VIIKKOENNAKKO 51–52/2017
 

Vuoden kahden viimeisen viikon menot

Huipennukseksi mennään Pepe Ahlqvistista Knucklebone Oscariin
ja Erik Valkamasta Sonja Lumpeeseen.
Knucklebone Oscar Band
18.12.2017

Ennen joulua ehtii vielä sukeltaa juurimusiikin monipuoliseen maailmaan. Tiistaina
Sonja Lumme esittelee osaamistaan Roots Tuesday -sessiossa Helsingin
Storyvillessä.
Sonja tunnetaan parhaiten
iskelmälaulajana. Hänellä, kuten
lukemattomilla muillakin ’muun suunnan’
muusikoilla, ovat silti juuret halussa. Lumme
teki 80-luvulla ”Easy Life” -albumin, jolta
löytyy muun muassa soulia ja funkia – sekä
tulkinta yhdestä kaikkien aikojen
kappaleista, ”St Louis Blues”.

Torstaina Tampereen Henry’s Pubissa
komento kuuluu
Erik Valkaman bändille.
Vieraana kuullaan
Mikko Lahtosta.

Viimeisenä joulua edeltävänä perjantaina
Ice Cream & The Bluesbrewers esiintyy
Kamun Kapakassa Keravalla. Kyseessä on
Jukka ”Ice Cream” Anttilan viimeisin
bändiviritys, josta on olemassa sekä
rummuton trioversio että täysimittainen
kvartettikokoonpano. Käpygrillin
perjantaiannoksen Helsingissä taas
tarjoilee ”pitkän linjan bluesrockjyräksi”
itseään kutsuva
Hörrihoovers.

Tapaninpäivä ja välipäivät
Storyvillen Roots Tuesday -vedot jatkuvat tapaninpäivänä. Nyt talon yhtyeen
vieraana esiintyy
Mirkka Paajanen. Kouvolan Pub 23:ssa vietetään jamit.

J. Jyrkänkoski Blues Band saa vuoden viimeisenä perjantaina (29.12.)
vahvistuksekseen
Jukka Mäkisen. Keikka on Paapan Kapakassa Tampereella.
Helsingin Käpygrillissä vuoron saa
Lady Kujanpää & Herra Hella.

Yhteistyössä

Nordic Blues Puls, Helsinki 16.2.2018

Vanessa Haynes Tampere-talossa 30.1.2018

Ninni & Mika: uusi levy "All Them Pretty Things"
.

Lauantaina 30. joulukuuta Jyrkänkosken bändi ja Mäkinen ottavat uusiksi, nyt
Tampereen Huurupiilossa. Storyvillen täyttävät
Baby Boy Varhama & The Big
Easyn
New Orleans -henkiset sävelet. Lappeenrannan Old Cockissa esiintyy
Siberian Blues Huskies.

Helsingin Juttutuvassa jo yli vuosikymmenen ajan vietetty Ghetto-sarja täräyttää
uudenvuodenaattona. Lavan ottaa
Knucklebone Oscarin vetämä Preach!-
yhteenliittymä. Se koostuu Oscarin vahvistetusta bändistä, solisti
Ira
Multaharjusta
ja Holy Rock Voices -kuorosta.

– Preach! on elävän rytmivieterin, Knucklebone Oscarin, syrjähyppy hartaan
maailman puolelle. Show’ssa yhdistyvät väkevät gospelrallit, klassinen rock ’n roll
sekä New Orleansin voodoo-maisemat, Ghetto-isäntä
Esa Kuloniemi kuvailee.

Uudenvuodenaattona
Pepe Ahlqvist on Housebandin kanssa keikalla Salon
Mathildedalissa, Ruukin Krouvissa.
Eeva Äärelä Duo soittaa Nurmijärvellä,
Rajamäen Kahdessa Ärrässä. Tammelan Martin Krouvissa taas touhuaa
Roine
Blues Band
. Ahkerasti keikkailevan Antsu Haahtelan vuoden päätös koittaa
Patovahdissa Tuusulan Kellokoskella.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT