PUUKKOBLUES 2018, KAUHAVA - ENNAKKO
 

Puukkoblues helmenä Kauhavan villissä viikonlopussa

Viikko ennen juhannusta Micke Björklöf & Blue Strip, Honey B & T-Bones ja

Little Willie Mehto täyttävät pohjalaispaikkakunnan rytmimusiikilla.
 
29.5.2018

“Sinistä ja terävää” lupaa tarjoilla
Puukkoblues Kauhavalla. Alkukesään paikan
vakiinnuttanut – nyt juhlitaan yhdeksännen kerran – pohjalaistapahtuma
vietetään lauantaina 16. kesäkuuta Kauhavan työväentalolla.

Lähes satavuotiaan työväentalon rakenteet ovat koetuksella, sillä esiintyjiksi
saapuvat
Micke Björklöf & Blue Strip, Honey B & T-Bones ja Little Willie
Mehto.

Blue Stripillä on suoranainen kotikenttäetu, sillä Björklöf ja rumpali
Teemu
Vuorela
ovat kauhavalaisia. Seudun omiin poikiin kuuluvat myös basisti Seppo
Nuolikoski
(Vaasa) ja multi-instrumentalisti Timo Roiko-Jokela (Kannus).
Pääkaupunkiseutulaisvahvistuksena soittaa kitaristi
Ville ”Lefty” Leppänen.

Omiin nurkkiin Björklöfin poppoo ei ole tosiaankaan jäänyt pyörimään. Bändi
kiertää ahkerasti Euroopassa, ja soittipa se viime vuonna Japanissa asti.

Viime vuonna Blue Strip juhlisti 25-vuotista taivaltaan. Kiertueelta jäi muistoksi
Saksassa taltioitu konserttilevy ”
Twentyfive Live at Blues Baltica”, joka ilmestyi
huhtikuussa. ”Albumi antaa uskoa niin konserttilevyille kuin kotimaiselle
juurimusiikille laajemmin. Suomessa levy nousee helposti modernin ajan
blueslivelevyjen aateliin”, Blues-Finland.com arvioi.

Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää    Puukkoblues 2018, Kauhava

Micke Björklöf & Blue Strip: Twentyfive Live

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   Saariblues, Tampere
.

Honey B & T-Bones kuuluu suomalaisen rytmimusiikin peruskallioon. Pitkät
perinteet eivät ole kuitenkaan rasite, vaan ennakkoluulottomuus vie bändiä
eteenpäin aina vaan.
Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi vaikuttavat edelleen
yhtyeen ytimessä. Nykykokoonpanossa rumpuja soittaa kaksikon poika
Mooses
Kuloniemi
ja bassoa Alfred Paavola.

Yli 30 vuotta kestäneen levytysuran viimeisin hedelmä kypsyi pari vuotta sitten,
kun ”Time Was” ilmestyi. Osan albumin kappaleista Honey B & T-Bones purkitti
legendaarisella Sun-studiolla Memphisissä.

Puukkobluesiin tulee soittamaan myös Little Willie Mehto Helsingistä. Mehto on
pyörinyt Suomen blueskuvioissa varsin pitkään, ja soolourakin on ottanut viime
vuosina hyvää vauhtia. Hommia on kotimaan lisäksi riittänyt niin Italiassa kuin
Ranskassa. Little Willie Mehdon viimeisin levytuotos ilmestyi yhteistyössä
ranskalaisen
Yokatta Brothersin kanssa.

Kauhavalle on luvassa erittäin toiminnallinen viikonloppu. Samaan aikaan
vietetään puukko- ja käsityöfestivaaleja. Lisäksi paikallinen yrittäjäyhdistys
järjestää 44. kerran kesämarkkinat.

Puukkoblues Kauhavalla lauantaina 16. kesäkuuta. Katso lisätietoja
tapahtuman somesivuilta.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT