![\"\"](\"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/wp-content\/uploads\/2023\/11\/seasick-steve-copyright-bluesfinlandcom-marko-aho.jpg\")
<\/p>\nSeasick Steve\u00e4 ei voine ohittaa, kun puhutaan tarinankertojista juurevan musiikin maailmassa. Viitisentoista vuotta sitten h\u00e4n onnistui tuomaan karun bluesinsa marginaalista valtavirtaisempiin kuvioihin. Ep\u00e4todenn\u00e4k\u00f6isen kova suosio yll\u00e4tti kaikki \u2013 miehen itsens\u00e4kin. Nousua laajempaan tietoisuuteen siivitti ainakin osittain sepitteinen kulkurimenneisyys.<\/p>\n
Omien sanojensa mukaan Steve Wold syntyi vuonna 1941. Lapsuus loppui, kun h\u00e4n l\u00e4hti teini-ik\u00e4isen\u00e4 kotoaan. Toistakymment\u00e4 vuotta meni kierrelless\u00e4 ristiin rastiin Amerikkaa tavarajunien kyydiss\u00e4. Henkens\u00e4 pitimiksi Steve teki kaikenlaisia hommia maataloudesta tivoliin, mit\u00e4 nyt sattui kohdalle osumaan.<\/p>\n
Varhaisimmat musiikilliset vaikutteensa Steve oli saanut jo pienen\u00e4 is\u00e4ns\u00e4 pianonsoittoa kuunnellen. Viiden vanhana h\u00e4n koetti itsekin ottaa sormioita haltuun. Homma ei oikein luonnistunut. Pianistihaaveet unohtuivat pian kokonaan, kun Steven vanhemmat erosivat. Kolme vuotta my\u00f6hemmin oli vuorossa seuraava yritys p\u00e4\u00e4st\u00e4 sis\u00e4\u00e4n musiikin maailmaan. Er\u00e4s Steven isois\u00e4n omistaman autokorjaamon duunari opetti tuolloin h\u00e4nelle kitaransoittoa. T\u00e4ll\u00e4 kertaa soitto alkoi sujua paremmin. Nuorta koltiaista opastanut rasvan\u00e4ppi oli K.C. Douglas. H\u00e4net muistetaan automekaanikon uraansa paremmin ehk\u00e4 autokaipuisen \u201dMercury Bluesin\u201d kirjoittajana.<\/p>\n
Steven \u00e4idin uusi mies osoittautui tiukkaa kuria kannattavaksi, v\u00e4kivaltaisuuteenkin taipuvaiseksi sotaveteraaniksi. H\u00e4n koetti voimakeinoin kasvattaa nuoresta pojasta miest\u00e4. Viimein kolmetoistavuotiaana Steven mitta t\u00e4yttyi er\u00e4\u00e4n kovakouraisen kurinpalautuksen j\u00e4lkeen. Ensin h\u00e4n suunnitteli is\u00e4puolensa ampumista t\u00e4m\u00e4n omalla aseella, mutta p\u00e4\u00e4tyi kuitenkin ratkaisemaan tilanteen rauhanomaisesti ja otti hatkat. Kolmetoistavuotiaana Seasick Steve ryhtyi kulkuriksi.<\/p>\n
Steve alkoi kiert\u00e4misen ohessa py\u00f6ri\u00e4 enenev\u00e4ss\u00e4 m\u00e4\u00e4rin my\u00f6s musiikkipiireiss\u00e4 ja tienata satunnaista leip\u00e4\u00e4 soittamalla. Musiikin n\u00e4ytt\u00e4ess\u00e4 suuntaa ja ottaessa aina vain isompaa roolia el\u00e4m\u00e4st\u00e4, kiert\u00e4minen v\u00e4heni. Levoton mieli kuitenkin s\u00e4ilyi. Aloilleen asetuttuaankin Steve on asunut vuorotellen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi 90-luvulla h\u00e4n toimi aktiivisesti \u00e4\u00e4nitt\u00e4j\u00e4n\u00e4 ja tuottajana Seattlen seudulla. 2000-luvun alkupuolella oli edess\u00e4 muutto Norjaan. Sinnekin h\u00e4n perusti studion. Tuolloin alkoi bluesura muotoutua. Taiteilijanimi syntyi er\u00e4\u00e4ll\u00e4 lauttamatkalla Tanskaan. Meri oli sill\u00e4 kertaa tavallista “t\u00f6yssyisempi”. Steve tuli huonovointiseksi. Vessanp\u00f6nt\u00f6n halailua katsellessaan er\u00e4s h\u00e4nen yst\u00e4v\u00e4ns\u00e4 keksi Homesick Jamesista johdetun nimen Seasick Steve. Jos nimi ei sill\u00e4 hetkell\u00e4 Steve\u00e4 innostanutkaan, niin ennen pitk\u00e4\u00e4 se vakiintui k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n.<\/p>\n
Asiat hakeutuivat uomiinsa. Esiintyminen Jools Hollandin uudenvuoden tv-showssa pari levy\u00e4 my\u00f6hemmin vuonna 2006 polkaisi homman toden teolla k\u00e4yntiin. Iso py\u00f6r\u00e4 alkoi py\u00f6ri\u00e4 ja kiihdytt\u00e4\u00e4 vauhtia.<\/p>\n
Kaikki n\u00e4ytti menev\u00e4n nappiin, kunnes vuonna 2016 toimittaja nimelt\u00e4 Matthew Wright kirjoitti Seasick Steven el\u00e4m\u00e4kerran. Samalla h\u00e4n tuli kyseenalaistaneeksi monet miehen omista kertomuksista \u2013 t\u00e4m\u00e4n artikkelin t\u00e4h\u00e4nastisen osuuden siis hyvin pitk\u00e4lti my\u00f6s. Steve itse ei ollut kirjan tekoon osallistunut. H\u00e4nen vanhin poikansa sen sijaan oli. Wright sai selville muun muassa, ett\u00e4 Steven alkuper\u00e4inen sukunimi on Leach. Ik\u00e4ns\u00e4kin h\u00e4n oli valehdellut kymmenen vuotta vanhemmaksi. Oikean nimen l\u00f6ytymisen my\u00f6t\u00e4 ilmeni, ett\u00e4 seitsem\u00e4nkymment\u00e4luvun alussa Steven Leach soitti intialaisvaikutteista meditatiivista rokkia b\u00e4ndiss\u00e4 nimelt\u00e4 Shanti. Sen meno ja meininki vaikuttaa netist\u00e4 l\u00f6ytyvien n\u00e4ytteiden perusteella vallan p\u00e4tev\u00e4lt\u00e4. Autenttisuutta ryhm\u00e4\u00e4n ovat tuliaisinaan tuoneet intialaiset sitarin ja tablan soittajat. Steve itse on kertonut olleensa tuohon aikaan asunnottomana katusoittajana Ranskassa ja bunkanneensa puistoissa. My\u00f6s Shantia seuranneen diskouransa Crystal Grassissa h\u00e4n on tyystin unohtanut mainita julkisesti.<\/p>\n
Paljastuksista riitti hetkeksi uutisoitavaa musiikkilehdist\u00f6lle. Ketkun ja koijarin viittaa artistin harteille soviteltaessa, suosio luonnollisesti notkahti. Asiaan saattoi osaltaan vaikuttaa sekin, ett\u00e4 noihin aikoihin Steven levyill\u00e4 alkoi esiinty\u00e4 runsaammin countrys\u00e4vyj\u00e4.<\/p>\n
<\/p>\n
Eih\u00e4n keksityiss\u00e4 historioissa sin\u00e4ll\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n ihmeellist\u00e4 ole. Kautta aikain artistit ovat karsineet turhaa keskiluokkaisuutta tarinastaan, sen kun yleisesti koetaan h\u00e4iritsev\u00e4n katu-uskottavuuden muodostumista. Bob Dylankin on el\u00e4m\u00e4ntarinaansa v\u00e4ritt\u00e4nyt paremmin uraan sopivaksi. Esimerkkej\u00e4 riitt\u00e4\u00e4. T\u00e4k\u00e4l\u00e4isist\u00e4 staroista ensimm\u00e4iseksi mieleen nousee Andy McCoy. Bluesin maailmassakaan ei ole legendoja l\u00e4hdetty vasiten totuudella pilaamaan. Uskaltaisin jopa ep\u00e4ill\u00e4, ett\u00e4 itse sielunvihollinen ei aikoinaan mennyt tienristeykseen Robert Johnsonin kanssa k\u00e4tt\u00e4 paiskaamaan.<\/p>\n
Itse n\u00e4en Seasick Steven puijauksen samankaltaisena kokonaisvaltaisena tuotteistuksena kuin J. Karjalaisen L\u00e4nnen-Jukka oli. Molemmat onnistuivat tarinan varjolla tuomaan marginaalisen juurimusiikin laajemman yleis\u00f6n nautittavaksi. Se on meriitti, jota ei sovi unohtaa. Olkoon vain Steven suosio hankittu viekkaudella ja v\u00e4\u00e4ryydell\u00e4, mutta sill\u00e4 on ollut isohko vaikutus my\u00f6s sikarilaatikkokitaroiden ja muiden tee-se-itse soittimien suosion kasvussa.<\/p>\n
Olisi mielenkiintoista, mik\u00e4li Seasick Steve osoittaisi olevansa sinut menneisyytens\u00e4 kanssa ja versioisi nykytyylill\u00e4\u00e4n joko Shantia tai Crystal Grassia. Molemmat varmasti taipuisivat rouheaan bluesmuottiinkin. Sen sijaan arvelisin, ett\u00e4 vuonna 1982 Clean Athletic and Talentedin riveiss\u00e4 levytt\u00e4m\u00e4ns\u00e4 “I Love to Touch Young Girls” on viisasta jo pelk\u00e4n nimen perusteella j\u00e4tt\u00e4\u00e4 p\u00e4ivitt\u00e4m\u00e4tt\u00e4.<\/p>\n
Seasick Steven uusin albumi “Love And Peace” ilmestyi loppukes\u00e4st\u00e4. Diskoa sill\u00e4 ei kuulla, eik\u00e4 intialaisia vaikutteitakaan, mutta rouheata bluesia sit\u00e4kin enemm\u00e4n. Parilla edellisell\u00e4 pitk\u00e4soitollaan Steve on musiikillisena kulkurina seikkaillut hieman laajemmilla alueilla, hetkitt\u00e4in saattanut eksy\u00e4kin. T\u00e4ll\u00e4 kertaa pysytell\u00e4\u00e4n tutuilla kulmilla. Ainakaan min\u00e4 en pane sit\u00e4 pahakseni.<\/p>\n
\u201dPeace And Love\u201d nojaa pitk\u00e4lti Steven ja luottorumpalinsa \u201dCrazy\u201d Dan Magnussonin saumattomaan yhteissoittoon. Pari vierailijaa on pist\u00e4ytynyt kokonaisuutta v\u00e4ritt\u00e4m\u00e4ss\u00e4, mutta kumpikaan ei ole j\u00e4\u00e4nyt vaivoiksi asti nurkkiin luuhaamaan. Aiemminkin samoissa hommissa kunnostautunutta Luther Dickinsonia ja saksalaisen punk-country -pullistelub\u00e4ndi The BossHossin harpisti Malcolm ” Hank Williamson ” Arisonia kuullaan kumpaakin muutamalla raidalla.<\/p>\n
Levylt\u00e4 l\u00f6ytyv\u00e4t tutut teemat ja ainekset. Kappaleiden rungoiksi karsitut riffit ovat simppelin toimivia. Ne on j\u00e4tetty sopivan karheiksi. Rehvakkaita, eriasteiseksi r\u00e4min\u00e4ksi \u00e4ityvi\u00e4 menopaloja on muutama. Niiden vastapainoksi hitaita soolonumeroitakin kuullaan. Muu materiaali hakee paikkansa luontevasti n\u00e4iden v\u00e4limaastosta. Kautta koko levyn soitto hengitt\u00e4\u00e4 ja r\u00e4min\u00e4kin svengaa.<\/p>\n
Sanomaltaan ajankohtainen ja hipahtavakin nimiraita tempaa mukaansa. Artisti on helppo tunnistaa, kun ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isen alkum\u00f6lin\u00e4n j\u00e4lkeen 3-string Trance Wonder polkaisee homman k\u00e4yntiin. Dan Magnusson hypp\u00e4\u00e4 kannuineen mukaan ja sitten ei kuuteen minuuttiin pys\u00e4hdyt\u00e4k\u00e4\u00e4n. Mutkitellaan ja fiilistell\u00e4\u00e4n kyll\u00e4, mutta pys\u00e4hdyt\u00e4 ei. Seasickille ominaiseen tyyliin tunnelma vaihtelee rauhallisesta r\u00e4yh\u00e4lliseen. Lopun “naanatukseen” tulee huomaamattaankin l\u00e4hteneeksi mukaan hoilaamaan. Kuulokkeet p\u00e4\u00e4ss\u00e4 kun iltasella t\u00e4t\u00e4 kuuntelee, niin naapurit kyll\u00e4 saattavat panna merkille tuon huomaamattoman yhteislauluun osallistumisen.<\/p>\n
Vaikka aiemmin hallitsevassa asemassa olleet kulkuriel\u00e4m\u00e4n kuvaukset ovat ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 nyt v\u00e4hentyneet, niin yh\u00e4 niit\u00e4 Steven teksteist\u00e4 l\u00f6ytyy. Tosin heti toisessa kappaleessa laulaja kertoo olevansa “Regular Man”, aivan tuiki tavallinen kaduntallaaja ja muistavansa mist\u00e4 on kotoisin. Junttaavassa shufflessa Malcolm Arisonin harppu saa hyvin tilaa. \u201dTravelling Man\u201d nostaa puolestaan esiin laulajan levottoman ja kiert\u00e4miseen taipuvaisen luonteen.<\/p>\n
Steven ja Danin yhteen nivoutuvaa duoty\u00f6skentely\u00e4 on ilo kuunnella. Kitaran l\u00e4htiess\u00e4 sooloon, rummutkin ottavat vapauksia. Tarpeen mukaan ne nostattavat fiilist\u00e4, sooloilevat mukana tai t\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t vain komppikitaralta vapautuneen tilan. Astetta verkkaisemmat “I Will Do For You”, \u201dReady Or Not\u201d ja “My Woman” ovat oivallisia esimerkkej\u00e4 niukan ilmaisun tehokkuudesta. Askeettisesti sisustettuun \u00e4\u00e4nimaisemaan ei kaipaa mit\u00e4\u00e4n lis\u00e4\u00e4, vaikka mukavia bonuksia vierailijat ovatkin. Levyn loppupuolen “Travelling Man” on \u00e4\u00e4rimmilleen karsittua ja yksinkertaistettua funkin ja southern rockin ristisiitosta. Kappaleessa on hyv\u00e4 syke, joka suurelta osin j\u00e4tet\u00e4\u00e4n soittamatta. Samaa s\u00e4vy\u00e4 sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 my\u00f6s tehokkaasti mutaa polkeva \u201dToes in the Mud\u201d verratomine chug a lugga -v\u00e4likkeineen.<\/p>\n
Molemmat videoinakin julkaistut ennakkosinglet edustavat Steven tuotannon rehvakkaampaa laitaa. Jo mainitun nimikappaleen ohella my\u00f6s “Church Of Me” on kuusiminuuttinen vaihtelevafiiliksinen pala. Sit\u00e4k\u00e4\u00e4n ei ole l\u00e4hdetty p\u00e4tkim\u00e4\u00e4n nykystandardeihin sopivaksi. Muistaisin lukeneeni, ett\u00e4 striimauspalveluita selatessaan peruskuluttaja ei juuri puolta minuuttia pidemm\u00e4lle yht\u00e4 kappaletta malta kuunnella. T\u00e4ss\u00e4k\u00e4\u00e4n tapauksessa ei siin\u00e4 ajassa ehdit\u00e4 juuri introa pidemm\u00e4lle. Aika paljon kaikkea kivaa menee h\u00e4t\u00e4isimmilt\u00e4 ohi, kun kiire ehti\u00e4 saamaan mahdollisimman paljon. Er\u00e4s levyn huippukohta koetaan, kun edellisten kanssa samaan lokeroon sopiva “Clock Is Running” notkahtaa hitaaksi bluesiksi kesken soolon. Tehokas veto nostaa v\u00e4kisinkin mieleen er\u00e4\u00e4t Teksasin partasuut.<\/p>\n
Akustinen soolonumero “Carni Days” muistelee Steven menneisyytt\u00e4 tivolimaailmassa. Ovat muistot tosia tai ei, niin kelpo kappale niiden pohjalta on syntynyt. Toinen rauhallisempi soolo kuullaan p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen\u00e4. S\u00e4hk\u00f6kitaran tulkittu \u201dMercy\u201d rauhoittaa meiningin sopivasti. Sen j\u00e4lkeen tulee helposti mieleen kuunnella avauskappale viel\u00e4 kertaalleen.<\/p>\n
Seasick Steven rakkaus boogieen pohjaa kuulemma h\u00e4nen is\u00e4ns\u00e4 pianonsoiton kuunteluun. Boogieta Steve onkin uransa varrella usein levytt\u00e4nyt, niin nytkin. Musiikkityylin erinomaisuutta alleviivaava \u201dAin\u00b4t Nothing Like The Boogie\u201d ei sis\u00e4ll\u00e4 mit\u00e4\u00e4n uutta, mutta vanhaa ja sinist\u00e4 sit\u00e4kin enemm\u00e4n. Ei se mit\u00e4\u00e4n, hyvi\u00e4 perinteit\u00e4 kannattaa kierr\u00e4tt\u00e4\u00e4. Aina yksi boogie lis\u00e4\u00e4 maailmaan mahtuu.<\/p>\n
Vaikka Seasick Steven ep\u00e4rehellisyys kuinka n\u00e4r\u00e4st\u00e4isikin, niin kannattaa muistaa, ett\u00e4 h\u00e4n oli aikoinaan varsinainen blueslinko. Steve onnistui altistamaan laajoja bluespiirien ulkopuolisia kansanryhmi\u00e4 bluesilleen. H\u00e4nen ansioistaan musiikkityylin ilmaantuvuus kasvoi merkitt\u00e4v\u00e4sti. Vaikka et muuten levyyn tutustuisikaan, niin kuuntele edes nimikappale ja ota siit\u00e4 opiksesi. Tarinoista saattaa osa olla sepitett\u00e4 ja palturia, mutta miehen musiikki on t\u00e4ytt\u00e4 asiaa. Edelleen.<\/p>\n
MARKO AHO<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Seasick Steve\u00e4 ei voine ohittaa, kun puhutaan tarinankertojista juurevan musiikin maailmassa. Viitisentoista vuotta sitten h\u00e4n onnistui tuomaan karun bluesinsa marginaalista valtavirtaisempiin kuvioihin. Ep\u00e4todenn\u00e4k\u00f6isen kova suosio yll\u00e4tti kaikki \u2013 miehen itsens\u00e4kin. Nousua laajempaan tietoisuuteen siivitti ainakin osittain sepitteinen kulkurimenneisyys.<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":2647,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"nf_dc_page":"","footnotes":""},"categories":[49,4],"tags":[86],"class_list":["post-522","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-arviot","category-levyt","tag-seasick-steve"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/522","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=522"}],"version-history":[{"count":2,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/522\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2646,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/522\/revisions\/2646"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media\/2647"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=522"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=522"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blues-finland.com\/blogi\/index.php\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=522"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}