Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Pidätettiin Perussa, liftasi Kanadaan, ja isoisäkin murhattiin – tarinankertoja Bert Deivertin uutuus pakottaa kuuntelemaan

Pidätettiin Perussa, liftasi Kanadaan, ja isoisäkin murhattiin – tarinankertoja Bert Deivertin uutuus pakottaa kuuntelemaan

Bert Deivert tulee taas. Bluesmandoliinin mestari julkaisi albumin “I Ain’t Leavin’” elokuussa 2021.

Ruotsiin ajat sitten asettunut amerikkalaismuusikko tuo kuultaviin 10 kappaletta. Yhtä traditionaalia lukuun ottamatta ne ovat Deivertin käsialaa.

Yli puolivuosisataa kestäneellä urallaan Bert on soittanut 24 eri maassa – luonnollisesti myös Suomessa – ja tehnyt töitä satojen muusikoiden kanssa. Pitkästä soittokaverilistasta löytyvät muiden muassa T-Model Ford, Charlie Musselwhite, Wanda Jackson, jopa Thaimaan ihme Nga Caravan.

Mukavana heppuna tunnettu Bert Deivert on tarinankertoja vailla vertaa. “I Ain’t Leavin’” valjastaa stoorit sanoihin ja säveliin. Eräs kappale kertoo siitä, kun Bert pidätettiin Perussa epäiltynä terrorismista. Toinen kappale esittelee hyytävän tarinan Bertin poliisi-isoisän murhasta Bostonissa 1930-luvulla. Entä se kerta, kun Deivert liftasi Kanadaan siltä varalta, että hänet värvätään Vietnamiin? Tai se tuska, kun kaikki naiset eivät rakastakaan hänen vuosikertainstrumenttejaan?

Kuuntele murhaballadi ”Badge 623” Spotifysta:

Deivertin levytysura alkoi vuonna 1978. Hän tuotti albumeja ja julkaisi kuusi kiekkoa ruotsalaiselle OPUS 3 -merkille. Akustinen blues, folk ja ”old timey” loivat pohjan Deivertin musiikille. Hänen mandoliininsoitossaan kuuluu erityisesti Yank Rachellin vaikutus.

“I Ain’t Leavin’” -levyn materiaalia Bert alkoi työstää viime vuonna kotistudiossaan. Albumilla hän paitsi laulaa myös soittaa kaikki kitara-, lap steel-, dobro-, mandoliini-, charango- ja basso-osuudet.

Uusi pitkäsoitto on myös iloinen perhetapahtuma. Bertin kumppani Eva Deivert soittaa viulua. Tytär Emmy Deivert, levyttävä artisti itsekin, laulaa kahdelle biisille taustat.

Deivertin kotimaassa Ruotsissa koronavirus on tunnetusti aiheuttanut traagisia seurauksia. Bert kertoo, että hän ja Eva ovat saaneet rokotukset, eikä tilanne länsinaapurissa näytä enää niin pahalta.

– Ei tämä enää kauheata ole, mutta jotkut ihmiset ovat typeriä eivätkä noudata suosituksia. Suomi on pärjännyt covidin kanssa hyvin verrattuna Ruotsiin. Tulen todella mielelläni soittamaan taas Suomeen, Deivert huikkaa.