UUTISET
22.1.2016
Hämäläinen ja Nättilä tammikuussa 2016. Kuva: Marko Aho
Doctor's Order lopettaa vuoteen 2016
Suomalainen bändi Doctor's Order lopettaa toimintansa. Vuodesta 1998
saakka keikkaillut yhtye on 18:n vuoden tehokkaan ja aktiivisen toiminnan
jälkeen päättänyt jättää keikka-areenat vuonna 2016.

”Kilometrit tulivat täyteen, niitä on takana noin 120 000, keikkoja on tehty
viitisensataa. Autossa on istuttu, on roudattu, ja hotellielämä on tullut tutuksi”,
toteaa kitaristi
Arto ”Grande-Archie" Hämäläinen. ”Levyjä on tehty melkoinen
määrä, triona kuusi studioalbumia ja muutama livenä. Pirates-laulaja
Johnny
Spencen
kanssa tehtiin kolme ja Pirates-kitaristi Mick Greenin kanssa yksi.
Paljon hienoa on näihin 18 vuoteen mahtunut, mutta nyt on aika vetäytyä. Tähän
on hyvä lopettaa.”

Rumpali
Kimmo ”Mighty Man” Oikarinen tähdentää yhtyeen monipuolista uraa.
”Suomea on kierretty ristiin rastiin, juhlavia keikkoja on ollut runsain määrin sekä
pienissä pubeissa ja klubeissa että isommissa tapahtumissa”, Oikarinen
muistelee. ”Kohokohdista tulee erityisesti mieleen, kun muutama vuosi sitten
soitettiin Johnny Spencen kanssa Unkarissa isoilla bluesfestivaaleilla
pääkonsertissa tuhansille ihmisille. Yleisö oli innoissaan, oli mahtava meininki ja
tunnelma. Viime vuoden heinäkuussa keikka Lontoon maineikkaalla Half Moon -
klubilla Johnnyn kanssa oli myös ikimuistoinen.”

Laulaja-basisti Teppo ”Teddy Bear” Nättilä iloitsee nimekkäästä soittokaverien
katraasta. ”Oman triotoiminnan lisäksi on päästy soittamaan ja levyttämään
omien suurten suosikkien ja innoittajien kanssa. Monet asiat ovat käyneet
toteen, sellaiset, joista ei osannut aikanaan edes haaveilla tai kuvitella
suurimmissa unelmissakaan. Studiosessiot Pirates-legendojen Johnny Spencen ja
Mick Greenin kanssa ovat ne kaikkein ainutlaatuisimmat jutut, ja tietenkin
keikkailu Johnnyn kanssa”, Nättilä hehkuttaa.

”Myös englantilaisesta
Dr Feelgoodista tutut tekijät Pete Gage ja Gypie Mayo
ovat levyillämme vierailleet, kuten myös legendaarinen
Mungo Jerry. Ja tietenkin
kotimaisen äijärockin mestari
Ronski.”
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Nikki Hill Tampere-talossa 3.2.    Wentus Blues Band 30 vuotta

Vuonna 2016 Doctor’s Order tekee vielä muutamia jäähyväiskeikkoja sekä triona
että yhdessä Johnny Spencen kanssa.

Viimeisenä albumina levy-yhtiö Goofin’ Records julkaisee uudestaan Doctor’s
Orderin ja Mick Greenin yhteisalbumin ”Cutthroat and Dangerous”, nyt 12-
tuumaisena vinyylipainoksena. Se ilmestyy loppukesällä 2016.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA