{"id":1162,"date":"2022-05-27T18:13:56","date_gmt":"2022-05-27T16:13:56","guid":{"rendered":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/?p=1162"},"modified":"2022-05-27T18:14:43","modified_gmt":"2022-05-27T16:14:43","slug":"ga-20-keikkaraportti-tampere","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/2022\/05\/27\/ga-20-keikkaraportti-tampere\/","title":{"rendered":"GA-20: Rakkikoirien kumartelua ja p\u00f6rheit\u00e4 mammoja"},"content":{"rendered":"

GA-20 on viime aikoina her\u00e4tt\u00e4nyt laajenevaa kiinnostusta bluespiireiss\u00e4. B\u00e4ndi onnistui hy\u00f6dynt\u00e4m\u00e4\u00e4n koronatauon varsin hyvin. Julkaisujen my\u00f6t\u00e4 p\u00f6hin\u00e4 kasvoi hiljalleen ja ulottui my\u00f6s Suomeen. GA-20 veti nimitt\u00e4in arki-iltana Tampereen Klubillekin mukavasti yleis\u00f6\u00e4, vaikka samaan aikaan oli saman genren tarjontaa my\u00f6s Tammerkosken partaalla sijaitsevassa soittoruokalassa.<\/strong><\/p>\n

Rujon alkukantaista Chicagobluesia soittanut Hound Dog Taylor & the Houserockers oli aktiivinen 60-luvun alkupuolelta seuraavan vuosikymmenen puoliv\u00e4liin. Ahkerasti keikkailleen b\u00e4ndin muodostivat Taylorin kanssa toinen kitaristi-laulaja Brewer Phillips ja rumpali Ted Harvey. Kumpikin kitaristi komppasi vuorovedoin \u201dbasistina\u201d antaen toisen hoitaa soolovastuun.<\/p>\n

Bruce Iglauer innostui 70-luvun alussa j\u00e4rjest\u00e4m\u00e4\u00e4n \u00e4\u00e4nityssession t\u00e4lle vuosikausia Chicagon pikkubaareja kiert\u00e4neelle tehotriolle. Session tuloksista syntyi niin b\u00e4ndin ensimm\u00e4inen \u2013 ja itse asiassa my\u00f6s pari vuotta my\u00f6hemmin julkaistu toinen \u2013 levy kuin Iglauerin levy-yhti\u00f6kin: Alligator Records. Sittemmin merkitt\u00e4v\u00e4ksi toimijaksi bluesin maailmassa kohonneen Alligatorin slogan onkin l\u00e4pi vuosien ollut Taylorin innoittama \u201dGenuine houserocking music\u201d.<\/p>\n

Hound Dog Taylor kuoli vuonna 1975, mutta oli ehtinyt jo j\u00e4tt\u00e4\u00e4 j\u00e4lkens\u00e4 bluesin historiaan. Tasaisin v\u00e4liajoin on muiden versioimaksi p\u00e4\u00e4tynyt h\u00e4nen kappaleitaan. \u201dGive Me Back My Wig\u201d lienee niist\u00e4 tunnetuin ja laajalle levinnein.<\/p>\n

Esimakua suoratoistona<\/h2>\n

Viime syksyn\u00e4 er\u00e4s musiikin suoratoistopalvelu ehdotti kuunneltavakseni Taylorille tehty\u00e4 tribuuttilevy\u00e4, jolla esiintyv\u00e4n b\u00e4ndin hoksasin Gibsonin kitaravahvistimen kaimaksi. Luonnollisestikin tartuin sy\u00f6ttiin. Tutustuin ja tyk\u00e4styin. Levy osoittautui oivalliseksi. Siin\u00e4 miss\u00e4 monet muut ovat vieneet Taylorin kappaleita tulkinnoissaan niin sanotusti keskitien bluesin suuntaan, pit\u00e4ytyi t\u00e4m\u00e4 kolmikko riisutussa ilmaisussa ja pitk\u00e4lti alkuper\u00e4isesitysten hengess\u00e4. Kopioinnista ei kuitenkaan ollut kyse. B\u00e4ndi oli nimelt\u00e4\u00e4n GA-20. Sen kokoonpanossa oli Taylorin esimerkin mukaisesti kaksi kitaristia: Pat Faherty ja Matthew Stubbs sek\u00e4 rumpali Tim Carman. Kitaristeista viimeksi mainitun muistin n\u00e4hneeni taannoin Charlie Musselwhiten rinnalla Tampere-talossa.<\/p>\n

Lis\u00e4selvityksi\u00e4 tehdess\u00e4ni huomasin, ettei b\u00e4ndi\u00e4 sent\u00e4\u00e4n oltu pelk\u00e4n Hound Dogin varaan rakennettu. Faherty ja Stubbs olivat vuonna 2018 alkaneet soittaa kimpassa vanhaa rokkia ja perinteist\u00e4 bluesia. Vuotta my\u00f6hemmin ilmestyi debyyttilevy \u201dLonely Soul\u201d, jolla kappalemateriaali oli p\u00e4\u00e4osin kaksikon omaa. Yhdell\u00e4 raidalla kuultiin my\u00f6s Musselwhiten harputtelua.<\/p>\n

Sittemmin GA-20 on Hound Dog -pitk\u00e4soiton lis\u00e4ksi julkaissut irtoraitoja, singlej\u00e4 ja pari live-ep:t\u00e4. Tuorein julkaisu on yll\u00e4tt\u00e4en versiointi Dolly Partonin kestohitist\u00e4 \u201dJolene\u201d.<\/p>\n

El\u00e4v\u00e4n\u00e4 Klubilla<\/h2>\n

Oli iloinen yll\u00e4tys huomata, ett\u00e4 GA-20 oli tulossa Tampereelle keikalle, eik\u00e4 riemua ainakaan v\u00e4hent\u00e4nyt se seikka, ett\u00e4 Fuzzy Maman ilmoitettiin toimivan l\u00e4mmittelyb\u00e4ndin\u00e4. Paikalle oli siis hankkiuduttava. Klubilla kuulin paikallisaktiiveilta GA-20:n Tampereen vierailua suunnitellun jo aiemmin. Korona oli kuitenkin pist\u00e4nyt suunnitelmat j\u00e4ihin. Onneksi homma jo toisella yritt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 toteutui \u2013 ja viihtyip\u00e4 b\u00e4ndi t\u00e4ll\u00e4 reissulla useammankin keikan verran Suomessa.<\/p>\n

Klubilla kuultiin t\u00f6m\u00e4kk\u00e4 kattaus GA-20:lt\u00e4. Setin avauksena vuoden takainen digisingle \u201dNo No\u201d rokkasi ja rollasi pid\u00e4kkeett\u00f6m\u00e4sti. Sit\u00e4 seurasi noheva tulkinta Lloyd Pricen slovarista \u201dJust Because\u201d. Kitaristien ty\u00f6njako n\u00e4ytti pitk\u00e4lti olevan se, ett\u00e4 Hound Dog Taylorin kappaleissa Faherty sooloili ja Stubbs komppasi. Muissa kappaleissa roolit olivat p\u00e4\u00e4s\u00e4\u00e4nt\u00f6isesti toisinp\u00e4in. Stubssin soitto oli muhevaa ja rouheata. Fahertylta kuultiin paljon Hound Dog Taylorin viuhtovaan tyyliin soitettua slidea. B\u00e4ndin liikkeess\u00e4 pit\u00e4v\u00e4 Tim Carmanin rummutus oli voimallista ja svengaavaa. Se vei piisej\u00e4 eteenp\u00e4in tomeralla otteella ja eloisasti. Ted Harveynkin suosimia virvelifillej\u00e4 Carman viljelee komppien lomaan runsaasti. Niill\u00e4 pystyy tehokkaasti alleviivaamaan ja jaksottamaan eturivin toimintaa. Kannuttajan otteet olivat siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin kovia, ett\u00e4 lavamiksaaja joutui t\u00e4m\u00e4n t\u00e4st\u00e4 korjailemaan rumpusetti\u00e4. Virveli meinasi v\u00e4lill\u00e4 pomppia pois paikoiltaan ja lattiatomi vaihtui kesken setin l\u00e4mpp\u00e4rib\u00e4ndilt\u00e4 lainattuun j\u00e4mer\u00e4mp\u00e4\u00e4n rumpuun.<\/p>\n

Keikan alkupuolelta j\u00e4i mieleen letke\u00e4n verraton \u201dDouble Gittin My Love\u201d ja debyyttilevyn nimiraita \u201dLonely Soul\u201d. Puoliv\u00e4lin paikkeilla b\u00e4ndi vaihtoi Hound Dog Taylor -vaihteen p\u00e4\u00e4lle. \u201dGive Me back My Wig\u201d, \u201dShe\u00b4s Gone\u201d ja \u201dIt Hurts Me Too\u201d n\u00e4yttiv\u00e4t olevan yleis\u00f6n odottamaa antia. Hieman my\u00f6hemmin kuultiin viel\u00e4 pari Hound Dogia lis\u00e4\u00e4; \u201dLet\u00b4s Get Funky\u201d ja \u201dSitting at Home Alone\u201d. Erityisesti ensin mainittu toimii b\u00e4ndin k\u00e4sittelyss\u00e4 hienosti. Se on julkaistu my\u00f6s videona. Pelkistetyss\u00e4 kappaleessa ei alkujaankaan ole mit\u00e4\u00e4n turhaa \u2013 h\u00e4din tuskin edes teksti\u00e4. Se on silkkaa rytmimusiikkia ja peijakkaan toimivaa.<\/p>\n

Setin loppupuolella \u201dBy My Lonesome\u201d rokkasi miltei Little Richardin lailla. \u201dNo Teasin\u00b4 Around\u201d rauhoitti toviksi vauhtia ja gospel-hengess\u00e4 laukkaava, tuhdisti riffitelty \u201dCome On Home\u201d viimeisteli setin. Ike Turnerilta lainattu \u201dJust One More Time\u201d tarjoiltiin onnistuneen illan p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen\u00e4 ylim\u00e4\u00e4r\u00e4iseksi numeroksi.<\/p>\n

Pat Faherty \u00e4imisteli er\u00e4\u00e4ss\u00e4 v\u00e4lispiikiss\u00e4\u00e4n sit\u00e4, ett\u00e4 b\u00e4ndi\u00e4 perustaessaan he nimenomaan ryhtyiv\u00e4t soittamaan perinteist\u00e4 bluesia. Siit\u00e4 huolimatta yleis\u00f6 on monesti tullut kehumaan heit\u00e4 sanoen, ett\u00e4 ei heid\u00e4n musiikkinsa ainakaan bluesia ole, koska se on noin hyv\u00e4\u00e4. Klubilla b\u00e4ndin oli syyt\u00e4 ollakin hyv\u00e4, koska l\u00e4mpp\u00e4rin j\u00e4ljilt\u00e4 rima oli j\u00e4\u00e4nyt melkoisen korkealle.<\/p>\n

P\u00f6rhe\u00e4n mamman pojat<\/h2>\n

Klubin illan avasi mielenkiintoinen ja tuore paikalliskokoonpano Fuzzy Mama. B\u00e4ndi sai muutama vuosi sitten alkunsa Ville Lehtovaaran ja Tommi Laineen et\u00e4-studioinnista. Kumpikin puuhasteli omassa pajassaan ja kappaleiden raakileet singahtelivat edestakaisin. Viimein valmiina oli levyllinen materiaalia, jonka digitaalinen julkaisu hoidettiin matalalla profiililla Bandcampin kautta. Promotus taidettiin kuitata parilla Facebook-p\u00e4ivityksell\u00e4.
\nViime talvena Lehtovaaralla ja Laineella oli tekeill\u00e4 uusi, tuossa vaiheessa viel\u00e4 nimet\u00f6n b\u00e4ndi Mikko L\u00f6ytyn kanssa. Omaa materiaalia oli kasassa ja studiokin varattuna. Oli luonteva idea yhdist\u00e4\u00e4 n\u00e4m\u00e4 kaksi projektia. Nyt siis trioksi kasvanut Fuzzy Mama on tekem\u00e4ss\u00e4 jo toista albumiaan.<\/p>\n

Kolmikon jokainen j\u00e4sen edustaa oman alansa kiistatonta huippua Suomessa. Jokainen heist\u00e4 on my\u00f6s korostuneesti tiimipelaaja, joten ei ole ihme, ett\u00e4 yhteispelikin on toimivaa. Heti ensitahdeista l\u00e4htien k\u00e4vi selv\u00e4ksi my\u00f6s se, ett\u00e4 Fuzzy Maman yhteispeli on luonteeltaan hy\u00f6kk\u00e4\u00e4v\u00e4\u00e4. Yleis\u00f6n reaktiota ei j\u00e4\u00e4ty odottamaan ja puolustusta rakentamaan, vaan b\u00e4ndi latasi heti t\u00e4yden draivin p\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n

Tommi Laine on vuosien saatossa tullut tutuksi luotettavana rivimiehen\u00e4. H\u00e4n n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 viihtyv\u00e4n oivallisesti \u201dvain\u201d komppikitaristinakin. Monesti Laine on b\u00e4ndiss\u00e4 miltei huomaamaton osanen, joka nakkelee kokonaisuuteen yll\u00e4tt\u00e4vi\u00e4, mutta oivallisesti sopivia mausteita. Fuzzy Maman keulilla h\u00e4n osoitti ottavansa hyvinkin ison tontin haltuunsa, jos sellainen vain on tarjolla \u2013 viel\u00e4p\u00e4 varsin viihdytt\u00e4v\u00e4sti ja uskottavasti. Kun siis kulmahousushufflea v\u00e4istelev\u00e4 Fuzzy Mama osuu kohdalle, niin se kannattaa tsekata. Heid\u00e4nk\u00e4\u00e4n bluesiaan ei voi tyls\u00e4ksi luonnehtia.<\/p>\n

MARKO AHO<\/p>\n