VIIKKOENNAKKO 6/2018
 

Matt Schofield ja Jackie Venson Suomessa

Viikkoon saadaan vankkaa kitaraosaamista Britanniasta ja USA:sta. Pieksämäellä
Savonsolmu Winter Blues Party. Helsingissä kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen.
Matt Schofield. Kuva: Kake Kiirikki
3.2.2018

Viikko tuo muassaan kaksi erittäin mielenkiintoista, nuoremman polven kitaristia.
Maassamme kiertävät
Matt Schofield ja Jackie Venson.

Monet muistavat Schofieldin Suomestakin. Kesällä 2011 hän soitti Puistobluesin
pääkonsertissa Järvenpäässä.

– Matt Schofield, tuleva suurmies, hurmasi yleisön komealla soitollaan.
Brittikitaristi on varsinainen keppihirmu ja tyylitietoinen bluesmies. Hänen ei
tarvitse tilutella mitään ylimääräisiä yleisöä kosiskellakseen, vaan hän näyttää
taitonsa rehellisellä soitolla, Blues-Finland.com arvioi tuolloin.

Jackie Venson, teksasilainen nuori nainen (vuosikertaa 1990), saapuu elävän
juurimusiikin kehdosta, Austinista. Viime viikonloppuna hän esiintyi Pakkasukko
Blues & Jazzissa Kemissä. Ensimmäisen kerran Jackie keikkaili maassamme
tarkalleen vuosi sitten.

Venson jatkaa viikon alkajaisiksi Lapissa. Tiistaina ja keskiviikkona hän soittaa
Äkäslompolon Selvässä Pyyssä. Torstaina on vuorossa Rovaniemen korundi ja
perjantaina Kokkolan Kilta. Matt Schofield puolestaan konsertoi Oulun Riossa
keskiviikkona ja Kuopion Maximissa torstaina.

Yhteistyössä

Dalindeo, Tampere-talo 24.2.   Wentus Blues Band: "Throwback"

Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"

Ninni & Mika: "All Them Pretty Things"   Sleepwellers: "Let It Happen"
.

Lauantaina kaksikon tiet kohtaavat Helsingissä. Pääkaupungissa pidetään
Helsinki Tonefest -tapahtuma, ja molemmat esiintyvät iltakonsertissa
Kulttuuritalolla. Tapahtumaan kuuluu lisäksi klinikkatyyppisiä sessioita.

Solmussa talvibluesit

Savonsolmu Winter Blues Party vietetään lauantaina Pieksämäellä.
Tapahtumapaikkana on tuttuun tapaan Hotelli Savonsolmun pääravintola.
Luvassa on kattavasti juurimusiikkia eri muodoissaan.

Australialaissyntyinen
Rob Tognoni on tällä kertaa ulkomainen vieras. Tognoni on
hankkinut elannon itselleen ja perheelleen soittamalla kolmen vuosikymmenen
ajan. Nykyisin hän keikkailee pääosin Euroopassa.
Rob Tognoni. Kuva: Kake Kiirikki

Rob Tognoni tottelee synnyinseutunsa ja soittotyylinsä ansiosta liikanimeä
”Tasmanian kitarapaholainen”. Solmun illan päätteeksi esiintyvä Rob ja punainen
Squier Stratocaster ovat kuin yhtä puuta lavalle päästyään. Komppiryhmä
Klaus
Nyqvist
(basso) – Kimmo Hänninen (rummut) takaa homman toimivuuden.

Tamperelainen
Ingelius Flame Light vannoo juurevan ja funkahtavan bluesin
nimeen. Bändin soundimaailma sisältää bluesin lisäksi elementtejä perinteisestä
rock 'n' rollista, popista ja reggaesta.

”Love Music – Fight Plastic” on Ingelius Flame Lightin motto. ”Musiikki on ennen
kaikkea energiaa ja yhteistä kokemista. Kun se on luomua, ei valmiiksi pureskeltu
muovi narsku hampaissa”, vakuuttaa bändin johtohahmo
Mika Ingelius.

Ingelius Flame Lightin materiaali koostuu omasta tuotannosta ja bändin
soundimaailmaan sovitetuista lainoista. Yhtyeessä soittavat Mika Ingelius (kitara,
laulu),
Sami Sarsama (basso, laulu) ja Markus Ojala (rummut).

Tilaisuuden juontaja
Teppo Nättilä kutsuu Savonsolmu Winter Blues Partyn
lavalle ensimmäisinä
Pepe ja Joel Ahlqvistin. Kansainvälisestikin arvostettu Pepe
Ahlqvist on tehnyt kotimaassa ja maailmalla tuhansittain keikkoja; poikansa
Joelin kanssa hän on duetoinut parisen vuotta.

Nuori Joel Ahlqvist ehtii moneen mukaan. Kitaransoittoa pienestä pitäen
opiskellut Joel esiintyy eri kokoonpanoissa. Hän on kunnostautunut bluesin lisäksi
hip-hopin ja rapin rintamilla. Savonsolmussa Ahlqvistit lupaavat esitellä
bluesklassikoiden lisäksi omaa tuotantoaan.

Rob Tognoni ottaa alkuhiet perjantaina Järvenpäässä, Eikan Uudessa
Olutpubissa. Ahlqvist-duolla on puolestaan perjantaiveto Kokkolan Corner's
Pubissa.

Helsingissä hyväntekeväisyyttä ja klubimenoa

Torstaina Helsingin Tavastialla pidetään "
Hurstille hynää" -
hyväntekeväisyyskonsertti, joka kerää varoja Veikko ja Lahja Hurstin
Laupeudentyö ry:n avustustyön tueksi. Konsertin lipputulot tilitetään
sataprosenttisesti avustustyöhön. Tilaisuuden järjestää joukko yksityishenkilöitä.

Illan aikana Tavastian lavalle nousee joukko eturivin muusikoita. Mukana Hurstin
työtä ovat tukemassa muiden muassa
Olavi Uusivirta, Tuure Kilpeläinen, Anssi
Kela, Erin, Jonna Tervomaa, Elias Gould, Veljekset von Hertzen, Mikko
Joensuu, Vesa Aaltonen Proge Band & Eero Raittinen
ja Ringa Manner.

Helsingin klubiviikon avaa keskiviikkona Mojo Club Jätkäsaaren Huutokonttorissa.
Kello 20 alkavassa sessiossa talon yhtye
Siberian Blues Huskies saa
vieraakseen
Yukka Whiten. Mojo Clubiin kuuluvat lisäksi avoimet jamit.

Ghetto Blues -klubilla Juttutuvassa esiintyy
Honey B & T-Bones lauantaina.
Antsu Haahtela taas tekee varsin erikoislaatuista mikrokiertuetta
pääkaupungissa. Katso keikkatiedot
kalenterista.

Bluesviikko 6

Kouvola: Perjantaina Pub 23:ssa esiintyy Neil Berrymen. Sunnuntaina kello 18
alkaen vedetään jamit Robbie Hillin johdolla.

Espoo: Juuri uuden levyn “The Blues Has Chosen Me” julkaissut Ismo Haavisto
keikkailee lauantaina Leppävaaran Basessa.
Lue Ismon tuoreet aatokset tästä.

Loviisa: Eeva Äärelä Duolla on keikka Bellassa lauantaina.

Turku: Saaristobaarissa sunnuntaina soittaa Judo Jalava Band.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT