VIIKKOENNAKKO 2/2016
11.1.2016
Wentus tänään: Gröhn, Hagnäs, Kinaret, Hjerppe, Riippa
Palkintobileet ja uusia levyjä
Rivakalla viikolla uusia albumejaan esittelevät Wentus Blues Band ja Turn
On. Finnish Blues Awards -tapahtuma pidetään Helsingissä.

Wentus Blues Bandin
juhlavuosi käynnistyy toden teolla. Bändi markkeeraa
kolmen vuosikymmenen taivaltaan uutukaisella albumilla "Lucky Strike Mama",
jonka ilmestymistä juhlitaan konserteilla torstaina Vaasan Ritzissä ja perjantaina
Kokkolan Snellman-salissa.

Levyllä on 12 uutta originaalikappaletta. Albumi tulee ulos sekä CD:nä että
vinyylinä.
Katso lisätietoja tästä.

Wentus Blues Band soittaa nykyisin kokoonpanossa
Niko Riippa, Robban
Hagnäs, Juho Kinaret, Pekka Gröhn
ja Daniel Hjerppe. Keikkailu jatkuu
helmikuussa, ja varsinainen jysäys on luvassa elokuussa, kun Kokkolassa
pidetään Wentus-festivaali.

Alta näet ja kuulet kokopitkän näytteen uudelta "Lucky Strike Mama" -levyltä.
 
Uusien levyjen merkeissä keikkailevat myös Turn On ja Wolfskin. Turkulaiskopla
Turn On soittaa "Hard Times" -kiekon kunniaksi lauantaina kotikaupunkinsa
Baarissa. Trioksi laventunut Wolfskin puolestaan esiintyy "The Banks of the
Muddy River" -levyn hengessä Dominossa, Helsingissä.

Helsingin Käpygrillissä vastuu perjantaisesta roots-illasta lankeaa tutun
Blues
Bastardsin
harteille. American taas soittaa lauantaina Helsingin Juttutuvan
Ghetto Blues -sarjassa. Yhtye tributoi musiikillaan legendaarista
kanadalais-amerikkalaista
The Bandia. "American on tehnyt hartiavoimin töitä
saadakseen soittamansa kappaleet kuulostamaan originaaleilta ja hakenut
samalla visuaalisia sävyjä tuomalla lavalle vintage-soittimia", Ghetto-sarjan
isäntä
Esa Kuloniemi kertoo.

Palkintopöytä notkuu

Finnish Blues Awards -tapahtuma pidetään lauantaina Virgin Oil Co:ssa, Helsingin
ydinkeskustassa. Bileissä palkitaan maamme ansioituneita alan vaikuttajia.
Palkinnot ovat luvassa vuoden yhtyeelle, vuoden tulokkaalle ja vuoden biisille.
Ottajaansa odottaa myös elämäntyöpalkinto.

Elävää musiikkia on luvassa rutkasti. Muiden muassa Honey B. Family, Wentus
Blues Band,
Micke & Lefty feat. Chef, Ina Forsman, Helge Tallqvist,
Lumberjacks
ja Robbie Hill ottavat lavan haltuunsa. Katso lisää tästä.

Kotimaiset awardit jaettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Silloin juhlivat
Micke
Björklöf & Blue Strip
(yhtye), Ina Forsman (tulokas), Dave Forestfield & Jo'
Buddy
(vuoden biisi "I Believe The Change Will Come") ja Eero Raittinen
(elämäntyöpalkinto).

Blues-viikko 2

Forssa: Perjantaina Puistolinnassa Pepe Ahlqvist.

Kotka: Ismo Haavistolla on perjantaina keikka Pub Albertissa.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues, Saariselkä 22.-23.1.2016   Timo Lassy Tampere-talossa 3.2.

Tampere: Paapan Kapakassa lauantaina Tina Bednoff & The Cocktailers.

Kouvola: Taverna Eskolanmäessä Eeva's Blues Duo lauantaina.

Jyväskylä: Paikallinen yhdistys Blues Live! pitää jameja lauantaina Popparissa.

Karkkila: Lauantaina Pikku Pässissä soittaa Antsu Haahtela Duo.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA