|
|
11.4.2016
|
|
Kinky Friedman ensi kerran Suomeen
"The Loneliest Man I Ever Met" päätti vuosikymmenten mittaisen
levytystauon. Raisut esiintymiset ovat tuottaneet tv-sensuuriakin, mutta
countrymiehellehän se on vain ansio.
Musta stetson, iso sikari ja viikset ovat varsin hyviä Richard ”Kinky” Friedmanin
tuntomerkkejä. Niiden varassa pystyy jo vähinkin viivoin hahmottelemaan
tunnistettavan hahmon.
Kinky Friedman, teksasilainen oman alansa legenda, on viimeisen puolen
vuosisadan aikana ehtinyt paljon. Hänen toimestaan syntyi takavuosina nippu
hienoja, oivaltavia ja oivaltamaan kannustavia countrypiisejä. Kymmenillä
dekkareilla ja kolumneilla hän on sittemmin luonut itselleen menestyksekkään
uran niin kirjoittajana kuin puolifiktiivisenä romaanihahmonakin.
Jo pidemmän aikaa Kinky on pyörittänyt kotikonnuillaan löytöeläinten suojakotia
ja onpa hän osannut myös tuotteistaa itsensä. Löytyvät oma sikarimerkki,
nimikkosalsa, -kahvi ja -tequilakin. Vaikka hän määrittelee itsensä antipoliitikoksi,
on hän myös pari kertaa pyrkinyt näyttävillä kampanjoilla poliittisiin virkoihin.
Kahdeksankymmentäluvulla Kerrvillen rauhantuomarin ja vuonna 2006 Teksasin
kuvernöörin palleille istahtivat vaalien jälkeen kuitenkin aivan toiset ehdokkaat.
Päädyttyään omien dekkariensa sankariksi Kinky on jatkanut seikkailuja fiktiivisen
minänsä rinnalla. Toden ja tarinan häilyvä raja vahvistaa jo ennestään
elinvoimaista legendaa. Totuuden molemmat haarat kohtaavat ajoittain.
Erottaakohan Kinky itsekään niitä aina toisistaan? Molempien alkupiste löytyy
kuitenkin samasta paikasta: countrymusiikista.
Vuosien saatossa Kinky on keikkaillut jatkuvasti vaihtelevin kokoonpanoin, mutta
levytyksissä hän piti reilun kolmenkymmenen vuoden tauon. Osaltaan siksi hänen
musiikillinen tuotantonsa ei ole kovinkaan laaja. Merkittävä ja tärkeä osa
persoonaa se kuitenkin on. Ensisijaisesti Kinky tunnetaan musiikistaan. Rajoja
koetteleva ja niitä surutta särkevä country soi muun toiminnan taustalla koko
ajan. Sen voi kuulla dekkareita lukiessaankin.
Kinky Friedman esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa maanantaina, toukokuun
toisena päivänä.
Yksinäisin tapaamansa mies
Virallisen informaation mukaan Kinkyn edellinen uudesta materiaalista koostunut
pitkäsoitto näyttää olleen vuonna 1976 ilmestynyt ”Lasso From El Paso”. Se
tehtiin samoihin aikoihin, kun hän oli mukana Bob Dylanin ja kumppaneiden
Rolling Thunder Revue -kiertueella. Levylle päätyikin ajan hengen mukaisesti ja
rundin kylkiäisenä melkoinen sakki nimekästä vierailijajoukkoa. Muun muassa The
Bandin Levon Helm, Richard Manuel ja Rick Danko sekä Ronnie Wood, Lowell
George, Mick Ronson ja Dr John olivat mukana. Eric Clapton soitti dobroa
parissa kappaleessa, joista toinen oli höpsö lastenlaulu ”Ol' Ben Lucas”. Ringo
Starr puolestaan puhui Jeesuksen roolin elämän suuriin kysymyksiin
pureutuvassa laulussa ”Men's Room L.A.”.
Yli kolmen vuosikymmenen mittaisen tauon jälkeen ilmestynyt ”The Loneliest Man
I Ever Met” on syntynyt huomattavasti edeltäjäänsä pienemmällä ydinryhmällä.
Suurimman säestystyön hoitavat nyt kielisoittimineen Joe Cirotti ja Brian Molnar.
Lisäksi mukana on Friedmanin pitkäaikainen aisapari, jo Jewboysissa vaikuttanut
ja siitä lähtien kuvioissa pyörinyt Little Jewford. Hän soittaa pianoa levyn
kahdella taiteellisimmalla raidalla. Myös Willie Nelson on pianistisiskonsa Bobbie
Nelsonin, luottoharpistinsa Mickey Raphaelin ja basisti Kevin Smithin kanssa
vieraillut sessioissa. Raphael soittaa useammallakin kappaleella, ja sehän on
pelkästään hyvä asia.
|
|
|
Kinkyn vahvuus lepää perinteisesti laulujen kirjoittamisessa. Hänen tulkintansa
ovat monesti olleet vähän huitaistuja – ikään kuin vain tapa saattaa tarina
kuuluviin. Siinä valossa on yllätys, että näinkin pitkään kypsytelty levy nojaa
lainamateriaalin. Omaa tuotantoa on mukana vain kolmen kappaleen verran ja
niistäkin kaksi – ”Wild Man From Borneo” ja ”Lady Yesterday” –ovat tuttuja jo
Kinkyn 70-luvun albumeilta. Ainoa ennen julkaisematon Kinky-raita on
nimikappale ”I'm the Loneliest Man I Ever Met”. Sekään ei kovin tuoretta
vuosikertaa taida olla, koska se löytyy jo Tompall Glaserin vuonna 1973
ilmestyneeltä älppäriltä. Onneksi hyvä musiikki kestää aikaa, toisin kuin
ohikiitävät päivän hitit. Nimiraidan kirjoitti yhdessä Kinkyn kanssa Will Hoover.
Hänen kynästään on lähtöisin myös ”Freedom To Stay”, jonka ennen tätä ovat
versioineet ainakin Waylon Jennings ja Tina Turner. Kinkyn versio eroaa
karuudellaan molemmista.
Äänitykset hoidettiin ilmeisen luomuna. Rapeaa, sikarinsävyistä kerrontaa
säestetään pienimuotoisen niukasti akustisin soittimin. Siksi suurin huomio
kiinnittyy tarinoihin ja laulutulkintaan. Kinky ei tälläkään kertaa nouse kaikkein
suurimpien countrylaulajien kastiin, eikä hän taida sinne pyrkiäkään.
Elämänmakuisen uskottavasti hän huolella valitun materiaalin kuitenkin tulkitsee.
Välillä laulu on hyvin puhemaista ja kerronnallista. Tyyli sopii loistavasti levyn
tarinalliseen sisältöön.
|
Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Blues Caravan Tampere-talossa to 21.4. Stompin' 2016, Helsinki
|
Willie Nelson duetoi aluksi vanhan menopalansa ”Bloody Mary Morning”. Lukuisat
aiemmat versiot tästä suosikkikappaleesta tuskin vastaavat monenkaan
kokemuksia krapula-aamusta. Tämän näkemyksen horjahteleva poljento saa
laulun kuulostamaan aiheeltaan. Warren Zevonin ”My Shit's Fucked Up” on
oivallinen valinta lainakappaleeksi. Se saakin osakseen hienon luennan. Siinä
missä Zevon kirjoitti kappaleen saatuaan kuolemantuomion lääkäriltä, Kinky
sanoo haluavansa ulottaa sen käsittelemään laajempaa kokonaisuutta – koko
maailman tilannetta. Se kun saattaa myös olla jo parantumattomasti pielessä.
Tom Waitsin ”A Christmas Card From A Hooker in Minneapolis” ei ole mikään
köykäinen tai puolivillaisesti versioitava raita sekään. Friedman lähestyy aihetta
kertojan roolissa. Toteutus nostaa tunteen sijaan tarinan keskiöön eikä kilpaile
tulkinnassa alkuperäisen kanssa.
Merle Haggardin ”Mama's Hungry Eyes”, Johnny Cashin ”Pickin' Time” ja Bob
Dylanin ”Girl From The North Country” ovat hienoja piisejä kaikki. Ne eivät
myöskään edusta kaikkein ilmeisimpiä valintoja tekijöidensä katalogista. Kaikki
kolme tarjoillaan leppoisina countryina. Ensin mainittuun Raphael soittaa todella
komeat huuliharppustemmat. Dylanin piisiin Kinky oli pyytänyt Bobin itsensä
tyylistä harputtelua, mutta toive ei aivan täyttynyt. Raphael oli kuulemma
mutissut jotain karaokesta ja soittanut oton tavallaan. Kinkyn laulusoundissa
vaihtelevat hauskasti nuori ja nykyinen Dylan. Painostus on luonnollisesti viimeksi
mainitussa, mutta poikamaisempaa ilmaisuakin hän sinnikkäästi tavoittelee.
|
Levyn lopussa ”Wandrin' Star” osoittaa, että
vaikka Lee Marvin oli jotain muuta kuin
varsinainen kultakurkku, eivät hänen
kulkemaan luodut saappaansa aivan pienet
olleet. Tarinoivan toteava tyyli lisää saappaan
täytteeksi villasukan, ja Kinky suoriutuu
urakasta kuivin jaloin. Loppusuoralle hän
suuntaa klassikkosävelmän ”A Nightingale
Sang In Berkeley Square” myötä. Se on
Waitsin ”Christmas Card” -kappaleen ohella
toinen, jossa Little Jewford toimii säestäjänä.
Jälleen puhemaisuus oikaisee melodiasta
mutkia. Turha kyseenalaistaa taiteilijan
tarkoitusperiä, mutta levyn tyylikäs lopetus on
kuin ilkikurinen näyttö siitä, että näinkin hieno
|
|
kappale toimii, kunhan sen tekee omalla tavallaan.
Unohtunut levy ja odotettu vierailu
Vaikka miltei 40 vuoden levytystaukoa mainostetaan useassa paikassa faktana,
pieni mutta matkassa on. Friedman on ilmeisesti itsekin unohtanut julkaisseensa
myös vuonna 1983 pitkäsoiton. Silloin ilmestynyt ”Under The Double Ego” on
vieläpä varsin kelpoisa levy.
Toisaalta, olkoon levytystauko melkein 40 tai vain vähän yli 30 vuotta, Kinky
Friedmanin paluu levystudioon on hieno juttu – vielä hienompaa, että hän tulee
ensimmäistä kertaa Suomeen keikalle! Heti vapun jälkeisenä maanantaina eli
2. toukokuuta Kinky Friedman esiintyy Helsingin Savoy-teatterissa. Hänen
lisäkseen ainakin Brian Molnarin on määrä saapua lämmittelyesiintyjän roolissa
paikalle.
Hyvien tarinoiden ja countryn ystävien kannattaa hankkiutua Savoy-teatteriin. On
mielenkiintoista nähdä, minkälaisen kokonaisuuden tarjoaa mies, joka löytää
sekä omasta että romaaniminänsä elämästä hämmästyttävän paljon
yhtäläisyyksiä Jeesuksen kanssa. "Olemmehan kaikki juutalaisia, kukaan ei ole
missään vaiheessa elämäänsä ollut naimisissa tai varsinaisesti omistanut edes
kotia. Kukaan ei myöskään ole toiminut oikeassa ammatissa, vaan lähinnä vain
kuljeskellut ympäriinsä ärsyttäen ihmisiä", Kinky huomioi. Mukavaa, että Kinkyn
kuljeskelu ulottuu viimein Suomeenkin asti.
MARKO AHO
Kinky Friedman: The Loneliest Man I Ever Met. Avenue A Records, 2015
Kinky Friedman (laulu, kitara), Brian Molnar (kitara, taustalaulu), Joe Cirotti
(kitara, mandoliini, basso, taustalaulu), Little Jewford (piano), Willie Nelson
(kitara, laulu), Bobbie Nelson (piano), Mickey Raphael (huuliharppu), Kevin Smith
(basso), Chet O'Keefe (taustalaulu)
Linkit: Kinky Friedman, Savoy-teatteri
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
