9.12.2016   Walleniuksen haastattelu (2015)
Kuva: Jyrki Kallio
Waldemar Walleniukselle Jemma-palkinto
Pirkanmaan yhdistys Blues Lovers palkitsi Walleniuksen ansioista erityisesti
musiikkilehdistön kehittäjänä. "Hänen pioneeritoimintansa merkitystä ei
sovi vähätellä", yhdistys näkee.

Pirkanmaan Blues Lovers -yhdistys palkitsee vuosittain yhden juurimusiikillisesti
ansioituneen toimijan Jemma-palkinnolla. Tänä vuonna jaossa oli jo yhdeksäs
Jemma, joten palkintoa voi hyvällä syyllä kutsua perinteikkääksi.

Suurelta yleisöltä jää tähtien loisteesta sivummalla ja etenkin kulisseissa
tapahtuva toiminta helposti huomaamatta. Blues Lovers antaa erityistä arvoa
juuri tällaiselle näkymättömälle uurastukselle. Eturivin kirkkaimman
valonheittimen alla paistattelu ei ole edellytys palkituksi tulemiselle – vaan ei se
toisaalta ole estekään. Tämä ajatusmalli korostui jo ensimmäisessä Jemma-
gaalassa vuonna 2008. Silloin palkittiin
Robban Hagnäs ja Wentus Blues Band.

Sittemmin Nevski Nevalaisen käsityönä valmistaman, uniikin Jemma-puukon ovat
yhdistyksen pikkujouluissa päässeet pokkaamaan
Esa Kuloniemi, Pepe Ahlqvist,
Hessu Heinonen, Jo' Buddy, Ville Leppänen, Marjo Leinonen
ja Tomi Leino.

Hyvin perusteltu valinta on vuoden 2016 palkittavakin. Jemma päätettiin myöntää
suomalaisen musiikkielämän merkittävälle taustavaikuttajalle. Edeltäjistään
poiketen hän ei soita mitään, eikä taida juuri laulaakaan. Siitä huolimatta hänen
vaikutuksensa suomalaiseen musiikkikenttään on ollut valtaisa, ja se on sitä
edelleen. Intohimoinen musiikin ystävä ja laaja-alainen tietäjä viihtyy siellä missä
tapahtuu, mutta mieluusti hieman sivummalla. Hän on aina antanut työn puhua
puolestaan, vaikka ei mikään tuppisuu olekaan. Hän on pitkän linjan puurtaja,
joka juhli viime vuonna puolivuosisataista uraansa. Jemman yhteydessä on
luontevaa mainita myös se, että hän on aikoinaan nimennyt Pirkanmaan Blues
Lovers ry:n ja ollut yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

Hän on
Waldemar Wallenius.

Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja
Aarno Rissanen sanoo, että Jemman
saajaa ei ollut hankala valita. "Waldemar on niin legendaarinen nimi
suomalaisessa musiikkikentässä. Hänen pioneeritoimintansa merkitystä ei sovi
vähätellä. Hänen kirjoitustensa kautta monet ovat löytäneet monia
mielenkiintoisia artisteja digattavaksi. Itsekin löysin
Bobby 'Blue' Blandin",
kertoo Rissanen.

Melody Makerista se lähti

Pitkälti Waldemar Walleniuksen ansioksi voidaan lukea laadukkaan suomalaisen
musiikkilehdistön synty ja kehitys. Kuusikymmenluvulla ei brittiläisistä ja
amerikkalaisista artisteista näille leveysasteille isommalti tietoa tihkunut. Niukalti
sitä taisi olla tarjolla täkäläisistäkin. Nuorisolle suunnatut lehdet keskittyivät jo
tuolloin enemmän kaikkeen oheistoimintaan kuin itse musiikkiin.

Valkeakoskelaisella R-kioskilla tammikuussa 1965 tapahtunut ensikohtaaminen
englantilaisen Melody Makerin kanssa koitui kohtalokkaaksi. Jo kuukautta
myöhemmin Wallenius aloitti musiikkijuttujen kirjoittamisen nimimerkillä Wal de
Mar. Päästyään paikallis- ja opiskelijalehdissä toden teolla vauhtiin hän perusti
Blues News -lehden vuonna 1968. Edelleen ilmestyvä lehti on nykyisin maailman
toiseksi vanhin blues- ja roots-musiikkiin keskittynyt julkaisu.

Seitsemänkymmentäluvun alussa ilmaantui Walleniuksen toimesta suomalaiselle
musiikkilehtikartalle Musa. Parin vuoden toiminnan jälkeen pieni ja innokas
toimittajakunta riitaantui kustantajan kanssa ja ajautui perustamaan uuden
lehden. Näin syntyi Soundi.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues 2017, Saariselkä

Soundin kultakaudella Walleniuksen perinpohjaisesta, heittäytyvästä ja
kuvailevasta kirjoitustyylistä tuli käsite. Levyarviot venähtivät aiheen taustoja ja
sivustoja selvitellessä ennätysmittoihin. Talvella 2015 hän määritteli
Blues-Finland.comin haastattelussa toimintaansa seuraavasti.

”Olen tiedonvälittäjä, joka kertoo hyvistä jutuista eteenpäin. Eikö se ole hyvä
periaate? Saatan joskus ottaa ihan hirveetä pulttia siitä, jos joku haukkuu mua
kriitikoksi. Mä rupesin alun perin kirjoittamaan, jotta saisin sauhuta jutuista,
joista tykkään.”    

Kahdeksankymmentäluvun loppuun mennessä Wallenius sai tarpeekseen
Soundin täyttäneestä rock-musiikista. Hän lähti omille teilleen. Alkunsa sai vielä
yksi lehti, avarakatseisesti musiikkia käsitellyt WUM. Yhdeksänkymmentäluvun
lama kuitenkin katkaisi sen tarun aivan liian lyhyeen.  

Kirjoitustyön ohella Wallenius on vuosien saatossa toiminut satunnaisesti myös
radiossa ja televisiossa. Nykyisin hän jatkaa tiedonvälitystään internetin
maailmassa. Waldemar esittelee suomalaisia kansanmusiikkijulkaisuja
rootsworld.com-sivustolla. Hänen Facebook-sivullaan mielenkiintoiset musalinkit
vuorottelevat sulassa sovussa kissavideoiden ja vakavampien asiapostausten
kanssa. Kyllä. Hyvistä jutuista eteenpäin kertominen on hyvä ja arvostettava
periaate!

Yleissivistävää rootsia

Puheenjohtaja Rissanen kuvailee Blues Loversin viettäneen hienon vuoden.
Yhdistyksen näkyvin toistuva tempaus on Down Home Kivi -klubi, joka kokoaa
yleisön Tampereen Teatterin Kulttuuriravintola Kiveen harva se torstai. "Klubi on
tasaisen suosittu. Meillä on paljon vakiovieraita, jotka tulevat paikalle joka kerta.
Se ja saamamme suora palautekin kielii siitä, että esiintyjävalinnat ovat olleet
onnistuneita", sanoo Rissanen.

"Säännöllisin väliajoin vierailevien tuttujen ja aina uudestaan toivottujen
esiintyjien, kuten
Trickbagin ja Sven Zetterbergin, ohella uusia nimiäkin on
Tampereella nähty. Esimerkiksi
Aki Kumar ja Johnny Burgin saavuttivat aivan
huikean suosion. Sama linja jatkuu, ja panostamme yleissivistävään roots-
musatarjontaan. Kevään ohjelmistosta löytyvät uusina niminä ainakin
Jackie
Venson
ja Corey Dennison Band."

Keväälle on tulossa myös
Jonne Kulluvaaran kitaraworkshop. Blues Loversin
toiminnasta saa tietoa yhä kätevämmin, sillä yhdistyksen jäsenlehti on vaihtanut
blogimuotoon.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA