VIIKKOENNAKKO 27/2016
 
 
3.7.2016
Granfelt soittaa Tammisaaressa.
Bluesväki, täyttäkää festarituolit!
Tammisaaressa vannotaan bluesin ja rockin nimeen. Kotimaiset suurnimet
valloittavat Pieksämäellä. Tällä viikolla ei kannata jäädä kotiin.


Keskikesän ollessa käsillä bluesin löylyhuoneessa isketään vaan lisää höyryä
ilmoille. Koko vuoden mielenkiintoisimpiin tempauksiin lukeutuva
Bossa Nova
Blues & Rock
saa vihdoin vuoronsa. Tammisaaressa ollaan sen itsensä äärellä
lauantaina ja sunnuntaina.

Amerikkalaislaulaja
Dana Fuchs tulee Tammisaareen sananmukaisesti täynnä
elämää. Esikoistaan odottava Dana innostaa yleisöä tulemaan juhlistamaan
elämän ihmettä juurimusiikin tahtiin.

- Nyt olen entistäkin valmiimpi tapaamaan yleisöjä ympäri maailman. Lapsen tulon
jälkeen maailmani ei nimittäin ole enää entisensä! Toivottavasti yleisö saapuu
juhlimaan kanssani kaikkea elämää - mennyttä, nykyistä ja tulevaa, Fuchs
nostatti äskettäin blogissaan.

Lisää kansainvälistä musiikkia pääkonserttiin tuovat brittikokoonpano
Sean
Webster & The Dead Lines
, kanadalainen Anthony Gomes ja amerikkalainen
Andrew Black. Black soittaa lappilaistaustaisen Slim Butler Trion kanssa.

Huuliharppuvelho
Helge Tallqvistin bändi esiintyy laulusolistinaan Emilia Sisco.
Kitaristi
Ben Granfelt soittaa classic rockia bluesmaustein Blues Rocks -bändin
kera. Pääkonsertti starttaa ravintola Bossa Novan mailla lauantaina kello 16.

Sunnuntaina jatketaan brunssin merkeissä.
Micke Björklöf & Blue Strip ja
Blueström
heittävät settinsä, ja stagen ottavat myös Sean Webster ja Anthony
Gomes.

Katso Bossa Nova Blues & Rockista lisätietoja
infosivulta ja tapahtuman
verkkosivuilta
!

Solmun rantaan

Savonsolmu Beach & Blues Partya veivataan Pieksämäellä 19:nnen kerran, joten
tapahtumaa lienee turvallista jo kutsua perinteiseksi. Pääsymaksuton
pääkonsertti nautiskellaan hotelli Savonsolmun rantalavalla lauantaina. Sen
lisäksi on tarjolla muun muassa klubiohjelmaa.

Bobby Radcliff saapuu jälleen USA:sta kitaroimaan. Useimmat katseet kääntyvät
kuitenkin kotimaisiin vetonauloihin.
Pepe Ahlqvist, heinäkuun 4. päivänä 60
vuotta, ottaa lavan haltuun
H.A.R.P.-bändin kanssa. Dave Lindholm esiintyy
soolona. Turkulaiskopla
Turn On tuo blues-rockillaan pääkonserttiin tervetullutta
rosoisuutta.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Blues & Rock, Tammisaari     Savonsolmu Beach & Blues, Pieksämäki

Oheisohjelman esiintyjiä ovat muiden muassa Doctor's Order, Little Willie
Mehto
ja Jarkka Rissanen. Katso infosivulta ja Savonsolmublues.comista lisää
tietoja.

Satamaan, järvelle, linnanpuistoon

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. säväyttää jo torstaina Konneveden satamassa, missä
pidetään Häyrylänranta Pop & Blues -tapahtuma. Myös
Aija Puurtinen &
Rytmiraide Allstars
nousee lavalle.

Isokyrön Kalliojärvi Bluesissa melskaa, kuinkas muuten, Pepe Ahlqvist H.A.R.P.
Uransa 25-vuotisjuhlaa markkeeraava Micke Björklof & Blue Strip antaa
lisäpontta. Kalliojärven viihdekeskuksessa pidetään hauskaa perjantaina.
Micke Björklöf & Blue Strip

Siilinjärvellä vietetään Siilifolkia maanantaista lauantaihin.
Erja Lyytisen keikka
kuuluu tiistain iltaohjelmaan torin festivaalialueella.

Oulun päivät -festivaaliin kuuluu taas laatumusiikkia. Veikeästi nimetty
Oulun
päivien juurihoito
tuo Rauhalassa esiintyjiksi muiden muassa White Knuckles
Trion, Marjo Leinosen
sekä trion Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen & Olli
Haavisto
.

Hämeenlinnan
Linnajazzissa riittää jazzin lisäksi rouheampaakin tavaraa. Bobby
Radcliff, Andrew Black
ja tanskalaisduo Tim Lothar & Peter Nande ovat
vauhdissa. Kotimaista stuffia lyövät tiskiin muiden muassa
Frim-Fram ja Roots of
Love
.

Jimmie "Bluesman" Lawson ja Siberian Blues Huskies julkaisevat lauantaina
yhteislevynsä Helsingin Juttutuvan Ghetto Blues -illassa. Lawson, joka kulkee nyt
myös lempinimellä "Oklahoma Kid", on asunut Suomessa jo 30 vuotta. Osaltaan
uusi levy juhlistaa Lawsonin ansiokasta taivalta muusikkona maassamme.
Siberian Blues Huskiesin edellinen oma levy "Hard Case" ilmestyi vuonna 2008.

Blues-viikko 27

Kotka: Kitaristi Pan Salmenhaara ottaa osaa Django-festivaaliin. Hänen
keikkansa ovat maanantaina Sävelaitassa kello 13 ja tiistaina Marina Cafe
Laiturissa kello 12 alkaen.

Jyväskylä: Korpilahden Satamakapteenissa keskiviikkona Pepe Ahlqvist ja Lauri
Kannas. Samassa paikassa pidetään elokuun lopussa
Satamablues.

Helsinki: Robbie Hill ja Frim-Fram vetävät keskiviikkona klubia Kannelmäen
Kannelkrouvissa kello 18 alkaen. Torstaina Pan Salmenhaara (Why Join the Navy
When You Can Be a Pirate?) ja perjantaina Wentus Blues Band (Storyville).
Lauantaina Eeva's Blues Duo soittaa Pihlajamäen U2:ssa ja Paulina's Diner
Jätkäsaaren Golden Classics Cafessa.

Espoo: Leppävaaran Basessa on torstaina Ismo Haaviston keikka.

Rääkkylä: Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstars esiintyvät perjantaina hienossa
Kihaus-tapahtumassa.

Tampere: Ismo Haavisto jatkaa perjantaiksi Hemingway'siin.

Kouvola: Robbie Hill Trio soittaa perjantai-iltana Pub 23:ssa ja ottaa uusiksi
lauantaina kello 15 alkavalla matineakeikalla.

Petäjävesi: Vanha kunnon Blues Funnel avaa pitkästä aikaa pellit Kanttarissa.
Keikka on perjantaina.

Loviisa: Lauantaina nautiskellaan Ruukki Picnicistä. Tallinmäen esiintymislavalle
nousevat muiden muassa Jake's Blues Band ja Paulina's Diner.

Ulvila: Kullaa Rock 'n' Roll Rumble sisältää hurjan rimpsun rytmimusiikin
kokoonpanoja: Mystery Train, Jussi Syren & The Groundbreakers, Jumpin' Low
Down Dudes, Ca$h Only, Sara Lee ja Reverend's Leisure. Paikkana lauantaina on
Gasthaus Matinliisa.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA