Huippumuusikko, koomikko ja kulttuurihahmo Heikki Silvennoinen on kuollut. Silvennoinen oli kuolleessaan 70-vuotias.
Silvennoisen lähipiiri on vahvistanut asian. Ilta-Sanomat uutisoi ensimmäisenä.
Vuosikymmenien mittaisella muusikonurallaan Silvennoinen teki suuren päivätyön myös bluesin eteen. Merkittävin projekti lienee superbändi SF Blues, jonka Silvennoinen, Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm perustivat vuonna 2002.
Silvennoinen ja Ahlqvist olivat ainoat jäsenet, jotka kuuluivat SF Bluesin kaikkiin kokoonpanoihin. Alkuperäisjäsenten lisäksi remmiin kuuluivat esimerkiksi Jukka Gustavson, Eero Raittinen, Mikko Kuustonen, Erja Lyytinen ja Jukka Tolonen.
Q.Stone puolestaan toimi aktiivisesti bluesin ja rockin tyyleissä 80- ja 90-luvuilla. Keikkoja riitti myös muissa Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa.
Paljolti Mikko Kuustoseen ja Silvennoiseen henkilöitynyt yhtye teki paluun vuonna 2013 ja muun muassa rikkoi yleisöennätyksen Savonsolmu Beach & Blues Partyssa Pieksämäellä.
– Kiertueen toteutumisen kannalta on ollut etua, että olemme kaikki soittaneet ja olleet mukana musiikkikuvioissa kaikki nämä vuodet. Silvennoisen Heikin kanssa olen tehnyt yhteistyötä koko ajan, ja muidenkin kesken on yhteyttä pidetty, Kuustonen kertoi tuolloin Blues-Finland.comille.
Tabula Rasa kirjoitetaan vahvoin kirjaimin suomalaisen progressiivisen rockin historiaan. Silvennoinen toimi 70-luvulla vaikuttaneen yhtyeen kitaristina ja biisintekijänä.
Bänditoiminnan lisäksi Silvennoinen keikkaili ja julkaisi levyjä sooloartistina. Viimeinen soololevy Kaiho ilmestyi vuonna 2023.
Heikki Silvennoinen (s. 27.4.1954) jää musiikin historiaan luovana säveltäjänä ja yhtenä Suomen kaikkien aikojen parhaista kitaristeista. Lisäksi hän lauloi luontevasti sekä suomeksi että englanniksi.
Viihde- ja kulttuurimies
Komiikassa Silvennoinen nousi 90-luvulla kärkinimeksi tv-sarjassa Kummeli. Sarjan ydintekijöistä myös Heikki Hela ja Timo Kahilainen ovat muusikoita, joten musiikki sai sarjassa suuren osan. Moni muistaa esimerkiksi Silvennoisen tekemän blueskitaristi B.B. Korhosen.
Silvennoinen esiintyi lisäksi elokuvissa, teatterissa sekä muissa tv-sarjoissa.
Tammi julkaisi vuonna 2024 Tommi Saarelan kirjoittaman kirjan Heikki Silvennoinen – Nousut ja laskut. Teoksesta löytyy erityisen kiinnostavia musiikkitarinoita varsinkin Tabula Rasan ajoilta.
Blues-Finland.com kunnioittaa Heikki Silvennoisen muistoa.