Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Julye Blomin uudella biisillä rytmi muuttaa kivun kauneudeksi

Julye Blomin uudella biisillä rytmi muuttaa kivun kauneudeksi

Suomalaislaulaja Julye Blomin uusin single tottelee nimeä ”Movin’ On”. Kipale ilmestyi 24. toukokuuta.

”Movin’ On” groovaa viehättävissä soulin tunnelmissa. Artistin mukaan taustalla on tarina elävästä elämästä.

Kuuntele uutuuskappale tästä:

– Kappale kertoo jäähyväisten jättämisen monimutkaisuudesta, jossa tuttuus tarjoaa valheellisen turvallisuuden tunteen ja saa pysymään, vaikka tietää, että tulisi lähteä. Sanoitusten synkästä teemasta huolimatta dopamiinia tulviva rytmi muuttaa kivun kauneudeksi ja osoittaa, että myös pimeyden keskellä on tilaa valolle, kertoo Blom.

Julye Blomin voi nähdä livenä vaikkapa 15. kesäkuuta, jolloin hän esiintyy Kalkkirock-tapahtumassa Lohjalla.

Blom alkoi nousta tietoisuuteen muutama vuosi sitten. Ensimmäiset singlet ”Summer Breeze” ja ”You Got Me For Good” nostattivat odotuksia, joita uusi julkaisu nyt lunastaa.

– Mä olen kasvanut rootsmusiikkiin kiinni jo lapsuudessa, kun kajareista soivat 60- ja 70-lukujen soul, blues ja rock ’n’ roll, sillä faija diggasi siitä musasta, Blom kertoi Blues-Finland.comille.

– Musiikissa muhun on aina vaikuttanut eniten se, että siinä on sielu mukana. Saa ja pitääkin olla vähän rosoa. Tärkeintä mulle on, että siitä välittyy voimakkaasti se fiilis, artisti sanoo.