UUTISET
 
 
6.10.2017
Kuva: Ville Kujala
Baby Boy Varhama ja vuosikertakoskettimet
”Treeneissä on ollut mukava pöhinä”, Varhama kertoo. Baby Boy Varhama &
The Vintage Keyboards esintyy Lahdessa 2. marraskuuta.

Lahtelaisen rytmimusiikin pitkämatkalainen Baby Boy Varhama tekee
marraskuun alussa mielenkiintoisen keikan. Varhama esiintyy Lahden
Pikkuteatterissa
The Vintage Keyboards -kokoonpanon kanssa.

Kuten nimi kertoo, tarjolla on vuosikertakosketinsoittimia: Hammondia,
Wurlitzeria, Clavinetia, Rhodesia, Rolandia ja Moogia. Niitä komentavat herrat
Matti Hussi, Kimmo Parviainen ja Mikko Saira.

Kokoonpanon täydentävät basisti
Antti Akkanen ja rumpali Lari Hermanni Lius.
Ohjelmisto koostuu Baby Boyn pitkän uran aikana tekemistä biiseistä, jotka on
nyt sovitettu nimenomaan tälle kokoonpanolle. Luvassa on siis bluesia ilman
yhtään kitaraa tai huuliharppua.

Vastaava arsenaali on väläytellyt aiemminkin. Vuonna 2013
vuosikertakoskettimia kuultiin Baby Boyn albumilla ”Work and Love, Love and
Work”. Ne antoivat mojovan vaikutelman funkaavalla kappaleella "Don't Get
Caught on the Memory Vine". Saman vuoden syyskuussa miehitys esiintyi Lahden
Jazztorilla.

Yhteistyössä

Blind Boy Paxton, Helsinki 20.10.

Underground Rock Orchestra, Tre 14.10.     Blues-Shop
.

Nyt kyseessä on pistokeikka – ainakin aluksi. ”Sen verran mukava pöhinä meillä
on treeneissä ollut, että mielellään muitakin keikkoja tällä ryhmällä tekisi”,
Varhama kertoo. ”Meillä on suunnitteilla tehdä Pikkuteatterin-keikasta
kuvatallenne, jolla voisi sitten levittää viestiä tästä proggiksesta.”

Blues/jazzvokalisti Pentti ”Baby Boy” Varhama on vaikuttanut maamme skenessä
vuosikymmeniä. Levytysrintamalla hänen uusimpansa on "The Blues Come
Around". Hän teki sen viime vuonna
The Okie Boysin ja vierailijakaartin kera.

"Kokosin ryhmän tekemään vähän uudenlaista juttua. Sellaista, jossa olisi vähän
bluesia, vähän jazzia ja vähän kantria. Homma toimi sen verran hyvin, että
ajattelin tehdä siitä levyn", Varhama kertoi
YouTube-kanavallaan.

Baby Boy Varhama ja The Vintage Keyboards esiintyvät Lahden Pikkuteatterissa
torstaina 2. marraskuuta kello 19 alkaen.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT