Kirk Fletcher tulee Lahteen.
23.2.2016
Katsaus blues-kevääseen 2016
Kirk Fletcher kimmeltää yhtenä kevätkauden tähdistä. Tutustu kauden
vieraisiin, festivaaleihin, keikkoihin ja levytarjontaan.

Festivaalivuosi 2016 saatiin mojovasti käyntiin Lapin bluesputkella (Saariselkä,
Ylläs,
Kemi) sekä pistofestareilla Kouvolassa ja Pieksämäellä. Myös tammikuinen
Finnish Blues Awards -tempaus toi lisäpöhinää alkuvuoteen.

Vilkaisu häämöttävään kevääseen saa uskomaan yhä vahvemmin, että käsillä on
iso vuosi. Festivaalit, pistokeikat, kansainväliset vieraat ja levytuotanto
varmistavat, ettei kukaan jää ilman päivittäistä juuriannostaan.

Pietarsaaren
Jeppis Blues Festival avaa varsinaisten kevättapahtumien ketjun
lauantaina 19. maaliskuuta. Neljännesvuosisataista
uraansa juhlistava Micke
Björklöf & Blue Strip
saa tulitukea Ben Granfelt Bandilta ja ruotsalaiselta
vauhtiryhmältä
Billy & The Kidsiltä. Pietarsaaren Kaupunginhotellissa koetaan
myös
Kiss Kiss Forbid'n -ryhmän burleskia menoa.

Mikkelin
Saimaa Blues valtaa alaa tavoilleen uskollisesti pääsiäisenä. Lauantaina
26. maaliskuuta pidettävässä pääkonsertissa (jolle etsitään vielä paikkaa
Naisvuoritalon lopetettua toimintansa) nimivahvan ohjelmiston takaavat
Erja
Lyytinen
ja Pepe Ahlqvist. Saimaa Bluesin aikana musiikkia kuullaan vähän
epätavallisemmissakin ympäristöissä, sairaalassa ja kirjastossa.

Tiukka amerikkalaiskitaristi Kirk Fletcher villitsee kansaa Lahden Grand Blues
Festivalilla huhtikuun ensimmäisenä lauantaina. Fletcher muistetaan
lukemattomista bändeistä, muun muassa
The Fabulous Thunderbirdsistä. Lisää
amerikanmeininkiä tuo chicagolainen
Gerry Hundt, joka saa yhtyeekseen
kotimaisen
Titty Bar Tim Blues Bandin. Lena & The Slide Brothers ja Paavo
Pesonen
lisäävät suomalaisväriä Lahden Seurahuoneella pidettävään
tapahtumaan.
 

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Lahti Grand Blues Festival    Stompin' 2016, Helsinki    Tampere Beatles Happening

Pääkaupungin ytimessä on menoa 16. huhtikuuta, kun Gloriassa saa vuoron
Stompin' 2016 -tapahtuman pääkonsertti. Hiljattain Alligator Recordsin rosteriin
kaapattu
Toronzo Cannon lienee odotetuin nimi. Myös amerikkalainen Doug
MacLeod
ja espanjalainen The Excitements nousevat lavalle.

Gloria-konsertin lisäksi Stompin' 2016 -tapahtumakokonaisuuteen lukeutuu eri
puolilla Helsinkiä järjestettäviä konsertteja, työpajoja, paneelikeskustelu sekä
valokuvanäyttely.

Wentus Blues Band ottaa ohjat sekä Oulu Blues Festivalilla (16. huhtikuuta) että
Saarijärven Kukonhiekka Bluesissa (27. toukokuuta).
Henry O ja Esa Pulliainen
C-Combo feat. Mr Breathless
heittävät löylyä Oulussa. Saarijärvellä on
Wentuksen lisäksi mukana ainakin
Big Buddy Trio.

Kuopion Urban City Blues Festival pidetään 13. ja 14. toukokuuta. Kaksipäiväisen
tapahtuman pääkonsertin areena on kylpylähotelli Rauhalahti. Pääkonsertissa
esiintyvät
Eero Raittinen & Jarkka Rissanen Band, Pepe Ahlqvist & Hoolers ja
Dave Forestfield Band
. Oheiskeikoilla soittavat Pepe Ahlqvist, Southpaw Steel
'n' Twang, Mr. Wolf & The Coyotes
ja Ismo Pentikäinen.

Vieraita ja rundeja

Kevään kansainvälisiin keikka- ja kiertuevieraisiin kuuluvat West Coast -puhaltaja
Terry Hanck, "rastabluesin" ihmemies Corey Harris, räväkkä pianisti
Barrelhouse Chuck, nuori britti Laurence Jones sekä tuttu tanskalaisduo Tim
Lothar & Peter Nande
.

Monikansallinen
Blues Caravan -kiertue on tänä vuonna rakennettu
naisenergialle.
Ina Forsman esiintyy Layla Zoen (Kanada) ja Tasha Taylorin
(Yhdysvallat) rinnalla. Karavaani kulkee huhtikuussa Suomeen. Varmistuneita
keikkapaikkakuntia ovat Vaasa, Helsinki,
Tampere, Lahti ja Turku.

Bettye LaVetten vierailu onkin sitten kevään varsinainen naisenerginen pommi.
Bettye, yksi tämän päivän merkittävimmistä blues/rock/roots-laulajista, konsertoi
Helsingin Savoy-teatterissa sunnuntaina 24. huhtikuuta.
Bettye LaVette

Erja Lyytisen ja Heikki Silvennoisen kiertue (jota jutun julkaisuhetkellä on
jäljellä
kolmen keikan verran) avasi kotimaisten jymyrundien sarjan. Micke
Björklöf & Blue Stripin
25-vuotisjuhlakiertue lähtee tosivauhtiin maaliskuun 11.
päivänä ja kattaa maamme etelästä Lappiin. Wentus Blues Band keikkailee
30-
vuotisjuhlan merkeissä, ja vuosi huipentuu elokuussa Wentus Festiin Kokkolan
Ventuksessa.

Säännöllisesti järjestettävästä klubitoiminnasta kevään aikana huolehtivat
Helsingin Juttutupa (Ghetto Blues, Ghettobilly), Helsingin Käpygrilli (roots-
perjantait) ja pirkanmaalainen Blues Lovers (Tampereen Down Home Kivi ja Blues
Joint Manse). Aina tsekkaamisen arvoisia paikkoja ovat muun muassa Tampereen
Gobi Desert Canoe Club, Jyväskylän Poppari, Helsingin Storyville, Lappeenrannan
Old Cock, Kouvolan Pub 23, Espoon Base, Kemin Ankkuri ja Oulun Rusty Miller's.

Levyrintamalle on saatu runsaasti vipinää jo alkuvuodesta. Eniten huomiota ovat
herättäneet Wentus Blues Bandin juhlalevy "
Lucky Strike Mama" ja Ina Forsmanin
ensimmäinen kansainvälinen soololevy. Turkulaisryhmä
Turn On julkaisi toisen
kiekkonsa "
Hard Times", Black River Bluesman & Bad Mood Hudson levyn
"Moonshine Medicine" ja
J. Hearthill Trinity uusimpansa "Skeleton Stomp".

Kevään aikana on luvassa uutta albumimateriaalia ainakin
Tomi Leino Triolta
(Hip Shootin'), Lena & The Slide Brothersilta sekä
Jari Rättyä & Käärmekeitolta.
Keväällä voi putkahtaa myös jatko-osa
Jarmo "Slim Butler" Puhakan "Slim
Butler's Inner Blues" -levylle.

Keväällä tapahtuu paljon – seuraa uutisia sekä keikka- ja festivaalikalentereita!
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA