Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
AK-77 kääntää uudella levyllään kokan kohti länttä ja etelää

AK-77 kääntää uudella levyllään kokan kohti länttä ja etelää

Suomalaisyhtye AK-77 julkaisee uuden albuminsa Amerihaka syyskuun 6. päivänä. Luvassa on amerikkalaisesta juurimusiikista ammentavaa rentoa groovea.

Bändi kuvailee levyä tekstivetoiseksi vaihtoehtobluesin albumiksi. Kappaleissa tosi ja kuvitelma sekoittuvat bluestarinoiksi, joiden vahvoista juurista versoo uusia alkuja. Ne liikkuvat luontevasti keveydestä painoon ja elämästä kuolemaan.

”Punaiset huulesi laulaa, vaikka pimeys kuin usva sakenee.
Kyyneleet puet helminauhaks, ehkä voima sun tietäs varjelee.
Tanssikengät puet jalkaan, olet kaunis, enkeli taivaan.”
AK-77: Leilan boogie

Amerihaka kääntää kokan kohti länttä ja etelää. Perinteikkään bluesin lisäksi albumilla kuullaan laaja kirjo amerikkalaista juurimusiikkia, AK-77 kertoo tiedotteessaan.

Kymmenen biisin kokonaisuudesta löytyy lap steel -kitaralla ja djembellä maustettua americanaa (Saattohoitoblues), kuubarockin kaikuja (Hoodoo-Mama) ja funkaavaa bluespoljentoa (Kesä -96).

Vuoronsa saa myös traditionaali Baby Please Don’t Go, jonka popularisoi Big Joe Williams vuonna 1935. AK-77:n käsittelyssä se saa nimen Pieni taifuuni.

Katso ja kuuntele, miten kulkee Leilan boogie:

Amerihaka-levyllä (biisit äänitettiin osin Helsingin Merihaassa) vierailevat huuliharpistit Jantso Jokelin ja Ville Mehto. Lap steel -kitaraa soittaa Raivo Jackson -yhtyeen Jussi Linkola. Stemmoissa kuullaan Pirta & Jay -yhtyeestä tuttuja Pirta Laaksosta ja Elina Kannista.

AK-77: Sooloprojektista yhtyeeksi

AK-77 alkoi Antti Karkiaisen sooloprojektina vuonna 2017. Mustan kissan luu -debyyttialbumin (2018) jälkeen sooloilusta kasvoi nelihenkinen yhtye, joka on keikkaillut aktiivisesti pääkaupunkiseudulla ja myös muualla maassa.

Yhtyeen toinen pitkäsoitto Lowdown kryptoniitti blues ilmestyi vuonna 2021.

Bluesmaisemassa suomen valitseminen esityskieleksi on rohkea veto. Karkiainen toteaa, että ”jos tekee bluesia, se on tehtävä suomeksi”.

– Suomen kielellä pystyy tykittämään eri tavalla. Vaikka suomessa on paljon pitkiä sanoja, jotka eivät oikein soi, omaa kieltä käyttämällä ei ainakaan jää englanninkielisiin fraaseihin jumiin. Jos laulaa englanniksi, joutuu samalle viivalle Robert Johnsonin, Muddy Watersin ja kumppanien kanssa, Karkiainen pohti Blues-Finland.comin haastattelussa.

AK-77:n kokoonpanoon kuuluvat Antti Karkiainen (laulu, sikarilaatikkokitara ja akustinen kitara), Perttu Jämsén (sähkökitara ja taustalaulu) ja Sampo Laaksonen (perkussiot, rummut ja taustalaulu) sekä uusimman levyn tekemisen jälkeen ryhmään liittynyt Otto Ruokonen (basso ja taustalaulu).

Amerihaka-kiertue syksyllä 2024

Savonlinna, Kulttuurikellari 14.9.
Helsinki, Juttutupa 28.9.
Lahti, Roots Thursday, Pub Virasto 3.10.
Kuopio, Humu-klubi 8.11.
Tampere, Maanalainen 23.11.