18.12.2015
Leino (oik.) ja Blues Loversin pj Aarno Rissanen. Kuva: Jyrki Kallio
Tomi Leinolle Jemma-palkinto
Pirkanmaan yhdistys Blues Lovers ojensi vuoden 2015 Jemma-palkintonsa
torstaina Tomi Leinolle. Palkinto jaettiin nyt kahdeksatta kertaa.

Leino kuuluu kiistatta suomalaisen blueseliitin ahkerimpiin toimijoihin. Tomi Leino
Trio
keikkailee jatkuvasti joko omin voimin tai vierailijoiden kera. Lontoolaisen
huuliharppuässän
West Westonin kanssa Leino täydentää ruotsalaisen
Trickbag-yhtyeen kokoonpanoa.

Runsaat kolme vuotta sitten Leinon vahvistama Trickbag sai kutsun esiintyä
yhdellä Yhdysvaltain suurimmista festivaaleista. Samalla bändi teki kiertueen
länsirannikolla.

- Trickbagin keikat Doheny Blues Festivalilla olivat todella onnistuneita. Palaute oli
pelkästään positiivista. Monet ihmettelivät, miten Pohjoismaista tulee nykyään
niin kovia soittajia,
Leino muisteli rundia Blues-Finland.comille.

Leinon oman Suprovox Studion nimi löytyy aina vaan useammin hyväsoundisen ja
juurevan julkaisun kansiteksteistä. Vaatimattomana miehenä Leino ei pidä
itsestään meteliä, vaan antaa musiikin puhua puolestaan. Ilmeisen hyvin musiikki
on vuosien saatossa puhunutkin. Leinon soittokumppaneiksi ovat päätyneet
muiden muassa
Steve Guyger, James Harman, Mark Hummel, John Primer,
Barrelhouse Chuck, Sven Zetterberg, Kat Baloun, R.J. Mischo, Doug Jay,
Carlos del Junco
ja Mitch Kashmar. Guygerin ja Balounin kanssa Tomi Leino
yhtyeineen on julkaissut myös levyt.

Leino pystyy handlaamaan yhtä lailla laulajan, kitaristin, huuliharpistin kuin
rumpalinkin tontit. Hänen soittotyylinsä on perinteinen kuulostamatta vanhan
kertaukselta. Siinä missä monilla muilla kitaristeilla alkaa pitkiin sooloihin uida
sekaan rokimpaa meininkiä, pystyy Leino bluesperinteissä pysytellen
kuulostamaan tuoreelta.

Tomi Leino on oivallinen valinta Jemman saajaksi. On kyseessä sitten trio
Jaska
Prepulan
ja Mikko Peltolan kanssa, monikansallisesti ilakoiva Trickbag tai joku
harvinaisempi kokoonpano, Leinoon voi luottaa. Pääsylipun vastineeksi saa
poikkeuksetta hyvällä fiiliksellä ja vankalla taidolla tarjottua bluesia.

Aiempina vuosina Blues Loversin Jemma-palkinnon (graafisen suunnittelijan
Nevski Nevalaisen muotoileman puukon) ovat palkintokaappiinsa tai takkansa
reunukselle kantaneet
Wentus Blues Band, Esa Kuloniemi, Pepe Ahlqvist,
Hessu Heinonen, Jo’ Buddy, Ville Leppänen
ja Marjo Leinonen.

MARKO AHO
PASI TUOMINEN

Lisää Blues-Finland.comissa
Levyarvio: Tomi Leino & Kat Baloun
Levyarvio: Tomi Leino & Steve Guyger
Levyarvio: Tomi Leino Trio
Levyarvio: T Leino Band
Suomibluesin vienti vetää

Linkit: Tomi Leino, Blues Lovers
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
  Blues Loversin pikkujouluissa Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä
ei torstai-iltana tonttulakkeja näkynyt, mutta pari hieman punaisempaa
nenää sentään. Väkeä oli lukukauden päättäjäisiin saapunut
runsaahkosti. Tunnelma oli Down Home Kiven perinteiden
mukaisesti rauhallinen ja keskittynyt. Enemmän mieleen tuli
joulukirkko kuin pikkujoulut.

Blues Loversin puheenjohtaja
Aarno Rissanen kertoili alkuillasta
innoissaan, että Down Home Kiven kevätkaudelle on tehty nippu
oivallisia kiinnityksiä. Ennen niiden julkistusta oli kuitenkin vuorossa
Jemman saajan julkistus. Virvoke tiskiltä ja pöytään jännittämään,
kuka tänä vuonna puukon saa.

Aplodien tauottua teatterin puolella illan ohjelmallisen annin avasi
lahtelaisduo
Elke Q Stomp eli Satu ja Timo Kakko. Kitaran ja
erilaisten rytmisoittimien varassa operoinut kaksikko ei juuri
tunnelman rauhallisuutta uhannut. Hitaasti lämmennyt setti tarjosi
poimintoja bluesin historiasta ja pari omaa sävellystä. Paljon hyviä
hetkiä sisältänyt esiintyminen jäi yleisilmeeltään aavistuksen vaisuksi.

Avauksen jälkeen Blues Loversin edustajisto
Aarno Rissanen, Mika
Haikonen
ja Ari "Nevski" Nevalainen astuivat lavalle luovuttamaan
Jemman
Tomi Leinolle. Palkinnon valmistanut käsityömestari
Nevalainen osoitti lyhyellä puheellaan, että hänen vahvuutensa ovat
keskittyneet kädentaitojen puolella. Puukko puolestaan osoitti, että
siellä puolella niitä piisaa. Rissasen pitämän pidemmän ja
virallisemman puheen jälkeen Leino lausui omat kiitoksensa. Hän
sanoi kunnian kuuluvan koko tiimille ja nosti esiin parhaat
soittokaverit, joita rahalla saa:
Jaska Prepulan ja Mikko Peltolan.
Leino myös ehdotti ensi vuoden palkittaviksi jo pidemmän aikaa alalla
kunnostautuneita Blues Loversia ja
Jukka Mäkistä. Ei huono idea
laisinkaan.  

Toisen setin musisoinnista vastasi Down Home Kiven isäntä Jukka
Mäkinen
Wang Dang Dudes -kokoonpanoineen. Bändi esiintyi tällä
kertaa hieman tavallisuudesta poikkeavalla miehityksellä, koska
kitaristi-rumpali
Tommi Laine oli sattumoisin keikalla muualla. Se ei
muodostunut ongelmaksi. Mäkisen ja Jaska Prepulan seuraksi oli
saatu rumpali
Mikko Peltola. Näin ollen Tomi Leino sai soittaa omalla
triollaan. Lienee tarpeetonta kertoa, että hän istui ryhmään loistavasti...

Jukka Mäkinen soitti kitaraa laulunsa ohella, ja Leino hoiti harpulliset
velvollisuudet. Työnjako oli luonteva. Mäkinen nimittäin muisteli
saaneensa takavuosina Leinolta huuliharpputunteja puhelimitse.
Meininki ei ainakaan huonontunut setin edetessä. Olihan isännän
ottein meininkiä luotsanneen Mäkisen seurana tuore palkinnonsaaja
ja parhaat miehet mitä rahalla saa.

MARKO AHO
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats