|
|
|
|
17.10.2011 Osa 1 Kuvagalleria
|
Watermelon Slim. Kuva: Mikko Tanner
|
Lauluja syyllisyydestä ja häpeästä
Mississippi on blues-musiikin tärkein syntymäpaikka. Elävä blues on kuitenkin
siirtynyt muualle ajat sitten. Musiikkimatkailijan ei sovi silti lannistua, sillä
rohkea etsiskely tuottaa tulosta.
Elävän musiikin toivossa Mississipiin matkaavan on hyvä tietää, että blues ei
varsinaisesti kukoista kotikonnuillaan. Toivoa kuitenkin on. "Chicago ja Memphis
ovat tarjonnaltaan vahvempia", The Blues Foundationin johtaja Jay Sieleman
totesi taannoin. "Mississipin asema on toisaalta itseoikeutettu musiikin
syntysijana. Osavaltion skene osoittaa hyvin lupaavia elpymisen merkkejä."
Kiitos internetin, matkaa jopa takapajuiseen Mississipin osavaltioon voi
suunnitella melko tehokkaasti. Monilla klubeilla ja juke jointeilla on verkkosivut;
täydelliseltä vesiperältä voi välttyä, joskaan 'kovimmilla' soittopaikoilla ei olla
netin käsitteestä kuultukaan.
Sielemanin mainitsemat elpymisen merkit olivat melko hyvin piilossa, kun Blues-
Finland.comin kaksikko (päätoimittaja Pasi Tuominen ja valokuvaaja Mikko
Tanner) kiersi osavaltiota syyskuussa viikon ajan. Pettymys oli edessä heti
ensimmäisenä iltana. Jacksonin Hal & Mal's -mestassa oli määrä soittaa Virgil
Brawleyn (The Juvenators). Oven takaa paljastui kuitenkin autio kuppila.
Asiakkaat olivat äänestäneet jaloillaan ja vieneet pohjan Brawleyn keikalta. "The
gang killed us", kuului hieman nolostuneen henkilökunnan jäsenen ilmoitus.
Perjantaina tilanne oli yhtä synkkä. Paikkakunta oli vaihtunut Indianolaksi.
Sattuipa vielä somasti, että oli kylän ison pojan B.B. Kingin syntymäpäivä.
Legendaarisessa Club Ebonyssa soitettiin levymusaa, 308 Blues Club and Cafe oli
tyystin kiinni (siis BB:n synttärinä!), The Gin Millissä muutama asiakas särpi
oluitaan baaritiskillä.
The Gin Millissä, yhdistetyssä blues-baarissa ja taidegalleriassa, vieraat isosta
kaupungista saivat makoisat naurut osakseen, kun he yrittivät tarjota viittä
dollaria (noin 3,80 euroa) oluesta. "Siis viisi dollaria kahdesta pullosta yhteensä",
paikan omistaja Tom Bingham hekotteli.
Bingham vaikutti turhautuneelta Indianolan livetilanteeseen. "On meilläkin
bändejä ollut. Mutta kun myy olutta kahdella ja puolella dollarilla pullo, siinä on
paikan pitäjä kusessa. Esiintyjät kun pyytävät noin 450 dollaria keikasta. Täällä
heidän pitäisi soittaa pelkillä pääsylipputuloilla."
Club Ebonyssa ei kursailla
The Gin Milliä vastapäätä oleva The Blue Bisquit ei vaikuttanut kovin
houkuttelevalta. Pianisti sentään soitteli harvalukuisen porukan iloksi.
Päähuomion valtasivat kuitenkin isot tv-screenit, jotka pyörittivät urheilua ja
hömppäsarjoja tauotta.
Vaikka elävä musiikki jäi Club Ebonyssa kuulematta, visiitti oli ikimuistoinen.
Paikka on varsinainen aikakapseli. Se näyttää varmasti melko lailla samalta kuin
silloin, kun se oli Chitlin' Circuitin avainpaikkoja. Siellä soittivat säännöllisesti niin
Count Basie, Ray Charles, Ike Turner kuin paikan nykyisin omistava B.B. King.
Club Ebonyn historiallisuudesta muistuttaa pihalle pystytetty Mississippi Blues
Trailin muistolaatta.
Yli 60 vuotta toiminut Club Ebony on edelleen aito paikallisen mustan väestön
irrottelumesta. Blues-Finland.comin kaksikon lisäksi paikalla oli vain kaksi muuta
kalpeanaamaa (jotka paljastuivat blues-turisteiksi, matkalla festareille
Greenvilleen). DJ huudatti soulia, funkia ja bluesia. Porukka reagoi villisti ja löysi
tanssilattialle alta aikayksikön.
Rouva baaritiskin takana otti muukalaiset aurinkoisena vastaan ja myi
mallasjuomat dollarilla pullo. Tarjosipa vielä ruokaakin – pelkkiä tippejä vastaan.
Paikalliset vähävaraiset – niitä Indianolan kaltaisilla paikkakunnilla riittää –
käyttävät tarjousta hyväkseen ja pistäytyvät Club Ebonyssa varta vasten.
Juke joint -jäljitelmä
Varmin tapa saada nauttia elävästä musiikista on suunnata Clarksdaleen
lauantai-illaksi. Suurimman huomion kerää Ground Zero Blues Club. Se on
ulkoisesti ihan uskottavan oloinen. Karun kivitalon kuistille on nostettu vanhoja,
pehmoisia sohvia. Sisätilan erikoisuutena on lupa raapustaa oma puumerkkinsä
mihin tahansa.
GZBC satsaa myös ruokaan. Tarjolla ovatkin kaikki etelävaltiolaiset spesialiteetit.
Keittiö osoittaa osaavansa asiansa. Mutta mitä hittoa tekee yleisön joukossa
jutusteleva klubi-isäntä pikkutakissaan? Täysin kaaho ajataus – liekö omistajan,
Hollywood-näyttelijä Morgan Freemanin idea.
Lyhyessä ajassa selvisi, että paikalla oli blues-turisteja ainakin Norjasta,
Espanjasta ja Australiasta. Sisään valui toki paikallisiakin.
.
|
|
|
Mark "The Mule Man" Massey. Lisää kuvia kuvagalleriassa.
|
Lauantai-illan musiikkiviihteestä vastasi Mark "The Mule Man" Masseyn johtama
cover-bändi. Pakolliset Muddy Watersit ja Freddie Kingit irtosivat laadukkaasti
saaden yleisön hyviin fiiliksiin ja joraamaan. Bändin varsinainen erikoisuus oli
nuori tyttö basson varressa. Hän jökötti stagella kuin suolapatsas, usein selkä
yleisöön päin, mutta bassokulut luonnistuivat mojovasti!
Watermelon Slimin höyryinen yö
Ground Zerosta on lyhyt matka yhteen planeetan kovimmista juke jointeista.
Sunflower Avenuella, lähellä legendaarista Riverside Hotelia, sijaitsee Red's
Lounge. Paikka on maineensa veroinen. Livemusiikin osalta se pelasti koko
matkan.
Red's näyttää ulospäin, ja oikeastaan sisältäkin, lähinnä hylätyltä romukaupalta.
Siellä sattui soittamaan Bill Homans, joka tunnetaan huomattavasti paremmin
blues-nimellään Watermelon Slim. Tunnelma olohuoneen tyyppisessä pienessä
tilassa on vähintäänkin tiivis. Artisti on sananmukaisesti kosketusetäisyydellä.
Slim kurittaa slide-kitaraa kuin riivattu ja pärskii sanoituksia vähähampaisesta
suustaan. Biisit vaihtuvat lennosta muodostaen pitkiä mutta huumaavan
intensiivisiä kokonaisuuksia. Hän soittaa avoimella virityksellä; sävellaji vaihtuu
kätevästi tunkemalla kynä kielien alle! Red'sissä ei tarjoilla kuin mietoja, joten
Slim hoitaa välihuikan perijenkkiläiseen tapaan ruskeasta paperipussista.
Paussillakaan hän ei malta heittäytyä mykäksi. Yht'äkkiä hän alkaa hoilata "In the
Pines" -kansanlaulua. Slim on fiiliksissä. "Täytyy kiittää paikan omistajaa, Red
Padenia. Hän pitää bluesia elossa, ja tämä paikka on tärkeä
maailmanlaajuisestikin", hän heittää.
Slim innostuu huomatessaan yleisössä pohjoismaalaisia. "Olen soittanut
Skandinaviassa viime aikoina melkein joka vuosi. Suomessakin olen käynyt
kerran. Suosikkibändini on ruotsalainen Hooligans."
"Englannissa taas olen saanut soittaa maan parhaan harpistin kanssa. Hänellä
on soundi vailla vertaa. Hänen nimensä on West Weston", Slim kertoo
Suomessakin hyvin tunnetusta huuliharppumiehestä.
Illan pidetessä Watermelon Slim saa rumpalin kaverikseen. Kulaukset
paperipussista ovat syventyneet siinä määrin, että duoesitykset ovat jo aika
höyryisiä. "Olen ekspertti tässä", Slim sanoo hörpätessään jälleen kerran. Willie
Dixonin "Mellow Down Easystä" kuullaan vähintäänkin eksoottinen versio. Lienee
parasta liueta takaisin Clarksdalen yöhön.
Ulko-ovella saadaan hyvän yön toivotukset. "Kiva kun kävitte. Livemusaa on
huomennakin, joten tulkaa taas", Red huikkaa mustien lasiensa takaa.
Sitruunavodkaa kellarissa
Vaikka pettymyksiä mahtui joukkoon, Mississipin pääkaupungista Jacksonista
löytyy hyviä paikkoja. Hal & Mal'sia vastapäätä on jo 50-luvulta toiminut Martin's
Restaurant & Lounge. Paikan tunnelma oli hyvä, vaikka varsinaisesti bluesia ei
matkan varrelle sattunut. Pari nuorta bändiä soittivat kuitenkin kelvollista rockia,
bluegrassia ja vähän poppiakin.
Eräs soittajista kiteytti hyvin mississipiläisen musiikin juuria: "Osavaltion historia
on täynnä syyllisyyttä ja häpeää. Siitä on hyvä musiikkia ammentaa."
119 Underground, sekin Jacksonin keskustassa ja nimensä mukaisesti katutason
alapuolella, on täydellinen klubi valtavirtaisen menon ystävälle. Blues-klubiksi se
on tosin aivan liian siisti virheettömine nahkasohvineen ja punaisine
samettiverhoineen. Ruoka on hyvää ja drinkkilistalta löytyy erikoisuuksia.
"Jeremiah Weed Sweet Tea -vodkan ja sitruunamehun yhdistelmä oli Robert
Johnsonin suosikki", luvataan. Uskoo ken tahtoo.
Illan esiintyjänä oli Lisa Mills. Lahjakas punapää avasi blues-biiseillä itseään
akustisella kitaralla säestäen. Kyseessä taisi olla pieni hämäys, sillä setin
pidetessä liikuttiin yhä enemmän laulaja-lauluntekijä -tyyppisten vuodatusten
parissa.
Mississipin puolelta jäi positiivisesti mieleen myös Anthony's Good Food Market.
Se sijaitsee West Pointissa, joka on Howlin' Wolfin synnyinkylää lähinnä oleva
paikkakunta. Uskottavan koruttoman interiöörin ja mainion ruoan lisäksi
Anthony's tarjoaa säännöllisesti livemusiikkia. Esimerkiksi keskellä viikkoa on
mainiosti nimetty "The Wednesday Night Midweek Mojo" -klubi.
Tippiä bändille!
Tennesseen blues-mekka Memphis on tunnetusti Mississipin Deltan pohjoisin
piste, ulottuuhan kaupunkialuekin osavaltiorajan eteläpuolelle. Kuuluisa
musiikkikatu Beale Street elää yhä. Show-meininki harhauttaa monet, sillä usein
klubien lavoille nousee kovia bändejä.
Hallitsevin huvittelupaikka on B.B. Kingin klubi. Onhan "Beale Street Blues Boy"
kulmakunnan ehdoton kurko. Blues-Finland.comin matkalle sattuivat King Beez
-soulbändin 20-vuotisjuhlallisuudet. Iso orkesteri veivasi yksinomaan covereita,
mutta (tai juuri siksi) sai kansan liikkeeseen.
Rum Boogiessa nuori Blake Ryan Band soitti tyylikkäästi, tosin hekin
lainamateriaaliin nojaten. Tippiä vastaan irtosi promo-cd, joka kestää kuuntelun
mainiosti. Jamibändi Freeworld esiintyi Blues City Cafessa ja osoittautui yhtä
tylsäksi kuin levylläkin.
Robert "Dr Feelgood" Potts, hauska mies Mississipin Greenwoodista, piti vauhtia
bändeineen W.C. Handy's Blues Hallissa. Paikka kutsuu itseään juke jointiksi ja
onkin Beale Streetin mittakaavassa melko autenttisen oloinen luukku. Potts
kirjoittaa omat biisinsä; setit koostuivat kuitenkin lähinnä standardeista ja
päättyivät aina huvittavaan "Tip the Band" -rahankeruuviisuun. Hauskaa riitti ja
ihan hyvää musaakin, paljolti kiitos Lightning-taiteilijanimeä käyttäneen
partasuukitaristin.
Aidompaa tunnelmaakin Memphisistä löytyy. Täytyy vain jaksaa ottaa selvää
potentiaalisista soittopaikoista ja painella terveellä siviilirohkeudella ovista
sisään. Beale Streetillä ovat cover- ja show-bändit vallalla. Blues-bilettäjälle se
on kuitenkin taivas.
PASI TUOMINEN, teksti
MIKKO TANNER, kuvat
Kuvagalleria
Blues-Finland.com teki syyskuussa 2011 viikon mittaisen matkan Mississipin
osavaltioon. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki matkaa.
Sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Mississipin merkittäviä paikkakuntia.
Kolmannessa ja viimeisessä osassa pohditaan matkan kokonaisantia.
Linkit: Mississippi Blues Trail, Visit Mississippi
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
|
|
