-tyylistä energiaa tihkuva ruotsalaisorkesterin soul-blues soi
riehakkaan rock-henkisellä otteella.
Rosco Gordonin sävellys ”Just a Little Bit” soi Emil & The Ecstaticsin käsissä
rosoisella rock-energialla, ei niinkään pehmeän 'soul-funkysti'. Vauhtia riitti
länsinaapurin pojilla - hetkittäin jopa niin paljon, että komppi hieman karkasi
käsistä. Kaikkiaan Emil & The Extatics on selkeästi loistava bilebändi!
Ekstrovertit Ruotsin pojat laittoivat viattomalla vimmalla show'n pyörimään,
aitoutta unohtamatta. Kitaristi-laulaja Emil Arvidson ja basisti Mats Hammarlöf
näyttäytyivät huimina show-miehinä, mutta esiintymishalusta huolimatta bändin
toiminta oli pullollaan positiivista ja omintakeista energiaa. Osin omista biiseistä
koostuvan setin sekaan mahtui myös Magic Samin hidas blues ”Torturing My
Soul”.
Emil & The Ecstaticsin jälkeen tunnelma muuttui totaalisesti; illan pienin
kokoonpano, Maarit & Sami Hurmerinta, jatkoi koskettimista ja akustisesta
kitarasta koostuvan duon merkeissä. Jos on soulia Maaritin äänessä, niin löytyi
sitä myös pianonsoitosta. Maukkaan yksinkertaiset nousevat juoksutukset
soinnunvaihdoksessa toimivat mukavasti. Akustinen kitara soi tyylillä ja kauniisti.
Rauhallinen suomenkielinen duo olisi kyllä sinällään sopinut illan alkupuoliskolle
parhaiten.
Vahva ja persoonallinen trio
Boo Boo Davis oli loistava valinta Tyykibluesiin. Omaperäinen laulaja-harpisti
rypisti aitoa primitiivistä voimaa heti kättelyssä. Boo Boo Davisiin setti koostui
lähinnä uusimman levytyksen, ”Name Of The Gamen”, vahvasta materiaalista.
Bassoton trio jylisi kitaristi Jan Mittendorpin ja bändin varsinaisen moottorin,
rumpali John Gerritsen tukevalla kompilla. Luonnollisesti Mittendorpin ote kitaran
varressa on rytmillinen ja bassonomainen. Tiukka rytmiikka toimi, ja Gerritse yltyi
huimiin 60-lukuhenkisiin rumpufilleihin, joissa pituutta piisasi.
Liekö keikkaväsymys painanut, tai sitten vain turneen tuoma riemu, sillä
Mittendorp ja Gerritse panostivat T-paitojen sanomaan: ”blues sucks” ja ”no
pictures”! Kantaaottavuudesta huolimatta bluesin soitto irtosi koko bändiltä
kiitettävällä voimalla.
Huikeaa rytmittelyä tarjosi ”Hot Food”, ja monotoninen ”Who Stole The Booty”
taas toimi hypnoottisella voimalla. Kauniissa soulballadissa ”Why You Wanna Do
It” Boo Boo Davisin karhea laulu sai suorastaan pehmeän soinnillista ulottuvuutta.
Boo Boo Davisia yhtyeineen olisi kernaasti kuunnellut pitempäänkin. Harvoin
livenä saa kuulla niin vahvaa ja toimivaa persoonallista musiikkia. Boo Boo Davis
kruunasi Tyykiblues numero 16:n tyylikkäästi.
L. RAUDAS
Linkki: Tyykiblues
.
|
