VIIKKOENNAKKO 16/2016
17.4.2016
Bettye LaVette. Kuva: Marina Chavez
Makuja maailmalta
Bettye LaVette, Blues Caravan ja Sven Zetterberg tulevat ihastuttamaan
Suomen blueskansaa. Klubi- ja jamitunnelmaa piisaa monelle illalle.


Suosittu laulaja
Bettye LaVette saapuu Helsinkiin esiintymään. Bettye konsertoi
bändeineen sunnuntaina Savoy-teatterissa.

Bettyen viimeisin albumi "Worthy" oli jälleen menestys. Se toi pitkän linjan
muusikolle jopa Grammy-ehdokkuuden. Pystin kuitenkin pokkasi toinen
Chicagoon asettunut bluesin pitkämatkalainen
Buddy Guy levyllään "Born to Play
Guitar".

Blues, soul ja gospel kukkivat Bettyen repertoaarissa. Todella pikantin tujauksen
tuo se, että laulaja on vahvasti kallellaan brittiläiseen rockiin: hänen luentansa
muun muassa
Freen ja The Whon kappaleista säväyttävät.

Hittejä löytyy omastakin takaa. "Let Me Down Easy" nosti Bettye LaVetten listoille
jo vuonna 1965. "Kappale pysyy ohjelmistossa", LaVette kertoo. "Se on kaikkina
näinä vuosina taannut minulle ainakin kaksi keikkaa vuodessa. Toinen on
saattanut olla Tukholmassa ja toinen Toledossa, mutta kaksi keikkaa kuitenkin!"

Vahvaa mimmivoimaa on myös
Blues Caravan -kiertueella, joka kulkee tänä
vuonna liikanimellä "Blue Sisters". Suomen oma
Ina Forsman saa kavereikseen
Tasha Taylorin ja Layla Zoen. Viikon aikana karavaani tekee viisi keikkaa:
Vaasassa (tiistai, Ritz), Helsingissä (keskiviikko, Savoy-teatteri), Tampereella
(torstai,
Tampere-talo), Lahdessa (perjantai, Möysä) ja Turussa (lauantai, Sigyn-
sali). Lue lisää kiertueen
ennakkojutusta!

Zetterberg yleisön syliin

Vanha kunnon
Sven Zetterberg piipahtaa Ruotsista äitinsä synnyinmaahan
Suomeen. Keikka Rauman Posellissa käynnistää vierailun keskiviikkona.
Tampereella "Svenne" nauttii niin vankkaa suosiota, että Down Home Kivi -iltaa
vietetään sekä torstaina että perjantaina. Paikkana on tutusti Kulttuuriravintola
Kivi.

"Hardcore-faneille on tietenkin mannaa, että tarvittaessa he näkevät kaksi iltaa
peräjälkeen", Kivi-iltoja Blues Lovers -yhdistyksen kanssa järkkäävä
Jukka
Mäkinen
sanoo. "Kivessähän bändi on melkein yleisön sylissä, ja soundi on
erinomainen. Täpötäydessä klubissa Sven on parhaimmillaan."

Lauantaina Helsingin Storyvillessä on pohjoismaalaisittain dynamiittinen
bluesehtoo, koska stagelle astuu Svennen lisäksi
Erja Lyytinen.

Lena & The Slide Brothers heittää erikoiskeikan torstaina Helsingin Vuotalossa.
Bändin oman materiaalin, jota on nautittavissa uudenkarhelta levyltä "The Road",
lisäksi kuullaan huuliharpisti
Helge Tallqvistia, urkuri Sami Niemistä, kitaristi
Robbie Hilliä ja laulaja Emilia Siscoa.

Heti perjantaina Lena & The Slide Brothers esiintyy jo Hämeenlinnassa, Albertin
Kellarissa. Bändi elää varsin kiintoisia aikoja –
lue poppoon tuore haastattelu!

Frim-Fram ja Robbie Hill pitävät yllä klubitunnelmaa Kannelkrouvissa Helsingin
Kannelmäessä. Tiistain keikka alkaa jo kello 18. Lauantaina Frim-Fram musisoi
Vantaan Myyrmäessä. Paikkana on Bar Cafe Luna.

Tampereen Public House Huurteessa on jamimeininkiä keskiviikkona, house
bandina ahkeroi
Groovy Eyes. Perjantaina Erja Lyytinen vierailee Heikki
Silvennoisen
ja Joe Vestichin isännöimässä klubi-illassa Tampereen
Kivenheitossa. Helsingin Käpygrillin perjantaisarjassa seurataan
Blues
Bastardsia
. Lauantaina Helsingin Juttutuvassa puolestaan veivataan
Ghettobillyä.
Mystery Train feat. Kitty Lee vastaa elävästä musiikista, DJ
Butcher
Pete levysellaisesta.

Jos
Micke Björklöf & Blue Stripin 25-vuotisjuhlakiertue on jäänyt vielä
kokematta, on pari viikkoa aikaa korjata puute. Tällä viikolla avautuu neljä
mahdollisuutta. Keskiviikkona orkesteri soittaa Turun Dominossa ja torstaina
Järvenpää-talossa. Kokkolan Snellman-sali on ohjelmassa perjantaina ja
Kiuruveden Kiurusali lauantaina.

Blues-viikko 16

Helsinki: Willissä Väinössä perjantaina Pepe Ahlqvist. Tomi Leino Trio, Oiling
Boiling Rhythm 'n Blues Band ja Eero Raittinen viihdyttävät perjantaina
Storyvillessä.

Espoo: Sara Lee esiintyy Cafe Zoceriassa perjantaina.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Blues Caravan Suomen-kiertueella     Tampere-talo

Kouvola: Les Brothers heittää perjantaina iltakeikan Pub 23:ssa, ja
iltapäiväkeikka on luvassa
samassa paikassa lauantaina kello 15 alkaen.

Turku: Lauantaina Tiirikkalassa Pepe Ahlqvist ja Houseband. Turn On rokkaa
Street Bar 95:ssä lauantaina.

Tampere: Klubilla lauantaina Sara Lee, Million Dollar Tones, Texas Oil ja The
Wiseguyz.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA